comments 7

Syömingit

Mulla on jotenkin LIIKAA asiaa, vaikea kirjoittaa. Hirveän monta juttua on jäänyt välistä, ja nyt tuskailen, että mitä niistä enää, vanhoja kalan kääreitä, eilispäivän uutiset. Vaan eihän se blogissa ihan niin tarvitse mennä?

Olkoonkin, että palaisimme jossain vaiheessa pari askelta taaksepäin, niin nyt pysytellään tuoreessa tavarassa, viime viikonlopun tunnelmissa.

Ennen lauantain Kuplat-juhlia meillä oli omat ruokafestarit. Vaelsimme kuin mikäkin 12-päinen hattivattilauma torille pussailemaan Jacobia, valitsemaan illallistarpeita ja kiskomaan thai-kärryä tyhjäksi kevätkääryleistä lounaan nimissä. Hoipuimme ostostemme alla kotiin ja saimme kokonaisen päivän kulumaan kokkailuhommissa. Kas kun ensin piti kuoria ja pilkkoa omenoita ja sitten sieniä ja sipuleita. Osa kävi välillä viilentymässä meressä ja loput laukkasivat hiki hatussa hotellille kuuntelemaan bändiä sillä aikaa kun punajuuret kypsyivät.

Jotenkin ihmeen kaupalla me kaikki lopulta istuimme kuitenkin jatkopaloin pidennettyyn pöytään ja syödä mäiskimme menemään kaikkia kauden ihanimpia herkkuja. Lihakin oli läheltä, Täktomin highland-karjaa. Molemmat mummoni kääntyilevät nyt haudoissaan kun perunakattila ja kaikenmaailman pannut on nostettu silleensä keskelle pöytää. Mutta mummot hei, meillä oli aika paljon kaikkee siinä!

Kuvissa vilahtaa kotoa pari uutta asiaa. Eteisen iso peili tuli ensin vain kokeiluun, mutta tietysti se sitten versaillesmaisella vastaanlaittamattomuudellaan otti ja jäi ja hallitsee nyt koko alakertaa. Tuvan toisessa päässä on uusi hyllykkö, tai oikeastaan Mrs Jonesin Hangon kesäkaupan vanha hyllykkö. Hyllykön tieltä raahasimme sen suuren, mustan rautakaapin taas kerran olohuoneen puolelle, jotta pahvilaatikoissa majailevat kirjani vihdoin pääsivät asettumaan aloilleen. Tosin kirjoituspöytäni sitten taas siinä hötäkässä joutui väistymään ja olen nyt pöydätön.

Niin että juu, paljon tapahtuu. Koitan ottaa (otattaa) jotain seesteisiä kotikuvia jossain vaiheessa, ehkä sitten marraskuussa.

Jaa miksemme syöneet ulkona? No koska kuningattaren hylkäämät ampiaiset perkele! Sanon perkele, koska yksi lajitoverinsa ujuttautui kuuluisan paitamekkoni alle jo yli viikko sitten juuri kun olimme lähdössä häihin ja haukkasi reiden mehevimmästä kohdasta palasen. En olisi ikinä voinut uskoa kuinka paljon se sattuu! SANONPAHAN VAIN ETTÄ ON TÄSSÄ MUILLAKIN ONGELMIA ELÄMÄN TARKOITUKSEN KANSSA mutta en minä silti kulje pistelemässä kanssakulkijoita. Näin kymmenisen päivää tapahtuneen jälkeen olen edelleen aivan raajarikko enkä muun muassa mielellään pysty käyttämään pölyimuria. Odotan pakkasia kuin kuuta nousevaa. 
TallennaTallenna
TallennaTallenna

7 Comments

  1. Kate says

    Hohoo. Kiitos, lisään ampiaiset pitkään listaani syitä, miksi en kykene imuroimaan kuin ehkä biannuaalisesti.

  2. Anonyymi says

    Juu, ukkeliampparit kaipaavat kuningatartaan…
    Ystävällä tuntikausia pihamaalla lasten kera. Siinä oli kahvipöydällä melkoinen hyörinä noiden raitaotusten leijaillessa juomaan ja keksien päällysteeksi…
    Muuten. Tahtoo nähdä THE Paitamekon ja THE Kirjahyllyn!

    Nikadora

    • No pakkoko niiden on mua kuningattareksi luulla! Tai niin noh 😉
      The paitamekosta on yritetty ottaa kuvaa, mutta The kuningatar ei kestä katsoa omaa naamaansa. Tai mitään muutakaan ruumiinosaa. The Kirjahyllystä tulee kuvia varmasti!

  3. Hih, mäkin alan perustella imuroinnin välttelyä ampiaisilla 😀

  4. Anonyymi says

    Kuvia silti paitamekosta, edes hengarissa 😉

    -N-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.