comments 4

Te rakkaat, rakkaat

Kerroin jo uusista ystävistä, joita sain, joista iloitsin.

Mutta elämään, kesään, on tullut myös vanhoja ystäviä, uudelleen. Ja se on tuntunut ihanalta. Yhteiselo on ihmeen vaivatonta, ja minullehan MIKÄÄN ei ole yleensä vaivatonta. Ei tarvitse viihdyttää, ei tehdä temppuja. Lähellä on hyvä olla. Sillä lailla, että tekee mieli painaa pää olkapäälle tai halailla koko ajan. Tui.

J. on tuntenut minut ihan teinistä, ollut se läheinen poika, vaikkakin kaverin pikkuveli. Olemme riehuneet yöt läpeensä, nähneet toisemme pyjamassa ja tutustuneet hissuksiin toistemme ihastuksiin. Nyt posotamme muutaman yöttömän kesäviikon verran uunikaupalla ranskalaisia perunoita lapsilaumoillemme, whatsappaamme rantakoordinaatteja ja vaihtelemme Hesarin osia takaovelta. Emme välttämättä ole ollenkaan samaa mieltä kaikesta, kuten vaikkapa Kauheasta Kankkusesta (elokuva). Jota en ole nähnyt. Mutta pelaamme hyvin yhteen, meidän tiimit.

(Teidän ketsuppi muuten jäi meidän jääkaappiin!)

M:n perhe on uudempi vanha tuttavuus. En ole nauranut niin paljon pitkään, pitkään aikaan kuin nyt heidän kanssaan, ripsivärit vain noruivat poskia pitkin, eikä kerrankin sekään haitannut. Jos yritän kertoa miksi ja mille nauroimme, ei se kuulosta yhtään miltään. Sitä haluaisi olla ihan koko ajan kimpassa, ja olemmekin, lapsosetkin loksahtavat yhteen. Teemme luolanetsinäretken hiipimällä meren pohjaa pitkin kallion ympäri ja mahdutamme yhteen ainoaan päivään kolme rantaa ja yhden hileisen pullon Hugoa, mintunlehtiä ja säkillisen jääpaloja. Otetaan opiksi noista, kuiskaan Herra Kameralle.

Viimeisenä iltana virittelemme vielä takapihalle elokuvateatterin. Vain yksi piuha, vain yksi piuha, vannoo Herra Kamera, ja me juoksemme päättömien kanasten lailla ja järjestelemme filttejä. Leffa on Monte Rosso, Punavuori. Sieltä kaikki alkoi, sieltä me olemme kotoisin, ne kadut me tunnemme kuin omat taskumme. Elokuva väreilee tiiliseinällä, hädintuskin erotamme tuttuja kasvoja. Uskallamme kuunnella ääntä vain ihan hiljaa, ettemme häiritse koko naapuruston unta.

Ja sitten nuo kaikki siskot ja veljet lähtevät, pakkaavat autoon haalistuneita pyyhkeitä, fillareita, tennismailoja ja helteestä torkahtelevia kakaroita. Vaahteranlehdet vavahtelevat yhtäkkiä pihalle pudonneesta hiljaisuudesta, pöytäliina heiluu tuulessa tyhjänpanttina. Rottinkituoleista pingahtaa taas pari punosta irti, kuin ihmeissään.
TallennaTallenna

4 Comments

  1. Ystävät <3 Saattelin juuri ystäväporukkani taksiin. Kun illan aikana on päivitetty kuulumiset, mietitty tulevaisuudet ja laulettu, ei voi muuta sanoa kuin, että onneksi on ystävät!

    Kiitos, Anna, näistä kuvista ja tiunelmista!

  2. Anonyymi says

    Haikeus.
    Ystävät, jotka ovat kaukana, silti lähellä -sydämessämme!

    Nikadora

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.