comments 11

Vielä ehtii

Huomaan vahingossa johdattaneeni teitä harhaan. Kun sanoin, että pakkailen, sain jo paljon hyvän matkan toivotuksia. Matkan alkuun on kuitenkin vielä tovi. Unohdin kertoa, että kaikesta tästä huithapeliudestani huolimatta minussa asuu harvinainen ominaisuus “aikainen pakkaaja ja järjestyksen ihminen mitä matkailuun tulee”.

Kuuntelen aina silmät suitsenrenkaina muiden ihmisten lähtöjä. Laukkuja, joihin heitetään edellisen yön hämärinä tunteina sillä hetkellä puhtaana olevia vaatteita, ripsari ja hammasharja. Pikapasseja, viimeisiä kuulutuksia. Pois se minusta. Minä pakkaan viikkotolkulla, minulla on listoja kuten “Osta”, “Lainaa”, “Muista” ja “Tilaa”. Olen lentokentällä kahta päivää ennen.

Varaudun kaikkeen: hyttystenpistoihin, mahakipuun, unettomuuteen, kuumuuteen, kylmyyteen, huonoon hiuspäivään ja siihen, että maailmassa ei kenties missään muualla ole muistikirjoja tai pumpulipuikkoja.

Tarkistan passin moneen kartaan, lasken piilolinssejä (ja varapiilolinssejä) ja näkisittepä kauneudenhoitovälineistöni; se on lähdön hetkellä upeassa tikissä.

Mutta. Ei ihan vielä. Listoissa on vielä yliviivaamattomia kohtia, kajalkynät ovat teroittamatta, muutama asia ratkaisematta.

(Suurin ongelmani on taas kerran kirjat. Miten ihmeessä pidän itseni lukemistossa kokonaisen kuukauden? Maassa, jonka kieltä en osaa lainkaan, en edes kirjaimia? Älkää sanoko lukulaite, sen vastustamisen osalta pidän vanhanaikaisen pääni. Ja toinen kirjoihin liittyvä erikoisuus. Tästä kohteesta ei löydy juuri mitään luettavaa, en voi opetella opaskirjoja ulkoa enkä varustaa pikku vihkosiani vinkeillä. Olen tuuliajolla.)

Ehdin siis vielä:

  • juhlia pojan syntymäpäiviä sankarin toiveesta useamman kerran (näissä kuvissa lauantaina, oikea päivä on huomenna tiistaina).
  • olla tänäkin aamuna paikalla tekemässä ylioppilaskokelaalle onnea tuovia eväsleipiä historialliseen ensimmäiseen sähköiseen yo-kokeeseen, joka oli maantiede. (Menestykseni salaisuus ylioppilaskirjoituksissa sata vuotta sitten oli muuten maksamakkara-kurkku-reissumies).
  • koukuttua Ensitreffeihin alttarilla niin, että googlaan hädissäni miten nettitv:tä voi maailmalla katsoa. Voinko jotenkin kiertää maa-asetukset tai muuta sellaista vilunkipeliä?
  • herätä tarpeeksi monta kertaa öisin tuijottamaan nukkuvia lapsiani ja katumaan lähtöäni, varmana siitä, että kuolen ikävästä.
  • kävellä Hangon rantoja (ja näitähän on 130 kilometriä) ja tankata itseeni syksyä, sillä kohtahan olen takaisin kesässä, ja siitä todennäköisesti suoraan talvessa.
  • tankata itseeni syksyä myös torin antimien avulla. Ah sienet, pavut ja kaikki muut sadonkorjuuherkut. (Nuo kaksi vihreää tomaattia, ne ovat omaa tuotantoa!)

Ja sen sellaista. Työasioita on vielä kurottava matkanmentäviksi, suomen kielen oppilailleni esiteltävä sijainen. Vierastalo saa uudet asukkaat ja pihan voisi pistää talviteloille.

Joten kiitos ja anteeksi, matkatoivotuksenne olivat ihania, mutta hieman ennenaikaisia. Tajuan nyt, että saatoin johdattaa teitä hakoteille myös siksi, että menin itsekin ihan sekaisin siitä ihmetyksestä, että TODELLA tein sen, että todella otin ja varasin liput ja kämpän ja taksikyydit. Sydän hyppäsi kurkkuun. Minun matkani alkoi jo sillä hetkellä.

Nyt vasta huomaan hengittää. Ehdinkin tottua ajatukseen ja varsinkin totuttaa siihen myös muut (terveisiä mutsille…)

Lähtö on lauantaina, lokakuun ensimmäisenä päivänä.

11 Comments

  1. Kirjaongelma on kyllä paha, ihan tosi paha. Pitäisikö tähän sanoa Alastalon salissa? Tai sitten muutama hitaasti luettava ja keskipaksu, täsmävinkkiä en kyllä osaa antaa.

    Hyvää hengitystä ja pakkailua!

    • No siinä olisi ainakin tahkoamista! Mutta vitsi kun haluaisi lukea jotain vetävää… Kun aikoinaan vietin kuukauden (lasten kanssa) Bretagnessa, lähetin etukäteen pahvilaatikollisen kirjoja. Pensionaatin väki sai selkä vääränä raahata sitä pakettia sitten… Nyt en taida kehdata.

  2. Kirjaongelma on aina se pahin. Yleensä otan jonkin helposti luettavan pokkarin koneeseen ja toiseksi jonkin vaikeammin luettavan älykköklassikon jonka tahkoamisessa menee kauemmin joka siten riittää useammaksi illaksi- en mä matkoilla ehdi kyllä paljon lukemaan, koska olen koko ajan kävelemässä! Ja eihän kahviloissa voi lukea, muuten ei näe mitä ympärillä tapahtuu.
    Kuukauden poissaoloon varauduin viimeksi pinolla kirjoja jotka hain kirjaston poistomyynnistä (mutta vain puhtaita käyttämättömiä, en voisi ottaa matkalle likaisia ja kontaktoituja kirjoja!)- ne pystyi hylkäämään sinne omantunnonvaivoitta kun lähtö tuli.

    Minä lokeroidun samaan pakkaajasarjaan kuin sinä. Hitaaseen, ajoissa olevaan, harkitsevaan…paitsi, että lopputuloksen on oltava mahdollisimman kevyt- haluan matkustaa aina vähin romppein. Mutta juuri se vaatiikin suunnittelua, vaatteiden osien on sovittava toisiin säällä kuin säällä jne. Piirrään yleensä hyvissä ajoin matkagarderooppiani "matkasuunnitteluvihkoon" (sellainen on ehdoton!).
    Kesävaatetus on muuten hankalin, jos haluaa vähästi matkustaa; nahkasandaaleilla ei mennäkään joka säällä eikä joka paikkaan…puuh, inhoan just kesävaatteiden pakkausta eniten.

    Mutta mihin ihmeeseen menet?? Käsitän, että haluat pitää meitä jännityksessä. Olen varma ettet mene ainakaan Venäjälle tai arabi-hebrea-maihin, joten jäljelle jää Japani tai Kreikka…

    • Mä vähän jännitän niitä pitkiä iltoja, niihin kaipaan kirjoja. Rannalle jotain kevyttä, illalla voisi sitten hissukseen tosiaan tankata jotain hitaampaa. Kirjaston poistomyynti olikin hyvä idea, menen heti tänään koluamaan hyllyt. On mulla tossa 700 sivuinen Helvi Hämäläisen päiväkirjat, mutta se on pelottavan mielenkiintoinen, luulen että menee nopeasti. Ja yksi lukija lähetti eilen taas kirjan, säästelen sitä matkalle <3
      Kevyt mun pakkailusta tulee väkisinkin, omistan tosi vähä vaatteita. Olen samaa mieltä, syksyyn olisi helpompi pakata, kesä on vaikein. Kaikkina muina vuodenaikoina voisin hillua lempitakissani eikä allaolevalla olisi mitään merkitystä, nyt täytyy miettiä asuja KUUMAAN. Ei minulla ole mitään, eihän tänä kesänä sellaista edes tarvinnut ajatella… Mutta siis, jos ei ole kuin mustia farkkuja ja pari paitaa, niin mitä siinä miettimään. Niillä mennään.
      Kerron ihan pian minne menen, ei ole tarkoitus pihtailla, vaikka vähän hihityttikin kun keksin venyttää tätä yksityiskohtaa 🙂

    • Anonyymi says

      Helvi Hämäläisen päiväkirjat ovat odottaneet minua jo vuosia. Mummini luki hänen teoksiaan ja tätä kirjaa viime vuosiinsa saakkakin suurennuslasilla. Nyt olisi varmasti aika kypsä jo avata mummini maagiset kannet…

      Nikadora

  3. Anonyymi says

    Matkoilla valloitun itse kohteesta, löytämisestä ja kävelystä aamusta iltaan, etten malttaisi lukea.
    Ihan vain lehtisiä koneessa tai maassa. Niitä saatan tuoda kotiinkin.

    Itse pakkaaminen. Mikä taiteenlaji.
    Olen kerran heittänyt lentokentällä hihnalle pelkän tyhjän matkalaukun.
    Koneeseen otin vain tärkeimmät. Yhdet vaihtovaatteet ja pesuaineet+meikit.
    Olin vakaasti päättänyt ostaa tuliaisia ja vaatteita matkalaukun täyteen.
    Tulihan se. Ja paluumatkalle päätyi vielä uusi olkalaukkukin, täynnä sekin…
    Inhoan sitä, kun ostokset ei mahdu enää mihinkään. Tarjontaa on aina paluumatkalla.

    Rinkkaan onnistuin kerran mahduttamaan pariisilaisen, käsityönä tehdyn puumiekan ja puukilven. Hienot vaakunat oli maalattu koristeeksi näihin pojan tuliaisiin.
    Kastanjoita hautausmaalta, kiviä ja muita luontokappaleita.
    Ihan pakko ottaa muutama…

    Kerran piirtelin minäkin paperille toimivia asukokonaisuuksia.
    Oli aina valmiina matkakassin sivutaskussa. Lienee jo hävinnyt jonnekin.

    Kun olin nuorempi, muistan kotimaan kesälomista, että pakkasin aina vääränlaiset releet kesälomalle.
    Kun oli sateinen loma, oli mukana poikkeuksetta pelkkiä hellevaatteita.
    Sama toisinpäin.

    Kerran lähdimme autolla kiireellä isolla porukalla talvilomalle.
    Huomasin vasta perillä 800 km. päässä, että toinen (se tärkeämpi laukku) oli jäänyt matkasta.
    Ei alusvaatteita, sukkia, ei meikkejä!
    Siellä se laukku oli vaatehuoneen lattialla, kun takaisin tulimme.

    Mutta kyllä kutkuttaa, minne Kirjis on pyyhältämässä pyhään autuuteen…

    Nikadora

    • Mä olen niin kammottavan huono ostelemaan, pakko olla mukana se mitä tarvitsen, sillä elelen. Tosin tuolta voisi olla houkutus tuoda jotain tullessaan, keramiikkaa ja sen sellaista, mutta milläs roudaat…

      Minä olen kerran lähtenyt helteisestä Hangosta Itä-Suomeen useamman viikon turneelle espadrilloksissa. Satoi koko ajan. Kaislapohjat olivat koppuralla jo parin ensimmäisen päivän jälkeen. Kumisaappaita en omista.

      No, kunhan mulla on kajalia, niin luulen pärjääväni. Niin, ja ne kirjat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.