comments 12

Terveisiä viin… kirjamessuilta

Olen ollut monena vuonna Helsingin Kirjamessujen aikaan ihan jossain muualla kuin Helsingissä. Tänä vuonna kuitenkin pistin jo ajoissa kalenteriin itselleni kokonaisen kirjoille ja kirjailijoille omistetun torstain. Onneksi pistin, oli superhauska päivä!

Lähdin jo messuja edeltävänä iltana junalla Helsinkiin ja ensimmäistä kertaa oman lapsen luokse yöksi. Miten ihmeellistä, miten maagista, miten jotenkin merkityksellistä! En voi käsittää, että se pieni potkupukuinen, untuvatukkainen, jota juuri peittelin Mariankadulla pinnasänkyyn, asuu nyt omillaan. Hänen asuntonsa on kauniisti laitettu, tuoksuu hyvältä ja kirjapinoista tulee kotoisa olo. Äidin tyttö <3 Nukuin kuin enkelinpentu hänen sängyssään (hän nukkui lattialla), ja aamulla peseydyin mutkalla postimerkin kokoisessa kylpyhuoneessa. Voi nuoruus… Hänen asuntonsa on viehättävä, ja niin kivalla alueella, toisin kuin minun Aleksis Kivenkadun luukkuni, joskus sata vuotta sitten. Silloin niillä huudeilla ei ollut todellakaan mitään hipstereitä, päinvastoin.

Aamulla heräsimme ja ruuvasimme sälekaihtimet auki: valkoista höttöä paiskoi tummanharmaan taivaan täydeltä, vaakatasossa. Minä murjotin, tyttären silmät säihkyivät. ”Äiti, mitä enemmän sataa lunta ja mitä kylmempi on, sitä onnellisempi mä olen!” Kenen lie, mokoma kakara.

Olin siis messuamassa tyttäreni kanssa, ja pian joukkoon liittyi mutsi. Todellinen täyskäsi. Eikä aikaakaan, niin faija oli myös hiihtelemässä samassa jengissä. Sanoin jo etukäteen, että faijan kanssa en sitten viinimessupuolelle lähde. Sillä viimeksi kun tein sen virheen, piinasin Sami Sykköä valkoviinitastingillä, päädyin illan päätteeksi faijan kanssa Punavuoreen perustamaan jotain anarkistiryhmää ja seuraavana aamuna löysin kirjamessukassistani useamman kappaleen Kuinka Proust voi muuttaa elämäsi -kirjaa ja yhden Klingen. Olin tuon illan seurauksena useamman vuoden kaupunkiaktivistien postituslistoilla.

Kirjamessujen (2017, torstai) helmiä:

Kirjailijoiden Hietaniemi – Kulttuurikävelijän opas – tekijöiden haastattelu. Kirja todellakin ostettu! (Ostin sen tavallaan mutsille lahjaksi, mutta mutsi maksoi sen. Aion lukea sen kyllä ennen mutsia.) Kelatkaa, parisataa kirjailijaa ja toistakymmentä kultturellia kävelyreittiä Hietaniemen haustausmaalla, mikä voisi olla coolimpaa!!

Jani Kaaron haastis, koskien hänen kirjaansa Kauniimpi maailma. Kaaro, oot niin söötti, en kestä!!!! Kirja niiiiiiiin ostettu, signeerauksella tietenkin.

Stig-Björn Nyberg, haastattelijana Jukka Petäjä. Tätä vartenhan oikeastaan tulin koko messuille, enkä pettynyt. Hauskaa tarinaniskentää Akateemisen kulta-ajoista, olisin voinut kuunnella kolme tuntia putkeen, elleivät messutuolit olisi itsensä perkeleen suunnittelemia. Kirjasta Kirjatalossa olenkin jo horissut.

Yksi hyvä puoli lastentekemisessä (Stellalle vinkiksi) muuten on se, että ihminen voi melkein olla kirjamessuilla kahdessa paikassa yhtä aikaa. (Edellyttää toki vähän vanhempaa lasta, mutta ne on melkein pakko ottaa vastaan vauvoina.) Koska Nyberg osui samaan aikaan kuin Iltasatuja kapinallisille tytöille, saatoin lähettää tyttären kapinallisiin ja siis siten ikäänkuin jakautua. Se on lähes kuin jos itse olisi ollut!

Yllättäjä, Jantso Jokelin. Häntä haastateltiin kirjastaan Gastonin leuka, jonka HALUAN. En ostanut vielä, koska jouduin hulttiovanhempieni raahaamana viinimessuille, anteeksi  hauska ja terävä Jantso.

Tietysti olin myös kuuntelemassa Klingeä (mutsi pakotti). Klingestä puheenollen. Olen saamassa mutsilta perinnöksi kaikki Klingen päiväkirjat (great… mä olisin halunnut mielummin sen vihreän lampun…), mutta mutsilta puuttuu päiväkirjoista kolme, osat Luen ja matkustan, Humanistin iltapäivä ja Hyppikää ilosta. (Mä en saata uskoa, että KLINGE on kirjoittanut kirjan nimeltä Hyppikää ilosta??). Sanoin mutsille, että voin laittaa facebookiin, että hän haluaa ostaa kyseiset teokset, mutta mutsi sanoi että älä laita että hän haluaa ostaa, vaan että hän HALUAA. Niin että jos joltakin löytyy, tiedätte mitä tehdä…

No, jotenkin me sitten kuitenkin näillä main löydimme itsemme sieltä TOISELTA PUOLELTA. Tapasimme tuttuja (en tavannut YHTÄÄN tuttua kirjamessukäytävillä!), mutsi sai kiitollista palautetta ”terveisiä mutsilta”- päivityksistä, faija väitti kivenkovaan minulle ja Terhille meidän olleen Lontoossa (???) ja joi Terhin viinit ja sitten häiriköimme vielä osterinavaajaparkaa kunnes sain kammettua nuo Duracell-vanhukset kannoiltamme ja pakenimme taksilla paikalta.

Seuraava yö olikin Parkkosen lahja minulle ja tytölle. Sukelsimme lumisateesta ihanaan Lilla Roberts- hotelliin, katsoimme Idolsia ja olimme unessa jo kello kymmenen jälkeen. Pitkän ja laiskan aamiaisen jälkeen arvoimme vielä kylpyvuorot, leikimme Lushin kylpypalloilla ja kasvonaamioilla ja sitten typykän olikin aika lähteä omiin menoihinsa. Minä jäin valkoisiin lakanoihin odottamaan Parkkosta ja kahdenkeskistä aikaa.

Mitä luulette, onkohan Parkkosella jotain muuta mielessä, vai innostuuko hän suunnattomasti ajatuksesta katsella kanssani juuri Netflixiin pamahtanut,  kauan odottamani dokumentti esseisti Joan Didionista?

Myöhemmin illalla meillä on joka tapauksessa pöytävaraus Helsingin helmeen kera ystäväpariskuntain. Ei me missään blogigaalassa edes oltais haluttu olla.

12 Comments

    • Anna says

      Toivottavasti neuvottelut tuottavat tulosta. Dokkari oli hyvä, ehkä vähän sisäänpäin lämpiävä, pitää tietää aika paljon Didionin elämästä ja piireistä pysyäkseen kärryillä. Mutta kaunis, haikea ja tärkeä se on.

  1. Just hyvät messut sulla ja teillä! Ihailen ihmisiä, jotka kykenevät siellä katsomaan haluamiaan haastatteluja ja juttuja. Laitan Hietaniemi-kirjan korvan taas, ties vaikka lähdettäisiin vauvan kanssa sinne sohjoon kahlaamaan ja niitä messujakautumispäiviä oottelemaan.

    • Anna says

      Oispa muuten hyviä vaunulenkkejä, kirjailijoiden keskellä!

  2. ville says

    Hei taas hauska juttu! Mä olen muuten myös Klinge fani. Kaikki päiväkirjat on saatava (lahjaksi)… Muutama vuosi sitten sain vaimoltani juuri tuon ”Hyppikää ilosta!”. Jonkin ajan kuluttua hän pällisteli kirjakaupan kuittia – mitä hittoa! häntä on laskutettu jostain ihme lastenkirjasta. Siitä sitten kirjakauppaan mellastamaan ja pöllämystynyt myyjä antoi rahat takaisin. Voitonriemuisena hän soitti minulle onnistuneesta operaatiostaan. Minä sitten valistin että tuo on nyt sattumoisin juuri se Klingen kirja. Sitten mentiin uudestaan kirjakauppaan nöyrästi ja vuolaasti selitellen rahoja palauttamaan :oD
    Klingen päiväkirjoja voi metsästää divareista. Omat suosikkini ovat ihana Yrjönkadun Kirjava Lintu, Senaatintorin Antikvariaatti ja tietysti kaikkein paras – Laterna Magica Rauhankadulla tässä meitä vastapäätä. Sieltä olen täydentänyt omaa sarjaani.

    • Anna says

      Ahahaha! Naurattaa tuo kirjakauppamellastus! En siis ole ainoa, jonka mielestä Hyppikää ilosta ei kuulosta Klingeltä… Välitin vinkkisi mutsille, hän ottaa pian suunnaksi Rauhankadun. Perintökokoelmani täydentynee. Mutsi on satavarma, että frankofiilinä innostun Klingestä minäkin. Me muuten asuimme pitkään Mariankadulla, silloin tuli käytyä Latrena Magicassa usein. Kirjava Lintu on uusi tuttavuus, pitääkin pistäytyä. Kiitos taas kivasta viestistä Ville!

      • Nimetön says

        Siis joskus onnistuin Laternasta nappaamaan yhden puuttuneen osan – en ole ollenkaan varma mitä sieltä löytyy. Mutta onhan Laternassa yksi kaupungin ihmeellisimmistä näyttelytiloista; lattia on maata ja kalliota… Laternan luolastot oli meidän poikien ”kaupunkiluontoa” tarha-aikoina. Sinne ne aina sujahtivat kun siitä ohi kuljettiin.

  3. Belgian Lempi says

    Kuulostaa täydelliseltä kirjamessupäivältä. Ja huippua, että teitä oli siellä kolme sukupolvea seikkailemassa!

    Kirjailijoiden Hietaniemi – pakko saada! Tykkään haahuilla hautausmailla noin yleensäkin, mutta Hietanimeen liittyy erityisen rakkaita muistoja. Asuttiin esikoita odottaessani Apollonkadulla ja käytiin usein kävelyllä Hietaniemen kauniissa maisemissa.

    Yhdellä noista loppusyksyn kävelyistä silmiimme osui 1900- luvun alkupuolen hautapaasi, josta löytyi esikoistyttärelle nimi. Monen muun jännityksen ohessa jännäsimme sitten viimeiset odotusviikot, sopisiko meidän kauniiksi huokailemamme nimi syntyvälle lapselle. Hyvin kävi – nimi oli meistä täydellinen tummasilmäiselle ja tempperamentikkaalle tyttärelle. Ja mikä tärkeintä, tytärkin on nimeensä tyytyväinen.

    Klingen tuotannosta olen lukenut ainostaan Kaksi Suomea. Hyppikää ilosta! alkoi nyt kyllä vähän kiinnostaa. Mutta ehkä sitä ei kohta enää saa enää mistään, kun äitisi aloittaa sua välikappaleena käyttäen valtaisan Klinge- huuman somessa….

    • Anna says

      Minäkin olen silmäillyt hautakiviä lasten nimien toivossa, mutta lopulta kaksi tuli ihan omasta suvusta ja yksi Hesarista 🙂 Vai olisiko ollut niin, että esikoisen toinen nimi löydettiin hautuumaalta… en enää muista…

      Valtaisa Klinge-huuma olisi kyllä kova juttu, vuoden some-vaikuttajan pysti häämöttää! 😀

  4. Leenamari says

    Ihana viikonloppu teillä! Mulla oli tietenkin muuta enkä messuille päässyt. Ensi vuonna sitten, laitan jo nyt muistutuksen itselleni. Klinge, en tunne tuotantoa, pitääkin testata.

    • Anna says

      Ilta-Sanomien lööppi: ”Kirjakauppiaat ihmeissään – mistä tämä Klinge-buumi?” 😀 😀 😀

  5. Nikadora says

    Haahuilin minäkin Hietaniemen hautausmaan polkuja kymmenisen vuotta sitten ihan huvikseni säännöllisesti mustanromanttisin aatoksin.
    Kaiholla ja kaipauksella, vanhoihin, hiljaisempiin aikoihin.
    Kun viereisellä kadulla kulki vasta hevosajoneuvoja.
    Bongasin siilin, ihailin vanhoja, kauniita nimiä hautakivien pinnoilla.
    Söin eväitä penkillä puiden katveessa.
    Löysin myös yllättäen taiteilijoiden leposijat kumpareelta.
    En vain maininnut kuin muutamalla ystävälle kiehtovista kävelypuitteistani siinä pelossa, että leimattaisiin liian synkäksi tai oudoksi. (Olen vain outo.)
    Eikä hautausmailla ole mielestäni mitään synkkää.

    Jani Kaaron kirja haastaa AJATTELEMAAN. Arvostan.
    Miltei liian kiinnostavaa, alkaa hykerryttää sydänalassa..
    Pidän myös Klingestä jollain oudolla tavalla. Ehkä aistin erityistä älykkyyttä ilmassa.

    Olen myös kerran päätynyt jopa adresseihin nimiä allekirjoituttamaan eläinkokeiden vastustamisen puolesta.
    Sitä ennen….miltei sammunut ( tai siis patteri tyhjentynyt…) upottavalle nahkatuolille yksityisiin bileisiin Helsingin ylioppilastalolle.
    Havahtunut, ja päässyt ilmeisesti kotiinkin.
    Saanut treffipyyntöjä liiankin yllätäviltä tahoilta seuraavana aamuna.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.