All posts tagged: reseptit

Kreikkalainen lammaspata

Kesästä tuntuu olevan niin kovin kauan… On vaikea muistaa miltä lämpimät illat tuntuivat, oliko niitä edes, tätä yhtä ainutta lukuunottamatta? Silloinkin tarvittiin huopia hartioille ja painauduttiin kylki kyljessä isolla porukalla yhteen, eikä höyryävä pataruoka ollut yhtään hullumpi valinta illalliseksi. (En muista alkukesän Kreikankaan helteitä enää, nyt kun ajattelen. Kun sormet kohmettuvat sohvalla kirjoittaessa, on vaikea päästä sihen tunnelmaan, kun on kuuma sisuskaluja myöten. Toisaalta tavoitan aavistuksenomaisesti sen olotilan, kun palasimme yli kolmenkymmenen asteen helteistä vilpoiseen Suomen kesään; olimme kuin energialla rokotettuja siitä viileydestä, siitä, että ylipäätänsä jaksoi tehdä jotain. Nostaa kättä, nostaa jalkaa!) Järjestimme Big Fat Greek Partyt ystävillemme siis vähän sen jälkeen kun olimme palanneet reilun kuukauden reissultamme. Kaivoimme hiekan ja aurinkorasvan tuoksuisista matkalaukuista puolen kilon kuparisia viinikannuja, lyhtyjä, yrttejä, öljyä, paperipöytäliinoja, tsipouroa, oliiveja ja sitruunoita. Kaikki Kalamatan torin ja tavernoiden maut olivat vielä tuoreessa muistissa. Ruoanlaitto oli mutaman viikon superhelppoa, sekin oli Kreikan peruja. Käsi oli rento, maut tulivat itsestään, suu maistoi jo etukäteen mitä mihinkin piti laittaa. Kokkaaminen oli rouheaa, juustokimpaleet suuria ja vihannekset romuluisia. Aikaa oli tai sitä otettiin, kyökissä roiskui, …

Punajuuripalleroiset kahden erilaisen kokin keittiöstä

Me olemme kaksi varsin erilaista ihmistä, Parkkonen ja minä, monellakin tapaa. Mutta keskitytään nyt (ensi alkuun) eroihimme keittiöhommissa. Parkkonen, silloin harvoin kun on puikoissa ruoanlaiton osalta, hamuilee summanmutikassa reseptejä, tökkää johonkin sormensa ja päättää sutjakasti tehdä sen. Hän marssii kauppaan, ostaa järjestelmällisesti ainekset katsomatta onko kotona mitään valmiiksi (tästä syystä meillä on mm. noin 12 pulloa soijaa) ja noudattaa tarkasti reseptiä. Minun pitää taas ensin INSPIROITUA jostakin ruokalajista, mihin voi mennä viikkoja. Sen jälkeen fiilistelen asiaa hyvän tovin. Lopulta etsin reseptintapaisen, jota en luonnollisestikaan noudata, ja lopulta tarjoilen ruokaa, joka on ennemminkin jonkin mieleni tarinan ilmentymä, tai tavoittelemani tunnelma, tai pieni matka. Molempien metodeilla lopputulos on yleensä ihan syötävän hyvää. Parkkosen systeemi venyttää mukavasti minun ruoanlaittotapojani, ilman häntä en ehkä koskaan olisi ryhtynyt esimerkiksi näihin punajuuri-kvinoapyöryköihin. Fyysisestikään, sillä minähän en mitään palloja pyörittele, taikina se on punajuuritaikinakin! Minä olisin katsonut reseptiä ja todennut sen liian työlääksi ja aikaavieväksi, mutta hän ei etukäteen semmoisilla asioilla päätään vaivaa vaan ryhtyy uhkarohkeasti hommiin. Resepti on Glorian Ruoka & Viini-lehden ja Soppa 365-palvelun yhteistyönä tuottamasta lehdestä VEGE, luulisin, että …

Italialainen ilta

Me vaihdoimme syyskuun lokakuuksi isolla ystäväporukalla juhlien – kukapa nyt ei haluaisi juhlistaa noin kahdeksan kuukauden alkavaa sadekautta komeasti! Oikeasti idea lähti kyllä kesän kuumimpana (ainoana kuumana?) päivänä vietetystä Kreikka-illasta (hei siitäkin on vielä kirjoittamatta, olen niin jäljessä jutuissani!), jolloin seuraavista kekkereistä jo päätettiin. Teemaksi valikoitui Italia, olimmehan saaneet vierailta komean punaviinipullon saapasmaan parhaita pisaroita. Lapsilaumakin oli yhtä koripalloleiriläistä lukuunottamatta koossa, olin superonnellinen kun esikoisemme, nykyinen ulkopaikkakuntalainen, ehti Helsingistä juhlimaan kanssamme. Pieni videoklippi typyköistä ja juhlavalmisteluista löytyy instasta. Tällä kertaa teimme hauskan tempun ja jaoimme illallisen kolmeen osaan. Nautimme alkuruoat yhden perheen isännöimänä, pääruoat meillä ja jälkiruoat kolmannen perheen kauniissa kodissa. Me kaikki kun asumme noin 10 minuutin kävelymatkan säteellä toisistamme. Alkuruoka nautittiin itse asiassa ihan naapurissa, vierastalossamme. Niin vain 12 henkeä asettui matalaan majaan sujuvasti pulisemaan! Tarjolla oli oliiveita, hyvää leipää, sienisalaattia ja ah, aivan mahtavaa kylmää tomaattikeittoa kera grillattujen kampasimpukoiden. Minä livahdin pari minuuttia ennen muita meidän puolellemme sytyttämään kynttilät ja laittamaan pääruoat tulille. Syömäääääään! Kehnäsienirisotto Kehnäsienen minulle opetti taiteilijaystäväni, renesanssimies Heikki. Hän kiidätti minut ballerinoissani metsään parikin kertaa ja opasti kädestä pitäen …

Oikeasti helppo omenapiirakka

Pidempään lukeneet tietävät vaikeasta suhteestani taikinoihin. Siksi tämä vaivattoman oloinen ja valmistaikinaan perustuva ohje ilahdutti, vaikka siinä ihan vähän joutuukin kaulinta käyttämään. Tai siis Parkkonen käytti. Helppo omenapiirakka (Ohje on poimittu Viini-lehdestä, linkin takaa alkuperäisen määrät. Itsehän toki improvisoin.) Pese ja pilko sopiva keko kotimaisia luomuomenoita rennosti lohkoiksi. (Luksusta, kun ei tarvitse edes kuoria.) Sulata valurautapannulla voita ja hiero joukkoon ihanasti fariinisokeria. Lisää pekaanipähkinöitä ja valele ne yltympäriinsä voi-sokeriseoksella. Mikä tuoksujen sinfonia! Lisää pannulle omenalohkot, pehmittele, kääntele. Ottele insta-kuvia. Kumoa sokerista tahmeat omput piirakkavuokaan tai ihan mihin vain uunivuokaan. Minä paistoin omenoita ohjetta enemmän, ja valitsin syvän suorakaiteen muotoisen ”lasagnevuoan”. Kauli sulatettu valmismurotaikina (löytyy kaupan pakastealtaasta) ohuehkoksi ja leikkaa pitkiksi suikaleiksi. Tee suikaleista kaunis ristikko omenoiden päälle ja tuikkaa uuniin noin 20 minuutiksi. Tarjoile vaniljajäätelön ja vaahterasiirapin kanssa. Tein piirakan samana iltana kun testasin taiteilijaystävääni ja sieniopettajaani kehnäsienipastaa, tagliatelle ai funghi – tapaan. Melko klassisesti siis, kermaisessa kastikkeessa. Samaisessa uusimmassa Viini-lehdessä oli myös tosi hyvän kuuloinen metsäsienipastan resepti, mutta hentoiseen kehnäsieneen en malttanut sotkea oliiveja ja aurinkokuivattuja tomaatteja, kokeilen ohjetta kenties toisen uuden sienituttavuuden kanssa, …

Kanaa ja papuja uunissa

Aina väillä – eli melkein aina – yritän keksiä miten voin tehdä mahdollisimman hyvää ruokaa mahdollisimman helpolla. Ja se, että ruokaa riittää pariksi päiväksi on tietysti plussaa, sillä se tarkoittaa vapaailtaa seuraavan illan ruoanlaitosta. No tänään mä todenteolla onnistuin, olen aivan äärettömän ylpeä taas itsestäni. Kanaa, papuja ja tomaatteja uunissa Laita isoon, öljyttyyn vuokaan kananpaloja, mausta ne suolalla ja mustapippurilla ja roiskauta vielä öljyä kanojen päälle. Ruskista nopeasti kuumassa uunissa. Lisää vuokaan pienen ruskistuksen jälkeen kupillinen vettä, muutama punasipuli isoina lohkoina, muutama ruokalusikallinen öljyyn säilöttyjä valkosipulinkynsiä (minulla oli chilillä maustettuja), pari tölkillistä isoja voipapuja ja päällimmäiseksi muutama tertullinen kirsikkatomaatteja. Mausta vielä kuivatuilla yrteillä, pavut pitävät mm. rosmariinista ja timjamista. Sitten vuoka uuniin ja uunista ulos, kun kana on kypsää, maut ihanasti muhineet ja liemettyneet ja tomaatit makeita, pehmeitä ja vähän väriä saaneita. Tarjoile täysjyvämakaronien ja fetan kera.

Crazy Jane

Kyllä, olen ratkaissut tyydyttävällä tavalla aprikoosicocktail-mysteerin! Tai jos ihan rehellisiä ollaan, Tero ratkaisi. Minä en ole mikään cocktailtaituri, mutta tätä oli tosi kiva tehdä. Aloitin pari päivää ennen perjantaita uuttamalla rosmariinia vodkaan, joka oli helppoa, sillä sulloin vain pihalta rosmariininoksia pieneen vodkapulloon. Viinikaupan porukka neuvoi valitsemaan uuttamispuuhiin 60 % tavaraa, joten varovasti sitten sen annostelun kanssa. Seuraavana päivänä keitin aprikoosipyrettä. Puolitin rasiallisen aprikooseja, poistin kivet ja heitin pallerot kattilaan kera muutaman sokerilusikallisen sekä sitruunamehutirskahduksen. Keittelin, kunnes aprikoosit luovuttivat nestettä ja olivat pehmeitä ja tuoksuvia, sitten soseutin koko hässäkän ja lusikoin jäähdyttelyn jälkeen hillon kiehuvassa vedessä puhdistamaani lasipurkkiin. Jälkiviisaana sanoisin, että hillon olisi cocktailkäyttöön voinut vielä paseerata sametinsileäksi, mutta toisaalta drinkkiin tuli kivaa rouheutta kun hillo oli kunnolla kotitekoisen oloista. Perjantaina, hiukan ennen vieraiden tuloa, aloin etsiä shakeria. Sitä ei tietenkään löytynyt, ja jos ihan tarkkaan nyt muistelen, taisin myydä sen tarpeettomana kirppiksellä pari vuotta sitten. Mutta kävi se ilmankin. Parkkonen sai koota drinkit: Kauniin lasin pohjalle ammennetaan reilu lusikallinen aprikoosipyrettä. Sitten päälle noin ruokalusikallinen kiiltävää sokerisiirappia. (Keitä kattilassa saman verran sokeria ja vettä, kunnes sokeri …

Täydellinen, ranskalainen salad au chèvre chaud

Olen tänä kesänä saanut itseni kiinni tuhahtelemasta erityisesti yhdelle ravintola-annokselle, jonka tilaan mielelläni, mutta johon petyn usein. Vuohenjuustosalaatti. Mutisen Parkkoselle kuivien salaattikikkareiden äärellä, kurkkuviipaleita sivuun työnnellen, että kuinka vaikeaa voi olla tehdä yksinkertainen vuohenjuustosalaatti, klassinen chèvre chaud, jota saa Pariisissa jokaisesta kuppilasta… Sitten rupesin miettimään. Mikä tekee vuohenjuustosalaatista täydellisen? Onko se itseasiassa yksinkertainen salaatti ollenkaan? Ja mitäköhän sanoisi ranskalainen. Katsotaanpa. Minusta vuohenjuustosalaatissa pitää olla (perusasioiden lisäksi) marinoitua punasipulia, pähkinöitä, kuten saksanpähkinöitä, tai sitten pinjansiemeniä, paahdettua pekoninmurua tai kenties joissakin tapauksissa ilmakuivattua kinkkua. Tai näistä kolmesta ainesosasta edes kahta. Tai edes marinoitua punasipulia. Ja perusasiathan ovat: raikas ja rapea salaattipohja, ei kuitenkaan mitään jäävuorisalaattia. Vuonankaali ois kiva. Tomaattia, hyvää leipää, rasvaista vuohenjuustoa anteliaasti, Provencen yrttisekoitusta, joko juuston päällä tai salaatinkastikkeessa. Mistä pääsemmekin salaatinkastikkeeseen. Ei, ei ja ei valtavaa, tahmeaa loiskautusta balsamico-siirappia kaiken ylle! Salaatinkastikkeessa haluaisin maistaa Dijon-sinapin, ja aavistuksen hunajaa. Ja jos salaattiin haluaa hedelmäistä makua, niin päärynä toimii parhaiten, omenankin hyväksyn. Sitten hommiin. Laita uuni kuumenemaan. Valmistele punasipulirenkaat marinoitumaan. Marinadi: oliiviöljyä, punaviinietikkaa, hunaja-Dijonia,  suolaa, mustapippuria, Provencen yrttejä. Jos käytät tavallista Dijon-sinappia, lisää hitunen sokeria. Hunaja-Dijon …

Ei kukko käskien laula

Minusta on tosi vaikeaa kokata silloin kun on ihan pakko. Toki syötän lapsoset ja pidän yleisesti ottaen perheen ruokahuollon näpeissäni, mutta jostain syystä hyydyn vierailuiden ja juhlapyhien edessä (jouluangsti, ne tietää, jotka tietää). Silloin kun olisi suotavaa olla viimeisen päälle menut ja meisselit, tyhjenee pääni ja kauhakäteni tuntuu äärettömän painavalta. Tekisi mieli vain vaipua sohvalle kirjan kanssa. Usein vaivunkin. Mutta annas olla kun koittaa joku ihan satunnainen tiistai, jossa ei kumma kyllä ole yhtään ylimääräistä ohjelmanumeroa, varovaisen lomilta töihinpaluun lisäksi. Tämä menu sai kipinän Porvoon SicaPellessä (huh miten ihana ruokaelämys, palaan siihen pian!) syömästäni alkuruoasta ja paisui siitä sitten monen ruokalajin sessioksi. Olen aivan tohkeissani tästä setistä, sillä se edustaa juuri minulle tunnusomaista huijauskeittotaitoa: nopeaa, sairaan helppoa (kaikki oikotiet sallittuja) ja silti pyörryttävän näyttävää ja maittavaa! Alkuherättely Kylmä, juotava kurkkukeitto Surauta sauvasekoittimella avomaankurkkulohkoja, pari valkosipulinkynttä, maustamatonta jogurttia ja tuoreita yrttejä (mm. minttua, basilikaa) sileäksi sopaksi. Mausta hyvällä oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Lopuksi valuta hellästi joukkoon vielä lusikallisen juoksevaa hunajaa. Tarjoile pienistä juomalaseista jääkuution kera. (Kuva keitosta Instagramin puolella. Siellä myös behind the scenes-otos näistä kuvauksista :)) …

Kerberoksen papupata

Kreikka alkaa hivuttautua ihon alle. Ensin kaikki on vähän vaikeaa, ahdistavaa ja jotenkin liikaa, ja sitten yhtäkkiä mistään ei saa tarpeekseen. Turkoosiin mereen on päästävä heti aamulla ja viimeiseksi illalla, kuumuudessa alkaa kellua ja kaikki alle kolmenkympin tuntuu haalealta. Vihreään paprikaan syttyy käsittämätön, jokapäiväinen himo. Kieli ja kirjaimet hahmottuvat salavihkaa, katukyltit, pakkausten kyljet, ruokalistat alkavat puhua, ja minä ymmärrän. Jotain taikaa täällä on, historian suhinaa. Kaikissa kreikkalaisissa kasvoissa kuvittelee näkevänsä tuhansien vuosien taakse, tavoissa ja tottumuksissa on edelleen kaikuja myyttisestä menneisyydestä. Kartasta puhumattakaan. Antiikin tarinat ja jumalolennot ovat edelleen läsnä, tummakulmainen äiti huutaa kädet lanteilla tyttöään pois uimasta: Afroditeeeeeee! Yhtenä iltana, kun Parkkonen on lähtenyt kamera olalla vuokraisännän kanssa ylös vuorille, appelsiinitarhoille, minä seison keittiössä ja laitan ruokaa. (Olen hukkua vihanneksiin ja hedelmiin, joita löydän oven ulkopuolelta joka kerta kun sen avaan. Ei auta, vaikka sanon, että meitä on enää kolme, emme millään saa tuhottua tynnyrikaupalla tilusten antimia, vaikka reippaita syömäreitä olemmekin.) Tällä kertaa valmistan papupaistosta ja pilkon minkä pienellä veitsennysällä kerkeän. Ovet ovat auki pihalle, on edelleen kolmekymmentä astetta, illansuussa. Säärissä tuntuu aurinko ja …

Aurinkoista kalasoppaa

Eletään maaliskuun loppupuolta. Savupiippujen korkeudella riippuvalta, harmaasta painavalta taivaalta heittäytyi viattoman aamupäiväkävelijän niskaan taas yksi märkä lumimyräkkä. Onko tämä pisin talvi koskaan, vai tuntuuko se vain siltä? Aurinkoa on etsittävä nyt vaikka väkisin, vaikka soppakulhon pohjalta. Lämmön ja valon kaipuu on ihan fyysistä. (Onhan se aurinko myös totuuden nimessä paistanut, ajatellaan nyt vaikka viime viikonloppua. Sitä tunnetta, kun säteet ensimmäisen kerran ovat lämpöisiä, ulottuvat joka paikkaan ja ihmispoloinen ajattelee, ettei se talvi nyt niin paha ollutkaan, ja antaa kaiken anteeksi tälle karulle maalle samalla kun sulaa sisältä hissukseen. Mutta ei enää takatalvikohtauksia kiitos.) Keittelin eilen vihdoin sahramista kalakeittoa Samin ohjeella. Tai melkein Samin ohjeella, olenhan omapäinen olento. Alla on minun mutkitteleva versioni. Tein päivällä rauhassa liemen, soseutin sen, ja vasta illansuussa lisäsin kalat ja ravut. Pitkä prosessi teki hyvää, maut olivat ihan tapissa siinä kohtaa kun kuvaaja pääsi maistille. Soupe de poisson en or eli kultainen kalakeitto Pehmittele kattilan pohjalla oliiviöljyssä pilkottua sipulia, porkkanaa, purjoa, sellerinvartta ja valkosipulia. Visko kasvisten joukkoon sahramia, chilijauhetta tai cayennepippuria ja mustapippuria, kaikki värjäytyy ihanan keltaiseksi! Lisää sitten pari kupillista valkoviiniä ja reilun …