Valitse sivu
Merta edemmäs

Merta edemmäs

Sunnuntaina hiippailimme lounaalle Itäsatamaan. Oli jo kylmää, mutta kaunista. Aurinko paistoi vielä niin ihmeen kirkkaana, taivas kaartui korkealla ja varjot olivat matalan valon takia epätodellisen pitkiä.

Pujahdimme Nauti Bistron ikkunapöytään, auringonläikkään. Kun katsoi ulos, olisi voinut vannoa olevansa jossain kaukana, ei kotikulmilla ollenkaan, tai siis ei ainakaan marraskuussa. Mietin, miten kirjoitin kesälomamatkan ravintoloista, ihmisistä, joihin tutustuimme, ystävällisestä palvelusta, jota saimme. Mutta onhan sitä lähelläkin!

Pienet asiat tuntuvat joskus niin pakahduttavan hyvältä. Se, kuinka ravintolan emäntä tuo pojalle pyytämättä sitä mangomajoneesia, josta tietää hänen pitävän, ja silittää samalla selkää. Jutellaan kahvinpavuista, juustokiekoista, ja jaetaan viiteen pekkaan vielä yksi merimiesarkun kokoinen suklaakakkupala. Kahvikin on täällä niin hyvää. Vahvaa.

Horisontissa rahtilaivat kohtaavat, lokit riekkuvat vielä muutaman meressä keinuvan paatin yllä ja joku nauttii kuohuvahuppuisen oluen terassilla. Puheensorina kuppilassa kasvaa, ovi käy tiuhaan. Päiväkävelyn palkintona on monella muullakin punaisten poskien lisäksi jotain suolaista, jotain makeaa.

Nauti Bistro
Satamakatu 19, Hanko
Huom: Täällä on kaukoputki & kamina <3

Niin hyvä, lämmin, hellä

Niin hyvä, lämmin, hellä

Tämä kukkatervehdys menee Istanbulin Minelle, joka laittoi viestiä “Bosborin rannoilta, jossa syksy saati talvi ei ota tullakseen.”

Hei sama täällä! Ei ehkä mittarin lukemissa päästä kilpailemaan, mutta katsokaapa mitä vielä löytyi naapurin puutarhasta viime viikolla. Niin kukkivat ruusut, orvokit, jopa laventelit. Yrttejä pukkaa Tarja-tädin puutarhassa, jonne kävi kutsu sitruunatimjamiapajille ja Hottentoteilla kasvaa kasvamistaan kaikenlaista kaalista alkaen. Yksi ystävistä palasi Nizzasta, ja kertoi lämpötilan huidelleen samoissa lukemissa. Ranskalainen talvi siis, tykkään!

Luvussa juuri nyt

Luvussa juuri nyt

Meinasin pyörtyä onnesta kun sain kirjastosta käsiini Grace Coddingtonin muistelmat. 50 vuotta ja melkein 350 sivua ihmeellistä elämää muodin maailmassa, niinkuin nimikin jo kertoo.

Vuosiin mallina ja sittemmin Voguen (US) taiteellisena johtajana mahtuu melkoinen määrä tuttuja nimiä valokuvaajista, Pariisista, suunnittelijoista ja kiiltäväkantisista lehdistä pitäville Kirjatoukan kavereille. Kirjaa elävöittävät walesilaisen Gracen suorasukaisen ja maanläheisen kielen lisäksi hänen piirroksensa ja hieno kattaus kuvia. Vaikka Gracen rakas onkin vuosikymmeniä ollut ranskalainen hiusmuotoilija Didier, niin läheisin kaikista taitaa kuitenkin olla legendaarinen Anna Wintour. Tai sitten kissat Bart ja Pumpkin. Gracesta ei voi puhua puhumatta hänen kissoistaan.

Toivon kirjan kyllä omaksenikin, sillä siihen tekee mieli palata ja sitä tekisi mieli lukea alleviivaten. Uppoutua välillä etsimään kuvia ja kuvauksia, joista kirjoissa kerrotaan. Ja ihmisiä, paikkoja… Tyylejä… Sitä paitsi kirja on kaunis! Ja Grace jotenkin tosi cool. Hän jatkaa edelleen, yli 70 vuotiaana, työtään intohimonsa muodin parissa.

Mutta tietääkö kukaan, kuka on Henri, jolle kirja on omistettu?

Bonuskirjana: Grace Coddington & Didier Malige, The Catwalk Cats.

Poutapäiviä Provencessa, osa 22

Poutapäiviä Provencessa, osa 22

Vielä on kesää jäljellä, tai ainakin kesäistä matkakertomusta Ranskanmaalta.

Pieni Aptin kaupunki vetosi meihin noissa maisemissa epänormaalin normaalilla elämänmenollaan, ja sieltä me löysimme itsemme usein istumassa, aperitiiveilta plataanien alla. Eräänä iltapäivänä ryhdyimme lasiemme yli juttusille isän ja pienen pojan kanssa. Selvisi, että perhe omisti pienen ravintolan yhdellä vilkkaista lähikujista, ja meille kävi kutsu.

Kävimmekin sitten kuukauden aikana useamman kerran marokkolaisessa L’Alhambrassa. Vaikka couscoussitkin olivat ihan mainioita, oli kuitenkin alkupalalajitelma meidän kaikkien lemppari, ja kuumilla keleillä se riittikin ravinnoksi. Tai tietenkin riitti, olihan pöydässä kippoa ja kuppia vaikka kuinka montaa sorttia, ja me tilasimme aina vielä muutaman lisää, hummusta ainakin, ja muita tahnoja. Välillä istuimme pienissä pöydissä kadulla, välillä vetäydyimme suosiolla koristeellisiin ja viileisiin sisätiloihin.

Ja ne keramiikka-astiat, oih ja voih!

Jälkiruokaa ei olisi millään meinannut useinkaan jaksaa, mutta kerran appelsiineja maistettuamme otimme niitä aina. Ja sitten meitä hemmoteltiin vielä supermakeilla marokkolaisilla makeisilla, tai minttuteellä, ja me saimme tuntea olomme melkein osaksi perhettä, pieneksi ohikiitäväksi ajaksi tässä hassussa maailmassa.

Poika, Amin, opetti meidän jälkikasvumme juomaan limonadia purukumisiirapilla, ja sitähän sitten metsästettiin tuomisiksi kotiinkin.

Aivan ihana tunnelma, ylitsevuotavan ystävällinen palvelu, ja mainiota ruokaa. Perheen äiti pystyttää ulos myös katukeittiön toripäivinä, tiskiltä voi nopeasti haukata jotain tai ottaa suuuuren ruoka-annoksen lämpörasiassa mukaan. Jos siis ikinä osut Aptiin, niin:

Restaurant Marocain L’Alhambra
132, Rue République, APT

Sano meiltä terveisiä 🙂

Hyppäätkö nyt vasta matkakertomukseen mukaan? Aikaisemmat osat löydät kootusti täältä.

Härpäke

Härpäke


Se
on kynänpidike muistikirjaan! Nerokasta!

(Kuvassa hieman vajaa demonstraatio, he he!)