Month: marraskuu 2013

Sipulipiirakka, ymmärrettävin ohjein

Ensin mä olin ihan et kuka hömelö laittaa blogiinsa noin epämääräisiä ohjeita elikkäs reseptejä, ja sitä mä olin ihan et uuuups, se onkin mun blogi! Äx dee! Yritin eilen tehdä sipulipiirakkaa omalla ohjeellani. Mikä voitaikina? Kuuluuko ne sipulit haudutella ensin? Mihin se balsamico laitetaan, ja missä vaiheessa? Kuinka monta munaa? Ja mistä mukamas saa sitruunatimjamia?? Otetaas uusiksi, niin että itsekin ymmärrän: Ranskalainen sipulipiiras Beaujolais Nouveaun kaveriksi Ota pakastettu, valmis voitaikina ajoissa sulamaan. Nykyään on muuten myös pyöreitä, valmiiksi kaulittuja pohjia olemassa, huomasin kauppareissulla! Minä ostin vahingossa sellaisen köntin, mutta onneksi Herra Kamera oli sous-chefinä häärimässä, muuten olisi voinut tulla aika paksu piirakka, sillä minähän en kauli. Huljuttele pannulla voissa reilusti eri sortin sipuleita. En laittanut tällä kertaa valkosipulia, mutta pane sinä, jos haluat. Miksei purjoakin? Mausta kuullottunut sipuliseos suolalla, mustapippurilla, tilkalla balsamicoa, ripauksella sokeria ja kuivatulla timjamilla tai Provecen yrteillä. Voit myös käyttää balsamico-siirappia, silloin sokerin voi jättää pois. Meillä oli tässä vaiheessa siis edessämme uunipellillinen ohueksi kaulittua voitaikinapohjaa. Seuraavaksi levitettiin sipulit pohjan päälle, tasaisesti. Sekoita kulhossa 1 prk ranskankermaa ja kaksi munaa, mausta seos …

Elämän tarkoitus on…

Hyvät naiset ja herrat, elämän tarkoitus on ratkennut. Ja sen ratkaisi meidän oma Herra Kameramme, noin vain yhtenä iltana. Beaujolais Nouveaulla ei ollut osuutta asiaan. Tai siis elämän tarkoituksenhan (“the answer to life, universe and everything”) ratkaisi jo Deep Thought, supertietokone, Douglas Adamsin 1978 julkaistussa kuunnelmassa ja kirjasarjassa Linnunradan Käsikirja Liftareille. Seitsemän ja puoli miljoonaa vuotta laskettuaan kone ilmoitti elämän tarkoituksen olevan… 42. Mutta se, miksi se on juuri 42, on ollut hämärän ja hämmennyksen peitossa meidän päiviimme (torstaihin) saakka. Antakaas kun kerron. Sielunhan on  – olkoonkin, että vain kyseenalaisissa tutkimuksissa sadan vuoden takaa ja eräässä elokuvassa – väitetty painavan 21 grammaa. Kun laskemme yhteen  21 grammaa + 21 grammaa saamme (ilman supertietokonettakin) tulokseksi 42. Joka osoittaa, että elämän tarkoitus on ……………………………….. rakkaus. Douglas Adams, aikansa teorioita seurattuaan, päätti vuonna 1993 viimein vastata kysymykseen miksi juuri 42: “The answer to this is very simple. It was a joke. It had to be a number, an ordinary, smallish number, and I chose that one. Binary representations, base thirteen, Tibetan monks are all complete nonsense. I sat …

Installaatio

“Poika on lähtenyt kouluun”. Installaatio, 2013. Mandariininkuoret, nurinperin poisriivityt pyjamahousut, kaukosäädin.

Hän on täällä tänään

Kaipailin muutama postaus takaperin vanhaa Vogue Paris-lehteä, ja yritin sitä teiltä lukijoiltakin vongata. Lopulta yllätin itsenikin sijoittamalla roposeni eBaystä löytämääni numeroon, ja eilen se sitten saapui, Vogue Paris Dec 2007/ Jan 2008, kannessa, ja guest editorina, Charlotte Gainsbourg. En ollut ennen kokeillut eBayssä huutokauppaa, mutta se toimi vaivattomasti. Kauppias oli superystävällinen, meilailimme edes takaisin, ja hän piti minut ajan tasalla aina siihen asti, kun Brooklynissä kiikutti kirjekuoren postiin. Helppoa ja kivaa. Jäin ajattelemaan, että kun nyt kohta on pakko joulusta ja joululahjoista kuitenkin puhua, niin eikö olisikin mainio lahjaidea esimerkiksi teinityttärille hankkia heidän syntymävuotensa ja -kuukautensa Vogue (valitse maa mieltymysten mukaan) tallennettavaksi, ja kenties se joskus jopa osoittautuu pieneksi pesämunaksi? Minäkin ilahtuisin moisesta, “oman” Vogue Paris Mai 1972 kannessa komeilee nimittäin toinen Charlotte, Charlotte Rampling. Ei mikään turha mimmi! Tämän joululahjavinkin lisäksi olen jo iskenyt silmäni seuraavaan himottavaan numeroon. Vogue Paris Dec 2004/ Jan 2005, guest editor Sofia Coppola. Onks kellään? Thank you Vincent for the very friendly service! Vogue Paris has landed safe and sound to its very happy new owner. I am already …

Pata of the day eli POTD

Menossa uuniin, sokerihunnutettuna. Sunnuntaina hauduteltiin muheva padallinen osso buccoa. Milanolaisittain, haluaisin sanoa, vaikkei yhtään milanolaista keittiössä häärinytkään. Liha oli haettu sieltä usein hehkuttamaltani tilalta Täktomista ja kyseessä on siis potkaa. Potkakiekot ruskistetaan ensin voissa ja siinähän se käry kävi, muuten pata uinui uunissa kiltisti ja siististi sillä aikaa kun me kävimme kuvaamassa merta. Eli: Ruskista lihat ja paiskaa ne isoon pataan. Usko minua, kun sanon isoon, sillä tavaraa tulee vielä paljon. Kietaise vielä kuuman ja rasvaisen valurautapannun kautta lihojen päälle porkkanan pätkiä (minä mitään kuori…), sipulin lohkoja, sellerinvartta, sieniä ja  valkosipulinkynsiä. Lisää kokonaisia kirsikkatomaatteja tölkistä (Mutti) ja tomaattimurskaa. Holauta iso maitolasillinen valkoviinia sihisevälle pannulle ja kaada maut mukaan. Maustetaan suolalla ja pippurilla tietysti, mutta myös laakerinlehdillä, kanelitangolla, kuivatuilla yrteillä ja ruokosokerilla. Sitten uuniin, pariksi tunniksi. Valmis tapaus koristellaan persiljasilpulla. Lisukkeeksi laitoimme risoton. Tein kaikista edellä mainittujen kasvisten perskeistä kasvisliemen, tempun keksin viime kesän Ranskan matkalla, kun kävin siellä tryffelirisoton kimppuun ja huomasin, ettei minulla ollutkaan mitään valmiita kasvisliemiä käsien ulottuvilla. Silloin, ja nyt, heitin noin litraan vettä kaikki kuoret, päät, naatit, varret ja muut roippeet, …

Myrskyn merkki

Kuten olette ehkä huomanneet, en ole ollut oikein juttutuulella viime aikoina. Kiukuttelin täällä mm. siksi, että te ette innostuneet arvailemaan mun hirveän jännää härpäkettä, ja myös siksi, että Herra Kamera HAUKOTTELI tulevaisuuskeskustelussa, jonka ties kuinka mones versio vedettiin perjantaina. Mutta nyt mä olen taas kuin lempeä myötätuuli, myrsky on tyyntynyt, laineet laskeutuneet. Haluatteko kuulla mitä me kokkasimme sunnuntain suloksi, mikä kärisytti keittiön hopeiseen utuun? (Oikea vastaus on: “Haluamme oi Kirjatoukka, haluamme kiihkeästi!”) Ei, uutta takkaa ei ole vieläkään asennettu, ei edes tilattu. Kuten ammottavasta horminaukosta huomaamme. Miten jotain takkojakin voi olla satoja erilaisia??

Ei mitään makkaraa

Aaaaa, te luulitte, että hajuvesi oli se ihanin tuliainen? Ei ei, ihanin on ehdottomasti tuo ensimmäisen kuvan täpstääkkeli. En olisi osannut sellaista toivoakaan, en edes tiennyt, että sellaisia on olemassa! Arvatteko mikä se on? Kuusentuoksuinen joulukynttilä taas on pientä kuittailua, tiedätte kyllä miksi… Niin, en saanut Frankfurtista tuliaisiksi makkaraa, vaan Mujia.

Chloé & Chloé

On ollut pari päivää vähän hiljaisempaa, huomasitteko? Kas kun Herra Kamera lähti Frankfurtiin ja mulla meni kertakaikkiaan kaiket päivät siihen, että lähettelin sille tuliaistoiveita eri viestimien kautta. Eikä se sitten tuonut niistä toiveista mitään, vaan jotain muuta, jotain paljon ihanampaa. Joskus musta tuntuu, että herraseni tuntee minut paremmin kuin minä itse. Mutta hei: Vähänkö!! Luen Boris Vianin Päivien kuohua ja sain tuliaisena Chloén tuoksun “Love”. Siis Chloé ja Chloé. (Tosin suomenkielisessä käännöksessä Khloe…) Kylläpä elämä(ni) on ihmeellistä! “Hän oli huolellisesti valinnut levyn. Se oli Duke Ellingtonin Chloé. Colin pureskeli Khloen hiuksia korvan takaa. Hän mumisi: “Se olet sinä.” Ja ennenkuin Khloe ehti vastata, kaikki muut palasivat tanssimaan huomattuaan ennen pitkää, ettei ollutkaan aika mennä pöytään. “Voi!…” Khloe sanoi, “mikä vahinko!…”

Paris Photo miinus Kirjatoukka

Pariisissa alkaa huomenna maailman suurin taidevalokuva-alan tapahtuma, Paris Photo. No sehän ei valitettavasti koske minua mitenkään, eikä edes säkenöivää läsnäoloani jostain syystä edellytetä, mutta saanhan iloita siitä, että satumaisen lahjakas Sandra Kantanen edustaa hienosti Grand Palais’ssa uutta kotikaupunkiaan Hankoa. Hyvä Santtu, hurmaa ne kaikki! Kuvassa Sandra Kantasen “Landscapes”, lahjakirja viime joululta.

Elon aamu

Löysin kuvia eräästä ennennäkemättömästä elokuun aamusta kun etsin blogin Facebook-sivulle kuvituskuvaa kesäiselle postaussarjallemme “Kurtturuusu ja kallioimarre“. Voihan villiyrtti sitä illallista! Sen Facebookin lisäksi Kirjatoukan koohotusta voi muuten seurailla Twitterissä, Pinterestissä, Instagramissa ja Tumblrissa. Tuo viime kesän elokuinen aamu on ollut kaunistakin kauniimpi, ja nyt tiedämme senkin, miten veneet lisääntyvät. Elokuusta yhdeksän kuukauden päästä pikkupaatteja on Itäsatama pullollaan 🙂 Uimakopit on jo viety talveksi lämpimään, ei sentään etelämmäksi vaan vain varastoon. Muistatko kun uimakoppeja toukokuussa tuotiin?