Valitse sivu
Spice

Spice

Mä sanon yhden jutun: Mun kylmänsietokyky on nolla. Nol-la. Mä vihaan kylmyyttä. Ja yhdistelmä kylmä + tuuli, se on jo… se on jo… EPÄREILUA!

Älkääkä puhuko mulle mitään mistään toppahousuista, mä en ole toppahousuihminen. Teestä, mausteista, punaviinistä, lampaantaljoista ja villasukista lämmittävinä elementteinä voin ehkä keskustellakin. (Takka sen sijaan, sitähän meillä ei tietenkään vieläkään ole. Me olemme juuri tämmöisiä, puramme vanhan takan juuri talven kynnyksellä ja rupeamme sitten miettimään, että mistäs sitä tulta talon nurkkaan saisi…)

Voiko ihminen halvaantua lähes puhe- ja kirjoituskyvyttömäksi kylmyydestä. Voi, todistaa Kirjatoukan postaussaldokin viime päiviltä. Hiukan on ollut myös ilmassa sellaista sisäistä kohmetta, liittyen jonkinlaiseen blogikriisiin.

Kun on kirjoittanut yli 1 500 postausta, niin väkisinkin miettii, että olenko jo sanonut kaiken. Ketä kiinnostaa mun bataattikeittoni, tai se että laitoinko lasagneen pinaattia vai en (laitoin). Kuinka monta kirjoitusta tuhannesta viidestäsadasta on oikeasti sisältänyt jonkun ajatuksen, oman mielipiteen, todellisen tunteen (ehkä kolme)? Olisiko edes pitänyt? Luen parhaillaan Aila Meriluotoa ( = säännöllisesti ilmenevä Aila Meriluoto-kausi), ja tarkastelen sitä lasinkirkasta (sic!) rehellisyyttä ja itsensä likoon laittamista, sitä ettei arvota itseään typerienkään tunteiden alle, on vain ihan juuriaan myöten läsnä omassa elämässään ja sallii siinä kaiken, ja katsoo melkein lumoutuneena omaa hassua, vähän heikkoa itseään. Ei ole huono eikä hyvä. On vaan. Ihminen.

Mutta nyt pakkanen kuulemma kirpoaa, lunta sen sijaan tulee tupaan. Kirjatoukka pyyhkii jäähileet sormenpäistään ja jatkaa naputteluaan. Käärmeen vuosi on vaihtunut Hevosen vuodeksi. Olisiko jo aika kertoa, mitä Kirjatoukan työrintamalle nykyään kuuluu?

Mahtavat korallin väriset kuulokkeet: URBANEARS.

Teestä puheenollen: Hangon Café Regatassa on hyvä irtoteevalikoima ja kivat uudet haudutuspannut. On kuulkaa ihanaa kantaa pöytään tuoksuva potti vihreää luomu-mango-sitruuna-teetä ja hörppiä menemään kirjoittelun lomassa!

Lena sydän Eloise

Lena sydän Eloise

Me sisäpiiriläisethän jo saatettiin tämä aavistaakin. Bongasin Hesarista aamulla, että Lena Dunham (josta olen hyvin hitaasti mutta varmasti viehättynyt) on tekemässä dokkaria eläväisestä pikkulikasta, Eloisesta kertovan kirjasarjan kuvittajasta Hilary Knightista.

Kirjoittelin teille vuosi sitten Dunhamin tautoinneista, jotka ovat itse asiassa kaikki peräisin erinäisistä lastenkirjoista. Lue koko aikaisempi juttu täältä.

Ja lisää Dunhamin Eloise-addiktiosta täältä.

Kuva: Glamour/ Danielle Levitt

Look like Lou, part 1

Look like Lou, part 1

No niin, nyt mä aloitan juttusarjan, jonka nimi on “Look like Lou”. Inspiraationa on kylän tyylikkäin tyttö, Ludowica, mun kamuni ja Ditt & Datt -puodin omistaja.

Helsingistä Hankoon muuttanut Ludde on aika omanlaisensa tyyppi, eikä istahda mihinkään ihan tavallisiin muotteihin ja siksihän me siitä tykätäänkin. Ludde on ollut hipsteri ennenkuin wanna be -hipsterit ovat edes ujuttautuneet maaseudulta pillihousuihinsa. Ludowicalla on armoitettu tyylisilmä, laatunenä ja materiaalien taju, ja ajattelinkin jakaa hänen pukeutumisfilosofiaansa tästedes teillekin.

Kuvassa Lou tänään, omassa second hand – antiikki – curious stuff- kaupassaan, Ditt & Dattissa, Hangon Villa Orrmanissa, pukeutuneena seuraavasti:

– Housut: Ralph Laurenin liikkeestä New Yorkista, 100% villaa, edesmennyttä Rugby-mallistoa
– Villapusero: Hietsun kirppis, 1 eur
– Kaulahuivi: Lahja ystävältä
– Pipo: Hangon Käsityöläiset
– Laamapaita alla: Ruotsin armeija, Ludden aikaisemmasta kaupasta, joku ehkä muistaakin, Lepo
– Kengät: Salomon
– Rillit: Tammisaaresta, merkkiä Archipelago
– Aurinkolasit: Kehykset second handiä 80-luvulta, Ray Banin linssit itse asennettu myöhemmin

Meidän mielestä Ludden pitäisi perustaa oma mallisto, sen verran coolia outfittiä pukkaa päivät pääksytykseen!

“Ei elämästä tule mitään ilman tätä kamaa!”

“Ei elämästä tule mitään ilman tätä kamaa!”

Mutta siis niin sairashan mä en koskaan ole, etteikö ruoka maistuisi!

Nyt tempaistiin burgerit, Jamie Oliverin tapaan:

Botham-purilainen

1 kg paistijauhelihaa, mieluiten luomua
2 keskikokoista punasipulia silputtuna
(2 munaa, 1-2 kourallista tuoreita leivänmuruja)
1 rkl korianterinsiemeniä murskattuina
1 pieni hyppysellinen jeeran- eli juustokuminansiemeniä murskattuina
1 kukkurainen tl Dijon-sinappia
suolaa, vastarouhittua mustapippuria

Paista pihvit uunissa ja tarjoa paahdettujen sämpylöiden, salaatin, herkkukurkkujen ja tomaattisalsan kera. Kylkeen pullollinen ketsuppia, jees! Ruokajuomaksi aikuisväestölle Jamie suosittelee Guinnessiä.

Koska meillä oli sitä huippulaadukasta Highland-lihaa Hangon Täktomista, tuosta 15 minuutin matkan päästä, skippasin munat ja leivänmurut, niitä ei tässä tapauksessa tarvita. Korianterin- ja juustokuminansiemeniä laitoin ohjetta reilummin, ja lisukkeiksi pomppasivat myös majoneesi ja juusto. Kukin tekee tietysti sellaisen oman oloisensa hampurilaisen!

Ohje on Jamie Oliverin kirjasta “Alastoman kokin paluu” (vuodelta 2000).

Lue lisää: Aikaisemmin blogissa, kesäisempiä makupareja Havsgårdin luomukarjan lihalle, klik.

Miltä nyt tuntuu

Miltä nyt tuntuu

Minä elelen nyt tahmeasti kuin jäätyvä aalto. Hitaita ovat liikkeet, hyhmästä raskaat. Vilustuminen vie voimat ja pyörittää kaiken puolella väännöllä, ja öisin vaellan teemukin kanssa vesikattilan ja sohvan väliä kuumeisin silmin kellon viisareista lisäaikaa kiskoen. Pää painaa tonnin.

Ja kaikki tämä sillä viikolla, kun tapahtuu kivoja kohtaamisia ja tärkeitä tapaamisia. Olen istunut vastapäätä ihmisiä, joihin haluaisin tehdä hyvän säväyksen, samalla kun poskiontelot kivistävät, rinnassa hakkaa surkea sydän ja silmäluomet ovat tulessa.

Olisin halunnut kiljua, että tämä en ole minä, se on flunssa kun nyt puhuu! mutten saanut kuin ponnettomia raapaisuja ulos kipeästä kurkustani. Olen neljäsosa itsestäni, ihan kuin kutistunut, häilyvärajainen ja väreiltäni haalennut. Vain poskilla palavat punaiset läikät.

Iltaisin itkettää kun ajoitus tuntuu niin epäreilulta. Olisihan tässä ollut aikaa sairastaakin.

Mutta hei, nyt vain nokka kohti valoa puskevaa kevättä, ONNEKSI tämä on vain flunssaa, ei sen pahempaa. Sehän menee ohi ja minäkin olen kohta kuin uusi!

Kiitos Hotelli Klaus K:n henkilökunnalle vedenkeittimestä, teestä ja hunajasta huoneeseen <3