All posts tagged: reseptit

Kesäinen salaatti kaikesta ihanasta

Lämpöaalto on tehnyt tästä toukokuun puolivälistä unenomaisen. Vaikka täällä aavan meren rannalla eivät puut olekaan puhjenneet lehteen samaa tahtia eikä sisämaan lämpötilohin ylletty, niin takapihalla tiiliseinän suojassa on olo ollut kuin Kreikassa konsanaan. Kesä on selvästi alkanut muutenkin. Viime viikonloppuna (pitkänä sellaisena, kiitos helatorstain) meidän pihapöytämme ympärillä piipahti ainakin 40 ihmistä. Olin maanantana Turussa ja löysin Granitista reseptin, josta saattaa hyvinkin muodostua kesän yllätysvieras-salaatti. Osan aineksista kun voi pitää aina valmiina kuivakaapissa ja pakastimessa, ja sitten vaan sen hetken tuoreudet lisäksi. Salaatista saa muokattua helposti oman suun mukaisen ja ruokaisuutta lisättyä grillaamalla jotain lämmintä kylkeen. Varioin ihan pikkuisen alkuperäistä reseptiä, jonka saa siis korttina Granitista. Kas näin. Hellepäivän kesäsalaatti Huuhtele puolisen kiloa varhaisporkkanoita (ei tarvitse kuoria) ja leikkaa pitkittäin puoliksi. Napsauttele nipullinen vihreää parsaa syöntikuntoon, eli puisevat tyvet pois. Huuhtele hyvin ja leikkaa parsatkin nuppuineen pitkittäin puoliksi. Sekoita vadissa purkillinen käyttövalmiita, huuhdeltuja linssejä ja purkillinen isoja valkoisia papuja. Voit myös keittää belugalinssejä, mutta minä oikaisin! Mausta linssit runsaalla sitruunamehulla ja hyvällä öljyllä. Huuhtele salaattisekoitus ja linkoa kuivaksi. Tee hernepyree valmiiksi maustumaan: Surauta isossa kulhossa tasaiseksi tahnaksi pari …

Sitruunainen kaali-fenkolisalaatti

Syöty on taas. Voi pojat. Kaikkien pääsiäisherkkujen paljoudesta kuitenkin supersuosikikseni nousi melko yksinkertainen ja rustiikki salaatti. Sitruunainen kaali-fenkolisalaatti Siivuta keräkaalia ohuen ohuelti. Siivuta myös pari fenkolia ja säästä tupsut koristeluun. Tee kastike: Oliiviöljyä Sitruuna-valkoviinietikkaa (sanoinhan, uusi lempparini!) Dijon-sinappia Suolaa, mustapippuria Kaada kastike kaali- ja fenkolisuikaleiden päälle, pyöräytä pari kertaa, anna maustua. Paahda kuivalla pannulla revittyä leipää ja saksanpähkinöitä. Höylää parmesanista ohuita lastuja. Kokoa salaatti: öljykastikkeessa maustuneita kaali- ja fenkolisiivuja, leipää ja pähkinöitä, parmesanilastuja. Koristele fenkolintupsuilla ja mintun lehdillä. Varoitus: tähän salaattiin tulee HIMO! Me nautimme salaatin Hangon Havsgårdar-tilalta ostetun luomu-entrecôte -lihan kanssa. Karja on talvet läpeensä ulkona viihtyvää, vain ruoholla ruokittavaa pitkäkarvarotua, eli highland-karjaa. Tilamyynnin aukioloja ja myyntitilannetta voi seurata tilan fb-sivuilla. 

Uusi lempiruoka

Kuva ei tee oikeutta annokselle, mutta uskokaa kun sanon, että tässä on nyt kevätpäivienne pelastus, vieraidenne ihastelun kohde ja erittäin todennäköisesti teidänkin uusi lempiruokanne. Nopea valmistaa ja paljon voita, voiko tyttö enempää pyytää? Inspiraation saimme Master Chef Suomi -ohjelmasta, jossa valmistettujen kilpailuannosten reseptit löytyvät muuten heidän ig-tililtään, mutta sen hoksasin vasta jälkikäteen. Me teimme siis omin päin, kas näin. Tee ensin fenkolisalaatti maustumaan: Pilko pari-kolme pestyä fenkolia ohuen ohuiksi siivuiksi suuren vadin pohjalle. (Ennen leikkuuhommia uloimmat kerrokset kannattaa ottaa pois, ne ovat usein kolhuiset tai muuten kärsineet.) Lorauta fenkolissiivujen päälle oliiviöljyä ja maltillisesti sitruuna-valkoviinietikkaa, joka on uusi lempparini. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Laita kulho jääkaappiin maustumaan, puolikin tuntia riittää nappaamaan maut yhteen. Valmistaudu seuraavaksi beurre blanc -kastikkeen  tekoon. Laita pieniin kulhoihin: 200 gr kylmää voita pieninä kuutioina 2 dl salottisipulisilppua 2 dl valkoviiniä 1 dl vettä 1/2 dl sitruunaviinietikkaa 1/2 dl kermaa Suolaa ja pippuria käden ulottuville. Laita vaaleaa kalaa (meillä oli kuhafileitä) voideltuun uunivuokaan, mausta suolalla ja valkopippurilla. Voit laittaa kuhat kuumaan uuniin samaan aikaan kun aloitat kastikkeen teon, ne valmistuvat suurin piirtein yhtä …

Oeufs à la coque

Salainen underground -operaationi on tuoda pikkuhiljaa oeufs à la coque Suomeen. Tuo pieni hienostunut herkkuhan on onnen omiaan aamiaisena, väli- tai iltapalana, korvaapa pariisitar munalla tai parilla joskus lounaankin. Rohkenin tilata (lisämaksusta) Oeufs à la coque -setin Klaus K -hotellissa huoneaamiaiseni yhteyteen, koska taannoin haastattelemani hotellipäällikkö Monsieur Thynell oli lämpimästi kannustanut vieraita kertomaan toiveistaan. Koko aamiaiskattauksen näet postauksessa Leffatreffeillä Helsingissä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyseessä on vaikea laji. Kananmunien olisi suotavaa olla tuoreita ja luomua. Keittiömestarin saa hetkessä harmaantumaan hotellin aamiaisruuhkassa tätä ruokalajia vaatiessaan, sillä oikeaa keittoaikaa on vaikea sanoa. Sehän riippuu nimittäin mm. munan koosta (eipäs hihitellä siellä) ja siitä tuoreudesta. Yhden aika pomminvarman munankeittokikan olen esitellyt täällä. Valkuaisen tulee joka tapauksessa olla kiinteä, mutta keltuaisen täysin juokseva. Dippaamaanhan tänne on tultu. Leiväksi sopii parhaiten rapeakuorinen maalaisleipä, joka on kuivapaahdettu (ei öljyssä paistettu) ja leikattu suuhun (ja sinne keltuaiseen) sopiviksi tikuiksi. Hätätilassa paahtoleipäkin käy. Leivän lisäksi tarjolla tulisi olla hyvää (sormi)suolaa ja hyvää (kirnu)voita. Minusta sopiva kananmunamäärä on kaksi, ja ne tulee tarjota munakupeista, mielellään vielä lämpiminä. Sitten vain kananmunalta lakki pois päästä ja dippailemaan, loput …

Kaikkihan sitä tekee

Epäröin viikkokaupalla tämän reseptin jakamista. Veriappelsiinirisotto lienee uusi avokadopasta, pioni tai musta, mutta olkoot. Jos siellä jossain on vielä joku, joka ei ole törmännyt kyseiseen herkkuun, niin nyt se löytyy tältäkin kanavalta, vaikka viikonloppuanne sulostuttamaan. Minä olin jo ohittanut olankohautuksella veriappelsiinirisotto-huuman kun törmäsin taivaalliseen versioon Yes Yes Yes! -ravintolassa Helsingissä tammikuussa. (Kyllä, se ON ihana ravintola! Jo sisutuksesta tulee hyvä mieli, ruoasta nyt puhumattakaan.) Risotto on yksi niitä ruokalajeja, joissa en ihan hirveästi lähtisi täydellistä, klassista settiä säätämään, mutta siitäpä veriappelsiinirisotto piu paut piittasi, vaan ui liiveihin ensi haarukallisella. Risotosta tohkeissani muistin Sivumaku-blogin kehutun reseptin, joka puolestaan sai innoituksensa yhdestä lemppariravintolastani BasBasista. Siinä hetkessä kun me lopulta äidyimme kokeilemaan reseptiä, oli taas (olevinaan) kiire ja hässäkkä, joten kaikki vähänkään vaivannäköä vaativat yksityiskohdat karsiutuivat pois. Me valitsimme oikotien onneen. Ja silti pelitti! (Suosittelen silti kokeilemaan myös alkuperäistä hienostunutta ohjetta ajan kanssa.) Veriappelsiinirisotto hässäkässä Valmista timjamipuskalla ryyditettyä kasvislientä kattilallinen, purista noin 3-4 veriappelsiinista mehut ja raasta yhden veriappelsiinin kuori varovasti talteen. Raasta parmesania iso keko valmiiksi. Kuullota silputtua salottisipulia ja valkosipulia voissa paksupohjaisessa kattilassa, lisää risottoriisiä sen …

Fenkolia ja viinirypäleitä

Hei tämä oli kiva! Ja hyvä! Ja vähän yllättävä! Paahdettua fetaa ja fenkolia Laita uuni kuumenemaan (tämä oli eritoten sinulle muistutukseksi Laura!) Pilko villisti fenkolia, punasipulia, kesäkurpitsaa ja valkosipulia, ja vippaa vihannekset uunivuokaan. Sitten se yllättävä osuus: huuhtele tummia viinirypäleitä ja irrottele reilusti rypäleitä mukaan vuokaan. Lohko käsin isoja fetakimpaleita vihannesten päälle ja kauhaise vielä kourallinen oliiveja perään. Minulla on ihania vihreitä ja mustia oliiveita vieläkin Kreikasta, voi taivas miten hyviä ne ovat… Sekoita kastike hyvästä oliiviöljystä, sitruunan mehusta, punaviinietikasta, suolasta ja mustapippurista. Mausta öljykastike kuivatuilla yrteillä, kuten timjamilla, rakuunalla, mintulla… kumoa vuokaan. Muhita uunissa reilun vartin verran ja lisää sitten pikkuisia terttutomaatteja (edelleen tertuissaan, koska ovat niin kauniita siten!) paistoksen päällimmäiseksi. Kytke grillivastus ja tykitä vielä ainakin viitisen minuuttia, kunnes tomaatit ovat saaneet väriä. Minun puolestani saavat saada vähän jopa mustaa kylkeen. Tiputtele vielä uunista otettaessa vähän oliiviöljyä ylle. Tarjoa viikonlopun piipahtajille vaikkapa espanjalaisten leikkeleiden ja rapean maalaisleivän kera; vihanneksista irtoaa makeaa, öljyistä lientä, johon leipää on ihana dippailla. Me joimme samppanjaa, mutta punaviinikin passaa. Alkuperäinen ohje taas siitä jo aiemmin hehkutetusta Vege-lehdestä, tässä pienin …

Kreikkalainen lammaspata

Kesästä tuntuu olevan niin kovin kauan… On vaikea muistaa miltä lämpimät illat tuntuivat, oliko niitä edes, tätä yhtä ainutta lukuunottamatta? Silloinkin tarvittiin huopia hartioille ja painauduttiin kylki kyljessä isolla porukalla yhteen, eikä höyryävä pataruoka ollut yhtään hullumpi valinta illalliseksi. (En muista alkukesän Kreikankaan helteitä enää, nyt kun ajattelen. Kun sormet kohmettuvat sohvalla kirjoittaessa, on vaikea päästä sihen tunnelmaan, kun on kuuma sisuskaluja myöten. Toisaalta tavoitan aavistuksenomaisesti sen olotilan, kun palasimme yli kolmenkymmenen asteen helteistä vilpoiseen Suomen kesään; olimme kuin energialla rokotettuja siitä viileydestä, siitä, että ylipäätänsä jaksoi tehdä jotain. Nostaa kättä, nostaa jalkaa!) Järjestimme Big Fat Greek Partyt ystävillemme siis vähän sen jälkeen kun olimme palanneet reilun kuukauden reissultamme. Kaivoimme hiekan ja aurinkorasvan tuoksuisista matkalaukuista puolen kilon kuparisia viinikannuja, lyhtyjä, yrttejä, öljyä, paperipöytäliinoja, tsipouroa, oliiveja ja sitruunoita. Kaikki Kalamatan torin ja tavernoiden maut olivat vielä tuoreessa muistissa. Ruoanlaitto oli mutaman viikon superhelppoa, sekin oli Kreikan peruja. Käsi oli rento, maut tulivat itsestään, suu maistoi jo etukäteen mitä mihinkin piti laittaa. Kokkaaminen oli rouheaa, juustokimpaleet suuria ja vihannekset romuluisia. Aikaa oli tai sitä otettiin, kyökissä roiskui, …

Punajuuripalleroiset kahden erilaisen kokin keittiöstä

Me olemme kaksi varsin erilaista ihmistä, Parkkonen ja minä, monellakin tapaa. Mutta keskitytään nyt (ensi alkuun) eroihimme keittiöhommissa. Parkkonen, silloin harvoin kun on puikoissa ruoanlaiton osalta, hamuilee summanmutikassa reseptejä, tökkää johonkin sormensa ja päättää sutjakasti tehdä sen. Hän marssii kauppaan, ostaa järjestelmällisesti ainekset katsomatta onko kotona mitään valmiiksi (tästä syystä meillä on mm. noin 12 pulloa soijaa) ja noudattaa tarkasti reseptiä. Minun pitää taas ensin INSPIROITUA jostakin ruokalajista, mihin voi mennä viikkoja. Sen jälkeen fiilistelen asiaa hyvän tovin. Lopulta etsin reseptintapaisen, jota en luonnollisestikaan noudata, ja lopulta tarjoilen ruokaa, joka on ennemminkin jonkin mieleni tarinan ilmentymä, tai tavoittelemani tunnelma, tai pieni matka. Molempien metodeilla lopputulos on yleensä ihan syötävän hyvää. Parkkosen systeemi venyttää mukavasti minun ruoanlaittotapojani, ilman häntä en ehkä koskaan olisi ryhtynyt esimerkiksi näihin punajuuri-kvinoapyöryköihin. Fyysisestikään, sillä minähän en mitään palloja pyörittele, taikina se on punajuuritaikinakin! Minä olisin katsonut reseptiä ja todennut sen liian työlääksi ja aikaavieväksi, mutta hän ei etukäteen semmoisilla asioilla päätään vaivaa vaan ryhtyy uhkarohkeasti hommiin. Resepti on Glorian Ruoka & Viini-lehden ja Soppa 365-palvelun yhteistyönä tuottamasta lehdestä VEGE, luulisin, että …

Italialainen ilta

Me vaihdoimme syyskuun lokakuuksi isolla ystäväporukalla juhlien – kukapa nyt ei haluaisi juhlistaa noin kahdeksan kuukauden alkavaa sadekautta komeasti! Oikeasti idea lähti kyllä kesän kuumimpana (ainoana kuumana?) päivänä vietetystä Kreikka-illasta (hei siitäkin on vielä kirjoittamatta, olen niin jäljessä jutuissani!), jolloin seuraavista kekkereistä jo päätettiin. Teemaksi valikoitui Italia, olimmehan saaneet vierailta komean punaviinipullon saapasmaan parhaita pisaroita. Lapsilaumakin oli yhtä koripalloleiriläistä lukuunottamatta koossa, olin superonnellinen kun esikoisemme, nykyinen ulkopaikkakuntalainen, ehti Helsingistä juhlimaan kanssamme. Pieni videoklippi typyköistä ja juhlavalmisteluista löytyy instasta. Tällä kertaa teimme hauskan tempun ja jaoimme illallisen kolmeen osaan. Nautimme alkuruoat yhden perheen isännöimänä, pääruoat meillä ja jälkiruoat kolmannen perheen kauniissa kodissa. Me kaikki kun asumme noin 10 minuutin kävelymatkan säteellä toisistamme. Alkuruoka nautittiin itse asiassa ihan naapurissa, vierastalossamme. Niin vain 12 henkeä asettui matalaan majaan sujuvasti pulisemaan! Tarjolla oli oliiveita, hyvää leipää, sienisalaattia ja ah, aivan mahtavaa kylmää tomaattikeittoa kera grillattujen kampasimpukoiden. Minä livahdin pari minuuttia ennen muita meidän puolellemme sytyttämään kynttilät ja laittamaan pääruoat tulille. Syömäääääään! Kehnäsienirisotto Kehnäsienen minulle opetti taiteilijaystäväni, renesanssimies Heikki. Hän kiidätti minut ballerinoissani metsään parikin kertaa ja opasti kädestä pitäen …

Oikeasti helppo omenapiirakka

Pidempään lukeneet tietävät vaikeasta suhteestani taikinoihin. Siksi tämä vaivattoman oloinen ja valmistaikinaan perustuva ohje ilahdutti, vaikka siinä ihan vähän joutuukin kaulinta käyttämään. Tai siis Parkkonen käytti. Helppo omenapiirakka (Ohje on poimittu Viini-lehdestä, linkin takaa alkuperäisen määrät. Itsehän toki improvisoin.) Pese ja pilko sopiva keko kotimaisia luomuomenoita rennosti lohkoiksi. (Luksusta, kun ei tarvitse edes kuoria.) Sulata valurautapannulla voita ja hiero joukkoon ihanasti fariinisokeria. Lisää pekaanipähkinöitä ja valele ne yltympäriinsä voi-sokeriseoksella. Mikä tuoksujen sinfonia! Lisää pannulle omenalohkot, pehmittele, kääntele. Ottele insta-kuvia. Kumoa sokerista tahmeat omput piirakkavuokaan tai ihan mihin vain uunivuokaan. Minä paistoin omenoita ohjetta enemmän, ja valitsin syvän suorakaiteen muotoisen ”lasagnevuoan”. Kauli sulatettu valmismurotaikina (löytyy kaupan pakastealtaasta) ohuehkoksi ja leikkaa pitkiksi suikaleiksi. Tee suikaleista kaunis ristikko omenoiden päälle ja tuikkaa uuniin noin 20 minuutiksi. Tarjoile vaniljajäätelön ja vaahterasiirapin kanssa. Tein piirakan samana iltana kun testasin taiteilijaystävääni ja sieniopettajaani kehnäsienipastaa, tagliatelle ai funghi – tapaan. Melko klassisesti siis, kermaisessa kastikkeessa. Samaisessa uusimmassa Viini-lehdessä oli myös tosi hyvän kuuloinen metsäsienipastan resepti, mutta hentoiseen kehnäsieneen en malttanut sotkea oliiveja ja aurinkokuivattuja tomaatteja, kokeilen ohjetta kenties toisen uuden sienituttavuuden kanssa, …