Sillä aikaa kun perhe siivosi alakerran, kävi kaupassa, haki ja koristeli virpomisvitsat ja laittoi ruoan tulelle, minä luin kirjan. En ihan ymmärrä Amy Chua’n kirjasta aikoinaan noussutta haloota. Hyvähän se on, että lapsille asetetaan odotuksia, jopa vaatimuksia. Itse teen niin aivan liian harvoin. Olen laiska, laiska äiti. Ei kai kukaan nyt tosissaan oleta, että tarkoitus on omaksua sellaisenaan Amyn perheen riivattu rytmi. Ja harvalla perheellä tuohon kaikkeen on mahdollisuuksiakaan; rahallisia, kyvyllisiä, henkisiä, fyysisiä. Ja hänhän kirjoittaa mielettömän rehellisesti ja itsekriittisesti, koomisestikin!, omasta kiinalaisäidin obsessiostaan ja sen toteutuksen osittaisesta surkeasta epäonnistumisesta. Mutta miettimään se totisesti pistää. Onko oma “kyllin hyvä”-kasvatukseni riittävä evästys elämään, olenko jättänyt potkimatta lapset löytämään oman erityisyytensä? Olemmeko tyytyväisiä liian vähään? Totuus on varmasti jossain välimaastossa. Minä huomaan olleeni pari kertaa “Tiikeriäiti”. – Olen saanut raivarin nimenomaan noiden virpomisoksien kanssa kerran. Ei vain mene jakeluun, että mennään koputtelemaan naapureiden oville ja nyhtämään namusia tai jopa kolikoita jollain kulmalta reväistyllä risulla huitoen. Jos virvotaan, niin virvotaan kunnolla. Meillä on tänä vuonna kauniimmat oksat kuin koskaan. (Minulla ei niiden kauneuteen ole osaa eikä arpaa, paitsi …

Yövyimme viimeksi Helsingin-reissullamme Havenissa, joka on toinen lempihotelleistamme Helsingin humussa. Kämpinhän ovat onnistuneet jo pilaamaan… Meillä ei jäänyt kuin muutama tunti kahdenkeskistä aikaa, kun kummallakin oli aikataulu piukalla tapaamisista, mutta me käytimme ne tunnit hyvin. Lukemiseen 🙂 Jos katsot oikein tarkkaan, näet munakupin heijastuksessa Kirjatoukan kajahtaneen nutturan ja Herra Kameran ohikiitävän hahmon.

“Luen Los Angeles Timesin joka päivä. Newsweek-aikakauslehden joka viikko, ja niin paljon romaaneja kuin vain ehdin. Minulla on IBM:n sähkökirjoituskone, jota käytän mielelläni. Kirjoitan päivittäin päiväkirjaa. Pidän kirjoista, kissoista, mukavista ihmisistä, hyvästä ruoasta, viskistä ja joskus ginistäkin, kirjoittamisesta, yksin olosta. RAKASTAN: aviomiestäni, neljää lastani, sisariani, viikottaista työpäivääni kirjakaupassa, auringolaskuja, merenlahtea talomme edessä, Jaguariani, Mary Hallia (nyt), ja itseäni (joskus).” – Dorothy Deanne Keaton Hall (Diane Keatonin äiti) kirjassa “Nyt ja aina” (Otava). Vaikka sydämeni pamppailikin maanantaina kirjastossa, enkä meinannut USKOA onneani, kun Diane Keatonin “Nyt ja aina” odotti minua hyllyllä, niin tämä kirja on pakko saada omistaa. Alleviivata, taittaa sivujen kulmia… omistaa.

“Silmänruokaa on aivan uudenlainen keittokirja, joka innostaa ja rohkaisee ruoanlaittoon. Jokaisen annoksen ainekset ja valmistusvaiheet on purettu yhdeksi kauniiksi valokuvaksi. Keittiössä ei tarvitse noudattaa reseptejä pilkuntarkasti. Tärkeintä on uteliaisuus ja kokeilunhalu – ja se ihana hetki, kun tuntikausia liedellä porissut keitos on valmis maistettavaksi.” Silmänruokaa, Marina Ekroos, WSOY. Kirja julkaistaan ensi viikolla. Katso myös Facebook-sivut! P.S. Kuulostaako nimi tutulta?

Tätä olemme pohtineet ennenkin. No, kuvissa Kate Spade New York’in “kuoria” Kindlelle ja Nookille. (Minä luulen kyllä, että valinta on jo puolestani tehty, ja eräs vempele on parhaillaan matkalla kohti tätä Kirjatoukkaa. Ellei vainuni ei ole aivan vinossa…)

Peruutetaan vielä hetkeksi ajassa taaksepäin, maaliskuun alkuun ja Tukholmaan. Olen unohtanut jakaa kanssanne nämä Magasin 3/ Ai Weiwei-kuvat. Magasin 3:n pienessä aulassa on lipunmyyntitiski, jonka toisessa päässä myydään kahvia ja makeaa, ja aulan nurkassa on kirjastohuone. Kaikki museovahdit olivat grooveja teinejä, harmaissa villatakeissaan. Kävellessäni laivalle huomasin kulkevani kohti kotia pitkin Hangövägeniä.

Ettette nyt vain luule, että olen viime aikoina vain kierinyt Helsingissä liikkeiden lattialla tai kirkunut erinäisillä kaduilla, niin kerrottakoon, että olen myös suorittanut MITTAVIA viljelyshommia täällä Hangon auringon alla. Maankuuluna viherpeukalonakin tunnettu Kirjatoukka (vai vitsailiko ne vaan??) on ostanut Villa Himasta “Pocket Garden”-pussukoita, somilla multasormillaan LEIKANNUT ne auki, RIPOTELLUT pussissa olevat siemenet multaan ja KASTELLUT jo monena päivänä pikkuruisia kasvimaitaan, eli chiliä ja laventelia. Huh huh, mikä kätevä emäntä! Ja nämä eivät ole mitään tavis-kasveja nämä; heidän korkeutensa kyljissä lukee KEW Royal Botanic Gardens. Aateluus velvoittaa. Kuva: The Pocket Garden

Minulla kun nyt sattuu olemaan tämä pienoinen paperitarvike-riippuvuus, niin paperikaupat, kuten nyt vaikka Papershop Kruununhaassa, ovat kaltaisilleni fanaatikoille kuin pala taivasta. Täältä Herra Kamera haali mm. joululahjoja (klik ja klik) naiselleen, alkuvuoden synttäritytöille pehmeäkantisia muistikirjoja, ja ihan nyt viimeksi itselleen mustia kirjekuoria ja kotiin vanhan Pariisin kartan, joka on päätymäisillään lasikannen alle vanhan arkun koristeeksi. Ja tietysti Mariankadulla, Papershop’ia vastapäätä, on sitten vielä Anton & Anton. Tekisi mieli kirkua kateudesta, kun vanha, hiljainen kotikatu on kymmenessä vuodessa muuttunut unelmien kultakaakeleilla päällystetyksi toiviotieksi.

Rikas mies (!) jos oisin, dippy dippy dam… niin painelisin viivana tähän ranskalaisvillaan syntymäpäivämatkalleni. Kuvat: Provacances.