Valitse sivu
Syömingit

Syömingit

Voi kuinka kiva, että piditte vanhempieni kesäkodin kuvista! Otetaan siis ilo irti suosiosta ja tuijotellaan vielä hetki illallispöytää. Tai ainakin alkuruokia, grillin kautta käynyt kana tykötarpeineen jäi kuvaamatta. Grillaaminen on täällä oikea ohjelmanumero, kun yksi grillaa, ja muut istuvat penkillä ja antavat ohjeita…

Olimme saaneet juuri sopivasti lähtiessä kotiovelle kassillien Långötorpin kasviksia. Nappasin ne mukaan rosé-pullollisen ja muutaman herkkupurkin kanssa viemisiksi eli tuomisiksi.

Äidin (tai kai se on isänikin, mutta äitini siellä yleensä on kädet kyynärpäitä myöten) jääkaapin pieni mutta aarrearkkumainen sisältö ja meidän tuomamme vihannekset, yrtit ja kukat, niistä syntyi varsin suloinen syöminki.

Shisonlehtin käärittiin palvikinkkua ja Cantadouta, salaatteja tehtiin pariakin sorttia, hummus oli paksua ja maukasta. Raitajuuret saivat yleisön hihkumaan silkalla kauneudellaan.

Ihan ensimmäiseksi nautimme kuitenkin pienet kupilliset keittoa:

Lipstikkakeitto
Sipulia ja valkosipulia kuullotetaan voissa kattilan pohjalla.
Lisätään lipstikan lehtiä reilusti, pilkottuna.
Pari jauhoista perunaa sekaan, paloina.
Vettä sen verran, että ainekset peittyvät, ja 1-2 kasvisliemikuutiota.
Keittele soppaa kunnes perunat ovat kypsiä.
Mausta Philadephia-juustolla tai vastaavalla sekä lorauksella kermaa.
Soseuta.
Pippuroi, tarkista suola.

Tarjoa keiton kanssa paahdettuja valkosipulileipäsiä. Ripottele öljy ja suola pintaan vasta paahtamisen jälkeen!

Ennen jälkiruokaa  – joka oli lasiin tehty kakun tapainen herkullinen sotku – oli vielä juustoja. Niiden kanssa testasimme Mrs Jonesin puodista maisteluun saatua aprikoosi-pestoa, joka oli aivan mahtava uusi tuttavuus! (Se maistui myös grillatun kanan kaverina.)

Långötorpin Puutarha toimittaa nyt muuten myös helsinkiläisille satoaan, pussin saa noutaa kerran viikossa turkoosista pakettiautosta Torkkelinmäeltä 🙂 Lue lisää täältä.

Kavereina kesäyössä

Kavereina kesäyössä

Kävimme kutsuttuina katsomassa Kesäkaverit- elokuvan ennakkonäytöksessä täällä Hangon Kino Olympiassa.

Me hankolaisethan tietysti tuijotamme valkokangasta erityisen kiihkeästi jo tapahtumapaikan eli kotikaupunkimme takia, ja tuttuja avustajia bongaillen, mutta riittää siinä silmäniloa ja kesän huumaa muillekin. Kun Karoliina työntää valkoisella Jopolla polkevaa Eevaa iltavalossa, meren aalloissa, nousee pala kurkkuun. Olenko muistanut nauttia tästä kesästä?


* Tästä eteenpäin kirjoitus sisältää viitauksia juoneen, joten skippaa jos haluat kokea käänteet itse *

Ohjaaja, ihananoloinen Inari Niemi kertoi elokuvan synnystä ennen näytöstä. Kuulosti niin lupaavalta! Itse elokuvasta jäi sellainen olo, että tekijätiimi oli miettinyt henkilöt ja tarinat niin huolella, oli niin sisällä juonessa, että meille katsojille unohtui kertoa jotain. Jäimme vähän ulkopuolelle. Se, mitä elokuvan kuuluisan “parhaan kesän ikinä” kehittelyssä oli varmasti ajateltu loppuun asti, jäi niiden näyttävien (ja toistuvien) pullon suusta nielaistujen kulausten väliin. Näkymättömiin, vähän käsittämättömiin.

Iina Kuustosen rempseä hahmo olikin yhtäkkiä aina niin kunnollinen, tunnollinen, se, joka ei koskaan mokaa, vaikka koko elokuvan ajan me katsojat (tai siis minä katsoja) pidimme häntä huolettomana rilluttelijana. Suloisen Minka Kuustosen Eevan lukihäiriö ei ole niin dramaattinen käänne katsojalle, kuin sen elokuvan kaaren kannata ehkä oletetaan olevan. Eniten esiin nousee Iiris, joka ei oikein tiedä mitä haluaa. Anna Paavilainen on muuten huikean raikas kasvo, erinomainen roolissaan. Ja kun juuri hän saa taitavan Lauri Tilkasen rinnalleen, ei elokuvan pääparista ole epäselvyyttä.

Inari Niemi kertoi esittelyssään, että he halusivat tehdä elokuvan, jossa tytöt eivät kerrankin puukota toisiaan selkään. No, jos päätyy naimaan purjeveneen boksissa jonkun toisen aviomiestä, niin ehkä se vaimo sen kuitenkin jonkulaisena puukoniskuna kokee…

Mutta älkää nyt vain käsittäkö väärin, menkää ihmeessä katsomaan! Nauraa saa, ja sopii, sille elämässä riuhtomiselle, josta me kaikki varmasti olemme jääneet joskus kiinni. Kun Anna Paavilaisen Iiris istuu lummelammella ja itkee, me muistamme kyllä miksi.

Hanko on kaunis tausta, maailma irrallaan muusta maailmasta. Syksyllä elokuvan tytöillä (jotka siis ovat 25-vuotiaita naisia) koittaa paluu toisenlaiseen arkeen, ja niin meillä muillakin. Hangolla tai ilman.

Mut hei, tästä kauniiseen traileriin, klik.

Enimmäkseen poutaa, idässä paikoin sadekuuroja

Enimmäkseen poutaa, idässä paikoin sadekuuroja

Kesäinen pakomatka alkoi hakeutumalla Kirjatoukan vanhempien helmoihin, tsehovilaiselle huvilalle Porvoon taakse.

Radio supisee nurkassa, äiti häärii villinä keittiössä, lapset pelaavat aina, aina Afrikan Tähteä. Minä kahmin kirjapinoja hyllyistä mutta putoan kuitenkin tuvan sohvalle syvään uneen.

Kun saamme vihdoin viitottua äijät rantasaunalta sisälle (kyllä, tämä on maailma, jossa naiset edelleen kokkaavat sillä aikaa kun miehet saunovat) alkaa illallinen, joka on sekä hyvä että kaunis. Viini haetaan maakellarista, pullon kyljet helmeilevät. Sataa, sytytämme kynttilät.

Niin kivoja kuin omat vanhemmat ovatkin, pari yötä yhdessä on aika lailla maksimi. Nyt viivyimme vain yhden yön, ja erosimme siten sulassa sovussa.

Kiitos majapaikasta, paapomisesta ja ranskalaisista pellavalakanoista, mutsi ja faija, ja vielä kerran onnea syntymäpäivien johdosta!

Pyhä jysäys, osa 2

Pyhä jysäys, osa 2

Riilahti-viikonlopun ajan saimme seurata myös elämää 1700-luvun leirissä. Harrastajat ovat pukeutuneet kuin silloin ennen ja kaikki elo ja olo on mahdollismman autenttista.

Puvut, soittimet, työvälineet ovat yksityiskohtia myöten aidonoloisia. Myös laivojen yksityiskohdissa riittää ihastelemista.

Kävelimme illallisten jälkeen vielä katsomaan sinisessä hetkessä kylpeviä valkoisia telttoja ja niiden asukkaita toisesta ajasta. Viulun sävelet kantoivat viereiseen vaaleanpunaiseen poukamaan, jossa punatakkinen sotilas riisuu mustan kolmikolkkahattunsa, avaa vyönsä, pudottaa yltään ruudilta tuoksuvan painavan pukunsa ja sukeltaa mereen…

Vuosi sitten keväämmällä Hangossa vilisi myös vieraita aikojen takaa, muistatko?

Lue myös: Osa 1, eli taistelunäytös.

Helsingin Sanomien videohaastattelussa harrastajien omistautumisesta aiheeseen. 

Pyhä jysäys, osa 1

Pyhä jysäys, osa 1

Sota on aina kammottavaa, siitä me kaikki lienemme samaa mieltä. Sota ennen, sota nyt.

Mutta historia on mielenkiintoista, vaikka soisihan ihmiskunnan ottaneen enemmän opikseen. 300 vuotta sitten tämä meri värjäytyi punaiseksi kun yli tuhatkunta sotilasta kuoli Riilahden taistelussa, Ruotsin ja Venäjän mitellessä Itämeren herruudesta.

Sää oli 27.7.1714 tyyni ja lämmin. Venäläiset onnistuivat kaleereilla soutaen yllättämään ruotsalaiset suuret purjelaivat. Parin tunnin mies miestä vastaan taistelun jälkeen kamppailu oli ohi.

Ruumiit haudattiin jonnekin näille rannoille, tuntemattomiin hautoihin. Korjauskelvottomat alukset upotettiin, niiden hylkyjä on vieläkin meren pohjassa.

Iso taistelunäytös oli vain osa viikonlopun Riilahti-muisteloita. Mennään seuraavaksi kurkistamaan 1700-luvun leiriin (osa 2).

Lue lisää: Riilahden taistelun taustat ja seuraamukset.