Month: maaliskuu 2014

Jassoo, lunta

No voihan. Talvi yllätti kävelijät. Vielä perjantaina olin viittä vaille hiippaillut After Workeihin ja iltapalalle ballerinoissani, mutta lauantaina sain nieleskellen hakea saappaat kaapista. Mutta mitäpä ei pata pelastaisi. Tällä kertaa sinne pulahti kasviksia, linssejä ja pulleita makkaroita. Pistetäänkö reseptiä tulemaan?

Siirtymiä

Ihmisen, jonka on pakko aina välillä veivata huonekaluja, ei kannattaisi ostaa isoja rautakaappeja. Matkaa ei tällä kertaa ollut kuin huoneesta viereiseen, mutta siinäkin oli tarpeeksi! Katala painokaan tosin ei estä minua rakastamasta palavasti tuota kumisevaa entistä kirjakaappia, nykyistä astiakaappia. Tai astiakaappia ja astiakaappia… Änkesi sinne edelleen koko joukko kirjoja. Ja loput ikkunalaudalle. Rautakaapin päällä on vanhoja Hangon Keksin peltirasioita. Niistä vanhimmat on valmistettu tässä talossa, joka oli alunperin läkkisepänpaja. Kirjoista luopuminen on yllättäen helpompaa. Laitoin taas ison pinon pois. (Lue: Jääkaapin taakse piiloon…) Ehkä en päädykään hulluksi kirjamummoksi, joka hautautuu pinojensa alle, vaan kenties lopulta omistankin vain juuri sopivasti somia opuksia kunhan tästä vielä vanhenen ja viisastun. Nythän hädintuskin näen ikkunoista ulos kirjoiltani. Toisin kuin voisi luulla, kirjoja pursuavat Pinterest-kuvat eivät saa minua läähättämään vaan lähinnä hätääntymään; mistä aloittaisin, mitä jos en löytäisi kaaoksen keskeltä mitään? Mutta taivas miten ihania kirjoja mulla onkaan! Mulla on NIIN ihania kirjoja, että haluaisin, että te kaikki tulisitte tänne, ja mä esittelisin mun kirjoja, tekisin niistä asetelmia, ja sitten me kaikki yhdessä paijattais niitä ja te sanoisitte että kylläpä …

Neitosista ken on kaunein

Merenneito-parka ei vieläkään ole päässyt seinälle! Mutta sen sijaan kokkaamaan kylläkin, kanssani, uudelle keittiön sivupöydälle, joka myös yläkerran kirjoituspöytänä muistetaan. Pöytä tosin jatkaa pian matkaa vanhempieni kotiin, ja sieltä tulee joku toinen kaunispintainen kaveri tilalle. Niin maailma muuttuu Eskoseni. Jos ei muuten niin pöytä kerrallaan.Merenneito on vanha provencelainen kaunotar, parin vuoden takainen joululahjani Herra Kameralta. Hän löytyi hankolaisesta Ditt & Datt-putiikista, ja ostajan velvollisuuskiin kuuluu neidon rinnanpäiden punaaminen säännöllisesti huulipuikolla, jonka hennon vaaleanpunainen väri on tarkalleen edellisen, ranskalaisen omistajattaren valitsema. Kivisten kutrien pölyistä pyyhkiminen on osa aamurituaalejani.

Memento mori

Mielikuvitustani oli jo jonkin aikaa kutitellut tuo Day Birger & Mikkelsenin Home-malliston pääkallomuki, jonka olin Mrs Jonesin blogista bongannut. Kun lempimukini koki vähän aikaa sitten kovia, ajattelin, että kohtalo selvästikin halusi saattaa meidät yhteen. Ja tässä sitä nyt ollaan, kaks kovaa kalloa vastakkain, aamukahvipöydässä tai iltateellä. On se hieno! Muki taisi olla toistaiseksi viimeinen kappale, mutta houkuttelevat kapistuksethan eivät Joneskalta siihen lopu. Kuvassa myös pari tuoksukynttilää, huumaava granaattiomenasaippua ja nuo syntisen upeat, painavat Tine K:n sakset, taotuin terin. Siispä Mrs Jones Lifestyle Shoppiin, pim. Pääkallo on taiteissa usein käytetty symboli, ei pelkästään kuolemalle, vaan myös elämälle. Muistuttamalla kuolevaisuudesta (“Memento mori”) herätellään ihminen arvostamaan ohikiitävää elämää. Eleginen kallo on kuvataiteessa usein yhdistetty kirjoihin. Miksi, tulkintoja on monia. Yksi on rinnastus katoavaiseen ja pysyvään. Ja sulkeaksemme ympyrän kerron, että pääkallo voi myös kuvastaa kuolemattomuutta.

Vielä kerran, Auringon maku

Uuden kirjan vielä kankeasti kääntyvät sivut, paperin tuoksu ja rapsakka selkämys, voi tätä iloa! Kirjoittelinkin jo tästä keittokirjasta, mutta kantta kysyttiin. Että miltä se näyttää, se Auringon maku, jotta sen löytää? Tältä se näyttää, kesältä! Minullahan ei ole kirjaan osaa eikä arpaa, kunhan iloitsen tässä rinnalla. Ja olen tietysti aika ylpeä Herra Kameran kuvista. Hankoon hullaantuneena on myös mainostettava sitä, että kaikilla tekijöillä on vahva Hanko-sidos. Kirjan kuningatar Kira viettää kesiään täällä miehensä lapsuusmaisemissa, tunnelmallisten tekstien Christer “Krisa” Lindgren on vanhoja hankolaisia, Herra Kameralla tulee nyt maaliskuussa yhdeksän Hanko-vuotta täyteen ja jopa kirjan taitosta ja graafisesta ilmeestä vastaava Christel Rönns (tunnetumpi kirjailijana ja kuvittajana) on paikallisia, Lappohjasta. Mutta ei tarvitse olla hankolainen pitääkseen tästä kirjasta. Jos vain pidät kesän valosta ja hyvästä ruoasta, pidät myös Auringon mausta. Mikä minua kirjassa aivan erityisesti ilahduttaa, on reseptien raikkaus. Kira Åkerström-Kekkonen on todellinen ruokanero, ideoissa on ihan uusia tuulia ja tämmöinen paljonkin kokkaava patarouva saa inspiraation lisäksi loistavia ärsykkeitä uudenlaiseen ruoka-ajatteluun. Rikas lukukokemus, sanon, ja nostan hattua. Lue myös: Villa Inkerin Merja sai lähettämämme kirjan jo perille, hänen …

Veivaa, veivaa

Miten voi olla taas viikonloppu, enhän mä ole ehtinyt kertoa edellisestäkään vielä! Viime viikonloppu oli taas yltäkylläisyydessään oikein tyypillinen. Sellainen, joka saa minut huokaisemaan, että “kuristan” seuraavan joka väittää ettei Hangossa tapahdu talvella mitään. Perjantai astui iltaansa aika ylevästi, kun Herra Kamera sai painosta ensimmäiset kappaleet uutta keittokirjaa “Auringon maku”, jota koristavat hänen kauniit kuvansa. (Siis eivät kuvat HERRA KAMERASTA, vaan Herra Kameran kuvat ruoka-aineista ja annoksista!) Lähdimme ylpeinä ulkoiluttamaan kirjaa Hotelli Regattaan, jonka aulabaarissa olemme kokoontuneet säännöllisen epäsäännöllisesti After Work-merkeissä jonkun aikaa, vaihtelevalla kokoonpanolla. Tälläkin kertaa olimme saman tien ystävien seurassa. (Tiesitkö muuten, että uusi Radio Helsinki, tai Radio Helsingin uusi tuleminen on saanut tavallaan alkunsa Hangosta? No niin, mikäpä hyvä asia ei olisi.) Ehdimme turista vain tovin, sillä meitä tultiin noutamaan seuraavaan rientoon; sherry-maistajaisiin ja tapas-iltaan erääseen taiteilijakotiin. Muistuttakaa, että jaan kanssanne joko Huevos a la Flamencan tulisen ohjeen tai makeassa viinissä keitettyjen päärynöiden reseptin… Seuraavana päivänä eli lauantaina häsläsimme aamupäivän jossain kirjakaupan ja kukkakaupan välimaastossa, ulkoilimmekin kai, tai ainakin nukuimme pitkät päiväunet. Illalla lapset kokosivat ystävistään kisakatsomon ja valmistautuivat Putouksen finaaliin asiankuuluvin …

Naistenpäivää

Hei mä oon nainen, ja tää on mun päivä! Löysin puhelimestani kuvan Icona Popin Caroline Hjeltistä, olen muistaakseni napannut sen svenska-Ellestä. Arvaatte varmaan mihin katseeni kiinnittyi. Ei, ei tuohon viineriin, vaan Eiffeleihin ranteen liepeillä! Olen tainnut ennenkin kertoa, että sain “muutama” vuosi sitten 25-vuotislahjaksi isältäni tatuoinnin, jota en ole vielä lunastanut. Olin jo päätymässä pikkuruiseen ankkuriin peukalon varressa, mutta nyt ankkuri sai kyllä haastajan. Miten en ollut tuota tajunnut? Kliseehän se on, mutta mikäpä tatuointi EI olisi. Tiedän, että Paku-Ville pitää mulle kohta luennon musteen myrkyistä, mutta ei se tämmöiseen rebelliin pure. Siinä mulla on enemmän nielemistä, että poika on sanonut muuttavansa kotoa, jos mä rupean itseäni tatueeraamaan. Mutta Naistenpäivästä mä olin jotain sanomassa. Jos me kaikki, naiset ja miehet, käyttäisimme yhtä paljon aikaa (ja rahaa) kehitysmaiden kymmenien miljoonien tyttöjen koulutusmahdollisuuksien lisäämiseen kuin esimerkiksi tatuoinnin pohtimiseen, niin maailma olisi jo parempi paikka. Vielä on kuulkaa matkaa. Ihan hirveästi. Tee edes tämä: Tekstaa TYTTÖ numeroon 16499, niin tuet 10 eurolla Planin “Koska olen tyttö”-kampanjaa. (Meillä on myös ollut yli 10 vuotta kummilapsi Ecuadorissa, tuemme kuukausittain hänen …

Miltä aurinko maistuu?

Oi. Saimme perjantaina painosta ensimmäiset kappaleet kaunista keittokirjaa. Kira Åkerström-Kekkosen reseptit, Christer Lindgrenin tekstit ja meidän Herra Kameramme kuvat. Siitä on syntynyt suloinen soppa nimeltä “Auringon maku”, joka tiukkuu Hanko-tunnelmaa, kesän paahteisia päiviä ja raikkaita herkkuja. Onnea tekijätiimille kauniista kokonaisuudesta!Kiran blogissa kirja-arvonta!

“Look like Lou” liikkuu!

Hei katsokaas mitä me olemme puuhailleet ohjaaja Ilkka Raution kanssa, hänet olenkin teille jo esitellyt. Ja Lou’han on teille tuttu myös! Saatte nyt pienen tiiserin ensialkuun, olemassa on kokonainen haastattelu. Katsotaan rohkenenko laittaa loputkin liveksi. Minun täytyy ensin sulatella sitä tietoa, etten ilmeisesti olekaan pitkä, hoikka ja 26-vuotias, kuten olen tähän asti luullut. Kiitän kuitenkin jo tässä vaiheessa lämpimästi “…and the Oscar goes to…” -Ludowicaa ja tinkimätöntä näkijää Ilkkaa hauskasta päivästä ja sujuvasta yhteistyöstä. Look like Lou- tyylisarjan aikaisemmat osat täällä.