All posts tagged: kulttuuri

Talk to me

Yksi ranskalaislempparini, elokuva Pieniä, valkoisia valheita (Les petits mouchoirs, 2010) on saamassa kuulemma jatkoa. Ilahduin. Ihana Marion Cotillard näytteli silloin vielä tuoreehkon poikaystävänsä Guillaume Canetin elokuvassa, joka kertoi pariisilaisesta ystäväporukasta lomailemassa Atlantin rannalla, Cap Ferrat’n niemennokassa. Kakkososaa odotellessa (jos sattuu olemaan Ranskassa…) voi käydä hihittelemässä superpariskunnan uusimmlle elokuvalle Rock’n’roll, jossa totuus ja taru sekoittuvat iloisesti kun Cotillard & Canet esittävät melkein itseään. Mikä on totta ja mikä keksittyä? Ikäkriisistä käynnistyvät tapahtumat kuulemma ainakin ovat tapahtuneet. Jean-Baptiste Mondinon kuvasarja (ohessa) on osa Rock’n’rollin promootiota, teemana siinäkin julkisuuden ja tähteyden kirot. Huhumylly parin ympärillä on jatkunut koko heidän suhteensa ajan milloin mistäkin syystä. Tuoreet otsikot ovat kevyemmästä päästä, näillä hetkillä toisen lapsensa saava pariskunta kisaa Instagramissa siitä kumpi saa julkaistua toisesta nolomman otoksen. Kuuntele: Yodelicen mielettömän kaunis biisi Talk to me soi yhdessä elokuvan Pieniä valkoisia valheita avainkohtauksista. Koko soundtrack löytyy Spotifystä elokuvan ranskankielisellä nimellä ja hauska lautatalo, jossa elokuvan ihmissuhdesoppa pyörii,  elle.fr -sivuilta. 

Blaa blaa Land

Mitä mä just sanoinkaan siitä vastarannankiiskeydestä? Olen ilmeisesti maailman ainoa ihminen, joka ei lämmennyt La La Landille. Minusta elokuva oli pitkäveteinen ja tuskallisen hidas, pääparin välillä ei kipinöinyt, alun ruuhkakohtausta lukuunottamatta mikään musikaalinumero ei jäänyt mieleen (eikä siitäkään itse biisi), juoni ontui ja kaiken kukkuraksi elokuvassa oli todella raastava valaisu. Ne neonvihreät ja muut, kuin olisi vedellyt lasinpalalla ohimoihin. Veivasin leffateatterin penkillä kuin pieni puolukka. Emma Stonessa ja Ryan Goslingissa on hurmaavutta ja taituruutta kerrakseen, sitä ei käy kieltäminen.  John Legend oli kuumis. Tapahtuu kuitenkin sama, kuin oikein korostetun taidokasta romaania lukiessa joskus käy. Vaikka teksti olisi kuinka hienostunutta, älykästä ja taitavaa, mutta ei mukaansa tempaavaa, ei kirjaa kertakaikkiaan voi luokitella hyväksi. Vai voiko? Sanoisinko, että La La Land oli hyvä? No ei se nyt kai varsinaisesti huonokaan ollut. Katsoisinko sen uudestaan? En kuuna kullan valkeana. Enkä sitä paitsi itse asiassa ollut ainoa, myös perheen nuoriso-osasto oli ymmällään. (Ja he sentään ovat kauniita, vilpittömiä sieluja, aina kaikesta ihastuksissaan, toisin kuin kyyninen äitinsä.) 14 Oscar-ehdokkuutta sai meidät pyörittelemään kotimatkan verran päitämme epäuskoisina. Kotimatka kesti muuten vaivaiset …

Yö Matissen talossa

Tästä lumouduin tänään. Kun toinen maailmansota riepotteli Henri Matissen palvomaa Nizzaa, siirtyi hän muutamaksi vuodeksi (1943-1949) asumaan sisemmäksi Provencen sydämeen, Venceen. Kaunis kivirakennus sai nimen Le Rêve eli uni, unelma. Talossa oli viihtyisää ja rauhallista, pitkästä sairastelusta toipuva Matisse luomistuulella. Erityisesti häntä inspiroi (jokapäiväistä iloa tuottavan Rivieran valon lisäksi) ikkunan takana kasvava valtava palmu. Sen hän halusi vangita! Palmu innoittikin moniin découpage-töihin, joihin Matisse oli hurahtanut oltuaan kauan sairasvuoteen omana. Aika Villa Le Rêvessä poiki myös Vencen kyläläisille kauniin muiston: La Chapelle du Rosaire-kappelin kaikki yksityiskohdat itse rakennusta lukkunottamatta ovat Matissen käsialaa. Mutta se lumoutumiseni syy: sinä voit nykyään yöpyä siinä samassa, viehättävässä talossa! Villa Le Rêve on vuokrattavissa, ei tosin ihan vain yhdeksi yöksi, mutta viikoksi kerrallaan. Tilaa on peräti kahdelletoista taiteelliselle, ja ateljee-huoneita maalaustelineineen kolme. Palmut puutarhassa tuskin ovat enää samoja, mutta valo on… Päivän kirja: Henri Matisse, The Cut-Outs, EMMA-shop.