Valitse sivu
Ay pena penita

Ay pena penita

Siitä intohimosta puheenollen. Välillä musta tuntuu että olen kyllä syntynyt niin väärään maahan ja kulttuuriin kuin olla vain voi…

Katso jos et jo katsonut: Sami Yaffan Sound Tracker Andalusiassa.


Ja onpa muuten huolella tehdyt ohjelman kotisivut, nostan hattua!
Kuva: Yle/ Sound Tracker

Kun suksi ei luista

Kun suksi ei luista

Ei taas oikein juttu luista, kuten varmaankin olette nykivästä postaustahdista huomanneet.

Kärsin joko viivästyneestä neljänkympin kriisistä tai malttamattomana ihmisenä kahdeksan vuotta etukäteen viidenkympin villityksestä. Kyseenalaistan bloginpidon järkevyyden lisäksi kaiken tähän mennessä oppimani ja oikeana pitämäni. Ihan verrattavissa uhmaikään, voin kertoa, nuoret ystäväni.

Elämässä on kummallista joutokäyntiä ja iänikuisia rahahuolia, ystäväpiirissä eroja ja sairautta. Tulevaisuutta on välillä vaikeaa nähdä kovin valoisana. Huomaan hukuttaneeni intohimoni jonnekin matkan varrella, mutta ainoa paikka josta yletyn sitä etsimään on kaapista tiskipöydän alta.

Ja sitten tässä sopassani on ihan älyttömästi ilonpilkahduksiakin. Pintaan pyrkivä riemu sekoittaa elämän tanssiaskeleita entisestään. Tuntuu, että pitäisi osata päättää onko haikea vai hilpeä. Silitän yöllä lasten poskia ja ajattelen, että he nukkuvat kuin kissat, nautiskellen.

Viikonloppuna purettiin pihan kesäkattaus. Kannettiin korituolit, pitkät pöydät ja penkit varastoon. Paiskasin kreikansinisen pöytäliinan pyykkikoriin. Sekin kaikki tuntui sisältävän syvempiä merkityksiä. Valuin pitkin pihaa puutarhahanskojen sormenpäät hiekkaa hipoen ja mutisin jotain synkkiä kombinaatioita menetetystä kesästä ja ihmiselon syksystä. Työnsin callunoita sinne, minne aurinko ei enää matalalta paista ja missä juuri lainehti hymyilevä orvokkimeri.

Jätimme pihamaalle kuitenkin vaahterasta riippuvan valorimpsun, pienen pöydän ja kaksi tuolia. Portviinipaikan. Laventeli kukkii vielä villinä. Illalla ulkona valojensammutuskierroksella Herra Kamera kiersi kätensä vyötärölleni ja osoitti ylös: taivas oli pikimusta ja täynnä tähtiä.

Itkettäisi, jos ei naurattaisi.

Tämä oli muuten postaus nro 1 700. 

Saksa Hangossa

Saksa Hangossa

Täällä Suomen pikkuvarpaassa käynnistyy perjantaina valokuvaustapahtuma Hanko Foto Festival.

Koko ohjelmiston luentoineen, retkineen ja juhlineen löydät täältä, mutta haluaisin erikseen nostaa viikonlopun tarjonnasta framille valokuvaaja ja kuvataiteilija Perttu Saksan lauantaisen osuuden otsikolla Lähestymistapoja ihmisen ja ympäristön suhteeseen valokuvataiteessani. Perttu Saksa on ihan järkyttävän hyvä kuvalla kertoja, mahtavaa, että hän on mukana!

Maaliskuussa Fotofinlandialla palkittu Saksa on hänkin liittynyt meihin uushankolaisiin vanhan talon remppaajiin. Tervetuloa vaan jengiin, vertaistukea ja punaviiniä tarjolla tässä talven mittaan.

Kuvassa: Perttu Saksan kirja Echo (Aalto-yliopisto)

Ahkeraliisa

Ahkeraliisa

Voi pientä ahkeraa.

Alkoi lukio ja venyivät koulupäivät. Ensimmäistä kurssia on tahkottu joka päivä kahdeksasta neljään. Läksyt ja harrastukset siihen päälle, niin ei paljon tarvitse iltaisin huhuilla valojen sammuttamista. Paitsi niinä iltoina kun pää nuokkuu koekirjan yllä yli nukkumaanmenoajan.

Kirjoittaminen lisääntyy koko ajan. Nyt äidinkielentunneilla on työstetty jo lukupäiväkirja ja aine “Minä lukijana”. Tämmöinen äidinmuotoinen kirjatoukka ilahtuu, kun sivuilla lukee lyijykynällä, pyöreällä käsialalla, siistien marginaalien välissä, että “minua on aina kannustettu lukemaan.”

Mutta miten me itse asiassa olemme kannustaneet. Olemmeko edes? Tunnustan olevani laiska mutsi, sellainen omissa maailmoissani elelijä. Onko kannustukseksi riittänyt se, että lapset näkevät meidät vanhemmat tarpeeksi usein kirja sylissä? Ja onhan kotona paljon kirjoja, niin paljon, että niihin melkein kompastuu. Pakko lukea alta pois, että löytää tiensä ulos?

Kirjaharrastus tulee tietysti meitäkin kauempaa. Oma äitini luki meille (minulle ja pikkuveljelleni) iltasaduksi muunmuassa Tsehovin novelleja ja Täällä pohjan tähden alla trilogian. Ns. nuijanukutus. Äidilläni on edelleen minulle kirja jokaikiseen elämäntilanteeseen. Hänellä on tosin minulle myös tryffelillä maustettua oliiviöljyä joka elämäntilanteeseen. (Mutsi, mulla on nyt kuusi korkkaamatonta öljypulloa, pysytään hengissä vähän aikaa!)

Niinä aikoina kun rahatilanne on heiveröinen, tärkeimmiksi ostoksiksi ovat ruoan lisäksi nousseet kukat, viini ja värikynät. Onneksi, ONNEKSI on kirjasto. Ja lahja on usein kirja, joulunakin jo ihan ehdoton. Ilman uutta kirjaa ja uutta yöpukua ei ole joulua.

Myös lehtihulluus on tarttuvaa. Hemmottelemme itseämme kiiltävillä lehdillä. Perustelen turhalta tuntuvaa rahanmenoa sillä, että kun tytöt lukevat englannin-, ranskan- ja ruotsinkielisiä julkaisuja, kielitaitokin karttuu. Taitaa olla ihan höpöhöpöä… Mutta on sitä maailmassa suurempiakin paheita kuin meidän lehtikasamme!

Ja sitten jokaisella oma läppärikin vielä, netteineen, lukemistahan sekin, ainakin osittain. Mutta myös vlogeja, musiikkivideoita, leffoja, sarjoja… Ja ylimääräisenä aikana sormet viuhuvat kännykän yllä. Viestiä vaihtuu.  Se onkin sitten ihan omanlaista salakieltä se!

… Lähtisiköhän toi tänään kävelylle jos mä pyytäisin nätisti?

Tytär valitsi lukupäiväkirja-kirjakseen Minä olen Malalan. Seuraavaksi pitäisi lukea dekkari. Onko teillä suosituksia? Minähän en pysty olemaan edes samassa huoneessa esimerkiksi Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut-kirjan kanssa. Niin että multa ei kannata kysyä.

Books are a girl’s best friend

Books are a girl’s best friend

Sain keväällä Herra Kameralta lahjaksi taulun. Taulussa on kuva eräästä antikvariaatista Pariisissa, tai oikeastaan sen näyteikkunasta, joka pursuaa kirjoja ja lentäviä possuja. Possuja on viisi, ihan niin kuin meitäkin.

Näyteikkuna on vilahtanut blogissa ennen tauluksi päätymistäänkin. Nimittäin siinä Pariisin matkakertomuksessa, joka, vaikka itse sanonkin, on aika sympaattinen vinkkipaketti kaupunkiin matkaavalle. On ehdotuksia kivoista nähtävyyksistä ja muutama oikein mainio ravintolaosoite. Vaikka muuttuuhan maailma, parissa vuodessa. En pistäisi hanttiin uutta Pariisin tutkimusmatkaa.

Facebookissa blogin sivulla on jaettu viime aikoina orastavan Pariisi-ikävän kourissa muutamakin Pariisi-aiheinen linkki (kuten vaikka tämä ihana). Tykkääjiä tuli juuri täyteen 500, suuri kiitos asianosaisille.

Taulun saa halutessaan hankkia myös itselleen, tätä kautta.