Valitse sivu
Tähkäpäät tornissa

Tähkäpäät tornissa

Tampereen uusi tornihotelli ei ole ulkoa minusta mikään kaunotar, mutta huoneista pidin. Betonipinnoista, erityisesti, ja väreistä ja valoista. Ja vanhoista veturitalleista, jotka on kauniisti otettu osaksi uutta rakennusta, niiden tiiliseinien suojassa nautimme aamiaisen.

Meidän huoneemme olivat kerroksessa 22. Noina päivinä hyvin harmaana alla vellova Tampere tupruttelevine tehtaanpiippuineen oli jotenkin haikean kaunis. Ylimmässä, 25. kerroksessa on kattobaari, joka oli perjantaina niin tupaten täynnä, ettei meillä ollut sinne mitään asiaan.

Huoneessa kylpyhuone liukuu varsinaisen huoneen puolelle, suihkuun astutaan suoraan eteisestä ja lavuaari on sängyn vieressä. Huomasin kaipaavani omaa, yksityistä tilaa enemmän, tuntui pöllöltä heilua vartalovoiteen kanssa siinä keskellä huonetta. Toiletti toki on oma ovellinen koppinsa.

Me olemme kai jonkun sortin hotellihulluja. Alkuaikoinamme, vaikka ruokarahatkin olivat tiukassa, livistimme ihan ilman syytä kahdestaan jonkun korttelin matkan Helsingin – silloisen kotikaupunkimme – hotelleihin yöksi. Ikuinen dilemma: pysyä huoneessa ja nauttia rapeista, valkoisista lakananoista koko rahan edestä erilaisia valaistusvaihtoehtoja napsutellen vai syöksyä kulloisenkin kaupungin sykkeeseen? Ah, voisin olla hotellien salainen testaaja!

Mutta kertokaahan, miksi minulle tulee aina niin huono omatunto jos otan hotellihuoneessa esitepsuttelemani aamutohvelit mukaan? Saahan niin tehdä?

Without you

Without you

*Haukotus*

Ajattelin illalla, että olispa kiva katsoa Oscarit, muttei jaksa. Sitten otin ja heräsin ihan itsekseni tasan kello 3:30.

Join teetä, voitelin hapankorpun toisensa perään ja kyynelehdin hämärässä olohuoneessa untuvapeittoni alla kiitospuheille. Jossain vaiheessa mieltäni alkoi kaihertaa eräs huomio.

Lavalle lappaa äijää äijän perään tummissa, hyvin istuvissa puvuissa. He suutelevat vaimojaan kaksin käsin kun heidän nimensä mainitaan, he juoksevat lavalle, suorastaan loikkaavat sinne, ja heidän silmänsä säteilevät. Intohimo elokuvatyöhön välittyy valtameren tällekin puolelle. Minä muiden mukana liikutun kun he kiittävät käsi sydämellä rakkaimpiaan.

“Ilman sinua tämä ei olisi ollut mahdollista, kiitos tuestasi, kiitos kärsivällisyydestäsi, kiitos uhrauksistasi, kiitos ymmärryksestäsi, kiitos, kiitos…”

Vaimot jäävät istumaan penkeilleen ja miehet nousevat lavalle. Vaimot lähettävät lentosuukon ja miehet taputtelevat toisiaan hartioille. Unelma on toteutunut. Unelma!

Voi vitsi. Miksi musta tuntuu, että se on edelleen liian usein näin päin?

Onneksi oli Patricia Arquette, ja toki monta muutakin lahjakasta naista. Arquetten kohdalla Iltamönjä-lehdessä tosin nostettiin tärkeimmäksi huomioksi “Twitter-myrsky” hänen kampauksestaan. Ihanko oot itte kammannu?

Kuva tästä historiallisesta Oscars-hetkestä. 

Suksilla

Suksilla

Sappee on symppis. Oli aivan käsittämätöntä pamahtaa paikalle umpitalviseen maisemaan, kun olimme juuri lähteneet ihan lumettomasta Hangosta. Kolme tuntia Tampereen suuntaan ja hiihtoloma oli katettu.

Paitsi ettei se ihan niin mennyt. Autostamme alkoi kuulua kummallista ääntä Hämeenlinnaa lähestyttäessä. Ajoimme huoltoasemalle, jossa ei tietenkään nykymaailman malliin ole enää mitään huoltoa, vaan suklaapatukoita. Herra Kamera sai kuitenkin luvan ajaa rotiskomme tyhjän montun ylle ja soitteli sitten sieltä puheluita. Me muut menimme BicMacin äärelle odottelemaan, olihan lounasaika.

Pelkillä puheluilla ja hampurilaisilla ei hommasta selvitty. Tuli hinausauto ja kiltti nuori kuski (hyvää hiihtolomaa Kuusamoon!) ja niin me huristelimme hinausauton kopissa autokauppaan ja -korjaamoon. Tai osa meistä, tyttärien laserkatse oli bensiksen pihalta saakka nähnyt vaatekauppojen neonkyltit ja he katosivat whatsapp vilkkuen jonnekin hämeenlinnalaisen kauppakeskuksen syövereihin.

Autohuollossa löydettiin parikin vikaa, joiden korjaaminen kestäisi seuraavaan päivään. Vara-autoa alle ei meinannut löytyä millään. Tokihan meillä oli vaatimuksiakin; tytöt halusivat limusiinin kuljettajalla ja me vanhemmat toivoimme autoa, johon mahtuisi viisi henkilöä ja viiden henkilön hiihtolomakamppeet sekä yhden kyseisistä henkilöistä pakkaama puolikas kotikeittiötä, tuoksukynttilä ja valtava kangaskassillinen kirjoja ja lehtiä. Ja mikä siinäkin on, että aikojen saatossa nesessäärini on nykyään suurempi kuin vaatevarastoni?

Istuimme odottelemaan kiiltävien kaarojen keskelle ja siemailimme tulikuumaa automaattikaakaota. Syleilin myös paremman reissulykyn toivossa nurkassa talismaaninoloisesti seisovaa HPK:n miestä.

Iltapäivä voiteli jo viistoa valoaan asfaltille kun vihdoin kurvasimme matkaan vuokra-autolla. Ja seuraavana päivänä taas takaisin, noutamaan omaa autoamme.

Mutta muuten loma Sappeenvuorella sujui mallikkaasti! Minulla on joku fiksaatio heidän chalet-asuntoihinsa, joissa kaikki on lumoavan tehokasta ja kompaktia. Olemme kuin kettuperhe kolosessaan. Pikkupikkukeittiössä villiinnyn kokkaamaan luksusaamiaisia, hulppeita lounaita ja vietnamilaisia monen ruokalajin illallisia, vaikka kotona en saa aikaiseksi mitään. Siellä me kylki kyljessä polttelimme kynttilöitä ja kaaduimme aikaisin iltaisin petiin.

Minäkin menin rinteeseen, vaikken ensin meinannut. Kohauttelin salaisen suunnitelmani mukaisesti välinevuokraamossa hartioitani, että kun minulla ei vain kertakaikkiaan ole mitään laskettelutakkia ja että en kai mää (jep, se murre alkoi jo täällä hiipiä repertuaariini) nyt voi villakangastakissa viilettää, niin eivätkö ne pirulaiset heti minulle lainanneet täydellisen takin.

Kiitos Sappee, ja kivat kaverit siellä, oli ilo nähdä kakaroiden punaiset posket ja LUNTA!

Nääs

Nääs

Mää olin hei Tampereella! Ja hetken Salossakin, kuten tarkkasilmäiset lukijamme kenties kuvasarjasta huomasivatkin.

Mutta sitä ennen me olimme kyllä Sappeella. Se oli se hiihtoloman virallinen osuus, koska siihen sisältyivät lumi, sukset ja jallukaakao. Tai hiihtoloman ensimmäisen ja kaikkein kauneimman ja aurinkoisimman päivän me kyllä vietimme hinausauton kopissa ja hämeenlinnalaisessa autokaupassa.

Herra Kamera on lähtenyt laavulle makkaran kanssa, mutta eissenniiväliä. Parempia aikoja kuvia odotellessa voimme vilkaista Kirjatoukan silmin Mansen meininkejä. Tornihotellin 22. kerros oli jännä ja hiano, Kauppahallin Umamissa muikeet sussit ja Pork and More rento ja kelpo kuppila lihanystäville.

Sitten kulttuuririentoihin.

Meistä 4/5 pääsi Komediateatteriin katsomaan Kyllä isä osaa, vain minä jäin oven taakse rukoilemaan peruutuspaikkaa, jota ei koskaan tullut. Aika hyvin silti ruinattu, loppuunmyytyyn näytökseen. Terveisiä sille viiksekkäälle vahtimestarille, parhaasi teit!

Kotimatkalla kävimme Salon Veturitallissa katsomassa Nick Brandtin kehutun näyttelyn On this earth, a shadow falls, koska Helsingin Sanomat oli sanonut, että “tarjotkaa lapsillenne unohtumaton elämys.”

Mutta kaikesta lisää sitten kunnon kuvilla. Seommoro! (Apua, miten tän murteen saa pois päältä??)

Täydellinen muna

Täydellinen muna

Kuinka vaikeaa voi olla kananmunan keittäminen? Tosi vaikeaa, jos katsoo minun ja aamiaismunieni yhteistä historiaa ja onnistumisprosenttia. Kaikenlaisia keittiövirityksiä saan aikaiseksi tuosta noin vaan, mutta kananmunien kanssa olen joka kerta kuin ensimmäistä kertaa asialla.

Nyt on ehkä kuitenkin löytynyt pettämätön keittokeino.

Laita vain vähän vettä kattilaan, niin vähän, että vain noin puolet munasta on veden pinnan alapuolella.
Kiehauta vesi.
Laske lusikalla luomumuna tai -munat kiehuvaan veteen. Laske lämpötilaa, etteivät munat rikkoudu. Peitä kattila kannella.
Mittaa tarkka aika, 6 minuuttia 30 sekuntia. Nosta munat kylmän, juoksevan veden alle. Jos syöt munan lusikalla, rikkoen vain hatun, 30 sekuntia riittää. Jos kuorit kananmunan, kannattaa pitää munia kylmässä minuutin verran.

Näin keittäen keltuainen on ihanan valuva mutta valkuainen jo kiinteä. Kananmunan voi nostaa salaattipedille tai paahdetulle maalaisleivälle ja se pullauttaa ihanan keltaisen puron lautaselle kun sen halkaisee.

Vähennä keittoaikaa, jos haluat ihan löysän kananmunan. Söimme hääpäivälomallamme jotain huikean hienoa. Hyvin hellästi keitetyn kananmunan, jossa kuoren juokseva sisus oli pyöristetty tryffelivoilla ja koko komeus koristeltu sammenkaviaarinokareella. Taivas. Mene ja maista, tyylikäs Finlandia Caviar sijaistee Helsingin Kauppatorin laidalla. Kaviaarin ja mätiherkkujen lisäksi tarjolla on myös ostereita!