Month: marraskuu 2014

Dark & Grey

Ludde vetää Tracy Chapmanin biisiä “For You”. Dark ‘n’ Grey eli meidän Look like Lou-sarjamme tyylikäs tähtitenori Ludowica sekä taikahuilun äänen omaava laululintunen Riikka S. ottivat yleisönsä Hotelli Regatan aulassa perjantai-iltana Elokuvajuhlien alkajaisten kunniaksi. Festariväen lisäksi paikalla oli Yle Femman Kollektivet-ohjelman poppoo, joten käsittääkseni huomenna perjantaina tunnelmapaloja ihan liikkuvanakin kuvana. Toivottavasti mun nuoruusmuistelot eivät ole tallentuneet taustalta nauhalle 🙂 Dark ‘n’ Gray on tilattavissa erilaisiin tilaisuuksiin esiintymään ja nyt juhlakautena he vetävät pari sessiota pikkujouluihin tai muihin hippoihin valuville väkijoukoille Hangon Hotelli Regatan aulassa. Ensimmäinen lukkoon lyöty päivämäärä on perjantai 12.12. Liput 5 eur. 

Joukolla elokuviin

Hangon Elokuvajuhlat jatkuvat vielä pari iltaa. Eilen houkuttelin koko perheen katsomaan elokuvaa The Lunch Box. Joku saattaa ihmetellä miten saan kaksi teiniprinsessaa ja yhden Minecraft-koukussa olevan nörttipojan istumaan kanssani läpi intialaisen draaman. Se on hyvin helppoa. Ensin otan parhaimman tarinankertojaääneni ja kohottaudun koko pituuteeni sanoen kaikuvalla taikasoinnilla “Ajatelkaa… tätä… matkana..!” Seuraavaksi kiristelen hiukan ruuveja ja sihisen: “Jokainen nyt pystyy istumaan vaikka seipään nokassa kaksi tuntia, vaikka ei niin kiinnostelisi.” Lopulta annan jalomielisesti luvan ostaa aulan karamellitiskistä jotain pientä. Mutta oikeastaan, houkutteleminen oli tällä kertaa aika helppoa. Meistä on hauskaa olla yhdessä elokuvissa. Elokuva EI ollut esittelystään huolimatta “romanttinen” eikä “komedia”, mutta se oli hyvä. Se OLI pieni matka. Ja kuten aina matkoillakin, Herra Kamera hiukan uuvahti jossakin kohtaa, ja otti pienet tirsat. Koska olen jumittaja, tutkin koko loppuillan Mumbain uskomatonta kotiruokakuljetussysteemiä, dabbawalloja eli kuskeja ja heidän järjestelmäänsä, satojen tuhansien lounasannosten ihmeellistä matkaa läpi miljoonakaupungin kotijoukoilta työpaikoille ja takaisin. Lähettelin asiasta tilastoja ja kiinnostavia linkkejä lapsille Facebookin viestiboksit täyteen. Voi kuinka he lienevätkään tyytyväisiä kun heillä on niin hauska äiti! Tänään on vuorossa iranilaisen Asghar Farhadin …

Uuniin!

Pitkästä aikaa vähän ruokahöpinöitä. Haalin maanantaina jääkaapista ja erinäisistä koreista keittiön pöydiltä kourallisen tomaatteja, yhden väsyneen paprikan, sipuleita, valkosipuleita, kurttuisia chilejä viikonlopulta, nahistuneita oliiveja… Pistin kaikki kaverit lohkoina tai pilkottuina uunivuokaan, paitsi valkosipulin kynnet kokonaisina ja lorottelin öljyä ylle. Maustoin kuivatuilla yrteillä, suolalla, pippurilla ja ihan aavistuksella hunajaa. Hissuttelin uunissa kunnes tuoksu täytti talon, ainekset olivat pehmoisia ja reunat vähän väriäkin saaneita. Näin syntynyt mössö sekoitettiin napakkaan täysjyväpastaan. Kokoon kylpeneet vihannekset olivat makeita, valkosipulit kuin toffeeta ja chilikin ihan kilttinä. Edullista, oivallista ja uhkaavalta ruokahävikiltäkin vältyttiin. Nam! Saa nähdä mikä kokkailukuume iskee kun illalla menemme katsomaan intialaisen elokuvan The Lunch Box. Hangon Elokuvajuhlat jatkuvat vielä viikonlopun päätapahtuman jälkeenkin, torstaihin saakka. 

Tyynyn alle

Jos sinulla on mahdollisuus käydä katsomassa animaatioelokuva Prinsessa Kaguyan taru, käy. Elokuva on sulokas, haikea ja ihmeellinen. Välillä vain muutamalla siveltimen vedolla kerrottu tarina perustuu yli tuhat vuotta vanhaan japanilaiseen kansansatuun kuuntyttärestä, joka syntyy bambun sydämestä vanhalle pariskunnalle. Jos sinulla on mahdollisuus lukea Mia Kankimäen kirja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, lue. Keväällä hitaasti nauttimani kirja on ollut pitkään aikaan suurin lukuelämykseni. Jostain syystä pistin pitkään vastaan ja vain katselin harvinaisen kaunista kantta avaamatta koko kirjaa. Alkuun päästyäni en olisi halunnut sen päättyvän. Kirja on omistettava, siihen haluaa piirtää ja kirjoittaa, sen sivuja taittaa. Kirja olisi myös mitä viehkein lahja. Nämä kaksi, elokuva ja kirja, täydentävät toisiaan. Molemmat hulmahtelevat kuin kaksitoista kerrosta värikästä villisilkkiä. “Pleasing things: finding a large number of tales that one has not read before.”  – Sei Shōnagon, Makura No Soshi – The Pillow Book  (“Tyynynaluskirja”, ei suomennettu).

Marraskuu

“Call me Ishmael. Some years ago—never mind how long precisely—having little or no money in my purse, and nothing particular to interest me on shore, I thought I would sail about a little and see the watery part of the world. It is a way I have of driving off the spleen and regulating the circulation. Whenever I find myself growing grim about the mouth; whenever it is a damp, drizzly November in my soul; whenever I find myself involuntarily pausing before coffin warehouses, and bringing up the rear of every funeral I meet; and especially whenever my hypos get such an upper hand of me, that it requires a strong moral principle to prevent me from deliberately stepping into the street, and methodically knocking people’s hats off—then, I account it high time to get to sea as soon as I can. “ – Herman Melville, Moby-Dick Kuva: Englannin makasiini ja Huokausten Silta, Hanko.

Helsinki ei lähde tytöstä

Hangon Elokuvajuhlat starttasivat perjantaina. Valintamme tärkeäksi aloituspätkäksi, ikään kuin luomaan tietä koko viikonlopun tunnelmalle, oli M.A. Nummisen ja Claes Olssonin Helsinginkatua pitkin. Jouduin valtavan tunnekuohun valtaan. Jos välillä tunnenkin itseni vanhaksi huuhkajaksi, niin nyt kerrankin olin onnellinen, NIIN onnellinen siitä, että olen saanut elää 70-luvun, 80-luvun ja 90-luvun alun Helsingissä. Minä olen saanut elää siinä Helsingissä, josta ei enää ole kuin farkunhaaleita valokuvia ja minttujäätelön sävyissä väriseviä kaitafilmin pätkiä. Ajassa ennen pirteitä viherpirtelöitä, poskipusuja, cappuccino-tsunamia ja sunnuntaiaamuisia crossfit-treffejä. Luojan kiitos ajassa ennen kännykkäkameroita. On tosiaankin parempi, että vain etäisesti muistamme ne yöt, jolloin on tanssittu jukeboksin tahtiin julmetun komeiden roistojen kanssa Kallion kapakoissa ja napattu Hesari kotimatkalla suoraan jakajalta. Kaksi tuoksua: piki ja lehmus. Kiinantossut, jotka tarttuivat kesähelteillä tahmeaan asfalttiin, hyppynarun piiskatessa maata. Ovikellon metallinen renkutus. Lankapuhelimella soitettiin, että pääseksä luistelemaan Seppikselle. Antti opetti shakkia ikkunan alla. Myöhemmin törkeät tolppakorot, joilla on kiivetty luvatta aitojen yli teknoraveihin ja juostu viimeisen ratikan perässä yli kimaltelevien vesilätäköiden. Muistan keväät, tuomen painavia oksia väistellen viiletimme fillareilla helmat korvissa baarista baariin, eikä niitä pyöriä edes halunnut pölliä kukaan, vaikka ne …