comments 12

Without you

*Haukotus*

Ajattelin illalla, että olispa kiva katsoa Oscarit, muttei jaksa. Sitten otin ja heräsin ihan itsekseni tasan kello 3:30.

Join teetä, voitelin hapankorpun toisensa perään ja kyynelehdin hämärässä olohuoneessa untuvapeittoni alla kiitospuheille. Jossain vaiheessa mieltäni alkoi kaihertaa eräs huomio.

Lavalle lappaa äijää äijän perään tummissa, hyvin istuvissa puvuissa. He suutelevat vaimojaan kaksin käsin kun heidän nimensä mainitaan, he juoksevat lavalle, suorastaan loikkaavat sinne, ja heidän silmänsä säteilevät. Intohimo elokuvatyöhön välittyy valtameren tällekin puolelle. Minä muiden mukana liikutun kun he kiittävät käsi sydämellä rakkaimpiaan.

”Ilman sinua tämä ei olisi ollut mahdollista, kiitos tuestasi, kiitos kärsivällisyydestäsi, kiitos uhrauksistasi, kiitos ymmärryksestäsi, kiitos, kiitos…”

Vaimot jäävät istumaan penkeilleen ja miehet nousevat lavalle. Vaimot lähettävät lentosuukon ja miehet taputtelevat toisiaan hartioille. Unelma on toteutunut. Unelma!

Voi vitsi. Miksi musta tuntuu, että se on edelleen liian usein näin päin?

Onneksi oli Patricia Arquette, ja toki monta muutakin lahjakasta naista. Arquetten kohdalla Iltamönjä-lehdessä tosin nostettiin tärkeimmäksi huomioksi ”Twitter-myrsky” hänen kampauksestaan. Ihanko oot itte kammannu?

Kuva tästä historiallisesta Oscars-hetkestä. 

12 Comments

  1. Niin, on se vaan aika kummallista, että naisista arvostellaan aina eniten asuja ja muuta. Toisaalta, ehkä kyllä hakevatkin sillä huomiota. Pitäisikö ehdottaa, että kaikki naiset ensi vuonna pukeutuisivat samanlaiseen asuun?

    • Asut ja niiden suuri huomioarvo eivät minua niinkään mietitytä, olenhan itsekin melkoisen koreilunhaluinen feministi. Ehkä pitäisi? Oletko seurannyt #AskHerMore-kampanjaa? Reese W. (näin kavereiden kesken) otti kantaa näin: “This is a movement to say we’re more than just our dresses. There are 44 nominees this year that are women and we are so happy to be here and talk about the work that we’ve done. It’s hard being a woman in Hollywood, or any industry.” Hyvä Reese!

  2. Anonyymi says

    Patricia piti hyvän puheen. En nähnyt seremonioita noin muuten, tuon puheen vaan katsoin. Hankalia juttuja nuo unelmien tavoittelut ja saavuttamiset. Ideaalitilanteessa tietysti kaikki vois totetuttaa itseään mielin määrin, mutta eipä se reaalimaailmassa aina ihan niin suju.

    Sekin vaikeuttaa asioita, että ihmisen on vaikea mieltää, miten lapset vaikuttaa kuvioihin sitten käytännössä. Minä itse ajattelin ennen lapsia, että kaikki on vaan järjestelyasioita. Mutta eihän se sitten niin mennytkään. Ei musta ollut elämään sellaista perhe-elämää, missä kumpikin vanhemmista matkustaa yli puolet vuodesta työasioissa ja istuu kokouksissa illat pitkät (kun mannertenvälisiä projekteja, joissa ne yhteiset hereilläoloajat sattuu sitten minne kohtaan vuorokaudesta sattuukin). Ja meidänkin perheessä se oli sitten loppupeleissä minä, joka halusi joustaa omista ammatillisista unelmistaan, jotta perhe-elämässä olisi jotain järkeä. Koska joo, oltais voitu järjestää asia niin, että oltais palkattu kodin- lastenhoitaja, mutta toisin kuin olin ennen lapsia ajatellut, ei minusta sitten siinäkään ollut kauheasti ideaa, että joku ulkopuolinen palkollinen elää meidän lasten kanssa perhearkea.

    Ihan itse tein valinnan, mutta kyllä se silti välillä kirpasee ja aiheuttaa parisuhteessakin kitkaa. Ei niin, että marttyyrina suupielet roikkuen täällä kulkisin ja iloitsen kyllä kaikesta mitä on. Mutta ei tämä mies-nais perhe-työhomma vaan vieläkään ihan balanssissa ole, noin keskimääräisesti. Tietysti yksittäistapauksia on kaikenlaisia, mutta tollasissa Oscar- gaaloissa se vallitseva todellisuus näkyy.

    Oho, iskipäs tää sun pinnalliselta ja viattomalta vaikuttava aihe mun paasaussuoneen :)! Onneks on tää Kirjatoukan blogi, jossa julistaa, kun en tonne Oscareihin tänä vuonna ehtinyt..

    Belgian Lempi

    • Naulan kantaan Belgian Lempi. Huomaan kirjoittavani usein selaisessa kiihtyneessä tilassa, että puolet asiasta jää oman pääni sisälle, ja vain puolet päätyy leijumaan blogitekstiin.
      Koen siis ongelmalliseksi sen, että työnjako edelleen niin usein liukuu juuri näin päin. Todella harvoin (en väitä etteikö koskaan) mies luopuu villeimmistä urahaaveistaan, ottaa päävastuun aikatauluista, perheestä ja kodista ja näin tukee vaimon uraa. Siinä tapauksessa, että nainen pitää pintansa ja toetuttaa omaa kunnianhimoaan yleensä sitten molemmat ovat tiiviisti töissä ja muut hommat ulkoistetaan, joka on jo rahallisestikin monen ulottumattomissa. Ja jollain on varmasti huono omatunto lapsista.
      Kärjistäen meilläkin Herra Kamera hoitaa duuninsa (ja hyvin hoitaakin!) ja minä kaiken muun, oman työni ohella. Työnjako on lipsahtanut näihin uomiinsa, ei hänen ilkeyttään, eikä minun nössöyttäni, vaan …jotenkin. Kyllä se harmittaa välillä, vaikka olen itse osallinen tilanteeseen. Hänen pitkät poissaolonsa eivät mahdollista sitä, että minäkin olisin satojen kilomtrien päässä kotoa.
      Oscareissahan minä en tiedä vaimojen osaa, ehkä he ovat itse merkittävissä ammateissa, oman alansa huippuja, toteuttaneet omia urahaaveitaan (perheenäitiys voi toki olla haave myöskin). Mutta puheista päättelin, että näin ei ole. Jotta mies on saanut tehdä työtä häiriöttä, joku on joustanut. Ja se joku on vieläkin liian usein nainen.

  3. Anonyymi says

    Ehdinkin nähdä Patrician puheen. Hänen koko olemuksensa oli ihastuttavalla tavalla normaalin naisen näköinen. Ei liian timmi, laiha tai sliipattu. Hän näytti naisellisesta, enkä oikeasti kiinnittänyt hänen hiuksiinsa mitään erityistä huomioita. Kuuntelin mitä hänellä oli sanottavanaan. Mitähän Rosanna-siskolle kuuluu? Muistan aina sen hänen kasariklassikon. Madonna pääosassa. Missä olet Susan? (suomeksi.)

    Ja Belgian Lempi: Puhut asiaa. Olet niitä lapsille omistautuvia ihania äitejä.

    Haluaisin ajatella, että itsekin olen sellainen. Lapset tulevat aina ensin. Ja tämä äiskä joustaa aina muiden menoille. En halua olla marttyyri, minulla ei vain taida olla kunnianhimoa. Olen silti tasa-arvoa kannattava ihminen.
    Jos olisin löytänyt unelmien työn, joka kuljettaisi ulkomaillekin ehkä, punnitsisin silloin uudestaan, miten perhe-elämä järjestetään. Sukulaistyttö mukaan tai mitä sitten keksisikin…
    Ja onhan vielä omaa elämää, kun lapset kasvavat ja muuttavat omilleenkin. Ehkä alan isolla pensselillä toteuttaa taideprojekteja, matkustaa, esittää kylähullua ja pukeutua hassusti, tiedä häntä ? =)

    Nikadora

    • Patricia Arquette oli kuin raikas tuulahdus, rakastin kuinka hän työnsi rillit silmilleen ja alkoi puhua, hengästyneenä, jännittyneenä ja määrätietoisena. Ei söpöilyn häivääkään.
      Kerro sitten Nikadora mitä keksit omaan elämääsi, kun on aika heittäytyä! Minkä ikäisiä lapsia sinulla on, jos sopii kysyä?

    • Anonyymi says

      Oi kerron toki!! Jos olen vielä järjissäni enkä perässä vedettävä…heh!
      Meillä on poika 15-, poika 7,5- ja tyttö 4,5-vuotias. Kaikki vielä täysiä sisaruksia. Kirjoa sopivasti…miten teidän jälkikasvu?

      Nikadora

    • Anonyymi says

      Haa, kiva kolmikko teilläkin, onko luonteissakin kivasti eroja? =)

      Meillä vanhin oli lapsena positiivisesti villi kuten äitinsä ja nyt vanhetessaan vain muuttuu rauhallisemmaksi ja urheilullisemmaksi–ei juuri murrosikä näy.
      Keskimmäinen paljon isänsä luontoinen itsepäisyydessään, mutta myös hyvin herttainen ja hyvin sanarikas. Tulee sanoja, joita en ole ikinä kuullutkaan!
      Nuorin aika lailla kiltti ja herttainen (paitsi kun pitäisi alkaa siivoamaan =) Myös hoivaviettiä riittää ja pitää halailusta & pussailusta.

      -N-

  4. Hurrasin Patricia A:lle, oli hyvä myös Boyhood-roolissaan, tykkäsin leffasta muutenkin, vähän erilainen amerikkalaispojan kasvutarina. Toinen mieleenpainuva Oscar-hetki oli kasvoleikatun Melanie Griffithin ja tyttärensä Dakota "Fifty Shades of Grey" Johnsonin haastattelu, jossa äiti sanoi suoraan, ettei ole nähnyt tuota leffaa eikä aio katsoa (paitsi jos tytär haluaa) vaan tietää tyttären lahjakkuuden ilmankin ja tytär reagoi niin aidosti pyörittelemällä silmiään ja tuhahtelemalla äitinsä (muka?) konservatiivisuudelle. Näitkö tuon?

    • Sääli, ettei Boyhood saanut enempiä Oscareita. Äiti-tytär haastattelu oli vaivaannuttava! Tytär olisi kai toivonut, että äiti pystyisi katsomaan roolin roolina, ammattimaisesti, eikä minään "äidin pikkutyttö nakuna" sessiona. Näin tulkitsin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.