Kuka hullu lähtee marraskuussa Pariisiin?
Hotel The Library, Koh Samui.
Month: lokakuu 2012
All Hallows’ Eve
Me Hangossa otimme varaslähdön Halloween-humuun jo viime viikonloppuna, melko arktisissa tunnelmissa. (Kaikki lumi on jo sulanut, toistan, kaikki lumi on jo sulanut!) Pienen kävelykatumme kauppiaat olivat pukeutuneet noidiksi, hirviöiksi, kummituksiksi ja Sofi Oksasiksi ja pari karmivanviehättävää Manga-tyylistäkin kauhukaksosta näimme farkkukaupan tiskin takana. Kohokohtia oli kuitenkin kasvomaalaus herttaisen Jenniferin kauneushoitolassa ja superhauska teemaillallinen kurpitsalyhdyin koristellussa Ravintola Origon yläkerrassa.
Kaulassa ja kainalossa
Mrs. Jones muisti Kirjatoukan ankkuri-fiksaation ja pisti postitse tulemaan juuri tähän vimmatun viimaiseen aikaan sopivan ihanan huivin, KIITOS! Se sopii hienosti luottovaatteeni, Liikkeen vainio. seitsonen-malliston villakangastakin kanssa, ja maiharin myös. Ohoi! Laukku kainaloon, mielialan mukaan. Värillä ei ole väliä, kunhan se on musta.
Tupajamit
Hei, kurkistetaanpas vielä tupaankin, maalausurakan jäljiltä. Kaikki seinät on maalattu uudestaan, valkoisella, koska siten kiviseinien kauniin pinnan valot ja varjot pääsevät parhaiten oikeuksiinsa. Ja meille on ilmestynyt liesituuletin. (Älkää uskoko, etteikö sitä tarvitsisi. Tai uskokaa, ja peskää seiniä, hyllyjä ja käyttämättömiäkin astioita viikottain.) Herra Kamera teki myös uudet hyllyt mausteille ja astioille. Eteisen piironki siirtyi oikealle oven viereen, ja iso alumiinille tulostettu valokuva sai paikan astioiden takaa hyllyltä. Täytyyhän nyt vähän rosoa olla, edes kuvissa! Vanha pulpetti etsii vielä paikkaansa, mutta etsikööt sitä keittiön toisen ikkunan alla. Siihen on muuten mainiota laittaa keittokirjat avoimina tyrkylle, ties mihin reseptiin tulee tartuttua! Nojatuoli siirtyi piirun verran tieltä pois, silti hallitsijan paikalta näkee edelleen parhaiten joka paikkaan, niin sisällä kuin ulkonakin. (Meillä käy eräs säännöllinen kahvittelija, jonka lempihuvia on kiljahtaa “katso, ihminen” aina kun joku kulkee ohi…) Eteisessä ovat jo takitkin paikoillaan, niin että mutsikin sen nyt kai eteiseksi tunnistaa (ei meinaan tunnistanut aikaisemmista kuvista!), ja kengät ovat tutusti penkin alla sikin sokin. Olen niin onnellinen, että aikoinaan muuttaessamme älysimme katsoa mitä keittiön panelikaton alla piilee. Vaikka piikkaus, …
Melko keltaista, osa 2
Hetken satoi samaan aikaan lunta ja keltaisia lehtiä. Viime yönä myrsky puhalsi melkein kaiken lumen taas pois. Oksa hakkaa ikkunaan, peltikatto paukkuu, koko Hanko keinuu.
Vielä parempi bouillabaisse
Hanko, Suomen Etelä, on tainnut olla maamme lumisin paikka näinä päivinä. Laventelitkin kirjaston sisäpihalla kurottivat hädissään kaulojaan paksun, kylmän vaipan alta. Sisällä tunnelma oli sen sijaan aivan kuin kotona Etelä-Ranskassa. Siitä piti huolen Mielettömän Hyvä Bouillabaisse Kuullota padan pohjalla hyvässä öljyssä sipulia, valkosipulia, fenkolilohkoja, varsiselleriä ja porkkanaa. Kumoa päälle litra kiehuvaa, vahvaa kalalientä. Lisää valkoviiniä, tai loraus pastista ja skumppapullon pohjat kuten minä. Anna kiehua. Lisää joko kokonaisia tölkkitomaatteja tai hyvää tomaattimurskaa. Mausta provencelaisella yrttisekoituksella, laakerinlehdillä, kurkumalla (tai hyvänen aika sahramilla!), ja jos sinulla on niin ihana ystävätär kuin minulla, niin djiboutilaisella chilipippurimausteseoksella. (Myös tuore tai kuivattu chili, tai cayennepippuri käyvät. Minä laitoin lisäksi yllätyselementtinä – aina pitää olla JOKU yllätyselementti! – jeeraa hitusen.) Tarkista suola, rouhi mustapippuria. Keittele, hauduttele, hyräile, hämmentele, maistele puukauhan kärjestä. Kun liemi on muhevaa, lisää kalapaloja, sitten hetken kuluttua myös (pakastettuja) katkarapuja ja sinisimpukoita. Kuumenna hyvin, kypsennä kalat, mutta älä ylikeitä enää. Tee itse aioli tai sekoita hyvään, valmiiseen täysmajoneesiin valkosipulia ja sitruunamehua. Ammenna keittoa syviin kulhoihin, lusikoi aiolia päälle, kastele maalaisleipää liemeen. Kirja: Kokki ja viinikauppias Ranskassa, Sami Hiltunen …
Nuori, kiihkeä sielu
Miten olen voinut unohtaa Anne Friedin! Tunnen suurta ja palavaa rakkautta vanhoja, viisaita naisia kohtaan, ehkä koska itse olen saavuttanut vasta yhden kolmasosan edellä mainituista kvaliteeteista. Kyllikki Villa, Vivi-Ann Sjögren, Outi Nyytäjä… Ja Anne Fried. Törmäsin Anne Friedin nimeen “Pientä elämää etsimässä“-blogissa, ja singahdin ajassa taakse päin. Olin vähän kummallinen lapsi ja varsinkin nuori, silloinkin kun jo tanssin pöydillä, luin kiivaasti hyvin monenlaista kirjallisuutta. Kuten Anne Friediä. Muistan, että luin “Elämän värit”, useampaan kertaan kai, ja pidin siitä valtavasti. Näinkin Anne Friedin Stockmannilla, ja olisin kuollakseni halunnut mennä koskettamaan hänen hihaansa ja tunnustamaan rakkauttani, mutten uskaltanut. Mistä sitten pidin kirjassa niin paljon? En muista. Lienee aika palata siihen, ja muihinkin Friedin kirjoihin. Mitä niistä silloin löysin tai olin löytävinäni? Haluan saada käsiini “Kirjailijan kutsun” sekä Anne Friedin kuoleman jälkeen toimitetun “Anne Fried – Ystävien silmin”-esseekokoelman, jossa Friediä muistelevat mm. Jaan Kross ja Michel Tournier. Wienistä Heidelbergin, Pariisin ja New Yorkin kautta Helsinkiin päätynyt kosmopoliitti, filosofian tohtori ja kirjailija Anne Fried kuoli 95-vuotiaana, vuonna 1998. Helsingin Sanomien muistokirjoituksesta lainaan hänen viisaan lauseensa: “…hauraassa vanhassa ruumiissa elää …
Eri maailma
Mutta se todellinen helmi tulee tässä! Taiteilija Heikki Kukkonen (kyllä, sama mies on myös Taiteilijaresidenssin “maton” takana) maalasi meille beduiiniteltan, kultaisen auringonlaskun ja savannin hiekkadyynit pieneen alakerran toilettiin! Voiko kauniimpaa olla! Tänne ne päätyivät, sekoituksina, ne aikaisemmin mainitut Päiväntasaaja, Savanni ja Ruukku. Ja muutama muukin, Tikkurilan värisävyjä kaikki. Eteisen musta ovi avautuu nyt siis ihan erilaiseen maailmaan. Telttakatoksen raskas kangas ryöppyää alas, dyyneillä tuulee, aurinko haalistaa kaikki värit… Tuoksuu appelsiinin kukkasilta, hiukan savulta.
Astu laivaan
No niin, eteinen alkaa muotoutua pikkuhiljaa. Me olemme kyllä niin hitaita, niin hitaita, Herra Kamera ja minä. Mutta toisaalta siihenhän me olemme pyrkineetkin… Taulu pitäisi vielä laittaa kunnolla seinälle, ylemmäksi, sisäovi maalata mustaksi, katto maalata, ikkunat… Mutta mitä sitä keskeneräisyyksiä suremaan kun jo niin paljon on saavutettu! Olemme ymmärtäneet esimerkiksi sen, että tähän vanhaan tehtaaseen ei kannata hankkia pieniä lamppusia. Erävoitto.
Se on vain elokuvaa
Olen aikoinaan jakanut teille jo musiikkia Nancy Meyers’in elokuvasta It’s Complicated (Pientä säätöä). Nyt huomasin, että leffa esitetään lauantaina TV 5:lla, joten yritin muistella, miksi pidin silloin, melkein vuosi sitten kun sen vuokrasimme, siitä niin kovasti. En kuollaksenikaan muista juonesta juuri mitään (nainen, ex-mies, uusi mies, jotain, blaa blaa blaa) mutta muistan houkuttelevat interiöörit, värit, kodikkaan keittiön, kirjapinot ja leikkokukat, ihanan puutarhan ja päähenkilön sulkaacroissantteja pullistelevan leipomon. Unelmaista!Romanttisten komedioiden aatelia siis luvassa.