comments 9

15 vuotta sitten, osa 8

15 vuotta sitten ostimme talon Hangosta. Kirjoittelin sähköposteja (myöhemmin myös kirjeitä ja tekstiviestejä) ystäväni K:n kanssa, ensin kysyäkseni apua talokaupoissa, mutta keskustelu laajeni nopeasti koskemaan koko sen hetkistä (hektistä) elämäämme.  Viestinvaihdon alkaessa olin 32-vuotias, lapset olivat kuuden, viiden ja 3 kk.

Tekstejä on editoitu ja lyhennetty, ja esillä on vain minun osuuteni.
Kutsun ystävääni Jajaksi, lempinimi tuli Rebecca Wellsin kirjasta Jumalaiset Jaja-siskot.
Laajemman pohjustuksen tälle vuoden kestävälle juttusarjalle löydät täältä.

***

HUHTIKUU 2005

KIRJE 11.4.2005, vuokrakämpällä

Tapahtui ihme. Olin ihan poikki, sanoin tytöille, että vahtisivat vauvaa ja antaisivat mulle kymmenen minuuttia aikaa olla itsekseni ja lukea sisustuskirjoja (koukussa niihin). Nyt kaikki kolme nukkuvat päiväunia pitkin poikin makuuhuonetta. Ovatko ne saaneet sähköiskun? No, ainakin on hiljaista.

Parkkonen palasi tänään duuniin, luojan kiitos. Olen tosi helpottunut. Tämä viikottainen ero voi loppujen lopuksi ollakin parasta mitä meidän parisuhteelle on tapahtunut.

Mutta aamu alkoi kyllä niin hirveällä ryminällä, että meinasin irtisanoutua tästä hommasta. Poika heräsi 5:50, silti sain vasta kauhealla komentelulla meidät ulos vähän vaille 9. Veimme Helmin eskariin, kävimme kaupassa. Takaisin tullessa puhkesi aivan järjetön myrsky. Tuuli niin, että luulin otsalohkojeni irtoavan ja satoi räntää. Raahasin rattaita, kauppakasseja, Elsan pyörää ja tietysti lapsia, enkä nähnyt eteeni. Kotona Antto huitaisi ruokapurkin lattialle sellaisella voimalla, että oranssi kasvis-peräsuolisose lenteli pitkin seiniä ja lasinsiruja oli joka puolella. En saanut keittiön ikkunaa kiinni, se on jotenkin turvonnut. Nyt se on sitten narulla sidottu kolme päivää, kunnes Parkkonen tulee kotiin.

Kävin talolla, hommat etenevät hyvin. Laitoin tytöt viemään työmiehille kahvia ja pullaa, olivat mielissään. Nyt alkaa lihamakaronilaatikko olla kypsä, kyllä se taas tästä.

Vielä kun joku siivoaisi metrin korkuisen murukasan Anton syöttötuolin alta ja tiskaisi nuo kahden päivän tiskit.

Jaja, minä kirjoitan sinulle mitä Antto on oppinut viime päivinä, kerro sinä sitten minulle, kun olen unohtanut. Vauvakirja on jossain noista tuhansista banaanilaatikoista.

Nousee makuulta istumaan
Istuu syöttötuolissa
Heiluttaa
Syö omin käsin leipää, kurkkua
Halaa ja suukottaa (suu auki)
Pitää itse tuttipulloa

Taitava poika siis! Onneksi nyt muutenkin näyttää, että Anton olo on helpottunut, yöt menevät muutamalla tutin laitolla.

Niin tänään siis satoi tyynyliinan kokoisia räntäroikaleita, mutta nyt paistaa aurinko.

***

KIRJE 17.4. 2005, vuokrakämpällä

Huh, sunnuntai. Ihanaa kun alkaa taas arki. Mutsini ja enoni olivat täällä viikonlopun, eno talkoohommissa. Mutsi rantautui perjantai-iltana miljoonan ruokakassin kanssa. Niin ihanaa kun se onkin, kolmen ruokalajin illalliset eivät oikein istu tähän vuokrakämppähässäkkään. Mielummin hakisin pizzaa. Keittiökin on niin miniatyyri ja astiat pitää tiskata käsin. Parsa voisulalla, salviapasta, pihvit ja juustot maistuivat kuitenkin taivaallisilta.

Enoni on tosi taitava. Kaikessa. Hän osaa kivalla tavalla eleettömästi kunnostaa, paikata, putsata vanhaa kunnioittaen. Naapurit, ainoat, jotka asuvat pihapiirissä vakituisesti, kutsuivat konjakille.

Tänään olemme olleet ulkona koko päivän, söimme lounaankin oman talon pihalla jätelaudoista kyhätyltä pöydältä.

Muurari kävi. Koitan selittää, että haluan keittiöön takan, joka näyttää vanhalta sepän tulisijalta, tosi krouvi, tulipesä korkeammalla. Muurari on saksalainen, hauska vanhempi herra, jonka saksansekaista ruotsia ymmärrän vain jotenkuten. Olen muuten ottanut tavakseni puhua täällä ruotsia aina kun törmään ihmisiin, joilla on heikohko suomi. Huomaan, että sanat putkahtelevat jostain vanhasta muistista ja ihmiset ovat mielissään, kun yritän niin kovasti. Eikä minua haittaa tippaakaan vaikka tajuankin, ettei se nyt niin kovin sujuvaa puhetta ole. Edistyn hurjaa vauhtia!

Nyt helpotus kun kaikki vieraat ovat lähteneet ja Parkkonenkin saa painua huomenna tiehensä. Me olemme täällä nelistään ja syömme pussikeittoa emmekä tee mitään taivaallista. Elsa pääsee huomenna tutustumaan eskariin, se ei malta odottaa syksyä. Onko minun kanssani todella niin tylsää? ON!

Tytöt ovat olleet hirveän urheita, ei tämä kaikki ole niillekään helppoa. He ovat keksineet uuden korttipelin, jonka sääntöjä en ymmärrä, mutta siinä huudetaan aina välillä täysillä STRESSI! Parkkonen vei heidät juuri elokuviin. Antto on sisustuskirjojen kimpussa, se on saanut tartunnan. Se on kyllä niin ihana, niin paljon kun marisenkin. Ihana palleroinen, joka saa sata suukkoa joka päivä.

***

KIRJE 20.4.2005, vuokrakämpällä. Hanko, ikuisesti!

Sydän meinaa pakahtua, se aivan tursuaa yli rakkaudesta Elsaan. Helmi Pikkuinen on eskarissa ja Antto Kiljukaula (tänään 7 kk) nukkuu rattaissa ulkona. Minä keitin kahvit itselleni, teen niin ehkä kerran kahdeksassa vuodessa. Sen kerran kun kahvin nyt keitin, olisi suonut, että maidonvaahdottimen patteri olisi toiminut, eikö? No, lämmitin maidon kuitenkin, olkoot café au lait. Mutta siis Elsa: Elsa lähti ostamaan palvelutalon kahvilasta pullaa, ihan yksin. Tuli jo kerran takaisin ja kysyi, että kumpaa suojatietä kannattaa käyttää, sitä joka on kirjaston edessä vai sitä joka on viinikaupan edessä. Katsoin ikkunasta kun se kulki katua pitkin ja puristi toista taskua niin tiukasti, koska siellä oli seteli. Sillä on semmoinen hassu pipo ja se näytti ihanimmalta olennolta koko maailmassa.

Jajaseni, kiitos kirjeestä. Kirjeen avaa ihan kädet täristen, se on jotain niin omaa, intiimiä, ylellistä ja arvokasta. Ajattelin tänään suihkussa, että jopa ystävien kanssa, joille tuntee voivansa puhua ihan kaikesta, on asioita, joista on erityisen vaikea puhua. Mieluummin jättää sanomatta, kun sanoo jotain väärin. Tyhmää ajatella niin, mutta ihminen on vähän yksinkertainen olento. Ajattelin siis surevien lohduttamista. Ei oikein mitenkään voi sanoa, että “voin kuvitella miltä sinusta tuntuu”, suru on niin yksityistä. Mutta jos sanoo, “en voi ymmärtää miten siitä selviää”, kuulostaa siltä, että itse asiassa pitääkin selviämistä mahdottomana. Miksi muuten kaikesta pitää aina selvitä? Miksei saa olla ikuisesti surullinen?

Elsa tuli ja toi voisilmäpullia, niin suloisen pehmoisia ja pulleroisia, ja täysiä, ei mitään haperoa näissä pullissa. Nyt Elsa leikkii lattialla barbeilla ja puhuu ääneen, kuten aina. Yksi barbeista  sanoo, että on se raskasta, kun ei ole lapsia.

Talolla ei ole näkynyt työmiehiä kolmeen päivään. Muurarin pitäisi tulla uudestaan tänään, samoin enoni on taas tulossa. Ja sähkömies. Kukaan ei vaan kerro mihin aikaan, enkä minä voi seistä tuolla talolla odottamassa tuntitolkulla? Soitin L:lle ja puhuin nyt ruotsia jopa puhelimessa. Hän oli käynyt talolla kello 7, mutta ei ollut jäänyt kun sähkäri ei ollut tehnyt jotain. Miksi saamari soikoon ne eivät soittele itse toisilleen? Tämän kokoisessa paikassahan kaikki ovat väkisinkin tuttuja keskenään? Aion kyllä lisätä ansioluettelooni, että olen melkein rakentanut talon.

Mitä tapahtuu, jos ei kaakeloi wc:n seiniä? Miksi vedenkestävät maalit sitten on keksitty? Minä haluan pitää ne kiviseinät esillä. Äläkä sano ”puolikorkeus”, minä haluan kokonaan ne kiviseinät, myös vessassa!

Muurari suosittelee, että muuraisi ammeen upoksiin, olisi kuulemma helpompi pitää puhtaana. Ärsyttää kaikki käytännölliset näkökohdat. Muuten, tuli sähkömiehistä ja muurareista mieleen: kutsuin Anttoa yhtenä päivänä meidän putkimiehen nimellä.

Parkkonen on ollut taas alkuviikon stadissa. Nautimme tästä järjestelystä. Parkkonen nauttii, minä nautin ja lapsetkin ottavat tilanteen ihan luonnollisesti. Huomaan vain ärsyyntyväni suunnattomasti kun se palaa, siitä ei kertakaikkiaan ole mitään apua, päinvastoin. Se on mun raskain hoidettavani.

Nää-ä, nu måste jag till huset och se om muraren har kommit.
Kirjettäsi odotellen (i väntningen av ditt brev).

***

Tarkennuksia tästä ajasta: ihmetteletkö missä Parkkonen on näistä teksteistä? Hän toden totta asui ja oli vielä töissä Helsingissä neljä päivää viikossa. Minä majailin lasten kanssa vuokrakämpässä Hangossa ja ohjailin remppaprojektia minkä taisin. Ruotsiksi. Ja kyllä, opettelin vasta tuolloin juomaan kahvia, oli otettava kaikki keinot käyttöön, väsytti niin!

9 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.