Kukapa olisi uskonut. Joulujuttuja joulujutun perään, tässä blogissa. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin heti “pakomatkan” varmistuttua ja nostettuani passit ja lentoliput piirongin päälle odottamaan lähtöä, karisi kaikki joulustressi. Minuun ikään kuin mahtuu nyt jouluhulluttelua. Kirjoitellessani tyttöjen jouluaskarteluista ja muista joulujutuista tajusin myös tämän: kenties minä salaa vähän pidänkin koristeista ja jouluhörheltämisestä, en vain pitänyt siitä, että se oli kokonaan kontollani, vuosia vielä vaativan ja aikaa vievän työn ohella, pienet pallerot jaloissa kieppuen. Nyt työtahti on omissa käsissäni ja lapset ovat isompia. He osallistuvat ja jopa hoitavat monta joulun palikkaa ihan omin päin. En rakenna enää joulua yksin. (Kyllä, Herra Kamera on edelleen mukana kuvioissa. Hän vain on niin paljon poissa kotoa, eikä varsinaisesti koristeluhenkinen ihminen, että häntä ei lasketa! :)) Tässä tuoksuvinkki joulutaloon. Osta mausteita, kuten tässä nyt kardemummaa, tähtianista ja vaniljatankoja ja laita ne avonaiseen lasipurkkiin tai pienelle tarjottimelle vaikka tuikkylyhdyn ympärille. Neilikka olisi kuulunut ehdottomasti maustekuppiin myös, tai pisteltynä appelsiineihin tuoksuhuuman maksimoimiseksi, kuten äiti opetti. Nämä mausteet ovat Granitista, yksinkertaisessa ruskeassa paperipussissa ne menisivät myös tyylikkäästä pikkujoululahjasta glögipullon kyljessä, ainakin minä olisin mielissäni. …

Olenhan ennenkin maininnut rakkaat jouluhulluni? Tässä heiltä teille nipullinen ideoita pienten joululahjojen somistamiseksi. Nämä lahjapussit ovat menossa tyttärien ystäville. Tähän ei Kirjatoukka pysty! Pienet ruskeat pussit, glitteripaperit ja -kirjaimet, kulkuset, teipit ja ruusukkeet ovat Tigerista. Lumihiutaleteippi on Suomalaisesta Kirjakaupasta, juuttinaru ja mustavalkoinen naru Granitista. Iso lumihiutalemuotti ja kuumaliimapyssy ovat askartelukauppaostoksia. Lumihiutalekorvikset Glitteristä. Jouluvalot, jotka on viritetty kolmeen riviin seinälle vanhojen rautasänkyjen ylle, ovat vanhat, lattialla kiemurteleva valonauha Ikeasta. Koristele pussukat haluamallasi tavalla, pujottele esimerkiksi kulkusia naruun, tee teipeistä kuvioita, tai leikkaa glitteripaperista lumihiutaleita. On hauskan näköistä, kun jokainen lahjapussi on erilainen. Kaksi piparminttutankoa, pieni joululahja, on yhdistetty kuumaliimalla sydämeksi. Kaiken taustalla raikaavat joululaulut, ovat raikuneet jo viikkokausia. Välillä pyöräytetään pellillinen piparkakkuja. Seuraavaksi saamme kurkistaa heidän talven ihmemaahansa eli yhteiseen makuuhuoneeseen. Tällä kertaa tarvikkeet olivat Helsingin tuliaisia. Hangossa askartelutarvikkeita löytyy mm. kävelykadun Peikko & Prinsessa -lelukaupasta tai kirjakaupasta Tias Bok – Tian Kirja. 

Äänestimme taas Itsenäisyyspäivän kunniaksi Päivän Presidentin perheen kesken. Vaalitaistoon käytiin heti kun silmät avattiin. Esiintyi lahjontaa (“se, joka äänestää mua saa rivin Oreo-suklaata ja piparminttutangon!”) ja vastustajien mustamaalausta (“kun isi oli presidentti oli pakko mennä jollekin idioottimaiselle retkelle, ja jos äidistä tulee, niin me joudutaan nukkumaan päiväunet ja lukemaan tuntikausia…”), ihan niin kuin oikeissankin vaaleissa. Minä tein taktisen vedon ja nostin aamukahvipöytään paahtoleipien kylkeen unelmanpehmeän kattilallisen voista kiiltelevää, ruohosipulin pilkuttamaa munakokkelia. Ja äänestin tottakai itse itseäni. Otan onnitteluja ja mielistelyjä vastaan koko päivän tässä osoitteessa. Valta maistuu hyvältä. Munakokkeli = kananmuna = Mannerheim. Kyllä, tässä on aivan kirkkaanpunainen lanka Suomen itsenäistymisen aikoihin ja keskeisiin henkilöihin. Marsalkka Mannerheimhan viihtyi vuosikausia Hangossa, oli täällä kuulemma onnellisimmillaan. Ensin ystävien ja sukulaisen villoilla, myöhemmin hän omisti oman pienen saaren ja huvilan. Virallisesti “hymyilevä kenraali”, kuten hänet Hangossa tunnettiin, oli kirjoilla täällä 1919-1935. Mannerheimin huvila “Stormhälla” sijaitsi Isolla Mäntysaarella, kahvila Neljän Tuulen Tuvan vieressä. Silloin Pienen Mäntysaaren kahvila oli tosin nimeltään Café Africa ja meno railakasta kuten kieltolain luonteeseen kuului. Metelöinti ei naapurisaaren tiukkaa isäntää miellyttänyt, joten hän osti saaren …

Vitsit, mä olenkin tässä taas. Mun piti vielä tulla sanomaan yksi tosi tärkeä juttu, nimittäin se, että Sofia Coppolan elokuvassa Lost in Translation mä samaistun MOLEMPIIN päähenkilöihin, SEKÄ Scarlett Johanssonin esittämään nuoreen naiseen (valokuvaajan vaimoon!) ETTÄ Bill Murrayn matalapaineiseen vanhenevaan elokuvatähteen. Aika ovelaa Sofia, aika ovelaa! Yksi lempikohtauksistani on tämä. Ovela on myös se loppukuiskaus, jonka kuulemma Bill Murray improvisoi. Teorioita sen sisällöstä mm. täällä. Ja tää biisihän se ainakin mulle jää elokuvasta päähän pyörimään.

“Kaikki asiakasneuvojamme ovat edelleen varattuja, palvelemme teitä mahdollisimman pian.” Kiitos OP. Kiitos Visa. Kiitos luottoraja. Voinkin tässä odotellessa kirjoittaa lukijoilleni pienen tervehdyksen. Olisin niin kovin mielelläni avautunut lisää rinnoistani, mutta lapset äänestivät vaihtoehdon “Jotain rajaa!!” puolesta. Sanon vain kaksi sanaa, seuraavaksi duktografia. Googlaa jos uskallat. Huomenna on mummon hautajaiset. Niin sinut kuin kuoleman kanssa olenkin, on päivä varmasti raskas. Silti se ei ole iloton. Saamme koolle sukua Hollantia ja Englantia myöten. Lisäksi kerrankin on häppeninki, johon minulla on sopivaa päälle pantavaa, ja jossa mutsi ei pääse valittamaan siitä, että pukeudun kiireestä kantapäähän aina pelkkään mustaan. Päivän piristys: Sähkömiehellä, joka hetken eteisessämme kurotteli, oli kaunis vatsa ja housun kauluksesta pilkistävät vaaleanpunaiset bokserit, joissa oli dinosauruksia. Kiitos maailma. Kuulemiin viikonloppuna, tämä asiakaspalvelijanne tuuttaa varattua pari päivää!

Sunnuntain kikatukset: kun Herra Kameran pestyä ikkunat (!) ja syötyämme sata lihapullaa katsoimme pikkujouluista toipuvan Loun kanssa Annie Hallia espanjaksi dubattuna. Annie Hall on kyllä paras elokuva ikinä. Joka katselukerta on jollakin tavalla uusi. Tällä kierroksella, yllättävän espanjalaisen twistin lisäksi, huomioni kiinnitti Diane Keatonin elokuva-asu. Musta poolo,  Intia meets Pieni Talo Preerialla-pumpulimekko ja kashmir-kuvioitu paisleyhuivi. Ja mikäänhän ei pue naista niin kuin nahkaisen pochetten kanssa kainaloon kääräisty sanomalehti. Myös silmälasit ja aurinkolasit kautta elokuvan ovat niin makeita.