comments 10

Tästä innostuin tänään #3

Vierastalon yläkerran remontti edistyy.
Ostettu: vanha pariisilainen bistropöytä.
Puuttuu: seinät, katto ja lattia.

Kuten meillä usein, asiat etenevät arvaamattomasti ja ulkopuolisten silmin varmasti myös hieman holtittomasti. Keskiviikkoaamuna kello 8 laitoin ystävälleni viestin, että olen allapäin, mikään ei onnistu ja aiomme luovuttaa tai vähintään lykätä. Kello kymmeneltä vintillä oli kolme miestä hommissa, pihaan ajettiin raakalautakuormaa ja meidän piti ilmoittaa sähkömiehelle lampunpaikat.

Samaan aikaan osuu tietenkin omien töiden kevätsuma, meillä molemmilla. Yöunet jäävät muutamiin tunteihin, mutta innostus uudesta pitää ainakin vielä mielen virkeänä. Jos olisimme tienneet, että remontoimme nyt yläkertaa, emme ehkä olisi varanneet matkaa Ranskaan juuri tähän kohtaan. Näen itseni istumassa La Croisetten kuuluisilla sinisillä tuoleilla  huutelemassa luuriin mielikuvituksellisia ohjeita lattiamaalin värisävystä.

No, se on vain maallista, sanoisi Katto-Kassinenkin, lempifilosofini.

On taas viikkokatsauksen-joka-ei-ilmesty-viikottain aika. Isosta kuvasta kellotaulun mukaisesti oikealle.

1. Croisetten tuoleista tuli mieleen, että on olemassa – niiden sinisten metallilegendojen lisäksi- kuuluisasta rantabulevardista nimensä saanut metalli- ja rottinkirunkoinen Honoré Decon Croisette-tuoli, pulleilla samettityynyillä ja tosi herkullisissa väreissä. Oispa fyrkkaa.

2. Dokkari, jota en malta odottaa: That Summer esittelee jemmassa ollutta kuvamateriaalia kesältä 1972. Yksi kaikkien aikojen lempparielokuvistani, Grey Gardens oli vasta tuloillaan kun taiteilija Peter Beard ja Lee Radziwill lähtivät tapaamaan Leen sukulaisia, omalaatuista tätiä ja tämän tytärtä hämmentävään pesukarhujen valtaamaan kartanoon. Elokuvassa vilistää Peterin, Leen, Edien ja Edien lisäksi heidän taiteilijakommuuninsa kantaporukkaa, mm. nuori Andy Warhol. Ja jos sallitte pienen kissanhännännoston, niin olihan kesä -72 merkittävän aikakauden alku kaikin puolin. Vaan missä ja milloin tämän leffan saa nähdäkseen?

3. Minulla on ehkä kalpea aavistus siitä miltä narkkarista tuntuu, kun ajattelen suhdettani kirjoihin ja aprikoosihilloon. Vieroitusoireet ovat fyysisiä. Minulla on oma kuriiri, joka diilaa Mokon ranskalaista hilloa säännöllisesti paperikassi kerrallaan Hankoon, ja uusi pakko saada- kirja on aina mielen päällä. Tällä hetkellä tuntuu, etten voi elää ilman David Douglas Duncanin Goodbye Picassoa.

4. Kimonon tapainen väljä ”taiteilijatakki” on maailman kätevin vaatekappale ja nyt niitä onneksi näkyy taas mallistoissa. Muutama vaatekaapista jo löytyy, mutta ihastuin tuohon sinapinkeltaiseenkin. Tilasin kuitenkin tietysti mustan

5. Lisää dokkareita. Yle Areenassa on katsottavissa nautinnollisen yksinkertainen Mestari Miyazakin paluu, joka toimii minuun meditaation lailla. Katsoin sen kerran, ja aloitin heti alusta uudestaan. Samaistuin hiukan mestariin, en minäkään kestä kun kukaan ei tajua nyansseja. Rakastin myös edellistä Miyazaki-dokkaria, Unten ja hulluuden valtakuntaa.

6. Ravintolavinkki Helsinkiin. Yksi parhaista ravintola-annoksista pitkään aikaan oli muutamia viikkoja sitten Wernerissä nautittu, avotulella grillattu kokonainen päivän kala. Ravintola oli valaistukseltaan vähän kolkko, alkucocktailit hutaisten tehty ja tarjoilija omissa ajatuksissaan, mutta kalan ja sen kyljessä jollotelleen fenkolin tähden palaan takuulla uudelleen! Myös alkupalat olivat maistuvia, valitsimme pöytäseurueen kesken muutaman ja maistelimme kaikkea.

10 Comments

  1. Maaja says

    Oi oi, sattuu ja tapahtuu sinulla… ! En ole voinut lukea pariin viikkoon, mitä sinulle kuuluu. Olin Isossa Omenassa viikon. Kyllä oli mahtava reissu kun oppaanaamme olivat 2 nuorehkoa naista (NYCin vakkarikävijöitä) ja toisen äiti täytti siellä 60. Näin pääsin mukaan äidin synttäreille (naisia 4), joka vietettiin hotellimme Archer (suosittelen) pitkällä ruokailulla (sommeljer etc) ennen musikaalia (The Book of Mormon). Pikainen käynti Virossa vanhan naapurimme (60 luvulla) hautajaisissa. Nyt alan pakkaamaan sinne Aix en Provenceen, siis sille matkalle, minkä vuoksi löysin sinun blogin. Terveisin Maaja
    PS Kyllä se sinapinkeltainen olisi ehkä pitänyt ottaa… Minulle käy myös aina näin, että värit ”pelottavat” ja päädyn mustaan.

    • Anna says

      Minä olen käynyt vain New Yorkin lentokentällä, matkalla Chicagoon, eli New York vielä kokematta. Meksikon aikaero-hullunmyllyn vuoksi en ihan heti uskalla lähteä sekoittamaan päätäni, vaikka ikiaikainen haave Iso Omena onkin. Oikein hyvää Aix-en.Provencen matkaa, mekin suuntaamme Ranskaan ensi viikolla!

  2. Hanna says

    Mulle tulee Fermobin Luxembourg-nojatuoleja pihalle heti, kun on rahaa! Rahaa tarvitaan paitsi tuoleihin, myös vanhaan kivitaloon ja sen puutarhaan, jossa kasvaa huojuvia heiniä, tuoksuvia kukkia ja vankkoja jaloja lehtipuita. Sellaisen alle parkkeeraan tuolini ja kirjani, ja voisin siinä vetäistä pari brieleipääkin aprikoosihillolla…

    • Anna says

      Meidän piha on melkein juuri tuollainen, paitsi että heinät puuttuvat ja olen surkea kukkien kanssa. Mutta aina siellä joku tuoksuu. Minäkin olen haaveillut noista Luxembourgeista!

  3. Liivia says

    Minäkään en voinut elää ilman tuota Goodbye Picasso-kirjaa. Koska ei ole onni omistaa sitä, pidin kirjaston kappaletta puoli vuotta hallussani aina uusien lainaa- kunnes lopulta jouduin lainauskieltoon, kun en malttanut palauttaa sittenkään kun ei enää voinut uusia…
    Kerrassaan hieno teos ja upeat kuvat! Picasson kotimiljööt ovat mahtavia ja täynnä katsottavaa.

    Kohta muuten alkaa tv-sarja Picasson elämästä. Odotan kiihkeästi- joskin vähän pelokkaasti.

    • Anna says

      Liivia, nyt kyllä pyörryt. Tätä postausta kirjoittaessani innostuin taas etsimään Goodbye Picassoa nettikaupoista. Yleensähän maksaa maltaita jossain ebayssä. Mutta et ikinä usko, yksi kappale löytyi huuto.netistä ja tein elämäni ensimmäisen huudon ja SAIN KIRJAN! KYMPILLÄ!!!!!

      Onko sarja se missä on Antonio Banderas Picassona? Vai onko joku muukin? Minullakin pelonsekaiset tunteet.

      • Liivia says

        Joo pyörryin! Olen myös koittanut metsästää. Onnentyttö sinä!

        Just se sarja. Ensimmäinen ajatukseni oli, että miten Antonio Banderas VOI näytellä Picassoa!?? Ei niin mitään samaa. Kyllä pitää maskeeraajan tehdä ihme!

  4. Nikadora says

    Ihan paras alku; vanha bistropöytä.
    Seuraavaksi viinilasit 😉

    Tuohon sinapinkeltaiseen liittyy minullakin outo mieltymys.
    Muistan yläasteella inhonneeni väriä. Muistan selvästi, kun se oli silloin ainakin hetken muodissa.
    Luokkamme Minnalla oli harmaa collegepusero sinapinkeltaisella kolmiomaisella kaulusleikkauksella.
    Ensin inhosin puseroa. Yhtäkkiä aloin etsiä samaa väriä. (En tietenkään samaa puseroa!)
    Ymmärrykseeni ei mahtunut, miksi parhailla ystävillä oli samanlaiset vaatteet.
    Minulla ja parhaalla ystävälläni ne olivat jopa täysin erilaiset. Minulla usein mustat, ystävällä valkoiset 😉

    Taiteilijakommuuni vuodelta 1972.
    Siinäkö uusi johtotähti yläkerralle?
    Iltanuotio. Ympyrä ihmisiä.
    Lempeät kesäillat kitaran säestyksellä, filosofiaa, nuotioruokaa, viiniä…

    Antonio Banderas on ehkä miltei viimeisin ajatus Picasson rooliin…Näin myös mainoksen. KRÄÄK.

    • Anna says

      No nyt haluan kitaran sinne seinälle, kiitos sun maalaamien mielikuvien! 😀

  5. Nikadora says

    Kitara tuo tunnelmaa niin vähäeleisesti 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.