comments 4

Syö, juo, Helsinki

Minulla on nyt ollut Helsinki-putki päällä, olen viettänyt nyt monta peräkkäistä keskiviikkoa entisessä kotikaupungissani haahuillen.

Olen ennenkin kertonut vakkaripaikoistani, joihin olen jymähtänyt. Vaikka testaankin usein ja mielelläni uusia ravintoloita ja kahviloita, on silti tietyillä klassikoilla aina sijansa reiteilläni. Niin eilenkin.

Maxill & Rafla
Näissä kahdessa ravintolassa ei tarvitse olla trendipetteri tunteakseen olonsa tervetulleeksi ja kotoisaksi. Kuten sanoin, pyrin kokeilemaan uusia paikkoja ahkerasti, tykkään olla kartalla. Mutta tosi usein menisin salaa mieluiten kuitenkin Maxilliin bistrolounaalle, vaikkapa vain piirtääkseni paperisiin pöytäliinoihin. Eilisen keskiviikon lounassalaatti, vuohenjuustosellainen, nautittiin saman omistajan Raflassa. Miljööllä on osuutta asiaan, siis viihtyisyyteen.

Akateeminen & Café Aalto
Minä ja muut mummot viihdymme Akateemisen 2.kerroksen pienissä pöydissä. Puheensorina muodostaa sopivan peiton, joka toimii kuten filtti joogan viimeisessä asanassa. Ei ole niin paljas olo, eikä sellainen, että kukaan katsoo, kun solahtaa sinne kaupunkilaisjuorujen sekaan. Ostan alakerrasta ranskalaisen lehden ja tilaan mitä tilaan, eilen vain colan. Haluaisin syödä jonain päivänä kahvilassa Runoilijan aamiaisen… Akateeminen oli eilen viimeistä päivää Akateeminen, sellaisena kuin minä olen sen oppinut tuntemaan. Tänään se on sitten jo Bonnieria. Viimeinen vanha-Akateeminen ostokseni oli Patti Smithin kirja M Train. En enää pääse edes Akateemisen nettisivulle. Yhden aikakauden loppu, mutta askeleeni suuntaan samaan kadunkulmaan varmasti tulevaisuudessakin.

Café Strindberg
Kun kaupungin humu alkaa ahdistaa pikkukaupunkilaistunutta Kirjatoukkaa, vajoan Café Strindbergin marmoripöydän taakse turvaan. Minulla on lempipöytäkin etusalissa, selkä seinää vasten, silmät Espalle, ei kuitenkaan ihan ikkunan vieressä, jotta saan vain tarkkailla olematta itse tarkkailtavana. Lempitarjoilijakin on, se nauravainen herra, joka koskettaa olkapäästä tilauksen vastaaottaessaan ja kannustaa juomaan samppanjaa paheellisiin aikoihin. Täällä, kuten Café Aallossakin on pöytiintarjoilu, se on minulle tärkeää. Marmoripöytien lisäksi jaksan aina ihailla lattiaa, se näkyy hyvin tässä Herra Kameran instagram-kuvassa. (Seuraapas miestä, jos et sitä jo tee!)

Café Strindbergin Listaan on jotenkin onnistuttu ujuttamaan kaikki suosikkini luomucroissantista suklaakastikkeella marokkolaiseen minttuteehen ja club sandwichiin. Ja nyt kun Café Strindbergillä on juuri alkanut aperitiivi-alkuillat, homma vain paranee. Salin nurkkaan katetaan klo 17 pieni pöydällinen leikkeleitä, juustoa, oliiveja ja hilloa. Pöydän antimet ja lasillinen viiniä maksavat yhteensä 15 euroa. Hassua kyllä, olen yläkerran kirjastobaarissa ja ravintolassa käynyt vain pari kertaa, kahvila on minulle se juttu.

4 Comments

  1. Tuttuja paikkoja! Vaikken olekaan niin kulinaristi kuin sinä – tunnelma on tärkein. Asuin sinkkuaikoina Maxill´sin nurkilla ja näin sen alun ja vakiintumisen, mukavia muistoja – vaikka oli se alkuun outoa, ne isot ikkunat, joista väki näkee sisään, kun ennen baariin mentiin hämäriin (tosin tämän raflan paikalla oli ennen ruokakauppa). Ja mikä mummo sä nyt muka oot…

    • Maxill on niin kiva just senkin takia, että se on ollut olemassa "aina". Ei mitään trendiheittelyitä. Mä oon semmoinen henkinen mummo, ja ylpeä siitä! 😀

  2. Maxill on ihana, olen käynyt siellä pariin otteeseen syömässä ennen laulutuntia. Strindbergillä en ole käynyt aikoihin, voisin taas. Pöytiintarjoilussa on jotain hurmaavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.