Leave a comment

Tarzanin kutsuhuuto

Kävimme viime viikolla Helsingn Kaupunginteatterissa katsomassa musikaalin Tarzan. Miksi, oi miksi emme käy useammin teatterissa? Taas tuli todistetuksi sekin, että ei ollut juttu eikä mikään lähteä koulujen jälkeen ajelemaan Hangosta Helsinkiin, käydä syömässä ja esityksessä ja lopulta painua Tarzanhuutoharjoitusten värittämän kotimatkan jälkeen pehkuihin klo 23 aikaan. Lapset ovat toki jo sen verran isoja, ettei pieni nukkumaanmenoajan venytys heilauta maata mullilleen.

En oikein osannut odottaa Tarzanilta mitään, ja siksi kai tempauduinkin ensi metreiltä ihan sukkana mukaan. Poikakin, joka juuri oli vastannut kysymykseeni ”jännittääkö?”, että eihän tämä ole elokuvissakäyntiä kummempaa, valui ihan penkkinsä laidalle ja i m e y t y i nenänpäätä myöten näyttämön tapahtumiin. Myös nuoret naiset, joita mukana oli omien lisäksi yksi ystävä, pitivät Tarzanista tosi paljon. Tai varsinkin Tarzanin gorillakaverista Terkistä 😉
(Matti Leino, no huh-huh mikä lavakarisma!!)

Kaikki apinat liikkuivat niin mainiosti, oli helppo eläytyä viidakkotunnelmiin. Panu Vauhkonen isä-gorillana oli koskettava ja vakuuttava junttura. Hyvää ELÄVÄÄ musiikkia, säpäköitä tanssikohtauksia, breakdancereita, lähes akrobatiaa, hykerryttävää jännitystä, rakkautta, suuria tunteita, kummallisia kasveja, hyviksiä ja pahiksia ja vikkelää huumoria… Meillä oli siis tosi kiva ilta, ja kun selailin väliajalta palatessamme penkilläni Kaupunginteatterin esitettä, poika huokaisi jokaisen kohdalla, että ”mä haluaisin nähdä noi KAIKKI…”

Helsingin Kaupunginteatteri on niin kaunis. Sattumalta Hesarissa olikin juuri uutinen, että Helsinki aikoo suojella rakennuksen ja sitä ympäröivät puistoalueet. Kaupunginteatteri on valmistunut 1967, arkkitehteinään Timo Penttilä ja Kari Virta. Teatterin peruskorjaus alkaa ensi vuonna ja esitykset siirtyvät siksi aikaa mm. Linnanmäen Peacockiin. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.