comments 10

Syömingit

Voi kuinka kiva, että piditte vanhempieni kesäkodin kuvista! Otetaan siis ilo irti suosiosta ja tuijotellaan vielä hetki illallispöytää. Tai ainakin alkuruokia, grillin kautta käynyt kana tykötarpeineen jäi kuvaamatta. Grillaaminen on täällä oikea ohjelmanumero, kun yksi grillaa, ja muut istuvat penkillä ja antavat ohjeita…

Olimme saaneet juuri sopivasti lähtiessä kotiovelle kassillien Långötorpin kasviksia. Nappasin ne mukaan rosé-pullollisen ja muutaman herkkupurkin kanssa viemisiksi eli tuomisiksi.

Äidin (tai kai se on isänikin, mutta äitini siellä yleensä on kädet kyynärpäitä myöten) jääkaapin pieni mutta aarrearkkumainen sisältö ja meidän tuomamme vihannekset, yrtit ja kukat, niistä syntyi varsin suloinen syöminki.

Shisonlehtin käärittiin palvikinkkua ja Cantadouta, salaatteja tehtiin pariakin sorttia, hummus oli paksua ja maukasta. Raitajuuret saivat yleisön hihkumaan silkalla kauneudellaan.

Ihan ensimmäiseksi nautimme kuitenkin pienet kupilliset keittoa:

Lipstikkakeitto
Sipulia ja valkosipulia kuullotetaan voissa kattilan pohjalla.
Lisätään lipstikan lehtiä reilusti, pilkottuna.
Pari jauhoista perunaa sekaan, paloina.
Vettä sen verran, että ainekset peittyvät, ja 1-2 kasvisliemikuutiota.
Keittele soppaa kunnes perunat ovat kypsiä.
Mausta Philadephia-juustolla tai vastaavalla sekä lorauksella kermaa.
Soseuta.
Pippuroi, tarkista suola.

Tarjoa keiton kanssa paahdettuja valkosipulileipäsiä. Ripottele öljy ja suola pintaan vasta paahtamisen jälkeen!

Ennen jälkiruokaa  – joka oli lasiin tehty kakun tapainen herkullinen sotku – oli vielä juustoja. Niiden kanssa testasimme Mrs Jonesin puodista maisteluun saatua aprikoosi-pestoa, joka oli aivan mahtava uusi tuttavuus! (Se maistui myös grillatun kanan kaverina.)

Långötorpin Puutarha toimittaa nyt muuten myös helsinkiläisille satoaan, pussin saa noutaa kerran viikossa turkoosista pakettiautosta Torkkelinmäeltä 🙂 Lue lisää täältä.

10 Comments

  1. Kaunista ja niin kuvaileva teksti ja loistavat kuvat, että vesi herahtaa kielelle.

  2. oi, tuota lipstikkakeittoresptiä olenkin hakenut. Muistin kyllä että siihen tulee lipstikan lisäksi perunaa, sipulia ja kermaa…taidanpa matkia 🙂

  3. Ihana tunnelma! Pysähdyin jo edelliseen postaukseen pidemmäksi aikaa. En löytänyt sanoja jotka olisin kelpuuttanut kuvaamaan niiden herättämiä tunnelmia (mitkään sanat eivät tuntuneet riittäviltä), joten jätin kommenttini kirjoittamatta. Näissä kuvissa silmäni pysähtyivät noihin pieniin, kauniisiin yksityiskohtiin, joilla tarjottavat on koristeltu. Sama yksityiskohtientaju näkyi myös edellisissä, huvilan sisustuskuvissa. Ihana kesäparatiisi.

    Kuvat ja sanat onnistuivat taas välittämään tunnelmaa paremmin kuin hyvin, näitä on ilo lukea!

  4. Anonyymi says

    Nämä kattaukset on kyllä uskomattomia! Olen joskus reseptejäsi kokeillut mutta ei kyllä näytä yhtään samalta..ehkäpä järjestät kokkikoulun Hangossa noin me muutkin pääsemme osallisiksi taivaallisista luomuksistasi?!?

  5. Haha, mä olen kyllä surkea ja superlaiska kokki, mun ainoa vahvuuteni on joskus satunnaisesti esillepanossa 😀

Vastaa käyttäjälle Terhi M Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.