Month: huhtikuu 2015

Kun muisti katoaa

Lapset käyvät katsomassa mummia pitkästä aikaa, mutta mummi ei tunnista heitä enää. Herra Kameralla on pitkä tie edessään, kun hän saattaa äitiään kohti tuntematonta. Päivän kirja: Hanna Jensen, 940 päivää isäni muistina.

Kananpojat hiprakassa

Vielä kuvia ja tunnelmia pääsiäiseltä. Lukijamäärien perusteella meidän pääsiäiskertomuksemme on pian yhtä suosittu kuin se yksi toinen stoori, jota on kerrottu nyt parin tuhannen vuoden ajan. Tuo kynttiläkuva tuossa ylempänä. Voitteko uskoa, että siinä on kaikessa viattomuudessaan yksi kiihkeimmistä väittelynaiheistamme vanhempieni vieraillessa? Kutsun äitiäni “Kynttiläntappajaksi”. Hän on sitä mieltä, että kun kynttilä loilottaa ihan viimeistä liekkiään kynttilänjalan pohjalla kuumassa steariinissa, on aika iskeä. Minä taas edustan sitä koulukuntaa, että ensin annetaan kaiken vahan palaa ihan loppuun, jalan jäähtyä ja vasta sittern istutetaan uusi kynttilä paikoilleen. Jos kynttilän tuikkaa kuumaan liemeen, on tuloksena kallelleen sulanut, taistelun käyneen näköinen valonlähde, toisin kuin minun viileä, suora sotilaani. En nyt viitsi  näin pääsiäisjutussa mennä siihen jouluun, jolloin Kynttiläntappaja tunki jumalattoman kalliin tuoksukynttiläni portaille ulkolyhtyyn, mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että kynttilöiden ympärillä käy meillä kova kuhina ja joskus jopa käsirysy. Asiaan. Tällä kertaa paljastamme kevätkananpoikien reseptin. Kevätkananpoikia viinissä Kevätkananpoikia löytyy esimerkiksi Stockalta, pakasteena, ja he ovat ranskattaria. Jos saat kotimaisia kanoja, bravo. Toki samalla reseptillä voi käydä käsiksi myös broileriin. Kevätkananpojat (yön yli sulatetut, huoneenlämpöiset) paistetaan ensin voissa, jotta …

Voittaja on…

Kiitos tosi kivoista vastauksista puutarhakirja-arvontaamme! Tekisi mieli palkita erityisesti kaikki hauskat ja viisaat kommentit, mutta neutraalisti kuin Sveitsi käytämme random.orgia puolueettomuuden varmistamiseksi. Myös kaksi Facebookin puolella kilpailuun ilmoittautunutta olivat erikoisluvalla mukana arvonnassa. Tattadaa, kirjan Pihasuunnittelijan ABC voittaa omakseen SARI: — Anonyymi8. huhtikuuta 2015 14.48 Oma piha on vasta kaukaisissa haaveissa, mutta sen suunnittelupuoli on jo käynnissä! Mukana siis arvonnassa.t. Sari — Voittajavastauksessa ei ollut sähköpostiosoitetta, eli Sari ilmoittaudutko meille hangonanna ( a ) gmail.com? WSOY on ystävällisesti luvannut hoitaa kirjan postituksen voittajalle, kunhan saamme osoitteen selville. Mikäli Sarista ei kuulu, arvomme uuden voittajan. Lämmin kiitos kaikille osallistuneille! J.K. Voittaja löytyi osoitteineen, sain Sarilta ihanan, ihanan viestin ja bonuksena yhden lukijan tarinan blogimme parissa. Ette uskokaan miten kivalta niitä tuntuu kuulla, bloggaaminen kun on välillä aika yksinäistä hommaa!

Viikonlopun viettoa

Viikonloppuna sain aamiaistarjottimen sänkyyn Klaus K:ssa, yhdessä uusista Sky Lofts -huoneista. Meillä oli oma kattoikkuna ja näkymä kaupungin kattojen ylle. Taidenäyttelykuvassa olemme Galerie Forsblomilla katsomassa Ola Kolehmaista ja Bjarne Melgaardia. Kuiskaan pojalle, että tämäkin teos maksaa 49 000 euroa. Että mennäänkö ostamaan sulle vesivärit?

Kevään ensi kukkanen

Lämpimät valonsäteet, paksu, hiipivä merisumu ja auliisti vuotavat sadepilvet leikkivät hippaa Hangon rannoilla. Jokainen päivä tuntuu edustavan kokonaan eri vuodenaikaa. Me olimme pari päivää Helsingissä, juuri sen huikean aurinkoisen lauantainkin. Nämä kuvat ovat viikon varrelta. Monelle kevään merkki on tietty meren ylittävä lintulaji, ensimmäinen leskenlehti tai vihdoin aalloille tuupattu paatti. Meille kevään merkki on tuo karismaattinen parivaljakko murisevien hevosvoimien päällä. Lue lisää: Toinen Kotona Hangossa-bloggari, Villa Hottentotin Mari vangitsi sumun kauniisiin kuviin.

Con mis cuates

Nyt sen teimme, mistä olen monessakin raflassa haaveillut. Tilasimme pelkkiä alkuruokia pöydän täydeltä ja närpimme luvan kanssa ristiin rastiin. Paikkana oli helsinkiläinen meksikolaisravintola Patrona, jonka listaa olen kolunnut pariin otteeseen ennenkin. Siksi keksinkin ehdottaa pöytäseurueelle tätä lähestymistapaa, alkupaloissa kun on usein enemmän ainakin minun mielikuvitustani soittelevia säveliä kuin pääruoissa. Ilokseni perhe suostui ja fiesta saattoi alkaa. Erilaisia annoksia oli listalla kuusi, joista osa lämpimiä. Kasvista, kalaa, rapuja ja lihaa, setti tasapainossa senkin puoleen. Me tilasimme listan tuplana eli 12 alkuruokaa. Emmekä jaksaneet syödä kaikkea, vastauksena sille, joka epäili jäikö nälkä. Avasimme illan mahtavilla cocktaileilla, joista osa tehtiin neitseellisinä seurueemme iät huomioiden. Muillekin mekkalasta tykkääville tiedoksi, täältä sitä löytyy. Ihan kuin olisi käynyt pienellä kaukomatkalla. Teki mieli venytellä vähän espanjankielentaitoja tarjoilijapoikain kanssa, mutten kehdannut. Kiva ilta! Lisäksi: Toinen kiva uusi ravintolatuttavuus tällä reissulla oli superhyvä kiinalainen Dong Bei Hu.

Yume to kyôki no ohkoku

Ensin mä ajattelin, että en mä tästä nyt sen enempää liihottele, kun tää on jotenkin niin itsestäänselvää, mutta sitten mulle tuli kauhea huoli, että jos joku teistä on missannut tämän ja se on sitten mun vika! Unten ja hulluuden valtakunta, dokumenttielokuva Studio Ghiblistä ja mestari Hayao Miyazakista on katsottavissa Areenassa vielä (enää!) noin viikon verran. Vangitseva. Lumoava. Harras. Ainoa miinus siitä, että elokuva ei kestä kahdeksaa tai kymmentä tuntia, vain vaivaiset 113 minuuttia. Meillä kävi hyvä säkä, katsoimme juuri vähän ennen dokumentin esitystä Studio Ghiblin viimeiseksi jääneen animaatioelokuvan Tuuli nousee, jonka tekeminen tässä dokkarissa etenee kuin kurkistusikkunassa silmiemme alla. Työ on tinkimätöntä, on vain yksi, hän, joka näkee kaiken päässään ja tuskailee jokaista piirrettyä kädenheilautusta myöten miten näkynsä työntekijöilleen kertoisi. Muuta elämää ei oikein olekaan, paitsi teetä, savukkeen tuhkaa. Salaperäiset kissat kaartavat kulman takaa, sekuntikello mittaa aikaa ja aurinko laskee jäähyväisten merkiksi. Mutta on se myös elokuva pitkästä ystävyydestä. Ja onnellisista lopuista. Lue lisää: Piilomaja-blogin Katin matkakertomusblogi, Matka Japaniin. Sillä sinun tekee mielesi matkustaa myös, dokumentin jälkeen.

Veriappelsiinisalaattia

“Teidän koti on muuttunut mustavalkoisemmaksi”, sanoi yksi ystävä. “Melko pinkkiä”, arveli raati Instagramissa. Ja minä se vaan heittelen erivärisiä peittoja niiden puhtausasteen mukaan sohvien ja nojatuolien päälle eikä mikään päivä kotona tai ylipäätänsä tässä eriskummallisessa elämässäni ole saman värinen kuin eilinen. Veriappelsiini-punasipuli-granaattiomenasalaatti Viipaloi laakealle vadille veriappelsiineja tai tavallisia appelsiineja. Rinkuloi punasipuli ja koputtele granaattiomenan puolikkaasta siemenet. Asettele kauniisti. Mausta suolahippusilla, hyvällä balsamicolla ja rosmariinilla.

Suut makiaks

Pääsiäisenä pöydässä oli myös jälkiruokia, harvinaista herkkua meillä. Harvinaista siksi, ettei minulla ole juuri koskaan minkäänlaista inspiraatiota kokata mitään makeaa, ja lisäksi suhteeni kaikkiin mahdollisiin taikinoihin on hivenen traumaattinen. Liivatteella en lähtisi pelleilemään edes unissani. Lapset ja mutsi ottivat jälkiruokarintamalla onneksi ohjat käsiinsä. Rahkapiirakka on minun isoäitini bravuuri, hän teki sitä aina pääsiäisenä. Kyseessä on siis nyt se toinen mummo, ei tämä kattokruununkiillottaja, joka vastikään lakkasi iäksi kiillottamasta. Tämä oli se Sonia Rykielin vaatteissa leivoksia naposteleva kaunotar, isoäiti isän puolelta, loistava ruoanlaittaja hänkin, rauha hänen sielulleen. Noh, asiaan. Pietarinkadun mummon rahkapiirakka tehtiin aina voita tirisevään muropohjaan. Päälle levitettiin runsas kerros appelsiininkuorella ja appelsiinihillolla, vaniljalla ja rusinoilla maustettua makeaa rahkan, kerman ja munien sekoitusta. Sellaista väkerrettiin siis nytkin uunipellillinen muistoa kunnioittaen. Lisäksi lusikoimme ahneisiin suihimme ei-minkään-mummon-mangojuustokakkua sekä kiivi-banaanisorbettia mascarpone-kermavaahdolla. Kaikkien satojen suklaamunien lisäksi. Ei kuulkaa tuuli hevillä heiluttele tätä tyttöä tuolla kevätmyrskyssä, sen voin vannoa… Mangojuustokakku  Pohja: 150 g Digestive-keksejä tai vastaavia 70 g voita Täyte: 4 liivatelehteä 2,5 dl kermaa 200 g Mascarponea vajaa dl sokeria 2 tl vaniljasokeria 2 rkl sitruunamehua Pinnalle: 250 g …

Mekin ollaan siellä!

Tänään ilmestyvässä ranskalaisessa Côté Ouest-sisustuslehdessä (huhtikuu, nro 117) on juttua “Suomen Rivierasta” eli Fiskarsin, Tammisaaren ja Hangon helmistä. Mukana vilahtaa myös meidän Taiteilijaresidenssimme. Arvelen, että lehdellä kestää muutama päivä rantautua Suomeen, ja ihan joka paikasta sitä ei saa. Mutta Akateemisesta ainakin! Kuvassa lehden valokuvaaja Nicolas ja toimittaja Julie elokuisella vierailullaan vierastalon edessä.