All posts tagged: mutsi

Tallinnankämpillä

Ja niin on taas yksi viikko pyörähtänyt käyntiin, ja kokonainen uusi kuukausi! Huhtikuu on ilmojen puolesta toistaiseksi ollut hiukan julmahko, mutta tuokoon se mukanaan lämpöisiä tuulia. Huhtikuuhan alkaa meillä aina (no melkein aina) juhlavissa tunnelmissa, aprillipäivä kun on kihlajaispäivämme. Tänä vuonna jo 21. sellainen. Muistatteko vielä kihlajaistarinamme? Nyt kihlajaispäivää ja keväistä viikonloppua vietettiin aika sateisessa Tallinnassa. Pääsimme vihdoin kaikelta Ranskassa ramppaamiseltamme tupatarkastamaan mustin ja faijan Tallinnan kämpän. Me kyllä yövyimme hotellissa, mutta hengailimme täällä Müürivahe-nimisellä kapealla kadunpätkällä ihan vanhan kaupungin ytimessä, paksujen kiviseinien suojassa. Alakerran kivijalassa vilkkui joku bordellintapainen, ylös johti jyrkkä portaikko ja ruutuikkunoista näkyvä vastapäinen talo oli vallattu rastapäisen nuorison toimesta, hirmuisen jännittävää! Mutsilla ja faijalla on hyvä silmä ja vainu. Asunto on täynnä kaikkea pientä, kivaa katsottavaa. Kaikella on tarina, jopa päiväpeitolla, jonka nimi ei suinkaan tässä huushollissa ole päiväpeitto, vaan arkipäivän ylellisyys. Vävypoikansa eli kihlattuni tuntien he sanoivat pian kynnyksen yli astuttuamme: “Mene tonne meidän sänkyyn ja arkipäivän ylellisyyden alle.” Pienten tirsojen, juustojen ja punaviinin jälkeen olikin sitten aika valloittaa vanha Hansakaupunki. Aina yhtä ihmeellistä, että niin lähellä on niin erilaista.

Matka jos toinenkin

“Asimina sitten vihdoin saapui (ollut tulossa monta kertaa, mutta pelännyt mutkaista tietä) auto lastattuna kananmunilla, villiparsalla, hortalla ja Areopoliksen ihanalla leivällä. Kalamatan torilta hän osti mukaan seitsemisen kiloa munakoisoja, punajuuria ja kesäkurpitsoja Pouloksen tavernaa varten.” Voi katsokaa miten ihania sanoja juuri Kreikasta saamani pitkä viesti sisältääkään! Eikö tuo lainaus aivan maistu ja tuoksu tänne pohjolan perukoille saakka? Kun maaliskuu taittuu huhtikuuksi, aika alkaa juosta. Kevät menee hujauksessa. Lähdemme nyt viikonlopuksi Tallinnaan, sitten koittaakin pääsiäinen ja huhtikuun lopussa matkustamme Ranskaan. Kesäkuun alussa asetumme Kreikkaan ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. Reissujen välissä on toki ihan tavallista arkista aherrusta, ja sitten perilläkin, missä lienenkin ja miten pitkään. Olen ihan tosi tosi onnellinen, että voin tehdä töitäni mistä vain! (Kunhan siellä toimii netti.) En ole ollut Tallinnassa ainakaan 10 vuoteen. Tallinna ei ole mitenkään lempikaupunkini, en jotenkin pääse sen pinnan läpi. (Paitsi se oli kyllä hauska keikka kun Iinan kanssa kiivettiin laululavalle esittämään euroviisuja ja pojat ulvoivat nimiämme hotellin ikkunan alla koko yön.) Kumuun tekisi mieli. Ja aion syödä kaksi lounasta ja kaksi illallista joka päivä, niin paljon olen Tallinnan kuumasta ruokakulttuurista kuullut. …

Mutsi vastaa

Yleisön pyynnöstä (se oli Marina!), The Mutsi vastaa myös Just nu-kysymyksiin. Haastattelu on tehty eräällä lounaalla aussi-sporttibaarissa (???) lautasliinalle ja tunsin lautasliinaa purkaessani pakottavaa tarvetta kommentoida vastauksia ja tilanteita, joissa vastaukset syntyivät, joten tein niin. Omat lisäykseni suluissa. Pinnalla juuri nyt, The Mutsi Edition: … vaateostos Alusbody, pitsiä. (Ookoo, too much information…) … biisi Million years ago, Adele. (Alkaa nyyhkiä, on orpo.) … leffa Kolmas mies ja Hilman päivät (en nyt sanoisi että ihan JUST NU leffoja…) … kirja Uusin Merete Mazzarella ja Klingen päiväkirjat. (Ei tykkää uusimmasta Meretestä, aikoo antaa Klinge-kokoelmansa mulle perinnöksi. Olen ekstaasissa…) … ruokaekstaasi Madekeitto ja blinit. Ja tuore kurkuma. (Seuraa pitkä kuvailu siitä, kuinka koko keittiö on värjäytynyt kaappien ovia myöten keltaiseksi ja lisäksi puhelimen esittely, joka onkin kummallisen värinen, sekin kurkumalla värjätty.) … tanssilattia Oma keittiö, radion tahtiin. … matka Viimeisin matka suuntautui Prahaan. (Faija ilmoittaa vierestä, että Marokko jäi mutsin takia väliin. Miten niin mun takia, huutaa mutsi. No koska sä mietit liian kauan ja tarjous meni ohi, känää faija. Meinaan lopettaa koko haastattelun, mutta jatkan, lukijoiden vuoksi.) … …

Ihan itse pitää kirjoittaa

Jaa, vai niin. Tänne pitää nyt tosiaan sitten vielä kirjoitellakin, ei auta että vain seilaa omilla sivuillaan ja ihailee uutta blogikotiaan. Tai ihailee ja ihailee. Kuten oikeassakin kodissa sitä näkee usein vain kaiken mikä vaatisi pientä laittoa (ja kun sanon pientä tarkoitan esimerkiksi sitä valtavaa tyhjää laikkua keittiön nurkassa, eli sitä hätäpäissään purettua takkaa). Mutta me olemme nyt uusia ihmisiä ja me suhtaudumme valoisasti keskeneräisyyksiin ja epätäydellisyyksiin, pieniin vastoinkäymisiinkin, ja siihen, että syötimme väärän osoitteen Blogloviniin ja nyt se ei anna vaihtaa sitä ja meidän pitää kirjoittaa jonnekin AMERIKKAAN tai jonnekin ja selittää vuolaasti kuinka valtavan suuresta LANSEERAUKSESTA on tässä kyse ja että voisivatko he ystävällisesti vaihtaa sen www-osoitteen, koska todennäköisesti puoli Suomea ja aika iso osa Belgiaakin odottaa henkeään pidätellen, työnteosta täysin halvaantuneena, että Anna palaa Anna olisi korrektisti Bloglovinissa. No, arvasitte jo, että kun sanoin me tarkoitin minä. Olen vielä pienessä identiteettikriisissä (hahahahahha, ihan kuin joskus olisi ollut aika jolloin EN OLISI ollut jossain kriisissä!) ja väreilen hahmottomana olentona jossain Kirjatoukan, Anna palaa Annan ja tavallisen Annan välimaastossa. Ystävä muistutti, että siitä on kolme viikkoa kun …

Menolippu

En ole vielä onnistunut deletoimaan itseäni koko maailmasta, täällä ollaan. Blogiuudistus etenee, eikä edes hitaasti ja varmasti, vaan aika nopeasti ja kiihkeästi. Tuntuu niin oikealta. Silti kaikki kestää (tietysti) kauemmin kuin olin ajatellut, valmistuminen tammikuun aikana on alkuperäisistä uhoiluista huolimatta jo haudattu haave. Jaksatteko odottaa? Minä melkein en. Viikonloppu oli mahtava. Painelin jo perjantaina Helsinkiin, heitin laukkuni hotellille ja syöksyin tapaamaan ystäviä. Drinkkejä, ruokaa ja vimmattua käsillä huitomista, loppuilta osaavan dj:n varmoissa käsissä. Niin hauskaa! Bas Basin viinibaari on muuten vielä ravintolaakin mainiompi, varsinkin jos parkkeeraa baaritiskille. Seuraavana aamuna lojuin voipuneena ja kylpytakkiin kääriytyneenä hotellin puhtaanvalkoisissa lakanoissa aamiaistarjottimeni vieressä ja etsin laiskasti puhelimestani edellisillan biisejä, kun ensin respasta soitettiin, että sun mutsis on täällä ja vähän ajan kuluttua tuli faija. Makasimme kuin nakkimakkarat rivissä ja kiistelimme politiikasta ja lounaspaikasta. Mutsi pölli huoneesta suihkulakin ja faija heitteli mutsia kirsikkatomaateilla. Olin tulla hulluksi. Olin joka tapauksessa jotenkin järkyttävän onnellinen kun lopulta istuin Hangon junassa, sekopäisen suloinen ja villisti tuoksuva kukkakimppu kaikkien muiden kamojen lisäksi varovasti kainalossa. Joistakin ystävistä vain saa niin paljon virtaa, että sitä kipinöi monta päivää. Ruokimme toistemme vimmaa, syötämme toisillemme …

Mitä sinä haluaisit?

Puhuin mutsin kanssa puhelimessa. Hän halusi tietää, mitä haluaisin joululahjaksi JOS saisin jotain, jotain oikein eksklusiivista. Minähän nyt haluan aina ja kaikkea, mutta kun kysymys tulee noin yllättäen (viisi päivää ennen joulua), niin asiaa oli pohdittava tovi. “Kuunnelkaa nyt häntä! Hän ei tiedä mitä hän haluaa! Siinä on teille ONNELLINEN ihminen, ei tarvitse mitään!” kaikui luurista puolen sekunnin hiljaisuuden jälkeen. Kyllä, äitini puhuu kuten ihmiset Tsehovin novelleissa. “Siis kuinka eksklusiivista”, yritin rajata. “Linna Ranskasta-tyyppistä eksklusiivista?” “No sanotaan, että jotakin, mikä mahtuu ruskeaan paperipussiin.” “Tahtoisin sitten ehkä jonkun ihanan seerumin…” “EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA! Ei mitään seerumeita. Sulla on NIIN IHANA iho, sä voisit mennä minne vain näyttämään sun ihoa ja kaikki sanoisivat että VOI MITEN IHANA IHO! Aivan aivan aivan turhaa! Myrkkyä! Tää on niin hirveetä, hirveetä kun kaikki ovat niin tolvanoita ja itse on aina oikeassa. Sä et tiedä miten rasittavaa se on.” “Stella Harasekin blogissa oli…” “Älä höpise, kaikkeen säkin uskot. Mä en ymmärrä mitä sä puhut, puhu selvästi, mikä Harakiri…” “Unohda. Entäs käsilaukku?” “Mitä sä käsilaukulla teet?????” “Ööh, kanniskelen avaimia ja… tota…. huulikiiltoa …

Awardsit, mitkä awardsit?

No ei olla ehdolla ei. Se hyvä puoli tässä on, että mutsi saa nyt rauhassa vehdata pesutuvassa ja jutella Kaarinan kanssa, kun ei tarvitse hirveällä työllä ja tuskalla äänestää meitä. Meidän ei myöskään tarvitse mennä mihinkään, missä on ihmisiä, joille pitäisi puhua, vaan voimme suoraan varata nurkkapöydän Pastiksesta ja ryypiskellä siellä hiljaa kahden kesken. Eli siis tavallaan tämä on ikäänkuin voitto. Meille. (Häviö koko blogimaailmalle toki.) MUTTA SIIS IHAN SAMA. Sitä paitsi toteemieläimeni Stella Harasek kävi kylässä Hangossa ja kirjoitti meistä niin kauniisti, että aion tatuoida ne sanat naamaani ja sitä myöten elämäntehtäväni on nyt täytetty. Sanonpahan vaan vielä sen, ihan ohimennen, että YHTEISKUNNAN, TALOUDEN ja KULTTUURIN saralta täältä olisi ollut JUURI TULOSSA juttua Alice Neelistä, burkini-kiellosta ja… ja… ja (mikä se talous olikaan?) Kuvissa: Makkara. (Ei olla ruokablogi, ei.)

Oikaisuvaatimus

Kirjatoukan mutsi lähetti oikaisuvaatimuksen vimma-postaukseeni. Edesmennyt sukulainen olikin (eläessään) sanonut että kesä on ohi kun horsma on kukkinut (eikä kun horsma kukkii) ja horsma kukkii kauan. Olen siis elänyt vuosia turhaan kauhu kurkussa tienvieriä kytäten ja lyhyttä kesää sureskellen. Mutta nyt voimme kaikki lopettaa panikoimisen. Vielä on kesää jäljellä, sommartiden hej hej!!! (Olisin tosin voinut vaikka vannoa, että tänään sataa, ja kovaa sataakin. Meidän torvisoittokunnallamme on nimittäin liput varattuna illaksi Raaseporin kesäteatteriin. ) Kuvat alkuviikolta Hangon Vedagrundetin rannalta. Hanko Plage -kori: Nest Factory Raidallinen pyyhe: Langø Home

44

Aika makeeta kun on tämmöinen tontti, jossa voi esitellä kellastuneita filmikamerakuviaan vapaasti eikä kukaan voi laittaa kiviä rattaisiin. Mutta on minulla hyvä syykin nostalgiaan: synnyin tänä iltana, juuri ja juuri toukokuun puolella, 44 vuotta sitten. Siinä minä olen tuloillani puuhakkaasta mutsistani pikkuruiseen kerrostalokaksioon, ensimmäisissä kuvissa. Ja sitten jo ulos humpsahtaneensa, jotenkin kuvassakin ihan nurinperin ja helvetin kärttyisenä jo silloin. Nopeasti kuitenkin osoittauduin omien muistikuvieni mukaan monien mielestä harvinaisen hurmaavaksi ihmiseksi. Rakastin syömistä, ja nukkumista. Ei muutoksia niiltä osin. Pukeuduin pienenä usein myssyyn tai ruotsinlipuksi. Kun piti olla leveät lahkeet, ne minulla oli, olkoonkin, että lahje oli itsessään lähes koko housunmitta. Nykyään tosin tiedän, että musta on uusi keltainen ja nutturan kanssa lakki näyttää dorkalta. Sain tänään hauskan onnentoivotuksen fb-seinälleni: STAY CLASSY  STAY SASSY AND A BIT BAD ASSY. Juuri niin olen ajatellut tehdä.

Reissulissu

Kun olin juuri täyttänyt yhden vuoden, vanhempani päättivät, että nyt on pikku-Annan aika lähteä matkaan. He pakkasivat ystäväpariskunnan kanssa yhteen autoon neljä aikuista, kaksi vauvaa, kaksi telttaa, kaksi vauvansänkyä ja kaikkien kuuden romppeet ja lähtivät kohti Eurooppaa. Kukaan ei kirjoittanut silloin yksityiskohtaisia, monimutkaisia ja pitkiä tarvikelistoja sisältäviä blogijuttuja Näin selviät lapsen kanssa matkalla, sillä sellainen ei tullut kenenkään mieleenkään, että ei selvittäisi. Vanhempani olivat kahdenkymmenenviiden ja he halusivat matkustaa, siispä me matkustimme. Nämä kuvat ovat Pariisista, metsäisimmät Bois de Boulognesta, jossa yövyttiin. Matkalla oltiin kokonainen kuukausi, josta suurimman osan ajasta vietin näköjään skottiruudullisessa pussissa pitsimyssy päässä. Kun rahat alkoivat loppua, hyppäsivät vanhempani junaan ja lähtivät takaisin Suomeen. Minä nukuin repun päällä junassa ja keikuttelin kai siellä kiskoilla viimeistään itselleni ikuisen matkakuumeen. Näettekö miten onnellisen näköinen olen tuolla sinimarkiisisella pariisilaisella terassilla, ja onko minulla todellakin tyylikkäästi hartoille kiedottuna pienenpieni keltainen neulepusero?