comments 13

Suloinen Menton

Jotenkin olin saanut päähäni, että tällä syyslomamatkallamme ehdimme lopulta tehdä ja nähdä harvinaisen vähän. No miten sen nyt ottaa, tämä taitaa olla kolmannen Villa Le Menestrel-matkakertomuksemme osa numero 16. Epäilemättä teistä tämä loputon vaeltelu kuukausikaupalla, varsinainen odysseia, on “ratkiriemukasta”. Mutta uskokaa pois, loppu häämöttää.

Vasta tällä matkalla maltoimme seikkailla Italian puolelle, ja silloinkin vain pariksi tunniksi. Matkalla pysähdyimme Mentoniin, koska Cocteau. Vierailtuamme aikaisemmin keväällä Cocteaun värittämässä Villa Santo Sospirissa ja selvittyämme siellä kokemastamme ja näkemästämme hengästyneinä ulos oli selvää, että Menton, joka pitää Cocteauta suorastaan adoptiopoikanaan, ja Musée Jean Cocteau olisivat seuraavan matkamme to do-listalla. Mutta voi. Museo oli koleahko, en tavoittanut Cocteaun vimmaa. Kai kaikki tuntuu kalsealta Santo Sospirin jälkeen… Menton sen sijaan!

Menton on hirmuisen viehättävä. Jos laitat silmät kiinni ja yhdistelet suloisuuksia, joita mielikuvituksesi maalailee Pinterestin lailla kun syötät tietoisuuteen sanat turkoosin meren rannalla sijaitseva eteläranskalainen pikkukaupunki  – sitä kaikkea on Menton. Vuorten kainalossa, suolaveden sylissä nököttää rimpsu macarons-leivosten värisiä taloja. Kukkien valloittamissa puistoissa ja puutarhoissa suhisevat palmunlehvät ja solisevat suihkulähteet. Rantabulevardilla oli lokakuussakin vielä niin lämmintä, että söimme lounaan terassilla aurinkovarjon alla. Hiekkarannan saimme pitää ihan itsellämme, sesonkihan oli ohi. Vain puheliaat sedät tikkitakeissaan ja villakangaslakeissaan töpöttelivät kädet selän takana edestakaisin kuin lokkeja (tai kengänkärkiään) vartioiden. Täydellistä!

Italian puolelle ajaa Cannesista reilussa tunnissa; Mentonista matkaa ei ole enää kymmentäkään kilometriä. Me ohitimme ensimmäisenä vastaantulevan kaupungin Ventimiglian ja jatkoimme vähän eteenpäin, San Remoon. Ja meillä oli vain yksi missio: gelato italiano. Eikä mikä tahansa jäätelö, vaan vain kaikista ihanimmista hedelmistä ja marjoista, sisilialaisista sitruunoista, parhaista pähkinöistä, perulaisesta suklaasta, tuoreesta maidosta ja luomumunista tehty GROM, jossa sorbetitkin tehdään lähdeveteen.

Kirjoitan itselleni nyt muistiin: älä Anna ahnehdi. Et voi nielaista kokonaisia kaupunkeja kuin ostereita, kiirehtiä elämään au maximum, niin että lopulta muistat vain joitakin hajanaisia yksityiskohtia, kenties vain sen, miten kukkivista puista varisi violetteja terälehtiä ja miten aurinko valui vanhankaupungin kiviportaita kuin makea limoncello.

Jos – kun – palaan Mentoniin, haluaisin käydä syömässä pitkän lounaan yhdeksi Ranskan (ja jopa maailman) parhaaksi ravintolaksi listatussa, omaa luomupuutarhaakin pyörittävässä Mirazurissa, semmoinenkin erikoisuus kun tästä leppoisan oloisesta pienestä kaupunkikaunottaresta löytyy. Ja Italia, sekin ansaitsisi vähän enemmän aikaa!

Päivä oli taittumassa iltaan kun ajelimme takaisin päin. Silloin emme sentään kiitäneet tehokkaasti moottoritietä pitkin vaan valitsimme hitaamman vaihtoehdon. Mutkikas rantatie on henkeäsalpaavan kaunis. Viimeisen kuvan pysähdyspaikka on Villefranche-sur-Merin yllä.

Tiesitkö: Mentonin 83. sitruunafestivaaleja vietetään helmikuussa!

13 Comments

  1. Menton…<3 Vietin siellä nuoruudessani kolme viikkoa kielikurssilla….miten tulvahtivatkaan muistot mieleeni…huoh…;) Ja sen kesän Juhannuksen vietimme Roquebrune Cap-Martinin rannalla…tuo yksi kylttihän näyttää sinne tien 😉 Kiitos, joskus on hyvä kun joku muistuttaa asioista, jotka nykyhälinässä helposti jäävät unholaan…!

  2. Anonyymi says

    Antaa vain matkan jatkua…loputtomiin…turkoosin- ja oranssinvivahteiseen auringonlaskuun saakka.
    Samoin kaikki sitruunajutut, rakastan kaikkea sitruunaista!

    Pakkasta roimasti yli 20 ja aurinko yllätti tämän aamupäivän!

    Nikadora

    • Tänne on tullut lunta AIVAN TOLKUTTOMASTI, eikä aurinko ole nyt näyttäytynyt. Rehkin pienen lapion kanssa pihalla ohuessa villakangastakissani, helvetin tyylikkäänä mutta kiukkuisena. Voisin ilmoittaa teille aina kun Herra Kamera lähtee pidemmille keikoilleen (viikko +), sillä silloin aina säässä tapahtuu jotain poikkeavaa: myrskyt, lumivyöryt, tulvat… kaikki iskevät aina kun hän on poissa 🙂

    • Mä niiiin toedän tunteen! Pahin kerta oli noin 10 vuotta sitten (traumaattista oli, kun vieläkin muistan!). Oltiin vietetty viikonloppu pääkaupunkiseudulla, jonka lumimyräkästä mies lähti lentokentälle ja viikon työmatkalle. Lunta tuli aivan perkeleesti. Mä palasin myöhästelevällä junalla Tampereelle, jossa otin taksin kotiin. Kuskille annoin ohjeeksi pysähtyä sen talon kohdalla, jossa pihalla on metrin lumihanki. Hyvin osasi pysähtyä oikean talon kohdalla. Tein niitä lumitöitä kaksi päivää.

  3. Anonyymi says

    Hei, olen minäkin läpäissyt ainakin yhden vkonlopun vanhan omakotitalon lämmityksestä pelkillä puilla! Sisko lähti vuosi sitten Tukholman risteilylle miehensä kanssa ja minun vastuulle ja 4 lasta ja 2 kissaa. Lisäksi juuri silloin iski ekat kunnon pakkaset. No, yritin muistaa aina valoisalla hakea puita vajasta, koska pimeällä sinne ei löytänyt ilman valoa. Toinen kissoista yritti piti aina vahtia, ettei kää ulos liian kauaksi aikaa. Sai hermoilla niillä pakkasilla… Lisäksi oli vaikeuksia saada aina tulia syttymään… Kesäkodin saunaa lähinnä sytytellyt yleensä 😉
    Kyllähän meno yltyi ihan kattoon, kun uloskaan ei tarennut lasten kanssa =>
    Mutta, pidin kaikki hengissä!

    Nikadora

  4. Anonyymi says

    Sorry kirjoitusvirheet -kännykällä tahtoo levitä kirjoitus tällä päällä…

    -N-

  5. Anonyymi says

    Haa, olenpa minäkin käynyt Mentonissa. Kaverin kanssa Interrailattiin 17- kesäisinä. Ainut etukäteen päätetty etappi oli Milano, jossa oli sovittu treffit ystävän kahden italialaisen tuttavan kanssa. Olivat ystävystyneet edellisenä kesänä kielikurssilla.

    Olipa se treffien sopiminenkin varsinainen spektaakkeli. Ei ollut sähköposteja eikä kännyköitä. Kaverin lankapuhelimeen piti soittaa. Ja koska lankapuhelimeen vastasi useimmiten kaverin englantia osaamaton äiti, oli keksittävä keinot. Eli minä opettelin Berlitzin oppaan ja YLE:n Buongiorno Italia kurssin avulla miten esittäydytään puhelun alusssa, kysytään onko xxx kotona ja varaudutaan kielteiseen vastaukseen fraasilla "soitan uudestaan huomenaamulla". (Jonka yhä edelleen muistan ulkoa, öhöm!)

    Olimme sitten matkaamassa Portugalista (jonne olimme vahingossa joutuneet, kun odotimme Espanjan ja Ranskan rajalla Italiaan menevää junaa ja kaksi surffaajaa vöyhäytti meidät Portugaliin) kohti Milanoa ja tajusimme jossain vaiheessa, että matka on ehkä hivenen pitkä noin niinkuin yhteen putkeen tehtäväksi. Junakuolemalta meidät pelasti sitten Menton. Joka olikin todella suloinen paikka.

    Oi noita aikoja, kun ei ollut booking.comia tai airbnbtä, ei älypuhelinta – no, monilla oli varmaan karttoja, juna-aikatauluja ja nuorisomajoihin tehtyjä ennakkovarauksia silloinkin, mutta meillä ei ollut niitäkään. Nyt kun mietin, niin en oikein tajua, miten ihmeessä me oikeen selvittiin yhtään mihinkään…

    Mutta niin vaan selvittiin. Löydettiin ne kaveritkin Milanon päärautatieasemalta.

    Siis miten täällä Kirjatoukalla onkin aina tämmöisiä juttuja, joista tulee kaikenlaista mieleen? Hemingwaystä en uskalla edes aloittaa…

    Mutta teillä on ollut huikea matka! Huippua, että pääsitte kaikki vahvistuksineen matkaan. Ja huippua, että mekin päästään näin vähän teidän reissuun mukaan.

    Belgian Lempi

    • Minäkin olen reilannut nuorenna pitkin Eurooppaa, nukkunut ties missä rautatieasemien lattioilla ja ajellut asemien ohi ja jäänyt jonnekin keskelle ei mitään ilman rahaa… ja nyt kun katson samanikäisiä tyttöjäni ja ajattelen että he lähtisivät ilman kännyköitä suhaamaan tuonne niin … no way!

  6. Anonyymi says

    Ai niin ja kiitos tuosta sitruunafestivaali vinkistä! Lisään heti sen mun juhlakalenteriin.

    Mullahan onkin jo teemaan sopiva aperodrinkkikin – lirauksella jääkylmää Limoncelloa maustettua samppanjaa. Ja sit mä voisin esittää nokkiksella Lemon tree by Peter, Paul and Mary kertosäkeen…I can feel another party coming!

    Belgian Lempi

    • HERRANJUMALA, miten mä olen voinut elää ilman Limoncello-samppanja-drinkkiä???? Mitä muita taivaan portteja aukovia salaisuuksia sä muhitat siellä?? Etkö sä voisi vaan perustaa valtiota, ryhtyä kuningattareksi ja antaa meidän alamaisten palvoa sua??? Kruunajaismusiikkikin valmiina 🙂

  7. Mun mielestä Menton oli kamalan ikävystyttävä hienopierumummeleiden puudelikaupunki! Mutta mä olinkin 25 kun siellä viimeksi- sen ainoan kerran- kävin. Sitten menen Monte Carloon ja se oli vähintäänkin yhtä ikävystyttävä, tai vielä paljon pahempi. Seuraava etappi oli Ventimiglia, jossa vietin niin mahtavat pari päivää ettei niitä siedä edes muistella – se tuntui tottavie elossa olevalta paikalta noiden kahden jälkeen vaikka aika kälynen kylä onkin Italian mittapuulla.

    • Menton on juu jotenkin lempeän unelias, mutta siis nyt puhutaan muutaman tunnin kokemuksesta keskellä lokakuuta 🙂 Minulle se fiilis sopi hyvin, olen viehättynyt mummeleista ja papparaisista ja koin helpotusta kun sain solahtaa heidän tweedkankaiseen elämänrytmiinsä! Ventimiglia taas tuntui sillä reissulla hiukan ahdistavalta, likaiselta, jotenkin surulliselta, siksi jatkoimme matkaa San Remoon. Mutta kaikelle on aikansa ja paikkansa, ja minäkin olisin 25 vuotiaana ollut varmasti toista mieltä kuin nyt. Aion antaa molemmille kaupungeille uuden mahdollisuuden!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.