Valitse sivu
Lillanin leivät ja pullat

Lillanin leivät ja pullat

Elämäni on onnellistunut jälleen yhdellä seikalla. Melkein kulman takana kotoa on auennut pieni leipomo-kahvila Lillan, jonka löydät kävelykadun kulmasta, vähän jemmasta, yhden vaatekaupan takaa.

Täydelliseksi asian tekee – ehkä tiettyjen kuvien määrästä arvasittekin – TUORE LEIPÄ. Hapanjuurileipää, vehnää ja ruista, sekä nyt myös ihan parasta ranskalaistyylistä Levaine-juurileipää. Voi taivas. Niin hyvää. Rapea kuori ja maukas sitkoisanpehmeä sisus. Sanoinko jo voi taivas?

Leivän lisäksi löytyy sämpylöitä – myös täytettyjä, leivoksia, kakkuja, jättiläismäisiä marenkipilviä, kanelipullaa, rapisevan lehteviä voisarvia… mitä milloinkin. Kaikki leivotaan kahvilan takahuoneessa. Kyseessä ovat huipputaitavan leipurikondiittori Daniela Strömforsin johdolla samat näppäräkätiset, jotka tuottavat herkkuja myös Ravintola Makasiiniin ja Neljän Tuulen Tuvalle. Lisäksi kahvilan hyllyistä löytyy näkkileipää, mausteita, teetä, kahvia ja muita delituotteita.

Leipomo kahden minuutin kävelymatkan päässä kotiovelta. Minuutin, jos juoksee. Voiko ihminen enempää maailmalta pyytää?

Muista myös: Kävelykadun Café Virtaska on avannut ovensa uudessa kuosissa, tyylikäs vanha leffapenkkirivi on hyvä tähystyspaikka hankolaiseen elämänmenoon. Virtaskassakin tiskit ovat täynnä kaikkea hyvää, suolaista ja makeaa, ja tiskin takana ahkeroi söpökkä Riikka. Uusina juttuina aamiaistarjotin croissantteineen ja hilloineen sekä Päivän Smoothie! Bonuksena takahuoneessa lehtiä ja kirjoja kaikille kirjatoukille.

Luottokolttu

Luottokolttu

Ystäväni Joneskan eli Mrs Jonesin pikkuputiikista ostamani Love Warriorsin kaftaani oli päälläni matkalla i h a n koko ajan. Vedin aamulla pillifarkut jalkaan ja mustan topin päälle, sukelsin kaftaaniin, kiedoin keleistä riippuen huivin kaulaani tai heitin villatakin harteille. Ostin paikan päältä päheät käärmeennahkakuvioidut espadrillokset ja kiisin missä kiisinkin.

Villalla, kun aurinko helli jo ihan hellelukemissa, riivin ylimääräiset vaatteet alta pois ja liihottelin mustissani, jotta talvenkalpeat sääretkin saivat sulosäteiden suudelmia. Kaftaani on ohut ja liehuvanlainen, edessä pitsirivi. Koko vaate mahtuu kaikessa keveydessään melkeinpä meikkipussiin, sen pesaisee helposti ja se kuivuu hetkessä. Asusteista riippuen se edustaa aamusta iltaan erilaisissa riennoissa. Varsinainen luottovaate siis, ja huolettomuutta halajavan matkailijan unelma.

Myös lähestulkoon itsepuolustustarkoituksiinkin soveltuva killutin on Mrs Jones Lifestyle Shopista, sekin ruotsalaista Love Warriorsia.

Les Cannois

Les Cannois

Mikä siinä Cannesissa sitten on niin kivaa?

No ihmiset!

Tiesitkö: Rantabulevardilla, La Croisettella, on ollut jalankulkijoiden ilona tuoleja jo vuodesta 1881. Tämä sininen malli on käsittääkseni vuodelta 1950. 

Tuloksia

Tuloksia

Niin, se eilinen onnellinen lahja Herra Kameralle. Se oli vihdoin se kirje sairaalasta, joka sisälsi tiedon koepalasta. Käärin kirjeen rullalle, sidoin punaisella rusetilla ja ojensin syntymäpäiväsankarille illallispöydässä.

“Hyvänlaatuinen, ei vaadi jatkotutkimuksia, toivon teille hyvää kevättä.”

Paluu tuttuihin maisemiin

Paluu tuttuihin maisemiin

Reilu viikko sitten sunnuntaiaamuna kello yhdeksän jälkeen niiasimme nätisti Nizzan lentokentälle. Aikaisessa lennossa on puolensa, koko ihmeellinen ensimmäinen matkapäivä aukeaa edessä ihan tuoreena ja kahvintuoksuisena. Jérôme oli vastassa, poskipusuja, kuulumisia.

Niin, me palasimme siis jouluisen matkamme maisemiin. Välillä minusta jo tuntuu, ettei kyse ole enää siitä, että me haluaisimme Ranskaan, vaan siitä, että Ranskakin haluaa meidät. Niin ihmeellisen onnekkaasti meidän matkamme ovat järjestyneet viime vuosina. Tällä kertaa kävi niin, että jouluna vuokraamamme villan omistajat Sari ja Juha pitivät edellisen reissumme kuvista ja lähettivät meidät kuvaamaan lisää. Ja mehän lähdimme.

Niin, Villa Le Menestrel, olipa ihana palata. Ja vähän jännittävää, olinhan suositellut villaa monelle. Oliko se todella niin kiva kuin muistin? Vai olinko taas ollut jossain “tiloissa” jouluntienoon, sekään ei olisi minun tapauksessani mitenkään harvinaista?

Mutta villa oli ennallaan, viehättävä, rauhallinen, rento ja kaunis. Piha oli tietenkin moninkertaisesti kukassa joulukuuhun verrattuna. Saimme nostaa pihakalusteisiin tyynyt ja uima-altaan reunalle kasan pyyhkeitä. Kiipesimme uudelle yläterassille ja koeheitimme vastarakennetulle petanque-kentälle kiiltävät kuulat. Sijainti tuntui entistäkin paremmalta. Olen alkanut kiintyä Cannesiin enemmän kuin Nizzaan, ja joka tapauksessa kaikkialle on lyhyt matka.

Olen ajoittain tuntenut tuskaa siitä, että kun koko maailma on tuolla hämmästyttävänä ja kiehtovana ja erilaisena ja opettavaisena… miksi me ajaudumme aina samoihin maisemiin? Tällä matkalla annoin itselleni armoa. Minä olen kotonani täällä, eli siellä, eli Ranskassa. Käyn täyttämässä jotain tyhjiötä, joka ei kotimaassa täyty. (Kaiken eniten sydäntäni muuten itkettää kotona se, että niin harva tervehtii. Eivät nekään, jotka tuntevat. Ja tuolla taas, ihan jokainen, vaikkei tunne…) Minulla on myös hurja haltuun ottamisen tarve. En voi kuvitellakaan miten hysteerinen olisin ihan uudessa maassa, kun haluaisin HETI tietää ja tuntea kaiken koodiston, puhua paikallisten kanssa, osata jokaisen termin, aistia eri nyanssit ja tietää salaiset paikat.

Ranskassa olen jo vähän sisällä. Osaan kieltä, pysäyttelen vanhoja ukkoja ravintolavinkkien toivossa ja vaihdan reseptejä torirouvien kanssa. Me tiedämme parhaat oikotiet ja osaamme sukkuloida supermarchéssa ruuhka-aikaan. Ja voi, onhan Ranskassa vielä paljon haltuunotettavaa, ihan jo noilla kulmillakin. En vieläkään ehtinyt Musée Matisseen!

Takaisin ensimmäiseen päivään. Kävimme kaupassa, ostimme grillatun kanan, parsaa, mansikoita, samppanjaa ja vettä. Hihkuimme vähän auringossa, joka lämmitti. Teimme muutaman tunnin töitä. Nukuimme päiväunet. Illalla lähdimme ajamaan meren rantaa pitkin, Cannesista aina Fréjusiin asti. Sateli hiljaa. Joskus vielä haluaisin matkata koko rannikon edestakaisin junalla.

Oli jo myöhä kun kotiuduimme. Sammakot huusivat kevätkiimaansa, sirkat sirittivät, ilma tuoksui jasmiinilta ja savulta. Nukahdimme suljettujen ikkunaluukkujen takana, lempihuoneessani, siinä appelsiininvärisessä.