Leave a comment

Vau mikä viikko!

Nyt pyörähti käyntiin todellinen hulinaviikko, joka sisältää nuorison osalta niitä elämän kohokohtia, joita muistellaan vielä vanhanakin, sanotaan nyt vaikka nelikymppisenä.

Meillä mahtuu tähän viikkoon niin penkkarit kuin vanhojentanssitkin.

Muistan molemmat omat. Vanhojentansseissa minulla oli pukuvuokraamosta noukittu 20-luvun mekko höyheniä pöllyävällä yläosalla, otsapanta, punaista huulipunaa ja imuke, ja olin niin kohtalokas, niin kohtalokas. (En kuitenkaan vielä NIIN kohtalokas kuin pari vuotta myöhemmin, kun kuljin knalli kiharoillani ja kuvittelin olevani Lena Olin elokuvasta Olemisen sietämätön keveys. Ziisus…)

Penkkareista minulla on jäänyt mieleen yksi hetki jotenkin tosi elävästi. Rymistelimme alas koulumme rappusia valkoisissa haalareissa, mustissa maihareissa ja punaiset vallankumoushiipat päässä ja lauloimme vuoronperään Marseljeesia ja Oi niitä aikoja.

Vallankumouslakit ja Marseljeesi siis siksi, että olen ranskalaisen koulun kasvatteja, legendaarisen rehtorin ja latinistin Anttilan valtakaudelta. Yläaste ja lukio sijaitsivat silloin Töölössä, Arkadiankadulla, Kauppakorkean vieressä.

Muistan rappusten kiven värin ja kiteet, kaiteet käden alla, miten valo siivilöityi käytävään ja sen, mikä valtava VAPAUDEN tunne sisällä velloi. Meinasin räjähtää ilosta! Muistan myös rekka-autorallin karkkisäkkien kera pitkin Kaivarin rantoja ja Espalle, jossa faija seisoi Kämpin parvekkeella heiluttamassa. En enää muista mitä lakanoissamme luki, mutta muistan että abihuppareissa oli jotain niinkin nokkelaa kuin C’est l’Abi. 

Tuo aika nuoruuden, tuo aika rakkauden, ne tahtoisin niin elää uudelleen.

… no en oikeastaan tahtoisi, mutta ihanaa seurata taas sivusta!

Älkää lulkokaan, että laittaisin itsestäni nuoruudenkuvia tänne, saatte tyytyä talvisiin Hanko-maisemiin muutaman viikon takaa. Kuten huomaatte, kuvassa on vielä vanha blogileima. Oi niitä aikoja jne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.