All posts tagged: blogi

Jumissa

Ihan näin tiltissä kirjoittamisen suhteen en muistakaan vielä olleeni. Yleensä pahin jumi menee muutamassa päivässä ohi, mutta nyt tuntuu ettei helpotusta ole ihan heti luvassa. Siis sellaisin vapaaehtoisin keinoin: talutin itse itseni äsken korvasta koneelle ja avasin uuden, tyhjän artikkelipohjan saatesanoilla “nainen on hyvä ja istuu ja kirjoittaa, tai itkee ja kirjoittaa, tai ihan mitä tahansa tekee kunhan kirjoittaa.” Joten tässä ollaan. Takapuoli ei nouse tuolista ennen kuin olen painanut Julkaise-nappulaa. En saa keittää kahvia, en vilkuilla kännykkää. Vain kirjoittaa. Tulkoot vaikka tyhmiä sanoja peräkanaa, niin minähän jumalauta kirjoitan. Kirjoitusjumiin voi olla monta syytä. Joskus ei vain ehdi, ja osittain siitä nytkin on kysymys. Alkuvuosi on ollut varsinaisten töiden osalta vilkas ja täysi. Koneella istumisen, kirjoittamisen ja luovana esiintymisen kiintiö täyttyy päivätöissä. Illalla hartiat eivät enää halua läppärin ääreen ja se kuuluisa takapuolikin on puuduksissa. Lisääntyvä valo houkuttelee ulos. Olen myös aktiivisesti lisännyt asioita ja ihmisiä elämääni pitkän, sisäänpäin kääntyneen kauden jälkeen. Huomasin nimittäin, että viikonloputkin alkoivat käydä hankaliksi. Samalla tavalla kun onnistun saamaan itseni lukkoon kesälomilla ja joulunpyhinä, alkoivat viikonloputkin ahdistaa. Mitä ihmiset oikein tekevät viikonloppuisin??? Kaikki …

Vieraskirjoitus: Graafikon matka – Rolling Stonesia ja mustemaalausta

Vieraskirjoitus ”Mä tarvitsisin tunnuksen mun blogille, voisitkohan sä auttaa mua?”, alkoi puhelinkeskustelumme muutama viikko sitten. Tottakai, tietysti autan! Olin tietoinen Annan aiemmasta blogista ja ihaillut sen kuvia satunnaisesti. Keskustelimme jonkin aikaa Annan uudesta linjasta ja ajatuksista. Ryhdyin hommiin ilolla! Tehtävänä oli siis suunnitella tunnus ihmiselle, tai oikeastaan olemassa olevalle blogille ja ihmiselle sen takana. Kiehtovalle maailmalle täynnä Ranskaa, kauneutta, rosoa ja kaikkea muuta kuin virastotylsää raportointia elämän ilmiöistä. Tykästyin oitis Annan maailmaan kaikessa runsaudessaan. Luin postauksia, katselin kuvia, yritin päästä sisään siihen, mitä hän haluaa viestiä, mikä on sen ydin. Ryhdyin työhön ja lähetin ensimmäiset versiot sovitussa aikataulussa. Ja sain vastauksen: niistä ei löytynyt sitä ominta Annaa, vaikka jotain hyvääkin. Ammattilainen ei tästä lannistu, vaan rohkaisee asiakasta eteenpäin. Työtä jatketaan ja se syvenee. Olin nimittäin tulkinnut blogin kautta yhden asian täysin väärin. Sain kuvan, että Anna pitää kasveista, luonnosta ja Hangosta. Symboli viittasi Ranskaan ja luontoon, mutta se ei auennut meille samalla tavalla. ”Minua kehnompaa luontoihmistä saa hakea”, Anna kirjoitti. Pyysin häntä kuvailemaan asioita, joista hän pitää, jotka ovat tärkeitä, jotka viehättävät. Tähän sain Annalta …

Sähköpostia graafikolle

“On varmasti aivan pirullista suunnitelma ilmettä/ tunnusta jollekin IHMISELLE, koska ihminen nyt vain on niin tunteellinen ja kompleksi, ainakin minä olen. Symboleista. Ankkurista olen aina tykännyt, mutta se taitaa olla kokenut vähän inflaatiota, samoin pääkallo, joka sinänsä sopii mulle, koska olen synkkyyteen taipuvainen ja ylpeä siitä. Meriteemasta ei mikään saaristolaisuus iske OLLENKAAN, sen sijaan meritähti tai merihevonen kenties. Myös semmoinen kreisiapina (punk-apina, sanoi mieheni) voisi kuvata mua, mutta se on vaikea… Entä huulet = puhuminen? Tulitikku? Olen hullu kynttilänpolttelija. Rakastan myös kauniita tulitikkurasioita. Oon mä vähän hippikin, peace-merkki tähän! Ranskan lilja? Ei, se on liian aatelinen. Luontoihminen en ole ollenkaan. Inspiroivia asioita: Rolling Stones 70-luvulla Etelä-Ranskassa Villa Nellcôtessa, samppanja, ranskalaiset perunat, musta kajalkynä ja suttuiset rajaukset. Jemima Kirken tatuoinnit, vanhojen surffikuvien pastellisävyt, kissat, kirjapinot, viinitahrat. Picasso, leimasimet, mustuus. Vinyylit, ranskalainen rap, vaalikeskustelut. Rivieran uima-altaiden smaragdinvihreät kaakelit, Gérard Dépardieu Hôtel Negrescon katolla, meksikolaiset nyrkkeilijät. Hotellien aulat, löysäksi keitetyt kananmunat, sanomalehdet, sardiinipurkit. Kynsilakka, ballerina-kengät, sormukset. Vanha merimies -estetiikka, ja Jean Cocteaun signeerauksen tähti. Huh. Olen aivan uuvuksissa ajateltuani itseäni näin paljon! P.S. Mieheni lähetti vielä yhden kuvan, …

Nimestä vielä

Nimeen Anna palaa Anna liittyy monta hauskaa yhteensattumaa, jotka tajusin vasta myöhemmin, nimen jo valittuani. Ensin oli siis jo olemassa ihan toinen nimipäätös, voin sen paljastaakin. (Vaikka nyt, kun nimi on mikä on, se kuulostaa ihan väärältä). Uudesta blogista piti tulla Lempipäiväni tiistai. Ajattelin, että se sisältäisi sen pienen anarkian, etten ole mikään TGIF-tyyppi, vaan semmoinen skumppaa keskellä tiistai-päivää tyyppi. Ja että vihaan kaikkia pakollisia viikonloppukemutuksia, ylipäätänsä kaikkia juhlia, joulua nyt etunenässä mutta myöskin juhannusta ja uutta vuotta sun muita. Pitkäperjantai on kiva, siitä mä tykkään. Mutta yhtäkkiä nimi alkoi kuulostaa minusta sellaisen ihmisen blogin nimeltä, jolla on vaniljanvärinen keittiö, paljon kannustavia tekstejä seinillä, tyynyissä ja pienesineissä, nypyttömiä neuleita, nuokahtamattomia tulppaaneja ja joka valitsisi  harmoniselle päiväkirjalleen nimen Lempipäiväni tiistai (kaunokirjoituksella) koska “arki nyt vaan on niiiiiiiiin ihanaa” Ei, se en ole minä. Ei kuulosta minulta. Anna palaa Anna poimiutui siis teidän kommenteistanne ja alkoi elää omaa elämäänsä. Olkoon sitten se, päätin tiistaina 17.1.17 ja varasin domainin. (Vielä kuitenkin vähän sillä ajatuksella, että ehtii tarvittaessa vaihtaakin.) Häivyin Helsinkiin, hummailin siellä mitä hummailin, mutta huomasin käyttäväni tuota lausetta oikeastaan aika usein. …

Ihan itse pitää kirjoittaa

Jaa, vai niin. Tänne pitää nyt tosiaan sitten vielä kirjoitellakin, ei auta että vain seilaa omilla sivuillaan ja ihailee uutta blogikotiaan. Tai ihailee ja ihailee. Kuten oikeassakin kodissa sitä näkee usein vain kaiken mikä vaatisi pientä laittoa (ja kun sanon pientä tarkoitan esimerkiksi sitä valtavaa tyhjää laikkua keittiön nurkassa, eli sitä hätäpäissään purettua takkaa). Mutta me olemme nyt uusia ihmisiä ja me suhtaudumme valoisasti keskeneräisyyksiin ja epätäydellisyyksiin, pieniin vastoinkäymisiinkin, ja siihen, että syötimme väärän osoitteen Blogloviniin ja nyt se ei anna vaihtaa sitä ja meidän pitää kirjoittaa jonnekin AMERIKKAAN tai jonnekin ja selittää vuolaasti kuinka valtavan suuresta LANSEERAUKSESTA on tässä kyse ja että voisivatko he ystävällisesti vaihtaa sen www-osoitteen, koska todennäköisesti puoli Suomea ja aika iso osa Belgiaakin odottaa henkeään pidätellen, työnteosta täysin halvaantuneena, että Anna palaa Anna olisi korrektisti Bloglovinissa. No, arvasitte jo, että kun sanoin me tarkoitin minä. Olen vielä pienessä identiteettikriisissä (hahahahahha, ihan kuin joskus olisi ollut aika jolloin EN OLISI ollut jossain kriisissä!) ja väreilen hahmottomana olentona jossain Kirjatoukan, Anna palaa Annan ja tavallisen Annan välimaastossa. Ystävä muistutti, että siitä on kolme viikkoa kun …

Anna palaa, Anna!

Tervetuloa ihminen! Olet nyt laskeutunut Anna palaa, Anna-sivustolle. Joo-o, on se blogi, mutta myös eräänlainen hidas media ja hengailupaikka. Anna palaa Anna-nimen keksitte te. Toinen nimi oli jo valittu, se oli jotain ihan muuta, mutta kun tuskailin blogiuudistusta, te virtasitte näytölleni kuin kirkkain vuoristopuro ja solisitte kaikki samaa mantraa. Anna palaa, Anna! Ja minähän annoin. Oman motivaationi (ja suuruudenhulluuteni) tähden tarvitsin sekä visuaalista uudistumista että nimenmuutoksen. Tässä ne nyt ovat. Olet takuulla ensin hieman hämmentynyt, mutta pian kaikki loksahtaa taas paikoilleen. Minähän olen kuitenkin sama. Etusivu on uusi juttu. Siellä artikkelit ovat esillä kategorioittain, sivua hallitsee suuri kolmiosainen kuvakaruselli ja sivupalkissakin on säpinää. Voimani tunnossa uskon, että sieltä löytyy tulevaisuudessa myös videota sekä soittolistoja, katsotaan mitä tapahtuu kun suurin vimma taas laantuu. Jos olet kaikesta tästä koohotuksesta tuohduksissasi, ei hätää. On edelleen olemassa, ja tulee aina olemaan sivu BLOG, jossa tekstit ovat tutusti aikajärjestyksessä allekkain. Laita se sivu kirjanmerkkeihisi, niin melkein et huomaa minkään muuttuneen. Lisäksi on mielikuvituksellisesti nimetty sivu SHOP, löydätkö? Se syntyi omasta tarpeesta, omia suosikkiblogeja lukiessa. Yhteistyöpostaukset painuvat juttuvirtaan, sitä kutkuttamaan jäänyttä tuotetta tai …

Kukkia ja Karlssonia

Jos eilinen olikin yhtä tanssia Dorothynä Ihmemaa Ozin kultaisella tiilitiellä, niin tänään taivaalle jo ilmestyivät mustat pilvet. Kirjaimellisestikin, aamun tapaamisista palatessani niskaani leijaili lentävää lakanapyykkiä muistuttava lumimyrsky ja vei ripsivärin lisäksi valonrippeet mennessään. Mutta myös kuvainnollisesti. Tänään mikään ei suju. (Paitsi hei ensimmäisen laskiaispullan syönti kahvilassa, se sujui kyllä erittäin hyvin. Sain kermavaahtoviikset ja mantelimassan makuiset suupielet.) Tänään olen ajatellut semmoista, että onneksi en ole presidentin vaimo. Enhän kestä ihmisiä noin kahta tuntia pidempään kerrallaan, en edes niitä kaikkein kivoimpia, saati sitten jotain tylsiä. Jos yhtäkkiä mieheni päättäisi heittäytyä esimerkiksi Amerikan presidentiksi, olisin pulassa. Tuommoinen virkaanastumispäiväkin, hohhoijaa. Näen turvamiehet hakkaamassa hädissään visusti lukittua naistenhuoneen ovea ennen kaikenmaailman kahvikutsuja, ja itseni istumassa puuterihuoneen sinapinkeltaisella samettipenkillä hengittelemässä kädet puuskassa, kiukkuisena, kirjaa Sakari Sirkkanen-kangaskassistani kaivaen. Asia ei ole kovin ajankohtainen, mieheni ei ole presidenttiyteen päin kallellaan vaan on varsin tyytyväinen valokuvaajana. Mutta minä olen mestari varautumaan pahimpaan, jopa mahdottomaan. Kun kysyin blogiuudistus-postauksessa että mitä jos kaikki menee ihan pieleen, te vastasitte mitä jos kaikki menee hyvin? Sanotaan nyt kuitenkin näin, että helposti se ei ainakaan mene. Kaiken tämänkin otan …

Optimisti

  Suuren suuri kiitos kaikille blogiuudistusta kommentoinneille. Jos mahdollista, olen nyt entistä enemmän sekaisin 😀 Ainoa oljenkorteni on tämä Belgian Lempin mummon kannustava elämänohje: AINA SE JOTENKIN MENEE. Tämä on  itse asiassa vähän sama juttu kuin se meidän takka. Pitääkö purkaa aina kaikki ja leuhottaa ennen kuin on mitään käsitystä uudesta? Ilmeisesti pitää, kun on minusta kysymys. Ei ole tietoa nimestä, ei blogialustasta, eikä kukaan graafikko huutanut hep haluan luoda ilmeesi, sinä inspiroiva olento. Eikä ole takkaakaan. Olen pulassa, olen NIIN pulassa. Mieheni on muuten ollut Pulassa, Kroatiassa (tai silloin se oli vielä Jugoslaviaa). Noin, katsokaa, osaan puhua muustakin kuin blogiuudistuksesta. Meillä oli ihan mahtava viikonloppu. Perjantaina saimme syödäksemme kreikkalaisen illallisen, kun Kalamatan oppaani olivat Hangossa. Tottakai tarjolla oli tsatsikia ja horiatikia, he eivät olleet unohtaneet pakkomielteenomaista suhtautumistani noihin kahteen klassikkoon, mutta myös pitkään uunissa (ja punaviinissä) haudutettua, talvista lihapataa luumuin ja rusinoin. Makeaa, sakeaa, ihmeen ihanaa. Lauantaina lorvimme aamun, venyimme aamupalapöydästä keittiön nojatuoleille, keittiön nojatuoleilta olohuoneen sinisille sohville. Levysoitin veivasi paatoksella luettuja ranskalaisia runoja, me kääntelimme lehtien sivuja sormet painomusteessa. Ehdimme vain vaivoin kävelykadulle …

Blogi uudistuu, apua!

Nyt mä olen kyllä taas itselleni sopan keittänyt… Menin hetken huumassa perjantaina ilmoittamaan Instagramissa ja facebookissa, että tammikuun aikana veivataan kuuden blogivuoden kunniaksi uusiksi koko blogi, nimeä ja ulkoasua ja kaikkea myöten. Huh huh. Siis HUH HUH! Hulluko mä oon… No, yhtä varmasti kuin on saatava joka syksy kaalipataa, romahdettava joulun tienoilla tai koettava kevään kiihkeä kukinta Rivieralla, koittaa tammikuussa pakottava tarve pistää blogi mullin mallin. Joka. Ikinen. Tammikuu. Nyt se sitten tapahtuu. Vaikka kaikille muille tämä on varmaankin nyt ihan että mitä se kohkaa, aivan sama, pikkujuttu, niin jostain syystä tämä on niin niin niin pelottavaa, että mahaan sattuu ja yöllä ei tule uni. Mitä jos kaikki pohjatyöni valuu hukkaan? Mitä jos kaikki katoaa? Vaikein asia on tietysti nimi. Heti kun olin päättänyt, että tällä kertaa se todella vaihtuu, kiinnyin hurmionomaisesti vanhaan kunnon Kirjatoukka ja Herra Kamera -nimeen. Siihen työnimeen, joka jäi blogin nimeksi, jota aina nimeä kysyttäessä jotenkin nolostelin ja selittelin ja mumisin huulen nurkasta, joka alkoi vaivata vuosi vuodelta enemmän. En tahdo olla enää mikään mato ja herroittelu on aina tuntunut vieraalta. …