comments 17

Tästä innostuin tänään #5

Mulla on hyvin vahva mä haluun kausi meneillään. Onko tauti tuttu? Haluaisin kaikkea, ja paljon. Osasyy lienee pian valmistuvassa vierastalon yläkerrassa. Samaan aikaan kun kohkaan sen sisustamisesta, tunnen pientä mustasukkaisuutta oman tiilirotiskoni puolesta, joka sekin kaipaisi kohennusta. Selaan maanisesti Pinterestiä ja huomaan, että olen pian ihan sekaisin siitä, mistä itse pidän versus mistä minun juuri nyt halutaan pitävän.

Sisustuskuumeen lisäksi minut on vallannut aivan uusi kuume. Autokuume. En ole aikaisemmin ollut erityisen kiinnostunut autoista. Kaikki käy, siis kunhan menopeli on musta ja ranskalainen. Mutta nyt jokainen solu ruumiissani kiljuu Citroën Méharin nimeä. Miten täydellinen auto Hangon kesään se olisikaan!

(Tietoja, joita ilman et voi elää: kun olin pieni, meidän perheellämme oli aina kuplavolkkari. Tappelimme kuplan takapenkillä veljeni kanssa niin villisti ja luovasti, että meidän väliimme piti aina laittaa jotain muuriksi. Kuten esimerkiksi valtava pehmonalle, jonka nimi oli Makkonen, KOPin pääjohtajan mukaan.)

Mutta pitkiä matkoja Méharilla ei ajeta. Sanotaan nyt esimerkiksi Calais, se on jo kyllä ihan liian kaukana. Jos remonttihommista jää mitään käteen, haaveilemme kesämatkasta (haaveilemme AINA jostain matkasta), kenties road tripistä. Jos ajaisi auton laivaan ja porhaltaisi Bretagneen? Siellä ei olisi liian kuuma heinäkuussakaan. Matkalla voisi pysähtyä Calais’ssa, jossa on esillä 60- ja 70-luvuilta Jane Birkinin ja Serge Gainsbourgin perhealbumikuvia. Kuvaajana toimi Janen veli Andrew. Calaisin kauttakulkua odotellessa selailemme tietysti kirjaa Jane & Serge, A Family Album (Taschen).

Seuraavalla Etelä-Ranskan reissulla aion korkata Paul Ricardin saaret, Bendorin ja Ile des Embiezin. Jos sinulla alkoi nyt tätä lukiessa maistua pastis kielenpäässä, olet oikeilla jäljillä. Samasta jampasta on kysymys. Kuuluisan Marseillen pastiksen kehittäjä oli myös taiteen ja luonnon ystävä, joka keksi yhdistää nämä intohimonsa ostamalla joskus 50-luvulla kaksi saarenpallukkaa Rivieran edustalta ja omistaa ne taiteilijoille, käsityöläisille ja luonnon monimuotoisuuden vaalimiselle. Kohteista ei tee yhtään vähemmän houkuttelevia se, että saarille kuljetaan lautalla Bandolin kaupungin kautta, josta taas tulevat lemppari roseeviinini.

Kreikkaan ja vanhaan kunnon Kalamataan olimme jo tehneet varauksiakin kesäkuuksi, viime kesän ihanien seikkailuiden toisinnoista haaveillen. Mutta se oli aer, eli ajalta ennen remonttia. Jos aikataulut venyvät, ja yleensä ne venyvät, on kesäkuu kulunut ennen kuin huomaammekaan, ja heinäkuinen Kreikka on meikäläläiselle kyllä liian helteinen. Kreikka kuitenkin kutittelee: Kalamatan ja sen liepeiden lisäksi haaveilen edelleen kiihkeästi Hydrasta ja nyt myös Pelionista. Kaikesta tästä inspiroituneena lainasin juuri kevyeksi kesälukemiseksi Platonin Symposiumin (Pidot).

Toisaalta ehdinkö mä muka minnekään matkalle, olemmehan myös hyvin varovasti jutelleet faijan kanssa pienen pop up -antiikkikaupan pystyttämisestä heinäkuiseen Hankoon? Annan faijan aarrearkku? Nakkikulhoja ja muuta mukavaa? Osaisimmekohan olla riitelemättä nelisen viikkoa, me kaksi pässinpäätä?

En tiedä uskaltaudunko Hangossa mereen tänäkään kesänä, ainakaan ennen elokuuta, mutta uuden uima-asun tarvitsisin. Kaunein malli minusta on tuollainen kevyellä, läpikuultavalla harsolla verhotulla yläosalla varustettu musta kokouimapuku. Jos jonkun vinkin haluaisin nuoremmille sukupolville antaa, niin se olisi tämä: SUOJATKAA DEKOLTEENNE! Mutsin elämänohjeisiin kuului mm. legendaarinen ”pieni kärähtäminen tekee ihmiselle vain hyvää”, mutta ei, ei se tehnyt. Tähän liittyen vinkkaan teille Vichyn antioksidantti -aurinkovoiteesta, jonka suojakerroin on 50, ja jota käytän kasvoille ja juurikin dekolteelle. Ja koska olen nykyään suihkeisiin päin kallellaan, palvon myös Vichyn aurinkosuojasuihketta, edelleen SPF 50. Kropalle helposti levittyvää Avénen aurinkoöljyä, nam.

Niistä haluamisista vielä puheenollen: kaikki keramiikka himottaa, kukanmalliset rottinkituolit himottavat ja Hotel Magiquen Sézanelle suunnittelemat julisteet ne vasta himottavatkin. Une fille de mai tietysti, koska olen toukokuun tyttöjä, mutta aivan eritoten poltetun oranssin värinen hekumallinen Fleurs Sauvages. No okei, haluaisin molemmat, ne pelaavat jotenkin hyvin yhteen. Sanoinhan, keksin koko ajan lisää haluttavaa… Nostin tähän kollaasin kuitenkin jostain syystä keramiikkahimojeni kohteen LRNCE:n tyynyn, enkä saviruukkua. Hassua.

En tiedä ilmestyykö tämä sarjani Tästä innostuin tänään enää koskaan, sillä olen nyt näköjään mennyt ja laittanut kaikki paukkuni tähän osaan. Heippa!

17 Comments

  1. Ellimari says

    Kirjana ehkäpä ”Pieni bistro Bretagnessa” äänikirjana, lukijana Erja Manto

    • Anna says

      Ettei vain olisi liian herttainen kyyniselle mielelleni? Otan haasteen vastaan! 🙂 Tsekkasin jo, että löytyy BookBeatista.

      • Ellimari says

        Enpä usko. Myös sukellus Bretagnen historiaan (mm kielen asemaan), haltijoihin ja tarinoihin.

  2. Belgian Lempi says

    Mä luulin, etten enää ikinä halua yhtään mitään, koska kesän lopussa tarkoitus muuttaa pienempään kotiin. Pitäisi karsia kamaa reilulla kädellä ja ketään muuta perheenjäsentä ei kyseinen urakka kiinnostaa pennin vertaa… Mutta kyllähän mäkin nyt kaikkea tämmöstä haluaisin!!!!
    Jopa auton, koska Citroën for ever. Lapsuuden rakas auto oli rättisitikka, jonka takapenkillä hytistiin talvella lammastaljoihin peiteltyinä. Ja jonka avatusta katosta kurkoteltiin kesällä ulkoilmaan Peppi- peruukki päässä ja laulettiin täysin palkein kaikki on vinksin vonksin. Ei ollut silloin turvavöistä kuultukaan…
    Ja mulla ja pikkuveljellä oli myös tiukkoja takapenkin rajakiistoja.
    Kannatan pop up liikettä! Ja pieni rähinä päivässä pitää myyjät ja asiakkaat pirteinä!

    • Anna says

      Karsiminen on täälläkin yksin minun hommaani, olen ollut siinä supertehokas nyt muutaman vuoden. Tyyliin ”kaikki veks”. Ehkä muuten siinäkin syy haluihini: nyt on tilaa haluta jotain uutta, jotain sellaista mistä oikeasti pidän, ei vain sellaista, joka on ajautunut meille?

      Haluaisin kyllä rättisitikankin, onko mitään sympaattisempaa. Ja kun luin Peppi-peruukista, tuli tosi vahva muistikuva omasta lapsuudesta, muistan jopa miltä se peruukki TUOKSUI!

      Kuolin nauruun ”pieni rähinä päivässä pitää myyjät ja asiakkaat pirteinä” -aforismiin päästyäni. Olisi voinut olla itse mutsin suusta tuo!

      Tsemppiä muuttoon!

  3. No kun muutkin niin mun lapsuuden auto oli Austin Mailer. Valkoinen, punaiset tekonahkapenkit. Ratti suuri kuin maailmanpyörä.

    • Anna says

      Piti guuglata, huh miten makee. Ja nuo värit! Nykyautot ovat ihan tylsiä. Haluaisin tosin sellaisen modernin ominaisuuden kuin automaattinen taskuparkkeeraus jonkun robotin toimesta…

  4. Nikadora says

    Ja vielä autoista (ei alaani ?)
    Lapsuudessani miltei asuimme valkoisessa Opel Recordissa ( ehkä vm.1970 )
    Niin paljon kilometrejä kertyi.
    Etupenkki oli kolmen istuttava ja verhoiltu punaisella keinoturkiksella.
    Hansikaslokeron muistan erityisen hyvin. Siellä oli aina taskulamppu ja isän peltinen Strepsils-rasia.
    Minulle ja pikkusiskolle rakennettiin taakse tavaratilaan vanerinen keinonahkalla päällystetty istuin (selin menosuuntaan…?)

    Kesäisin moni tie oli vielä hiekkainen, poukkoileva ja pölisevä. Mutta aurinkoa ja uimarantoja riitti loputtomiin…
    Seikkailumieltä, ajan iskelmiä irtoradiosta, yhteislaulua, auton kattoon iskeytyneitä jäätelötuutteja…
    Ne kesät elävät ikuisesti.

  5. Nikadora says

    Opel oli siis farmarimallinen, ei istuttu takakontissa sentään ?

  6. Anna says

    Nikadora, ihania, elokuvamaisia kohtauksia! Punainen tekoturkis ja autoon kattoon iskeytyvät jäätelöt, wau mikä aikamatka! Mahtavaa saada kuulla teidän kaikkien auto-muistoja <3

  7. Leenamari says

    Meillä oli farmari Ford Taunus, joku 70-luvun alun. Petrolinsininen/vihreä. Muistan kun isäni perheystävämme avustuksella ompeli siihen tekokurkiksesta ruskeavalkoiset irtopäälliset penkkeihin. Ajeltiin sukuloimaan, isä ja äiti edessä, tätini ja serkkuni takapenkillä ja me 3 lasta 8v, 8v ja 3 v siellä farmarin takaosassa. Finnhitsit soivat ja isä poltteli tupakkaa ikkuna raollaan. Oli kuuma ja välillä pysähdyttiin erityisille levähdyspaikoille joissa oli pöytä ja tuolit ja nautittiin eväitä: mehua, kahvia ja balkanmakkaravoileipiä. Voi lapsuuden kesät!

    Nyt ajelen itse vuoden 1962 Chevroletilla kesäisin. Siellä takapenkillä ovat omat lapseni kinastelleet ja nauttineet pillimehujaan <3

    Ps. Mä haluan kaiken-tauti vaivaa täälläkin!

    • Anna says

      En kestä! Ihania muistikuvia ja balkaninmakkaravoileipä tuoksuu tänne asti! Aika cool auto sulla nykyäänkin.

  8. Ahh… annan faijan aarrearkku! Siis älkää nyt missään nimessä nimetä sitä popupia miksikään muuksi! Ihankymppiveto!

    Ja autoista vielä. Mullakin on hirveä autokuume mutta se johtuu siitä että vanha citroenparkamme potee kuumetta, eli ylikuumenee pahasti ja olen lopen kyllästynyt kaatamaan siihen enää yhtään lanttia. No ilmeisesti on termostaattivika joten annetaan autoparalle hieman lisäaikaa vielä.
    Auto ei ole mikään ihana Citroên vaan, vanha 98 Xantia farmari.

    Sen sijaan miehelläni on maailman ihanin auto, eli 404 Pösö mitä parhainta vuosimallia tietysti. Eli prikulleen minun ikäni ??
    Hän, siis mieheni (auto ei varmaan hirveästi enää haaveile mistään), on pitkään haaveillut Ranskan matkasts Pösön kanssa, mutta katsotaan….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.