All posts tagged: Villa Le Menestrel

Jéröme & Jean Louis

Huhtikuun Ranskan matkan viimeisenä iltana jätimme lapset paistamaan pizzoja keskenään ja lähdimme illalliselle parinkymmenen kilometrin päähän Mouginsista, Tanneroniin. Siellä sijaitsee Villa Le Menestrelin puutarhurin ja hänen kokki-puolisonsa kaunis koti, Villa Florentine. Jérôme oli toki kertonut puutarhatöiden lomassa heidän talostaan ja kaikista remppahommista ja maisemointitöistä, joita he olivat tehneet en-käsitä-millä-ajalla, näiden muutamien vuosien aikana kun mekin olemme tunteneet.  En silti osannut kuvitellakaan mihin astuisimme, kun auto kaarsi porteista pihalle. Tanneron ei ihan hevillä ole tuttu nimi, pieni seutukunta kun kätkeytyy Esterelin vuorenrinteille, sivuun rannikon humusta, ja olla posottaa ihan omassa rauhassaan, vailla kummempia nähtävyyksiä väkeä vetämässä. Lähin isompi (ja nimekkäämpi) kaupunki taitaa olla Grasse. Oikeastaan ainoa asia, josta Tanneron on tuttu, on hämmästyttävän laajat mimosapuuesiintymät, jotka mimosankukka-aikaan (joulukuu-maaliskuu, keleistä vähän riipuuen) värjäävät koko maiseman käsittämättömän kullankeltaiseksi. Sitä ajellaan ihmettelemään kauempaakin. La Route de Mimosa kulkee kylän halki tietysti myös. Luonto, se on täällä se juttu. Luonto ja rauha. Vuorenrinteillä humisevat oliivipuut ja havupuut, aluetta halkoo kirkasvetinen joki ja uimaan voi pulahtaa myös Saint Cassienin järveen, jos ei jaksa ajella Välimerelle. Jossain on vesiputouskin! Me emme ehtineet …

Usvaa

Yhtenä päivänä me ajelimme henki kurkussa kapeaa ja kiemuraista tietä ylös Sainte-Agnèsiin, näköalojen tähden. Se päivä oli juuri suuren sumun päivä. Seisoimme näköalatasanteella emmekä nähneet mitään, ja sekin oli jo niin kaunista, että sydäntä puristi. En tiedä minkälainen tungos kylässä on sesonkiaikaan tai kauniilla keleillä, mutta nyt siellä ei ollut lisäksemme juuri ketään. Kylän asukkaita tietysti, ja valkoinen, kuuro kissa, joka oli astunut vihreään maalipurkkiin. Sen lisäksi, että se oli maalintahrima, se oli myös hyvin hellyydenkipeä. Kaksi hevosta, toinen kiiltävä ja komea ja toinen notkoselkäinen, hamusivat lempeästi hekotellen kukkia suuhunsa tien varressa. Ikivanhan kivikirkon kellot kolahtelivat tasatunnin merkiksi, juuri muuta ei kuulunut. Ostimme pienestä ravintolasta jäätelöä. Lounaslistalla olisi ollut kania ja villisikaa ja sivupöydällä oli pyöreissä piirakkavuoissa kirsikkapiirasta. Harmittaa vieläkin ettemme jääneet Le Saint Yvesiin. Söimme myöhemmin kelvottoman lounaan mentonilaisessa ravintolassa ja vannoimme palaavamme jonain päivänä tuohon satumaiseen vuoristokylään ajan kanssa. Siis mene Sainte-Agnèsiin, jos suinkin pääset ja varaa aikaa myös lounaalle. Jos olet kovakin kävelijä, voi vaeltaa koko matkan jalan, tai nousta kylään bussilla ja laskeutua sitten jalkaisin Mentoniin vilvoittelemaan varpaitasi Välimeressä.

Kylässä kesässä

Kävimme kyläilemässä kesässä, Ranskan Rivieralla. Ensimmäisenä iltana kun sukelsimme Cannesin sivukaduille sen ymmärsin; olin kaivannut lämpöä niin että luihin sattui. Tuntui ihanalta hiippailla pienillä kujilla hartiat rentoina, leuka pystyssä, takitta. Appelsiinipuut kukkivat ja tuoksuivat melkein julkeasti. Välillä ajattelen, että on jotenkin noloa sanoa rakastavansa Cannesia. Pitäisi rakastaa vain pieniä, karttaan merkitsemättä jätettyjä salaisia paikkoja. Joka kerta ajattelen, että ehkä se olikin vain roseeviini, lomatunnelma tai aurinko. Mutta ei, taas rakastin, myös niinä harmaina aamuina ennen kahdeksaa, kun istuimme torilla maitokahvin äärellä nakertamassa patonkia lasten nukkuessa vielä villalla. Kahvilan katoksen alta katselin toria reunustavia taloja ja niiden värikkäitä ikkunaluukkuja. Kuvittelin vinoja, epäkäytännöllisiä ja pieniä asuntoja, joita luukkujen taakse kätkeytyisi ja sydämeni läpätti. Näin itseni astumassa rappukäytävän ovesta ulos, kori käsivarrella, elämässä ilman paluulentoja. Kun saavuimme, auton lämpömittari tykitti muutaman päivän yli kolmenkymmenen asteen lukemia. Etelä-Ranskassakin oli ollut viileä ja sateinen talvi, kertoivat, ja ensimmäisten kuumien päivien jälkeen tulee aina sankka sumu. Niin nytkin. Hellepäivien uima-allaselämän jälkeen retkeilimme taas kiihkeästi kun emme olleet sulaa. Musée Fernand Léger oli ihana. En taaskaan ehtinyt Mentonin kauppahalliin. Château de la …

Miehen ikään

Varsinainen syy Ranskan matkallemme oli siis Parkkosen saattaminen miehen ikään. (Eikö noin kuulukin sanoa, kun mies täyttää 50?) Olin udellut jo pitkään miten hän haluaisi Suuren Merkkipäivänsä viettää, ja kävi selväksi, ettei ainakaan seisten ovensuussa solmio suorassa vieraita kättelemässä, punaisena paahtavan kahvipannun kyljessä, ruusuja hopeamaljaan asetellen. Eikä hän halunnut myöskään bileitä, ei edes Runarissa. Eikä mitään extreme-yllätyksiä. Eikä lahjoja. Hän halusi kuulemma vain olla meidän kanssamme. Se sopikin meille vallan mainiosti, sillä kaikista maailman asioista meistäkin on kivaa hengailla juuri hänen kanssaan. Mikä sattumien sattuma. Sen verran arjesta irtautumista kuitenkin tähän merkkipaaluun haluttiin, että päätimme vaihtaa maisemaa, sinne, missä me olemme usein onnellisimmillamme. Koko kymmenen päivää tuntui lahjalta, mutta itse syntymäpäivään tietysti satsasimme vielä vähän enemmän. Menimme sankarin toivomuksesta aikaisin aamusella torin kulmille maitokahveille, sitten kuvaamaan 50-vuotispotretteja merenrantaan. (Harmi vain, että hän on meistä ainoa, joka osaa käyttää kameraa! Mutta ehkä 50-vuotiasta onkin hyvä kuvata jo vähän blurrina…) Mereltä livuimme uima-altaan reunalle ja yritimme esittää, että meistä on ihan luontevaa heittää pitkäkseen ja paistatella päivää aurinkovarjon alla, varpaat viileässä vedessä, kun henkilökunta häärii keittiössä. Lounaan nimittäin kattoivat villalle Menestrelin superkaksikko Jérôme & …

Pieni ravintolalöytö Matissen ja Chagallin ystäville

Voi mikä suloinen pieni ravintolaosoite mulla onkaan teille antaa! Cimiezin kaupunginosa Nizzassa on kiehtova kävelehtimiskohde, ei pelkästään museoidensa takia, josta syystä tänne ylös, kauas keskustasta, yleensä noustaan. Cimiezissä kun sijaitsevat sekä Musée Matisse että Muśee Chagall. Kuin myös fransiskaaniluostarin hautausmaa, Matissen viimeinen leposija sekä Rooman vallan aikaiset kaupunginrippeet. Cimiez on rauhallinen ja hienostunut. Osa 1800-luvun villoista on kuin pieniä palatseja, ruusuköynnöksiä ja hedelmäpuita pursuaviin puutarhoihin on kiva kurkistella koristeellisten rauta-aitojen raosta. Museomatkalaisen on vain vähän vaikea löytää ruokapaikkaa näiltä kulmilta, kunnes nyt sekin ongelma on ratkaistu! Ravintola Côté Sud on kätkössä pienellä sivukadulla, joka putoaa vähän pääväylältä. Eikä itse ravintolakaan ole koolla pilattu, viileänä huhtikuisena päivänä puutarhan terassikaan ei ole vielä avoinna. Onnistumme (ilman pöytävarausta, me olemme maailman surkeimpia pöytävarauksentekijöitä!) ahtautumaan tupatentäyden, puheensorinan sakeuttaman ravintolan ovensuun pyöreään pöytään. Sitten vain tilailemaan liitutaululta. Olemme nälkäisiä kuin sudet, unohdamme kaikki raportoimisvelvollisuudet ja keskitymme muun muassa valokuvaamisen sijaan vain syömiseen ja toisiimme. Alkuun artisokkasalaattia, pääruoaksi päivän pihvi, suklainen jälkiruoka puolitetaan. Kaikki, myös leipomukset, on paikan päällä tehtyä, tuoretta, maistuvaa, raaka-aineet sesongin mukaan. Viineistä suurin osa on luomua, luomumunia saa ostaa myös mukaan. Vasta lipoessamme …

Le Cannet

Maanantai, vaikkakin pääsiäismaanantai. Viikko käynnistyy maanantaina, oli se sitten pyhäpäivä tai ei, maanantaissa on maanantain imu. Nappaan läppärin syliin jo kuuden jälkeen, tungen pyykkejä pesukoneeseen, odotan, että kello olisi tarpeeksi parille puhelulle. Torstaina lähdemme Ranskaan, paitsi yksi, joka lähteekin keskiviikkona, ja sitä paitsi Islantiin, lentääkseen sitten perässä Nizzaan. Ilmassa on lähdön tunnelmaa. Matkalaukut läväytetään auki yläkerran lattialle, niihin lehahtaa vaatteita sitä mukaa kun pyykkikone jumppaa. Teen matkasuunnitelmia ja samaan aikaan yritän olla suunnittelematta liikaa. Tuntuu, ettei tekeminen ja näkeminen noilla nurkilla lopu koskaan, koitan luottaa siihen, että tämänkin jälkeen saan vielä palata. Jos nyt maltamme nauttia villasta, voisimme myös ottaa rauhassa naapurustoa haltuun. Ihan  Villa Le Menestrelin lähellä on Le Cannetin kaupunginosa, josta pidän enemmän kuin umpikauniista Mouginsin vanhastakaupungista. Ja Cannetissa sijaitsee ihana Musée Bonnard. Minulle tulee ranskalaisesta taiteilijasta Pierre Bonnardista (1867-1947) vähän mutkan kautta mieleen Carl Larsson. Bonnardin työt ovat aurinkoisia, värikkäitä, aiheet läheltä. Hänen maalauksissaan on usein perhettä, kotia, puutarhaa. Siis jos liikehdit Rivieralla, ja olet jo kolunnut kaikki kuuluisimmat museot, teekin pieni mutka Le Cannetiin ja Musée Bonnardiin. Ravintolavinkkinä kulmilla mainittakoon Le Café de la Place, …

Mitä, missä, milloin Riviera

Lähdemme siis huhtikuussa jälleen Ranskaan, Villa Le Menestreliin. Matka niihin maisemiin ei mitään erityisiä syitä enää kaipaa, enemmänkin kyse on jo jonkilaisesta pakosta päästä siihen valoon, niihin tuoksuihin, tuttuun hulinaan ja kieleen. Mutta tällä kertaa matkalla on myös komea tarkoitus, eräs haluaa paeta paikalta suuren ja pyöreän merkkipäivän alla. Mietimme kiihkeästi miten vietämme tärkeän juhlapäivän. Lounas Colombe d’Orissa vai peräti yksi yö? Tai etsimmekö käsiimme jonkun vanhoista kalastajista ja sulloudumme sardellipaattiin katselemaan Rivieraa mereltä päin? Avoauto päiväksi, kuten kerran Pariisissa? (Sekin oli muuten hänen syntymäpäivänsä! Auto oli pieni suklaanruskea Mini ja lapset nukahtivat limittäin ahdettuina takapenkille kun me ajoimme Riemukaarta ympäri, ympäri. Saimme myös pysäköintisakot myöhemmin päivällä. Sillä reissulla meillä on hauska vuokrakämppä Marais’n kaupunginosassa.) Uskaltaisiko kysyä jos saisi vaikka vain syödä lounaspiknikin Matissen Vencen talon, Villa Le Rêven, puutarhassa, niiden kuuluisien palmujen alla? Olemme ehtineet tehdä, nähdä ja kokea paljon Cannesin ympäristössä, listataanpa: Cannes itsessään tietysti (tori, kauppakadut, ihanat ravintolat. Kuuluisat kädenjäljet festivaalipalatsin ympärillä, Carltonin terassin, ne elokuvajuhlatkin.) Le Suquet Ile Saint Honorat Musée Bonnard, Le Cannet Nizza, ihana Nizza! Pyöreäkivinen ranta, joulumarkkinat maailmanpyörineen, …

Théoule-sur-Mer

Kaiken muun lomassa kirjaan vielä ylös olleen ja menneen toukokuun matkan tunnelmia. Itselleni vain, ei teidän edes tarvitse näitä lukea, sen kuin suhaatte ohi. Minun vain on muistettava, en tiedä miksi se on tärkeää, ehkä elämä joskus osoittaa mihin tätä kaikkea tarvitaan. Théoule-sur-Mer on pieni rantakaupunginrääpäle rakastamallani rantareitillä Cannesista St. Tropeziin. Emme olleet ennen siinä pysähtyneet, syitä jarruttelulle ei juurikaan tuntunut olevan, ellei laskettu sitä, että kyläpahanen sijaitsi aivan sen jännittävän kuplatalon alla. Nyt kuitenkin valuimme jonakin noista tuulisista päivistä lounaalle hiekkarannalle pystytettyyn ravintola Marco Poloon Villa Le Menestrelin väen suosituksesta. Kaarsimme meren pärskimälle parkkipaikalle myös Edith Piaf-aiheisen valokuvanäyttelyn vetäminä, julisteita oli nimittäin pitkin matkaa ja ne olivat kiinnittäneet huomiomme. Näyttely  osoittautui oikein aarrearkuksi. Paljon kuvia Piafin yksityiselämästä, kotoa, loppumattomista lauluharjoituksista pianon ympärillä, rakkaudesta. Elämän viimeisistä vuosista. Miten intiimiä, me ihmettelimme, miten lähelle me pääsemme! Valokuvaaja on Hugues Vassal, selviää esittelyteksteistä. Hän ollut juuri ja juuri kahdenkymmenen tutustuessaan Piafiin ja päästessään sanomalehtityön merkeissä lähelle tätä pientä suurta tähteä. Ihan lähelle lopulta, ystäväksi asti. Tehdessämme lähtöä koskettavasta näyttelystä, hiukan hauraina viimeisten kuvien jälkeen, harmaalettinen vanha mies …

Se appelsiininkukan tuoksuinen

Appelsiininkukan tuoksuisesta hajuvedestäni kyselitte. Orange Blossom -pullollinen löytyi kuin sattumalta Cannesin ostoskadulta, Jo Malonen tyylikkäästä kermanvärisestä liikkeestä, jossa jokainen ostos paketoidaan kauniiseen pahvilaatikkoon, solmitaan mustalla, leveällä rusetilla, kääritään parfyymillä sumutettuun silkkipaperiin ja sujautetaan kauniiseen paperikassiin. Poloinen ihmismieli vain meinasi hulluksi tulla niiden tuoksuvaihtoehtojen keskellä: Lime basil & Mandarin, Grapefruit, White Jasmine & Mint… Mies puolestaan saisi minun puolestani oikein mieluusti tuoksua Wood sage & Sea Saltille, vai sittenkin Earl Grey & Cucumberille? Mutta minä olin jo päätökseni tehnyt. Koska La Vigien puutarhassa kukkivat vierailumme aikaan sitruuna- ja mandariinipuut, halusin viedä juuri sen tunnelman mukanani kotiinkin. Te ette usko miltä ne illat tuoksuivat! Ellen pelkäisi kuollakseni lepakoita olisin nukkunut pihalla taivasalla tai edes kaikki ikkunat auki heitettyinä, valkoisten verhojen hulmutaessa yöilmaa. Pukeutunut vain siihen tuoksuun, uinut siinä. Pihistin pari kukkaa puutarhasta, hieroin niitä kämmenteni välissä ja piilotin käsilaukkuuni, jotta kaikki, myös tuhlailusta muistuttavat kuitit, vastedes kantaisivat aavistuksen hedelmäistä taikaa. Appelsiininkukkaa tai muuta sitrustuoksua saa onneksi kyllä muiltakin merkeiltä, edullisesti voi kokeilla miellyttääkö tuoksumaailma esimerkiksi ranskalaisen Yves Rocher’n Un matin au jardin-sarjan Sitruspuunkukka-hajuvedellä. 

Tuulee sieluun asti

Mikä toukokuiden toukokuu! Koska minulla ei ole kuvia uskomattoman lämpöaallon hellimästä Hangosta, heittäydymme vielä kerran Cannesiin, sinne toukokuun alkuun. Viikkomme Etelä-Ranskassa oli säiltään vaihteleva; rakas villakangastakkini oli tarpeen, mutta välillä tuulensuojassa ja auringon osuessa sai riisua kerroksia minkä kehtasi, ettei sulaisi. Monena päivänä sateli, tuuli, keräsi pilviä vuorien ylle. Kotoa tipahteli viestejä hiekkarantaelämästä, ensimmäisistä uinneista, reppuun pakatuista pyyhkeistä hyppytorniretkiä varten. Joskus niinkin päin. Erikoista kyllä, sääilmiöt jatkoivat kummallisia polkujaan. Pigallelainen ystävä Pariisista laittoi kesäkuun alkajaisiksi kuvan roihuavasta takkatulestaan, koska kämppä oli kylmä kuin jääkaappi. Kuten uutiskuvista olemme nähneet, Seine tulvii viikkojen sateiden jälkeen, ja etelässä Nice Matin -sanomalehti raportoi rakeista. Rivieralla. Ja me vain istumme takapihalla, nojailemme paahteiseen tiiliseinään, iskemme roseepullon jäihin. Pyöräilemme iltaisin laiturinnokalta laiturinnokalle, haemme lounasterassilla varjoisaa paikkaa, piiloa polttavalta auringolta. Pienin on jo kuin kahvinpapu, tukka ja kulmat suolan vaalentamat ja jalat naarmuilla kaikesta meressä puljaamisesta. Koulut päättyvät tänään, mitä tekee sää. Jokavuotinen jännitysnäytelmä, Suomen kesä.