Aika sanoa Kööpenhaminalle näkemiin. Arvaatteko mitä toin tullessani, mitä ostin tuosta jumalaisesta designin, arkkitehtuurin, muodin, kukkien ja herkkujen kaupungista? Yhden leivän. 🙂

Viimeisenä aamuna voi ihminen vaikkapa rauhassa pakata, hankkia vielä viimeiset ruokatuliaiset ja lähteä ajoissa lentokentälle. Tai sitten voi toki lähteä kiitämään kieli vyön alla vielä yhteen ravintolaan lounastamaan. Me pistimme tossua toisen eteen ja kävelimme taas koko matkan Vendersgadelta Slagterbodernelle, ravintolaan nimeltä Patépaté. Onneksi. Juuri tämmöisen ravintolan minä haluaisin perustaa! Meillä oli superhauskaa ja lounas oli hyvä ja edullinen, roséviini kylmää ja kuivaa, ja palvelu mitä sympaattisinta. “Mistä te oikein olette kotoisin?”, kysyivät tarjoilijapojat, ja istuivat pöydän päähän nauramaan mukana ja piirtelemään lautasliinoihin. Samoilla kulmilla on monta muutakin hyvää ravintolaa, testaamatta jäivät mm. Mother ja luomutaivas Bio-Mio. Ködbyens Fiskebarissa on eräskin hyvin ruokaorientoitunut lähisukulainen nauttinut elämänsä parhaan kala-aterian.

Kirjatoukan hengenheimolaiset tepastelevat kohti Fiolstraedea, osoitteenaan Café Paludan ja Den Franske Bogcafé. Aaaah! Siis ihan oikeasti; oiiiiih!

Jos kävelyttää kakaroitaan yli kymmenenkin kilometriä päivässä, on paras pitää nälkä loitolla kunnon eväillä. Aika nauttia smörrebrödit. (En osaa vieläkään löytää masiinastani poikkiviiva-oota enkä a:n ja e:n yhdistelmää, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.) Me kävelimme tyynen rauhallisesti legendaarisen Ida Davidsenin ohi osoitteeseen Esplanaden 4. Ovessa lukee Toldbod Bodega. Nyt on Kirjatoukka oikeassa paikassa! Mikä charmi, mikä boheemi henkäys, mitä ihania vanhoja herroja! Aikoinaan Bodegan yläkerrassa asusti kuuluisa säveltäjä ja kapellimestari H.C. Lumbye (mm. “Samppanjagaloppi”. You just gotta love that man!). Hänen asunnostaan johtivat kierreportaat suoraan ravintolasaliin, josta hän sitten kapusi akvaviiteissaan taas päivän päätteeksi ylös. Muitakin taiteilijatarinoita ravintolaan liittyy. Osa löytyy takakammarin seiniltä, jotka ovat sanomalehdillä päällystetyt. Oikein kuminaista akvaviittia siis pieneen lasiin ja listan kimppuun. Steak Paris uppoaa teiniprinsessoihin, poju tempaisee frikadellit. Me maistelemme katkarapuja, pateeta ja “Lady Mary’s fristelse”n. Otatko oluen? Otan. Jälkiruoalle on tilaa vasta illansuussa. Agnesin cupcaket ovat Kööpenhaminassa nyt “must”.

Pikainen piipahdus Norrebron puolelle. Sillalla yksi polkupyöräletkalainen kaatuu kovassa vauhdissa, iskee kypärättömän päänsä katuun. Takaa tulevat nostavat tumppunsa pystyyn pysähtymisen merkiksi, hyppäävät pyöriltään, rientävät apuun. Kaatunut on shokissa, suu auki, silmät sepposen selällään. Meitä itkettää. Kävelemme mietteissämme Norrebrogadea eteenpäin, ja takaisin Assistens Kirkegård-hautuumaan läpi. Norrebro on karu, rumakin. Hämmentävin on puisto, jossa laaja maa-alue on piukeasta pinkistä alkaen erilaisilla punaisen sävyillä maalattu. “Me haluamme elää yhdessä”, sanoo puiston laidalla sykkivä sydän-patsas. Ja siinä ovat opaskirjat oikeassa, että täältä, näiltä räkäisiltä kaduilta, polkevat ne kaikkein trendikkäimmät tyypit kohti keskustaa. Kadun päässä avataan jo mehubaaria.

Pikkutoukat nauttivat myös. He ottivat valokuvia, joissa lähes jokaisessa on leipomon ikkuna. Flödebolle teki lähtemättömän vaikutuksen; kokonainen pallero täynnä höttöä, voiko ihminen enempää toivoa! Keväänomainen keli kannusti tennariostoksiin, kiitos mummolle, joka sponsoroi. Poju hankki myös kauan himoitsemansa kuulokkeet ja Lego-kaupasta purtilollisen täydennystä. Yhtenä päivänä jakauduimme aamupäiväksi kahdeksi joukkueeksi. Lapset kävivät keskenään Guinness World of Records-museossa sekä Illumin ja Magasinin leluosastoilla. Kirjatoukka ja Herra Kamera vaelsivat (kännyköitään nyrkeissään puristaen) lähistön pikkupuodeissa. Tapasimme sovittuun aikaan Joe & The Juicessa. Joe & The Juice oli muuten loistava välitankkauspiste melkein jokaisena päivänä. Näitä mehubaareja on eri puolilla Kööpenhaminaa, ja miten ovatkin haalineet kaikkein funkeimmat skeittaripojat blendaamaan supermehuja ja palvelemaan hilpeällä asenteella! Valitse joku sekoituksista, jossa on inkivääriä, suosittelen. Vahdinvaihtoparaati kaupungin halki ja tötteröpäiden vekslaaminen Amalienborgin pihalla oli ihan mahtavaa. En tiennytkään, että marssimusiikki saa minut niin liikuttuneeseen tilaan! Tosin tanskalaisten marssitkin kuulostavat ihan karusellimusiikilta, ovat he niin hilpeitä veijareita.

Louisiana Butik. Kummallisen vähän (jos ollenkaan) … muistikirjoja. Talonvahtimme sai tuliaiseksi Arne Jacobsen-mukin omalla kirjaimellaan. Typografia on vuodelta 1937 ja hyvin simplissima, kaunis.

Louisianassa on pyhyyttä. Sijainti puolen tunnin junamatkan päässä Kööpenhaminan keskustasta rauhoittaa mielen. Hellerupin huvilat valuvat silmien ohi, turistin tahti hellittää. Kävelymatka asemalta aika tavallisen omakotitaloalueen halki, vain kylteistä uskoo, että kohta on perillä. Olemme liian aikaisessa, laskeudumme sata rappusta Juutinrauman rantaan. Meren tuoksu, poltetun puun tuoksu. Jonkun design-tietoisen talonmiehen tai puutarhurin tyylikäs rantamaja kiehtoi mielikuvitustamme. Ja kun vihdoin olemme sisällä, emme haluaisi enää ulos. Vanha patriisihuvila kasvaa sisäänkäynnin jälkeen käsittämättömäksi arkkitehtuurin taidonnäytteeksi. Puisto kieputtelee melkein sisälle saleihin. Yhteen näyttelytilaan katsoimme jo sängyn paikan, siihen Giaomettin viereen, ja sisustimme muutenkin jo mieleiseksi. Harrastuksensa kullakin. Nauti ihmeessä museon lounas, se on raikas, laadukas ja herkullinen. Istu niin, että näet takan ja meren. Lapset viihtyivät aikansa kierrettyään lasten talossa. Andreas Gurskyn valokuvista pidimme kaikki. Kiitos Knud W. Jensen, että käytit meijerimiljoonasi tähän. Kiitos arkkitehdit Jorgen Bo ja Vilhelm Wohlert, että sitouduitte laajennus- ja kehitystöihin loppuelämänne ajaksi. Kokonaisuuden ymmärtämisessä se salaisuus. Ja hei, se on totta: Eräällä huvilan ammoisista omistajista oli perä perää kolme Louise-nimistä vaimoa. Siitä nimi.

Lounaat olivat hauskempia kuin illalliset. Kun olimme uuvuttaneet itsemme aikaisin alkaneen aamupäivän kävelylenkillä, nautimme pitkän lounaan ja jatkoimme taas matkaa. Illalla nappasimme vain jotain pientä, ja raahustimme hotellille nostamaan jalat ylös. Tässä vanha kunnon Peder Oxe. Lautasilla punakampelaa ja simpukoita, ja vaikkei se kuvaan päässytkään, myös loistava burgeri. Takka, kaakelit, lampussa pieni valonappi essumekkoisen tarjoilijan kutsumiseksi… Tämä kaikki oli meistä hyvin hyggeligt! (Sattuipa Peder Oxessa: Kirjatoukka oli tehnyt ankanpoikasille matkalle pelin nimeltä “Amazing Race Copenhagen”, tehtäviä ja kysymyksiä reissun varrella suoritettavaksi. Täällä ravintolassa poju keräsi rohkeutensa, ja kysyi tarjoilijalta apua yhteen kysymykseen. Tunsin kuinka syliin kavunneen sydän lepatti rinnassa kuin lintu: “Mikä on Tanskan kuningattaren nimi?” Tarjoilijaneito vastasi: “En tiedä, olen ruotsalainen.” No, hänen vaaleanutturaiset kollegansa kyllä riensivät hätiin, ja taas oli yksi piste koossa!)