comments 4

VIP eli Very Inspirational People

Onko leppoisampaa tapaa kokoontua kavereiden kanssa kuin yks kaks yllättäen muodostuvalle nyyttärilounaalle, periaatteella sitä syödään mitä on? Ei stressiä, ei suunnittelua, ei siivousta. Sunnuntai on tämmöiseen toimintaan päivistä parhain, kun vielä vähän varkain saa jatkaa viikonloppua. Viini nautitaan nyt parin sentin snapsilaseista, ainakin ne nauttivat, jotka vielä ajavat Hangosta arkipäivän koteihinsa.

Lounaspöydän ehdoton kruunu oli Yotamin tomaattisalaatti, jonka vieraat kiikuttivat laakealla marokkolaisella vadilla pöytäämme. Vai sittenkin pähkinäinen porkkanakakku runsaalla kuorrutteella ja kauniisti koristeltuna? Minä en saisi moisia aikaiseksi edes pitkän tähtäimen suunnittelulla.

Me nostelimme pöytään mitä lie tahnoja, salaatteja, oliiveja ja juustoja. Vähän savukalaa, rapeita kuoriperunoita uunista, pari tirisevää pihviä pihagrillin kautta.

Sitten vaan – jutellaan. Iltapäivällä maha on täynnä, sydän on täynnä ja mielikin on täynnä. Rohkaisua nimittäin, nämä vieraamme käyttävät aikansa meidän kannustamiseen. Tehkää, te osaatte! Sen kuuleminen on välillä tarpeen.

Yotamin tomaattisalaatti on Ylellä esitettävästä ruokaohjelmasarjasta Välimeri lautasella, jossa Yotam Ottolenghi kiertelee Välimerenmaiden keittiöitä. Granaattiomenan siemenillä sulostettu salaatti löytyy tästä Areenassa katsottavasta jaksosta, noin 30 minuutin kohdalta. 

4 Comments

  1. Kivan rennon näköistä oleilua tosiaan. Nuo teinit ahtautuneena samaan nojatuoliin hymyilytti, samanmoista saattaa nähdä täälläkin joskus.. Ja vielä kuvista: ihan parasta teidän kuvissa on katsella kauniin kotinne kivoja yksityiskohtia ja värejä, oikeaa silmäniloa.

    • Kiitos Merja, pitäisi kuvata kotia enemmän, se kun muuttuu koko ajan. Itsestäkin on hauska katsoa vanhempia kotikuvia. Ja nyt olen päässyt yli siitä, että aina pitäisi olla siistiä, kuvissa siis. Ei pidä, kun ei ole.

  2. Ihanat kuvat ja lämmin tunnelma! Siisteys on siinä hassua että se kyllä näkyy elävässä elämässä mutta ei kuvissa 😉

  3. Näistä kuvista tuli hyvälle mielelle. Ei se siivo vaan tunnelma ja yhdessäolo! Ihana on kotonne. Tuota Yotamin salaattia on kokeiltava, kiitos vinkistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.