All posts tagged: kulttuuririennot

Hangon Elokuvajuhlat lähestyvät

Kirjoitan sinnikkäästi joka vuosi Hangon Elokuvajuhlista, koska se nyt vain sattuu olemaan lempitapahtumiani tässä tuulisessa kaupungissa, ja vieläpä osuu lempivuodenaikaani syksyyn. (Syksy on aina syksyisin lempivuodenaikani, kevät taas keväisin. Kätevää.) Tänä vuonna festaroidaan to-ma 19.-23.10. Vuoden 2017 ohjelmisto oli jotenkin miehinen, sotaisa ja aavistuksen ahdistava, mutta siltikin löysin itselleni taas katseltavaa päällekkäisyyksiin asti. *** En muuten ollut miehisyys-pohdintojeni kanssa ihan väärässä. Olin kirjoittanut tätä postausta tähän saakka, kun hyppäsin lukemaan Hesarin artikkelia Nordic Business Forumista. Joka muuten alkaa sanoilla ”Olemme hyvin tärkeitä henkilöitä! Olemme hyvin tärkeitä henkilöitä!” Kuuluisaa kansallisrunoilijaa lainatakseni: että mitähän vittua? Saavatko naiset puhua tuolla ollenkaan??? Otin kuulakärkikynän ja rupesin alleviivaamaan jutusta puhujia, olleita ja menneitä: 15 nimeä, 15 miestä. Toivottavasti naiset saivat edes keittää kahvia näille hyvin tärkeille henkilöille? Tai taputtaa käsiään? Artikkelin päättää kävijäkommentti: ”Tuli ehkä vähän uskoa ihmisyyteen.” No kuule mulla kävi ihan just päinvastoin! Ja siis sitten tästä suivaantuneena nappasin myös Hangon Elokuvajuhlien ohjelmiston käsittelyyn; 21 esitettävästä elokuvasta (lyhäreitä en laskenut) 19 on miehen ohjaamaa. Ja ne kaksi muutakin ovat mies-nainen-työparin. Ei siinä mitään, minähän rakastan miehiä. Tämä vain välihuomiona, …

Elliott Erwitt Salon Veturitallissa

Loppuvuodesta kannattaa suunnata Saloon, jossa avautuu 30.9. Elliott Erwitt retrospektiivi, Taidemuseo Veturitallissa. Amerikkalainen Erwitt, venäläisiirtolaisten Pariisissa syntynyt ja Italiassa osan lapsuuttaan varttunut poika on tullut tunnetuksi pieniä yksityiskohtia huomaavana lempeänä humoristina, Yhdysvaltojen rakennemuutoksen kuvaajana,  ja Magnum-kuvatoimiston johtajana. Erwitin vanhaa Eurooppaa henkivissä kuvissa on helppo havaita Erwitin kiintymys ja arvostus mm. Henri Cartier-Bressonin töitä kohtaan. Lähes yhdeksänkymppinen Erwitt asuu New Yorkissa ja työskentelee edelleen. Häneltä on julkaistu lukuisia valokuvakirjoja. Salon näyttely on avoinna 4.2. 2018 saakka. Vaan kertokaahan salolaiset, missä siellä kannattaa nykyään kahvitella tai käydä syömässä, taiteen tuijottelun lomassa? Lue lisää: New York Times Lensin Todd Heisler haastatteli Erwittiä 2015. ”I’m not a good interviewee.”

Le Petit Festival tulee taas

Kansainvälinen teatterifestivaali Le Petit Festival hurmaa Hangossa jo kolmannen kerran, perjantaista sunnuntaihin 25.-27.8. Vuonna 2015 haastattelin blogiin festivaalin emoa, Mi Grönlundia, se juttu kannattaa lukaista pohjustukseksi, jos aihe ei ole ennestään tuttu. Festari on huima lisä Hangon kulttuuritarjontaan, ja ihana elokuun loppu Muinaistulien öineen mitä sopivin näyttämö erilaisille esityksille ja riennoille. Melko maaginen päätös kesälle. Mi jakoi meille taas muutamat tärpit, vaikka tiukkaa tekikin pysytellä vain kolmessa, joille tilaa lupasin 🙂 Eli älä missaa ainakaan näitä: 1. Tanssin ilta eli tanssiesityksiä Suomesta (mm. festivaalin pääesiintyjäksikin nimetty Suomen nykytanssin huippu, tanssija-koreografi Ima Iduozee), Ranskasta ja Kreikasta sekä Marija Grazio, kroatialainen pianotaiteilija (lauantai, kaupungintalo). 2. Ruotsalaiset performanssitaiteilijat Gustaf Broms ja Maline Casta (perjantaina ja lauantaina, kaupungintalolla ja Regatan rannassa). 3. Lasten sunnuntai, eli naamiotyöpaja sekä Oscar Wilden Onnellinen Prinssi (kaupungintalo). Koko ohjelmiston esitysaikoineen, -paikkoineen ja artistiesittelyineen löydät täältä. Festaripassilla (65 eur) pääsee kaikkiin viikonlopun esityksiin sekä EXPO-taidenäyttelyyn, mutta saatavilla on lisäksi yhden illan lippuja, sekä lippuja yksittäisiin esityksiin. Lippuja saa Tiketistä sekä Hangosta kirjakauppa Tian Kirjasta. Koko festarin ajan maailmanmusiikki soi ja raikaa myös Hangon kaduilla ja …

Kuplat 2016

Voi taivas, he tekivät sen taas! Kuplat-juhlat on takuulla Suomen maagisimpia tapahtumia. Vasta toista kertaa järjestetty musiikin, nykytanssin ja sirkuksen festari on oikeastaan jonkinlainen rituaali, tai taidetrippi. Meidän onneksemme Kuplat on keksitty toteuttaa juuri Hangossa, Tulliniemen rannalla, yönä jossa on muutenkin taikaa. Elokuun viimeisenä viikonloppuna juhlittava muinaistulien yö on vanha saaristolaisperinne, joka liikutttaa Itämeren asukkaita rannalta toiselle kokkojen perässä. Tulilla on muinoin ohjattu laivoja satamamaan ja varoitettu merirosvoista, nykyään juhla tuntuu ainakin ihmisten puheissa liittyvän kuluneesta kesästä kiittämiseen. Kuplissakin oli kaari: ensin hyvästeltiin mennyt ja luovuttiin painolasteista. Sitten elettiin hetkessä, nuoralla tanssien, elämästä kun on kyse. Kunnes jo kahlattiin tulevaan. Sisäinen hippini nyyhkytti liikutuksesta kun lopuksi joukolla seurasimme aaltoihin valuvia nymfejä ja heitimme kukkivia oksia mustaan mereen, jota ei melkein enää siihen illan aikaan nähnyt. Vain kuuli, ja haistoi. Mekin jätimme kiitollisia mutta haikeita jäähyväisiä kesälle omine tulinemme. Leiriämme valaisi pari pientä lyhtyä sekä sinisellä liekillä lepattava myrskykeitin, jolla Sami paistoi lettuja. Musiikkiteltan velhot Kimmo Pohjonen, Ismo Alanko, Tuomas Norvio ja Juuso Hannukainen takoivat tuntikaupalla yllemme äänimaisemaa, joka räpytteli silmäluomieni sisällä ja rummutti rintakehäni alla …

Julieta

Kävimme katsomassa Almodóvarin uusimman, Julietan. Paljon väriseviä huulia, uskottavuuden rajamailla hilluvia juonenkäänteitä ja valtavaa suurempia tunteita. Paikoin tunne, että olen nähnyt tämän kaiken. Silti, pakahduttavan hyvä. Ehjä. Nautin kuitenkin ehkä eniten Madridista, espanjan kielestä, interiööreistä (kalastajan talon keittiö! Isän talon keittiö!), Rossy de Palman käsittämättömistä kasvoista. Elokuvan päätttää upea kappale, Chavela Vargasin Si no te vas. Kävin myös katsomassa Absolutely Fabulous-leffan, äitien ja tyttärien suhteita siinäkin. Bonuksena tuttuja maisemia Etelä-Ranskasta ja kirsikkana (pannu)kakussa mielikuvitustani kiihottanut kuplatalo!

HangArt

Hanko-hommia taas, täällä kun on kesä kuumimmillaan monessakin mielessä. Aurinko paistaa, tapahtuu ihan hirveän paljon kaikkea kivaa ja kukaan konna ei nuku paria tuntia kauempaa rytmien kannattelemissa kuutamoöissä. Ihanaa taukoa kaikkeen riekkumiseen tarjoaa taidepaussi, kulttuuritankkaus. HangArt-taidekierros on käynnissä juuri nyt pari päivää, 19.-21.7. Useiden taiteilijoiden ateljeet ovat auki, ja niissä piipahtelu toivottavaa. Tässä muutama Kirjatoukan tärppi rundille, jolle voi osallistua omin päin ja omin aikatatauluin haahuillen tai taidebussin kyydissä. Ateljeet ovat avoinna klo 12-16 (tai klo 18). ”Hovitaiteilijamme” Heikki Kukkonen Mies Taiteilijaresidenssiin maalatun maton, pikku-toilettimme beduinniteltan ja monen taide- sekä ruokaelämyksen takana. Heikki on ihana! Kävelykaverini Muddle Lilius Toivottavasti Muddlella on sinisiä kissoja näytillä? Mutta oli tai ei, hänen puutarhansa on myös taideteos, joten kaikki kukkaislapset suorinta tietä sinne! Salaperäinen Isabella Cabral En halua sanoilla selittää puhki. Tämä on nähtävä. Vallankumouksellinen Jori Kalliola Jorin töitä tässä kuvituksena ja aikaisemmin olen hänet esitellyt täällä. Jori on myös Mustien Silmien hurmoksellinen laulaja, muistatko? Monipuolinen Maihinnousu-kollektiivinäyttely Seitsemän taiteilijaa, seitsemän kurkistusta heidän maailmoihinsa. Monta teosta, joista haaveilla. Koko ohjelman, osoitteet, aukioloajat ja kaikki taiteilijat löydät täältä.

Vielä Tampere-tärppejä

Näköjään tämän kesän teemaksi muodostuvat nämä yhden vuorokauden pikapyrähdykset. Ensin Helsinki, nyt Tampere. Kuten Helsingissäkin, ehdimme kuitenkin tehdä (ja syödä) vaikka mitä, vaikka aikaa olikin rajallisesti. Amurin työläismuseokorttelin ja hotellimme jo esittelinkin, ja tässä muutama tärppi lisää, jos joku muukin on kotimaanmatkailu-moodissa. Olimme liikkeellä koko perheen voimin, ohjelma muovautui jokaisen toiveita kunnioittaen. Olenko muistanut sanoa, että olen hirmuisen kiitollinen, että teinitkin haluavat ja jaksavat vielä reissata kanssamme, ihan lempiseuraani koko kööri. Kun automme kaarsi Tampereelle, oli ihkaensimmäinen pysäkkimme vanha, kaunis kauppahalli ja siellä ravintola Neljä vuodenaikaa. Olemme syöneet siellä ennenkin, vaan emme kuulua bouillabaissea, erhe oli pikaisesti paikattava. Soppa osoittautui juuri niin taivaalliseksi kuin kiirivä sana oli kertonut. Väitänkin, että kyseessä on koko Suomen yksi parhaista ravintola-annoksista. Lapset ottivat vastapäisestä kojusta hodarit ja olivat annoksiinsa kovin tyytyväisiä. Sara Hildénin taidemuseosta on saanut kesän alkajaiseksi lukeakseen joka tuutista, niin erikoinen näyttely siellä on nyt esillä. Ron Mueckin ihmishahmot pysäyttävät katsojan niille sijoilleen. Koska jutun juju oli selvillä kaiken lukemani, kuulemani ja näkemäni jälkeen jo ennen museoon astumista, oli yllätykseltä jollain tapaa terä poissa. Mutta ei se …

Amurin Hilmalla

Amurin työläismuseokortteli Tampereella, sunnuntai, jossain kaukana ukostaa. Kuljen huoneistosta toiseen, katson oviaukkoja peittävien lasilevyjen yli puhtaaksi harjattuihin huoneisiin ja minua ahdistaa. Kesä ei ole taaskaan helppo, en saa otetta, en ole sisällä siinä. Missään nimessä en tunne olevani lomalla, irtautumista ei riuhtomisesta huolimatta tapahdu. Olen edelleen tavoitettavissa. En tunne itseäni vapaaksi, mitään suurenmoista ei ole tapahtunut, eikä tapahtumassa. Päivät niiaavat iltaan ilman seikkailuja. Pyykinpesukoneen rumpu pyörii ja pyörii, horsma kukkii, kesä on kohta ohi. Katson paperilta tuoksuvia huoneita ja luen vanhojen henkikirjojen pohjalta keksittyjä tarinoita perheistä, jotka täällä ovat eri vuosikymmenillä asuneet. Jyrkkien portaiden päässä pieniä kiiltäviksi kuluneita yksiöitä, joissa asui kokonaisia perheitä ja nurkassa alivuokralainen. Yhteiskeittiötä, jossa lieden kylki on kylmennyt, ulkohuussin avainta sen perheen seinällä, jolle siivousvuoro on langennut. Haljenneita peilejä. Ajattelen kipristelevää kaipuutani omaan aikaan, yksinoloon, joka on vaivaisen luovuuteni langanohut edellytys ja jonka kesäelämä riistää tyystin. Ajattelen paikalla pysymisen tuskaa, riipivää ikävää jonnekin muualle, pois. Amurin Hilma ei ollut kai koskaan itsekseen. Ehkä hetken hellan ääressä tai pesusoikolla. Ei ollut ovea, jonka vetää kiinni, ollakseen ajatuksineen. Hilma ei edes osannut haaveilla …

In the frontline

Hangon Teatteritreffit olivat ja menivät, ehdimme harmillisen vähän osallistua ohjelmiin, vaikka osa esityksistä tuli tällä kertaa niinkin syliin kuin studiollemme. Mutta perjantai-iltana sentään kipaisimme Grönaniin kuuntelemaan egyptiläistä vallankumouslaulajaa, Ramy Essamia. Kyllä kannatti! Kun Cairossa, Tahirin aukiolla alkoi tapahtua alkuvuodesta 2011, kulki satojentuhansien ihmisten seassa nuori mies kitaraansa puristaen. Pian Ramy Essamin laulusta Irhal tuli koko muutosta vaativan kansan ja varsinkin sen turhautuneen nuorison tunnuslaulu, yksi arabikevään hymneistä ja se valittiin maailmaa eniten muuttaneiden kappaleiden joukkoon. Ramy antoi paitsi biisin, myös kasvot maansa uudelle sukupolvelle. Hinta suosiosta ja sankaruudesta oli kuitenkin kova; Ramy vangittiin ja vankeudessa raa’asti kidutettiin. Egypti ei muuttunutkaan, vaikka diktaattorin ottein hallinnut Mubarak saatiinkin pikaisesti kyhätyn protestilaulun saattelemana alas valtaistuimelta. Mutta nyt hän seisoi kuin seisoikin täällä, pikkuruisessa Hangossa, pikkuruisessa baarissa. Lauloi silmät kiinni, mutta hymyili paljon, ja kosketti usein sydämen seutuaan kiitoksen merkiksi. Me emme ehkä ymmärtäneet sanoja, mutta me ymmärsimme sanoman. Ja se oli voimakas. Uusi sukupolvi janosi demokratiaa, mahdollisuuksia ja vapautta. Ruotsi on tarjonnut Ramylle kahdeksi vuodeksi asunnon, turvapaikan ja opiskelumahdollisuuden, hän asuu nyt Malmössä. Egyptiin ei ole tällä hetkellä …

Lahjakas Rut Bryk Espoon Emmassa

Kävimme viime viikolla Espoon EMMAssa katsomassa keraamikko Rut Brykin Taikalaatikko -näyttelyn. Woaaah, mikä mimmi. Kuollut siis, mutta kuitenkin. Hermoherkkä, joten samaistun. Superlahjakas, siitä en tiedä mitään. Näyttely tekisi mieli haukata uudestaan, niin paljon on silmälle asiaa. Tuon pienen nunnankin katse, miten intensiivinen! Yksityiskohdat kietoutuvat ulos seiniltä museovieraan ympärille kuin muratti. Ja meidän tavallisten tallaajien vastaanottokyky on niin rajallinen… Minulle puhuvat enemmän vanhemmat, chagallmaiset työt. Kohti uutta aikaa työstö pelkistyy, graafistuu, on matemaattisesti häikäisevää, mutta viileämpää. Näyttelyn päättää Brykin tyttären Maaria Wirkkalan Mielen mosaiikki-polku, joka on koottu Rut Brykin ylijäämäkaakeleista. Jo ne pienet palaset, hylätyt, ovat niin ihania, että jos olisin kallellaan rikoksen poluille päin, olisin varastanut yhden sirpaleen. Suuren taiteilijan tunnistaa siitä, että kaikkea häneen liittyvää haluaisi koskea (kirjatoukkismi). Näyttelyä ja Brykiä taustoittaa hyvin HS:n artikkeli (ote alla) ja hiukan, eikä ihan niin hiukankaan, himottaisi näyttelyn kuraattorin Harri Kalhan kirja Rut Bryk – Elämän taide. Pieniä Perhosia voisi ajatella lahjaksi kaikille kevään sankareille <3 Terveisiä muuten EMMA SHOPin (aaaaah, museokaupat!) kassalle, sieltä löytyi yksi blogin lukija! Ilman Arabian tehtaita ja niiden kulttuuritahtoa suomalaisen taideteollisuuden maailmanmainetta ei olisi koskaan …