comments 6

Tehdään tästä tapa

Valitettavasti tämän kesän ja tämän esityksen osalta vinkkini tavoittaa teidät liian myöhään, mutta onhan noita, kesiä. Sitä paitsi löysin erinomaisen piknik-paikan.

Kävimme heinäkuun lopussa porukalla katsomassa Raaseporin kesäteatterin Sound of Musicin. Satoi kaatamalla kun ajoimme Hangosta Snappertunaan. Nolottaa myöntää, mutta olin kaikkien näiden alueella asuttujen vuosien jälkeen vasta nyt ensimmäistä kertaa matkalla naapuriin kuuluisaan kesäteatteriin ja sen vielä kuuluisampaan ympäristöön.

Parkkeerasimme vetiselle pellolle ja kiskoimme paksuja puseroita, takkeja, huiveja ja kertakäyttösadetakkeja kerroksittain yllemme kuin mitkäkin myrskyn ratsastajat. Solahdimme vihreään tunneliin, tai siltä polku ainakin näytti, kaartuvine puineen ja siltoineen. Kaunista. Pienen kävelymatkan jälkeen edessä avautui näkymä Raaseporin linnanraunioille.

Minussa on herännyt joku linnarakkaus. Linnat ovat jotenkin niin… isoja. Ja vanhoja. Ja ikuisia. Vaikket menneistä tietäisi mitään, sen kaiken aistii. Raaseporin linnan kohdalla historia ulottuu 1370-luvulle, aika paljon aistittavaa. Linnaa ihailimme tällä kertaa vain ulkoa, niskat kenossa. Kulttuuririento kutsui.

Haimme lippumme ja suuntasimme nakkikojulle. Höyrytettyjä napsahtavia nakkeja ja sinappia paperitaskussa, onneksi enää tihkusateessa. Linnojen lisäksi tunsin sillä hetkellä suurta kesäteatteri- ja nakkirakkautta.

Raaseporin kesäteatteri on peuhunnut näillä tanhuvilla jo 50 vuotta (!) ja on Suomen suurin suomenruotsalainen kesäteatteri. Esitykset ovat siis ruotsiksi, mutta ainakin tässä tapauksessa musikaali oli meille niin läpikotaisin tuttu, että ainoa miinus oli se, ettemme osanneet laulaa mukana. Jonka toisaalta varmaankin muut penkkirivit laskevat plussaksi.

Sade loppui, lavan ylle kaartui sateenkaari. Sound of Music taipui raaseporilaisten käsissä erinomaiseksi esitykseksi, varsinkin koska esiintyjäkaarti oli vallan loistava. Olimme ihan fiiliksissä. Päätimme, että tästä tulee tapa, tänne haluamme joka kesä tulla ja hillua ihanan onnellisen oloisessa ja luonnonkauniissa suomenruotsalaisseurassa nakkikääröä puristellen!

Koska Sound of Musicin esitykset ovat valitettavasti jo päättyneet tältä kesältä, suosittelemme teatterielämyksen osalta suuntaamaan katseet kesään 2017. Ja koska me kaikki kuitenkin salaa edelleen odotamme elokuun heittäytyvän omaksi helteiseksi itsekseen, elättelen toiveita sienipiiras-piknikistä linnan kupeessa, kauniisti polveilevalla niityllä. Samaa suosittelen teille. Tarkistin juuri, että linnan sisätiloihin pääsisi vielä elokuun loppuun saakka päivittäin, ja syyskussa viikonloppuisin.

Ja hei, kun hain teille linkkejä, löysin myös tämän, samaisesta Snappertunasta: majoitusta miilunpolttajankylässä, erilaisissa majoissa. Avotulta! Lampaantaljoja! Myrskylyhtyjä!

Retkelle, Herra Kamera tahdon retkelle! (Ulkohuussi!)

Kootusti vielä:
Visit Raseborg
Raaseporin kesäteatteri
Raaseporin linna
Malmbackan kylä

TallennaTallenna

6 Comments

  1. Raaseporin linna on upea, olen ollut siellä kerran opastetulla kierroksella. Silloin kesäteatterissa pyöri Notre Damen kellonsoittaja ja kierroksen veti Frollo rooliasussaan, se oli huikeaa. Teatterissa en ole käynyt silti kertaakaan, otan ensi kesän tavoitteeksi!

  2. Tuossa kesäteatterissa en ole käynyt, mutta linnassa kyllä monesti, ja samanlaisia (paitsi ei yhtä tasokkaita) sadetakkikuvia samoilta kohdin löytyy meiltäkin. Vaikuttava historiaan upottava paikka, ja miten kiva lapsista kiipeillä raunioissa. Itse näen aina mielessäni laivat, jotka ohi purjehtivat, nykyisen ojalirun paikkeilla. Ja säälin linnassa asuneita, lämmitys lie ollut kammottavaa…siis olematonta. Hieno retkikohde, juhannuksena siellä on juhlat salkoineen.

  3. Tuossa kesäteatterissa en ole käynyt, mutta linnassa kyllä monesti, ja samanlaisia (paitsi ei yhtä tasokkaita) sadetakkikuvia samoilta kohdin löytyy meiltäkin. Vaikuttava historiaan upottava paikka, ja miten kiva lapsista kiipeillä raunioissa. Itse näen aina mielessäni laivat, jotka ohi purjehtivat, nykyisen ojalirun paikkeilla. Ja säälin linnassa asuneita, lämmitys lie ollut kammottavaa…siis olematonta. Hieno retkikohde, juhannuksena siellä on juhlat salkoineen.

    • Jo ajomatka sinne on niin kaunis, ihmettelen etten ole aikaisemmin hillunut noilla kulmilla. Linnaan on vielä tänä "kesänä" (+10 c….) päästävä, toivottavasti sää suosisi myös sitä piknikkiä. Arja muuten, osaatko konkarina neuvoa miksi kommentit silloin tällöin pomppaavat tänne tuplana, kuten nytkin kävi?

  4. Anonyymi says

    Tässä oli nyt kaikkea, mitä rakastan! Linnaa, kesäteatteria, Sound of Music, piknik…
    Raaseporin linnanraunioilla kävun joskus 90-luvulla ha yövyimme jossain lähikylän rantamökissä. Oli niitä kesäajelukohteita, tutustumista rannikkoon…
    Linnoja rakastan ylu kaiken! Viimeisimmät vaikuttavimmat olen löytänyt Irlannista ja Gotlannista. Sound of Music oli lapsuuteni lempielokuva!

    Nikadora

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.