All posts tagged: Kööpenhamina

Kevätretkelle Köpikseen?

Tekisi mieli matkustaa Kööpenhaminaan. Muutenkin, miksei, mutta varsinkin siksi, että jumalaisessa Louisianan taidemuseossa (lisätään listalle ”Paikkoja, joihin haluan tulla haudatuksi”) on näytillä toukokuun loppuun saakka Picasson keramiikkaa. Louisiana viettää sitäpaitsi 60-vuotisjuhlavuottaan, syy sekin. Siihen nähden miten paljon Kööpenhaminasta pidän, on viime käynnistä kulunut jo yllättävän paljon aikaa. Vuonna 2012 en kärsinyt vielä kirjoituspaineista, vaan pistelin pokkana muutaman päivän reissusta 12-osaisen matkakertomuksen eetteriin, eikä käynyt edes pienessä mielessä kiinnostaako ketään. Kunhan kiinnosti itseäni. Oi niitä aikoja. Jos nyt menisin kevätretkelle Köpikseen, haluaisin kokea ainakin nämä: Hotel Skt. Annae on uudehko hotelli, vanhassa talossa, jonka yli 100-vuotiasta historiaa värittävät aikanaan topakan emännän alaisuudessa luvatta harjoitettu majoitustoiminta, salakuljettajavieraat ja muut roistot sekä sisäänkäynti vain tunnussanalla Neptune. Hotellin ravintolaa on kehuttu, ja hotellissa on kattobaari. Toisaalta olisi ihanaa leikkiä prinsessaa Hotel d’Angleterressa. Houkuttelevan Torvehallerne-ruokahallin lisäksi kaupungissa on nyt uusi, supertyylikäs Tivoli Food Hall, sinne suuntaisin lounaalle! Louisianan lisäksi vierailisin Karen Blixenin kotimuseossa, ja varaisin aikaa myös suuressa puutarhassa haahuiluun. (Ja jos taas eksyisinkin Kööpenhaminan sijaan Pariisiin, mitä en panisi pahakseni sitäkään, menisin tietysti Victor Hugo -museoon, jossa esillä on kevään ajan näyttely …

Matkakertomus, Kööpenhamina, osa 11

Viimeisenä aamuna voi ihminen vaikkapa rauhassa pakata, hankkia vielä viimeiset ruokatuliaiset ja lähteä ajoissa lentokentälle. Tai sitten voi toki lähteä kiitämään kieli vyön alla vielä yhteen ravintolaan lounastamaan. Me pistimme tossua toisen eteen ja kävelimme taas koko matkan Vendersgadelta Slagterbodernelle, ravintolaan nimeltä Patépaté. Onneksi. Juuri tämmöisen ravintolan minä haluaisin perustaa! Meillä oli superhauskaa ja lounas oli hyvä ja edullinen, roséviini kylmää ja kuivaa, ja palvelu mitä sympaattisinta. ”Mistä te oikein olette kotoisin?”, kysyivät tarjoilijapojat, ja istuivat pöydän päähän nauramaan mukana ja piirtelemään lautasliinoihin. Samoilla kulmilla on monta muutakin hyvää ravintolaa, testaamatta jäivät mm. Mother ja luomutaivas Bio-Mio. Ködbyens Fiskebarissa on eräskin hyvin ruokaorientoitunut lähisukulainen nauttinut elämänsä parhaan kala-aterian.

Matkakertomus, Kööpenhamina, osa 9

Jos kävelyttää kakaroitaan yli kymmenenkin kilometriä päivässä, on paras pitää nälkä loitolla kunnon eväillä. Aika nauttia smörrebrödit. (En osaa vieläkään löytää masiinastani poikkiviiva-oota enkä a:n ja e:n yhdistelmää, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.) Me kävelimme tyynen rauhallisesti legendaarisen Ida Davidsenin ohi osoitteeseen Esplanaden 4. Ovessa lukee Toldbod Bodega. Nyt on Kirjatoukka oikeassa paikassa! Mikä charmi, mikä boheemi henkäys, mitä ihania vanhoja herroja! Aikoinaan Bodegan yläkerrassa asusti kuuluisa säveltäjä ja kapellimestari H.C. Lumbye (mm. ”Samppanjagaloppi”. You just gotta love that man!). Hänen asunnostaan johtivat kierreportaat suoraan ravintolasaliin, josta hän sitten kapusi akvaviiteissaan taas päivän päätteeksi ylös. Muitakin taiteilijatarinoita ravintolaan liittyy. Osa löytyy takakammarin seiniltä, jotka ovat sanomalehdillä päällystetyt. Oikein kuminaista akvaviittia siis pieneen lasiin ja listan kimppuun. Steak Paris uppoaa teiniprinsessoihin, poju tempaisee frikadellit. Me maistelemme katkarapuja, pateeta ja ”Lady Mary’s fristelse”n. Otatko oluen? Otan. Jälkiruoalle on tilaa vasta illansuussa. Agnesin cupcaket ovat Kööpenhaminassa nyt ”must”.

Matkakertomus, Kööpenhamina, osa 8

Pikainen piipahdus Norrebron puolelle. Sillalla yksi polkupyöräletkalainen kaatuu kovassa vauhdissa, iskee kypärättömän päänsä katuun. Takaa tulevat nostavat tumppunsa pystyyn pysähtymisen merkiksi, hyppäävät pyöriltään, rientävät apuun. Kaatunut on shokissa, suu auki, silmät sepposen selällään. Meitä itkettää. Kävelemme mietteissämme Norrebrogadea eteenpäin, ja takaisin Assistens Kirkegård-hautuumaan läpi. Norrebro on karu, rumakin. Hämmentävin on puisto, jossa laaja maa-alue on piukeasta pinkistä alkaen erilaisilla punaisen sävyillä maalattu. ”Me haluamme elää yhdessä”, sanoo puiston laidalla sykkivä sydän-patsas. Ja siinä ovat opaskirjat oikeassa, että täältä, näiltä räkäisiltä kaduilta, polkevat ne kaikkein trendikkäimmät tyypit kohti keskustaa. Kadun päässä avataan jo mehubaaria.

Matkakertomus, Kööpenhamina, osa 7

Pikkutoukat nauttivat myös. He ottivat valokuvia, joissa lähes jokaisessa on leipomon ikkuna. Flödebolle teki lähtemättömän vaikutuksen; kokonainen pallero täynnä höttöä, voiko ihminen enempää toivoa! Keväänomainen keli kannusti tennariostoksiin, kiitos mummolle, joka sponsoroi. Poju hankki myös kauan himoitsemansa kuulokkeet ja Lego-kaupasta purtilollisen täydennystä. Yhtenä päivänä jakauduimme aamupäiväksi kahdeksi joukkueeksi. Lapset kävivät keskenään Guinness World of Records-museossa sekä Illumin ja Magasinin leluosastoilla. Kirjatoukka ja Herra Kamera vaelsivat (kännyköitään nyrkeissään puristaen) lähistön pikkupuodeissa. Tapasimme sovittuun aikaan Joe & The Juicessa. Joe & The Juice oli muuten loistava välitankkauspiste melkein jokaisena päivänä. Näitä mehubaareja on eri puolilla Kööpenhaminaa, ja miten ovatkin haalineet kaikkein funkeimmat skeittaripojat blendaamaan supermehuja ja palvelemaan hilpeällä asenteella! Valitse joku sekoituksista, jossa on inkivääriä, suosittelen. Vahdinvaihtoparaati kaupungin halki ja tötteröpäiden vekslaaminen Amalienborgin pihalla oli ihan mahtavaa. En tiennytkään, että marssimusiikki saa minut niin liikuttuneeseen tilaan! Tosin tanskalaisten marssitkin kuulostavat ihan karusellimusiikilta, ovat he niin hilpeitä veijareita.

Matkakertomus, Kööpenhamina, osa 5

Louisianassa on pyhyyttä. Sijainti puolen tunnin junamatkan päässä Kööpenhaminan keskustasta rauhoittaa mielen. Hellerupin huvilat valuvat silmien ohi, turistin tahti hellittää. Kävelymatka asemalta aika tavallisen omakotitaloalueen halki, vain kylteistä uskoo, että kohta on perillä. Olemme liian aikaisessa, laskeudumme sata rappusta Juutinrauman rantaan. Meren tuoksu, poltetun puun tuoksu. Jonkun design-tietoisen talonmiehen tai puutarhurin tyylikäs rantamaja kiehtoi mielikuvitustamme. Ja kun vihdoin olemme sisällä, emme haluaisi enää ulos. Vanha patriisihuvila kasvaa sisäänkäynnin jälkeen käsittämättömäksi arkkitehtuurin taidonnäytteeksi. Puisto kieputtelee melkein sisälle saleihin. Yhteen näyttelytilaan katsoimme jo sängyn paikan, siihen Giaomettin viereen, ja sisustimme muutenkin jo mieleiseksi. Harrastuksensa kullakin. Nauti ihmeessä museon lounas, se on raikas, laadukas ja herkullinen. Istu niin, että näet takan ja meren. Lapset viihtyivät aikansa kierrettyään lasten talossa. Andreas Gurskyn valokuvista pidimme kaikki. Kiitos Knud W. Jensen, että käytit meijerimiljoonasi tähän. Kiitos arkkitehdit Jorgen Bo ja Vilhelm Wohlert, että sitouduitte laajennus- ja kehitystöihin loppuelämänne ajaksi. Kokonaisuuden ymmärtämisessä se salaisuus. Ja hei, se on totta: Eräällä huvilan ammoisista omistajista oli perä perää kolme Louise-nimistä vaimoa. Siitä nimi.

Matkakertomus, Kööpenhamina, osa 4

Lounaat olivat hauskempia kuin illalliset. Kun olimme uuvuttaneet itsemme aikaisin alkaneen aamupäivän kävelylenkillä, nautimme pitkän lounaan ja jatkoimme taas matkaa. Illalla nappasimme vain jotain pientä, ja raahustimme hotellille nostamaan jalat ylös. Tässä vanha kunnon Peder Oxe. Lautasilla punakampelaa ja simpukoita, ja vaikkei se kuvaan päässytkään, myös loistava burgeri. Takka, kaakelit, lampussa pieni valonappi essumekkoisen tarjoilijan kutsumiseksi… Tämä kaikki oli meistä hyvin hyggeligt! (Sattuipa Peder Oxessa: Kirjatoukka oli tehnyt ankanpoikasille matkalle pelin nimeltä ”Amazing Race Copenhagen”, tehtäviä ja kysymyksiä reissun varrella suoritettavaksi. Täällä ravintolassa poju keräsi rohkeutensa, ja kysyi tarjoilijalta apua yhteen kysymykseen. Tunsin kuinka syliin kavunneen sydän lepatti rinnassa kuin lintu: ”Mikä on Tanskan kuningattaren nimi?” Tarjoilijaneito vastasi: ”En tiedä, olen ruotsalainen.” No, hänen vaaleanutturaiset kollegansa kyllä riensivät hätiin, ja taas oli yksi piste koossa!)