Valitse sivu
Ei saa häiritä

Ei saa häiritä

Mulla ei kyllä riitä huumorintaju tämän kesän kanssa enää tippaakaan! “Aurinko asuu sydämessä”, yrittää Herra Kamera. Paskanmarjat, sanon minä. Aurinko saa luvan asua aika vikkelään meidän takapihallamme. Ja silleen kuumasti ja kunnolla, rusotus taivaanrannassa ei nyt enää riitä.

Käsittääkseni täällä kärjenkippurassa on ollut silti sentään hiukan muuta maata paremmat kelit. (Nytkin.) Siltikin sateista ja kylmää. Harmaata. Yritämme olla ahkeria sisätiloissa, muiden töiden lisäksi aloittelemme esimerkiksi yläkerran maalausurakkaa. Kuinka kuolettavan tylsää. Kaikki kiukuttelevat, minä tietysti tempperamentteineni etunenässä.

Astianpesukone on taas hajonnut, mehulasi toisensa jälkeen kaatuu valkoiselle liinalle. Sisäeliöt haluavat askarrella, leipoa, pelata korttia, ja puhua puhua puhua, mielellään kuitenkin hittiputken päälle. Kännykät pimpahtelevat, nappikset katoavat, joka puolella kilisee, kolisee ja rysähtelee. Taistelen kilometrien pituisten päivien läpi tablettien sinistä valoa vastaan heiluttelemalla typeriä kirjoja nyrpistelevien nenien edessä. Poika ei enää pysy ollenkaan paikoillaan vaan loikkii sohvien ja nojatuolien selkämykseltä toiselle. Jokainen jalkapallokaatuminen pitää näytellä olohuoneen matolla uudestaan ja uudestaan. Kaikki on kurtussa, otsaani myöten.

Niin kertakaikkisen halinalleja kuin lapset ovatkin, pieni breikki tulee tarpeeseen. Olemme kiehnänneet kylki kyljessä niin, että olen hiutunut näkymättömäksi. En enää muista mihin lopun ja mistä he alkavat.

Mummo, ota koppi, saat kolme karhunpentua pariksi päiväksi kainaloosi. Me aiomme valahtaa kahdestaan hotellikuplaan, leikkiä tyynysotaa, tilata huonepalvelusta ruokaa hassuihin aikoihin, elää valkoisissa kylpytakeissa ja tohveleissa kiiltävien lehtipinojen alla ja laskeutua vain välillä katukahviloihin tekemään tiskiä, jonka hoitaa joku muu.

Päivän kirja: Mark Levengood, Riemujen rikkaus ja surujen summa. (Koska siinä on se tarina iloisesta äidistä, joka lähetti kortin kuuden viikon Maltan matkalta lapsilleen: “Täällä on aivan ihanaa! Minulla ei ole ikävä teistä ketään!”) 

(Paitsi että mulla on jo ikävä teitä <3)

Kirjoituskoneen äärellä

Kirjoituskoneen äärellä

Seuraamme siis kissoja ja kirjoituskoneen ääntä salaisesta puutarhasta sisälle. Täällä asuu myös salaisuus: kotimaassaan vähemmän tunnettu, mutta kansainvälisesti rakastettu ja palkittu suomenruotsalainen kirjailija ja kuvataiteilija Irmelin Sandman Lilius.

Irmelin tuli elämäämme siten, että hänen edesmennyt miehensä, taiteilija, ja toisinajattelija Carl-Gustaf Lilius oli työskennellyt tässä Hangon talossamme 60- ja 70-luvuilla. Löysimme Irmelinin istumasta pienestä galleriasta, Mini-Liliumista,  ja kerroimme mihin olimme muuttaneet. Saimme kopioita vanhoista, mustavalkoisista kuvista ateljee-ajoilta sekä kirjoja, paljon kirjoja tuotteliaan pariskunnan kummankin kynistä.

Myöhemmin tutustuimme myös muihin perheenjäseniin; puutarhaa hellivään tyttäreen, tutkija Muddleen ja hänen mieheensä Guessodiin, taiteilijoita hekin molemmat, sekä heidän kuvankauniiseen Idil Sarahiinsa. Muddlea ja minua yhdistävät aamukävelyiden lisäksi muistot Pariisista, jossa hän asui 15 vuotta ennen paluumuuttoa Hankoon. Puhumme joskus salaa ranskaa keskenämme, silkasta puhumisen ilosta.

Mitä Irmelinin kirjoituskone nyt nakuttaa? Ei uutta lastenkirjaa tällä kertaa, esimerkiksi vihreällä hevosella lentävästä hankolaispojasta Rasse Raskista, vaan puhtaaksikirjoitusosuutta kolmanteen järkälemäiseen osaan Carl-Gustaf Liliuksen elämäkerrrasta Sjutusen år.  Kunpa tämä meidän maamme mittakaavassa ainutlaatuinen taiteilijatarina saataisiin suomeksikin jonain kauniina päivänä!

Lue lisää: Irmelin on esitelty blogissa ennenkin
Katso myös Schildtsin (nyk. SETS) kirjailijaesittely Youtubesta


Päivän kirja: Rasse Rask lähtee lentoon (Tammi).

Salainen puutarha

Salainen puutarha

Ystäväperheen taiteilijapuutarha on kuin pieni matka toiseen aikaan ja maailmaan. Puikkelehdimme kaariksi taipuvien ruusupuiden alta erilaisiin vihreisiin huoneisiin. Kiviportaatkin kukkivat. Muurin rakosissa on aarteita sadan vuoden takaa. Polut on reunustettu simpukoin.

Filosofiset kissat johdattavat meidät lopulta sisälle, sinisen keittiön läpi yläkertaan ja parvekkeelle, josta aukeaa meri. Avoimesta ikkunasta kuuluu kirjoituskoneen nakutus.

Juhannus lautasella

Juhannus lautasella

Kauhealla kauppareissu-ahdistuksella taas syöksyttiin keskikesän juhlapyhään. Kas kun olisi pakko jotain tehdä, niin en tee. Tai teen, mutten keksi. Tai keksin, mutten onnistu. En turhaan ole julistanut vuoden lempipäiväkseni tiistaita. Tavallista tiistaita.

Juhannus on onneksi helpoimmasta päästä. Kunhan lautasella on uusia perunoita, niin kaikki ovat tyytyväisiä. Kalat, ne kuuluvat ainakin täällä saaristossa kesäpöytään, ja saaristolaisleipä. Katkarapumössyköitä toivottiin lasten leiristä. Jotain vihreää tietysti olla pitää. Muna on aina hyvä. Kukilla koristellaan.

Ja sitäpaitsi kun esimerkiksi pääkaupungissamme jussina on kaikki kiinni, niin Hangossa kaikki on auki. Juhannusta siten sulostuttivat myös Makaronitehtaan uutuus Pilpil-pasta, pikkuruisen puistoravintola Parkin herkkutoastit sekä Origon burgerit.

Mutta lauantain kemuissa meni kyllä tällä köksällä menu vähän pieleen.

Olin poiminut Glorian Ruoka & Viini-sivustolta hyvän oloisen reseptin talteen. Näin ollen, kun yllätysvieraiden piipahdus venähti illallisaikaan, oli meillä onneksi ruokasuunnitelma selvillä ja aineksetkin olemassa.

Mutta voi. Ensinnäkin; me emme oikein osaa paistaa lihaa. Kuinka monta kertaa meidän pitää lyödä päätä sen kanssa seinään, en tiedä. Mutta tälläkin kertaa meillä oli tarjota mauton klöntti, vaikka häntä oli suurella hellyydellä kierrätetty huoneenlämmön, grillin, uunin ja folion kautta pöytään.

Toiseksi reseptikolmikon avokadorisottolisuke osoittautui melko kummalliseksi. Risotto oli tarkoituskin tarjota jäähtyneenä, mutta mitä on jäähtynyt risotto? Kylmää, kovaa ja tahmeaa. Ei napannut. Ja jo hämmentelyvaiheessa koin, että tehdä riosttoa ilman voita ja juustoa on maailman luokan menetetty mahdollisuus nauttia voista ja juustosta. En siis suosittele.

Mutta kolmas elementti, vähän omin päin viritetty chorizosalsa, se sentään onnistui! Yhdessä näistä kaikista sai kuitenkin vatsansa täyteen ja ilon ylimmilleen.

Chorizosalsa:
Punaista ja vihreää chiliä silputtuna, oman maun ja vahvuusasteen mukaan.
Reilusti pilkottua kesäsipulia varsineen.
Reilusti valkosipulia.
Paketillinen (4 kpl) chorizo-raakamakkaroita, kuutioituna.
1 tölkki tomaattimurskaa.
Puoli pientä lasillista viiniä.

Paistele makkarat öljyssä. Lisää sipulit ja chilit. Pyörittele.
Lisää pannulle purkillinen tomaattimurskaa ja viini. Lisää mausteet eli suolaa ja sokeria. Hauduttele muhevaksi.
Mausta loppusuoralla parilla kourallisella kaikenlaisia tuoreita yrttejä (korianteri, minttu, lehtipersilja) sekä limen mehulla.

Alkuperäinen resepti: Glorian Ruoka & Viini.

Suuret, pienet karkeloivat

Suuret, pienet karkeloivat

Juhannus on meillä herttainen, 
kirkas taivas on sininen. 
Pirtti on jo pesty puhtoinen,
pihamaakin laastu on!


(Suomalainen kansansävel)