All posts tagged: kulttuuririennot

Kuplat 2016

Voi taivas, he tekivät sen taas! Kuplat-juhlat on takuulla Suomen maagisimpia tapahtumia. Vasta toista kertaa järjestetty musiikin, nykytanssin ja sirkuksen festari on oikeastaan jonkinlainen rituaali, tai taidetrippi. Meidän onneksemme Kuplat on keksitty toteuttaa juuri Hangossa, Tulliniemen rannalla, yönä jossa on muutenkin taikaa. Elokuun viimeisenä viikonloppuna juhlittava muinaistulien yö on vanha saaristolaisperinne, joka liikutttaa Itämeren asukkaita rannalta toiselle kokkojen perässä. Tulilla on muinoin ohjattu laivoja satamamaan ja varoitettu merirosvoista, nykyään juhla tuntuu ainakin ihmisten puheissa liittyvän kuluneesta kesästä kiittämiseen. Kuplissakin oli kaari: ensin hyvästeltiin mennyt ja luovuttiin painolasteista. Sitten elettiin hetkessä, nuoralla tanssien, elämästä kun on kyse. Kunnes jo kahlattiin tulevaan. Sisäinen hippini nyyhkytti liikutuksesta kun lopuksi joukolla seurasimme aaltoihin valuvia nymfejä ja heitimme kukkivia oksia mustaan mereen, jota ei melkein enää siihen illan aikaan nähnyt. Vain kuuli, ja haistoi. Mekin jätimme kiitollisia mutta haikeita jäähyväisiä kesälle omine tulinemme. Leiriämme valaisi pari pientä lyhtyä sekä sinisellä liekillä lepattava myrskykeitin, jolla Sami paistoi lettuja. Musiikkiteltan velhot Kimmo Pohjonen, Ismo Alanko, Tuomas Norvio ja Juuso Hannukainen takoivat tuntikaupalla yllemme äänimaisemaa, joka räpytteli silmäluomieni sisällä ja rummutti rintakehäni alla …

Julieta

Kävimme katsomassa Almodóvarin uusimman, Julietan. Paljon väriseviä huulia, uskottavuuden rajamailla hilluvia juonenkäänteitä ja valtavaa suurempia tunteita. Paikoin tunne, että olen nähnyt tämän kaiken. Silti, pakahduttavan hyvä. Ehjä. Nautin kuitenkin ehkä eniten Madridista, espanjan kielestä, interiööreistä (kalastajan talon keittiö! Isän talon keittiö!), Rossy de Palman käsittämättömistä kasvoista. Elokuvan päätttää upea kappale, Chavela Vargasin Si no te vas. Kävin myös katsomassa Absolutely Fabulous-leffan, äitien ja tyttärien suhteita siinäkin. Bonuksena tuttuja maisemia Etelä-Ranskasta ja kirsikkana (pannu)kakussa mielikuvitustani kiihottanut kuplatalo!

HangArt

Hanko-hommia taas, täällä kun on kesä kuumimmillaan monessakin mielessä. Aurinko paistaa, tapahtuu ihan hirveän paljon kaikkea kivaa ja kukaan konna ei nuku paria tuntia kauempaa rytmien kannattelemissa kuutamoöissä. Ihanaa taukoa kaikkeen riekkumiseen tarjoaa taidepaussi, kulttuuritankkaus. HangArt-taidekierros on käynnissä juuri nyt pari päivää, 19.-21.7. Useiden taiteilijoiden ateljeet ovat auki, ja niissä piipahtelu toivottavaa. Tässä muutama Kirjatoukan tärppi rundille, jolle voi osallistua omin päin ja omin aikatatauluin haahuillen tai taidebussin kyydissä. Ateljeet ovat avoinna klo 12-16 (tai klo 18). “Hovitaiteilijamme” Heikki Kukkonen Mies Taiteilijaresidenssiin maalatun maton, pikku-toilettimme beduinniteltan ja monen taide- sekä ruokaelämyksen takana. Heikki on ihana! Kävelykaverini Muddle Lilius Toivottavasti Muddlella on sinisiä kissoja näytillä? Mutta oli tai ei, hänen puutarhansa on myös taideteos, joten kaikki kukkaislapset suorinta tietä sinne! Salaperäinen Isabella Cabral En halua sanoilla selittää puhki. Tämä on nähtävä. Vallankumouksellinen Jori Kalliola Jorin töitä tässä kuvituksena ja aikaisemmin olen hänet esitellyt täällä. Jori on myös Mustien Silmien hurmoksellinen laulaja, muistatko? Monipuolinen Maihinnousu-kollektiivinäyttely Seitsemän taiteilijaa, seitsemän kurkistusta heidän maailmoihinsa. Monta teosta, joista haaveilla. Koko ohjelman, osoitteet, aukioloajat ja kaikki taiteilijat löydät täältä.

Vielä Tampere-tärppejä

Näköjään tämän kesän teemaksi muodostuvat nämä yhden vuorokauden pikapyrähdykset. Ensin Helsinki, nyt Tampere. Kuten Helsingissäkin, ehdimme kuitenkin tehdä (ja syödä) vaikka mitä, vaikka aikaa olikin rajallisesti. Amurin työläismuseokorttelin ja hotellimme jo esittelinkin, ja tässä muutama tärppi lisää, jos joku muukin on kotimaanmatkailu-moodissa. Olimme liikkeellä koko perheen voimin, ohjelma muovautui jokaisen toiveita kunnioittaen. Olenko muistanut sanoa, että olen hirmuisen kiitollinen, että teinitkin haluavat ja jaksavat vielä reissata kanssamme, ihan lempiseuraani koko kööri. Kun automme kaarsi Tampereelle, oli ihkaensimmäinen pysäkkimme vanha, kaunis kauppahalli ja siellä ravintola Neljä vuodenaikaa. Olemme syöneet siellä ennenkin, vaan emme kuulua bouillabaissea, erhe oli pikaisesti paikattava. Soppa osoittautui juuri niin taivaalliseksi kuin kiirivä sana oli kertonut. Väitänkin, että kyseessä on koko Suomen yksi parhaista ravintola-annoksista. Lapset ottivat vastapäisestä kojusta hodarit ja olivat annoksiinsa kovin tyytyväisiä. Sara Hildénin taidemuseosta on saanut kesän alkajaiseksi lukeakseen joka tuutista, niin erikoinen näyttely siellä on nyt esillä. Ron Mueckin ihmishahmot pysäyttävät katsojan niille sijoilleen. Koska jutun juju oli selvillä kaiken lukemani, kuulemani ja näkemäni jälkeen jo ennen museoon astumista, oli yllätykseltä jollain tapaa terä poissa. Mutta ei se …

Amurin Hilmalla

Amurin työläismuseokortteli Tampereella, sunnuntai, jossain kaukana ukostaa. Kuljen huoneistosta toiseen, katson oviaukkoja peittävien lasilevyjen yli puhtaaksi harjattuihin huoneisiin ja minua ahdistaa. Kesä ei ole taaskaan helppo, en saa otetta, en ole sisällä siinä. Missään nimessä en tunne olevani lomalla, irtautumista ei riuhtomisesta huolimatta tapahdu. Olen edelleen tavoitettavissa. En tunne itseäni vapaaksi, mitään suurenmoista ei ole tapahtunut, eikä tapahtumassa. Päivät niiaavat iltaan ilman seikkailuja. Pyykinpesukoneen rumpu pyörii ja pyörii, horsma kukkii, kesä on kohta ohi. Katson paperilta tuoksuvia huoneita ja luen vanhojen henkikirjojen pohjalta keksittyjä tarinoita perheistä, jotka täällä ovat eri vuosikymmenillä asuneet. Jyrkkien portaiden päässä pieniä kiiltäviksi kuluneita yksiöitä, joissa asui kokonaisia perheitä ja nurkassa alivuokralainen. Yhteiskeittiötä, jossa lieden kylki on kylmennyt, ulkohuussin avainta sen perheen seinällä, jolle siivousvuoro on langennut. Haljenneita peilejä. Ajattelen kipristelevää kaipuutani omaan aikaan, yksinoloon, joka on vaivaisen luovuuteni langanohut edellytys ja jonka kesäelämä riistää tyystin. Ajattelen paikalla pysymisen tuskaa, riipivää ikävää jonnekin muualle, pois. Amurin Hilma ei ollut kai koskaan itsekseen. Ehkä hetken hellan ääressä tai pesusoikolla. Ei ollut ovea, jonka vetää kiinni, ollakseen ajatuksineen. Hilma ei edes osannut haaveilla …

In the frontline

Hangon Teatteritreffit olivat ja menivät, ehdimme harmillisen vähän osallistua ohjelmiin, vaikka osa esityksistä tuli tällä kertaa niinkin syliin kuin studiollemme. Mutta perjantai-iltana sentään kipaisimme Grönaniin kuuntelemaan egyptiläistä vallankumouslaulajaa, Ramy Essamia. Kyllä kannatti! Kun Cairossa, Tahirin aukiolla alkoi tapahtua alkuvuodesta 2011, kulki satojentuhansien ihmisten seassa nuori mies kitaraansa puristaen. Pian Ramy Essamin laulusta Irhal tuli koko muutosta vaativan kansan ja varsinkin sen turhautuneen nuorison tunnuslaulu, yksi arabikevään hymneistä ja se valittiin maailmaa eniten muuttaneiden kappaleiden joukkoon. Ramy antoi paitsi biisin, myös kasvot maansa uudelle sukupolvelle. Hinta suosiosta ja sankaruudesta oli kuitenkin kova; Ramy vangittiin ja vankeudessa raa’asti kidutettiin. Egypti ei muuttunutkaan, vaikka diktaattorin ottein hallinnut Mubarak saatiinkin pikaisesti kyhätyn protestilaulun saattelemana alas valtaistuimelta. Mutta nyt hän seisoi kuin seisoikin täällä, pikkuruisessa Hangossa, pikkuruisessa baarissa. Lauloi silmät kiinni, mutta hymyili paljon, ja kosketti usein sydämen seutuaan kiitoksen merkiksi. Me emme ehkä ymmärtäneet sanoja, mutta me ymmärsimme sanoman. Ja se oli voimakas. Uusi sukupolvi janosi demokratiaa, mahdollisuuksia ja vapautta. Ruotsi on tarjonnut Ramylle kahdeksi vuodeksi asunnon, turvapaikan ja opiskelumahdollisuuden, hän asuu nyt Malmössä. Egyptiin ei ole tällä hetkellä …

Lahjakas Rut Bryk Espoon Emmassa

Kävimme viime viikolla Espoon EMMAssa katsomassa keraamikko Rut Brykin Taikalaatikko -näyttelyn. Woaaah, mikä mimmi. Kuollut siis, mutta kuitenkin. Hermoherkkä, joten samaistun. Superlahjakas, siitä en tiedä mitään. Näyttely tekisi mieli haukata uudestaan, niin paljon on silmälle asiaa. Tuon pienen nunnankin katse, miten intensiivinen! Yksityiskohdat kietoutuvat ulos seiniltä museovieraan ympärille kuin muratti. Ja meidän tavallisten tallaajien vastaanottokyky on niin rajallinen… Minulle puhuvat enemmän vanhemmat, chagallmaiset työt. Kohti uutta aikaa työstö pelkistyy, graafistuu, on matemaattisesti häikäisevää, mutta viileämpää. Näyttelyn päättää Brykin tyttären Maaria Wirkkalan Mielen mosaiikki-polku, joka on koottu Rut Brykin ylijäämäkaakeleista. Jo ne pienet palaset, hylätyt, ovat niin ihania, että jos olisin kallellaan rikoksen poluille päin, olisin varastanut yhden sirpaleen. Suuren taiteilijan tunnistaa siitä, että kaikkea häneen liittyvää haluaisi koskea (kirjatoukkismi). Näyttelyä ja Brykiä taustoittaa hyvin HS:n artikkeli (ote alla) ja hiukan, eikä ihan niin hiukankaan, himottaisi näyttelyn kuraattorin Harri Kalhan kirja Rut Bryk – Elämän taide. Pieniä Perhosia voisi ajatella lahjaksi kaikille kevään sankareille <3 Terveisiä muuten EMMA SHOPin (aaaaah, museokaupat!) kassalle, sieltä löytyi yksi blogin lukija! Ilman Arabian tehtaita ja niiden kulttuuritahtoa suomalaisen taideteollisuuden maailmanmainetta ei olisi koskaan …

Valloitus

Kävimme eilen Herra Kameran kanssa katsomassa Michael Mooren dokumentin Where to invade next. Itkin elokuvan alusta loppuun ja nyökkäilin niin tarmokkaasti, että meinasin keikahtaa punaiselta samettipenkiltäni ja vieriä popcornin lailla valkokankaan eteen. Kyllä, mutkia vedetään leffassa surutta suoriksi. Ei, eivät asiat aina ole noin yksinkertaisia. Rinnastukset onnahtelevat, salaliittoteoriat leijailevat. Mutta Moore sanoo elokuvan loppumetreillä olevansa “a crazy optimist”, ja kreisi optimisti haluan minäkin olla. Me olemme monelta osin murentamassa Suomessakin jotakin hyvin arvokasta, kaunista ja hyvää, mutta tämän elokuvan jälkeen sitä miettii taas pirteänä vaihtoehtoja ja vallankumousta. Mehän tästä kaikesta päätämme, vai mitä? Me olimme koko elokuvateatterissa kahden. Ihan kiva, jos haluaa rapistella huoletta karkkipussia tai pussailla, mutta tosi harmi sen takia, että tämän elokuvan soisi mahdollisimman monen näkevän. Hangon Kino Olympiassa dokkari pyörii vielä torstaihin saakka. Oman paikkakuntasi esitystiedot löytänet. Tossua toisen eteen nyt, traileriin pääset tästä.

Some kind of love

Taas dokkarivinkkiä, sunnuntai-iltapäiviin kuuluvat leffat yhtä napakasti kuin suolapähkinät toffeejätskiin. Tämä helmi löytyy Areenasta ja sisältää eksentrisiä ihmisiä, taiteilijaelämää, kirjapinoja, ihmissuhteita, naisen roolien pohdintaa, pölyä ja ainakin yhden kissan. Iskee meikäläiseen kuin miljoona volttia. Päähenkilö, taiteilija, lavastaja ja puvustaja Yolanda Sonnabend kuoli marraskuussa, 80 vuotta täytettyään. Ote The Guardianin muistokirjoituksesta: Yolanda’s memory of her childhood home was of a house full of art objects, good design and music. This seemed to set a pattern for the studio (or houseful of studios) in which she later lived and worked in north London, which was alive with objects, pictures, maquettes, masks, costumes, lay figures, coloured drawings – a “potting shed” full of work-in-progress and of memories of a life’s work. Saman katon alla – Some kind of love, Yle Areena.  Katsottavissa vielä melkein kuukauden päivät.  Traileriin voit kurkistaa tästä.

Elä reunalla

Vaikka pääsimmekin juuri vasta tammikuun korkean kynnyksen yli helmikuuhun, niin tässä menovinkki maaliskuulle. Meillä on jo liput ostettuna. Sain HOMMAGE A TOPOR -illanvieton koordinaattorilta ja taidemaailman luonnonvoimalta Krista Mikkolalta oheiset terveiset. Villi ja vallaton tiedote antaa vihjeitä illan kulusta ja luonteesta, mennään siis sillä! (Niin, ja Roland Toporhan, jonka teksteihin esitys perustuu, oli melkoinen “enfant terrible”; ranskalainen kirjailija, kuvataiteilija ja elokuvaihminen, surrealisti, humoristi ja varsin makaaberi. Esityksen ohjaaja ja yksi esiintyjistä Pasquale D’Incà oli vuonna 1997 kuolleen Toporin ystävä.)  * * * PASQUALE D’INCA – HOMMAGE A TOPOR “Elä reunalla, jottet kuole keskellä!” 5 näyttelijää, muusikkoa, laulajaa…  Aforismeja, lauluja, monologeja, dialogeja… Duras kohtaa Godardin, hovinarri paavin ja jumalan… Groteskia, absurdia, röyhkeää, dramaattista… Erotiikkaa, rakkautta, hellyyttä, hauskuutta, ha haa! ELÄKÖÖN ENERGIA, ILO, HUUMORI – TOPOR TERVEHTII TEITÄ! Esiintyjät: Pasquale D’Incà, Kristof Dadi, Charles Auburdin, Yannick Benahmed ja Pierre Fayet. Tuotanto:  Labo & Ludus, Ranska SAVOY-TEATTERI, HELSINKI Lauantaina 19.3.2016 klo 19.  Kesto n. 1,5 tuntia. Esitys on ranskankielinen. Lisätietoja: Savoy Liput: Lippupalvelu