comments 45

Sisäänpäin

Hei. Kiitos LUKUISISTA viesteistä blogia (ja ylipäätänsä hengissäoloani) koskien. Täällä ollaan!

En tiedä miksi kirjoittaminen on viime aikoina ahdistanut niin hirveästi, ja ahdistaa edelleen. Minulla tuli jotenkin raja vastaan kaiken jakamisen ja itsestäni antamisen suhteen. Miksi käytin/ käyttäisin niin paljon aikaa tähän? Miksi näen vaivaa jakaakseni oppimaani, löytämääni, oivaltamaani? What’s in it for me, kuten pehmeää lattevaahtoa ylähuulessaan kantava konsultti sanoisi teräväprässisessä puvussaan…

Luulen, että tämä kaikki on jotenkin osa kasvamista. Sen jälkeen kun täytin 40, moni asia on alkanut näyttäytyä erilaisena. Ihan kuin kaikki solut minussa olisivat uusiutuneet, enkä enää olisi sama. (Ja niinhän tietysti käykin, muistaakseni solut uusiutuvat kokonaan aina kymmenessä vuodessa. Paitsi aivosolut, ne roikkuvat kuluneina mukana jopa koko ihmisiän, se selittääkin paljon…) . Once you have seen, you can never unsee anymore. (Miksi olen alkanut puhua englanninkielisillä fraaseilla? Täysi mysteeri johon törmäsin nyt vasta kun aloin tätä kirjoittaa. Toivottavasti tämä ei ole pysyvää, oksennuttaa.)

Kun lapset kasvavat (eivätkä pelkästään kasva, vaan aikuistuvat ja muuttavat pois kotoa), sekin hivuttaa minua lapsi lapselta, vuosi vuodelta kohti uutta vaihetta, jossa siinäkin on vähemmän itsestään antamista ja enemmän aikaa ja tilaa suunnata ajatus omiin tarpeisiinsa. Tunnen tarvetta kääntää nahkani nurinperin, nähdä sisäänpäin. Kaikki nämä asiat käsi kädessä tekevät tilanteesta sen, mikä se on nyt, ja selittävät toivottavasti osaltaan sitä, miksi en osaa luvata mitään.

Kaikki jakaminen ei tosin ole ollut pysähdyksissä, todistettavasti olen häärinyt edelleen esimerkiksi instagramissa. Kuvafeedini täydentyy enää (tai toistaiseksi) vain harvakseltaan, mutta huomaan pitäväni ig:n story-ominaisuudesta. Siitä, että voin sujauttaa sinne hetkiä, huonoa huumoria, ranskalaista jalkapalloa ja muita akuutteja innostuksen aiheita, jotka armollisesti katoavat vuorokauden kuluessa ja elämä virtaa, virtaa, vain eteenpäin, jälkiä jättämättä. Vapauttavaa!

Ihan konkreettisista käytännön asioista suurin este blogin pitämiselle on kuvattomuus. Tästä olemmekin puhuneet. Olemme ajautuneet kuvien suhteen Parkkosen kanssa jonkunlaiseen pattitilanteeseen. Ymmärrän häntä valtavan hyvin, kuvittaa nyt muilta kiireiltään omiin maailmoihinsa uppoavan, feministisen herätyksen kourissa kieppuvan vaimon ikuiseen marginaalin juuttunutta blogia, sellaisella tavalla, joka tälle kompleksiselle olennolle kelpaisi. Viimeinen mitä haluaisin, olisi hajottaa meidän aviollisia välejämme tämän takia. Siksikin ig palvelee nyt hyvin, siellä pärjään kuvien osalta omillani. (Tosin sielläkin kuvitus on liukunut niin superammatimaiseen suuntaan, että kaikki vähääkään alle täydellisen virittelyn vertautuu naiseen joka hiippailee halpahallin langanpätkäisissä tekonahkaballerinoissa Michelin-ravintolan keittiössä, asia, joka minulle muuten todellakin tapahtui ihan vähän aikaa sitten! En kuitenkaan PIRUUTTANIKAAN aio antautua liialle säädölle sillä tontilla, muuten asetan itselleni ansan ja pudottaudun sielläkin mykkyyteen.) Tiedän, että te ette vaadi tälläkään alustalla kuvilta mahdottomia, mutta minä itse vaadin. Olen hyvin kunnianhimoinen sen suhteen miltä haluaisin blogin näyttävän, se on minulle kirjoittamisenkin suhteen yllättävän tärkeää.

Oma tapani kirjoittaa tosin rasittaa minua myös. Haluaisin kirjoittaa eleettömästi, kuten Joan Didion tai Merete Mazzarella. Tai Duras! (Joihin ei TIETENKÄÄN vertaa itseäni millään tasolla, kunhan yritän valaista teille tavoitteitani, ihanteitani.) (En jaksa näitä sulkuhommeleitakaan, rönsyän ja ryöppyän, olen kuin kajahtanut tehosekoitin, vaikka haluaisin olla terävä tomaattiveitsi.) Haluaisin, että kirjoitus virtaisi minusta ulos mitään dramatisoimatta, liikoja maalailematta, suoraan lähteestä.

Pyrkimys olla koko ajan uusi, tuore, nuori, kaunis ja joustava (kimmoisa?) on mahdottomuus. Ajattelin yhtenä päivänä, että miksi seuraan parikymppisiä vaikuttajia, kun oikeasti haluaisin nähdä (esimerkiksi siellä instagramissa) enemmän ikäisiäni naisia ja miehiä ja heidän inspiroivaa tai jopa vähemmän inspiroivaa elämäänsä? (Löysinkin varsinkin ranskalaisia seurattavia. Ai että, siellä ihminen on ihminen paaaaaljon pidempään ennen kuin lakkaa olemasta ihminen ja on vanhus, jos on sitä koskaan, katsokaamme vaikka Agnes Vardaa!) (Taas nämä sulut… ja pilkut, enkö voisi pilkkoa lauseitani pistein, sen sijaan, että ripustan niistä pilkuilla loputtomia, vaikeasti luettavia pihlajanmarjanauhoja?) JOS päättäisin nyt vielä jatkaa kirjoittamista, haluaisin astua uudelleen eteenne ja riisua kaiken. (Kuulen, kuinka blogiin nyt klikataan sisään satoja tuhansia kertoja, ja pettymyksen huokaisun kun vastassa on vain Fernand Légerin teos Deux mains et une figure.) Kirjoittaa kirkkaasti, asioista jotka ovat juuri nyt ja juuri tässä, mielen päällä ja joilla tiedän olevan kaikupohjaa, koska te olette minä ja minä olen yhtä kuin te.

Teidän osallistumisenne ja jopa olemassa olonne on ehdottomasti painavinta siinä vaakakupissa, mitä minä tästä blogikirjoittelusta saan. En olisi tullut kirjoittamaan tänne tämänkään vertaa omin päin, ellette te olisi kirjoittaneet minulle kuukausikaupalla kipakoita ja paljaan kaipaavia viestejä, joiden perusteella uskallan uskotella itselleni, että tällä kaikella on merkitystä.

45 Comments

  1. sanna says

    Hei Anna! Tuli tunnistamisen olo siitä, miten kuvasit olotilaa lasten muutettua kotoa. Olen itse kokenut samaa parin kuluneen vuoden aikana, kun molemmat lapseni ovat nyt omillaan. Minullekin tuli tarve kääntyä sisäänpäin, lakata kantamasta YHTÄÄN MITÄÄN, muhia omissa maailmoissani. Kun kantaminen lakkaa, tai vähenee, vasta huomaa mitä käsivarsillaan on tehnyt ja mihin kaikkeen sitä onkaan venynyt. Se kaikki herättää tarpeen irrota ihan kaikesta. Minusta sitä ääntä kannattaa kuulla. Vähän niinkun ennen synnytystä sitä kääntyy sisäänpäin – koska kohta tulee ilmoille uutta elämää! Minä iloitsen nyt siitä että sain käydä läpi tuo koteloitumisen, ja antaa muutoksen myllätä mielessä ja elämän materiaalisissakin puitteissa. Se teki tilaa uudelle. <3

    • Anna says

      Koteloituminen on tosi hyvä termi tälle fiilikselle, ja hyvin kuvattu kaikkinensa muutenkin! Ihanaa, että saat iloita kaikesta uudesta nyt.

  2. inkakirsimarja says

    Voi Anna! Tiedätkö, on ihana kuulla (tarkoitan tietysti lukea mutta ymmärrät varmaan) sinun pihlajanmarjanauhojasi mutta ihan yhtä ihana on vaikka lukea vanhoja tekstejäsi. Toivottavasti osaisit ottaa tämän kanssa rennosti, ei me lukijat mihinkään hävitä vaikka olisit tiellä tietämättömillä vaikka kuinka kauan.
    Rennosti vaan sano mummo kun lumessa kahlas, tai jotain sinnepäin!
    Muiskis!

    • Anna says

      Se onkin jotenkin niin uskomattoman ihanaa, että TIEDÄN, että te olette siellä ja odotatte. Ihan mieletöntä. Siksi puhunkin teille itsekseni melkein joka päivä, kuten olen tainnut joskus kertoakin. On vain sääli ettette voi kuulla ajatuksiani silloin kun en jaksa kirjoittaa!

  3. Maaja says

    Moikka. Just tässä mietin että en ole lukenut pitkään ihania tarinoitasi enkä kirjoittanut sinulle, vaikka niin olin yhteydessä sinuun ennen Ranskan matkaa. Se meni todella hienosti mutta emme kuitenkaan nyt heti palaa sinne vaan mennäänkin Gardalle kohtapuolin (40 v tulee täyteen herrani Erkki kainalossa). En ehtinyt edes lukea, koska haluan lukea AJAN kanssa sinun blogeja. Palaan jos pukkaa kommentteja. Terkkuja Espoosta –>menossa taas Pusulaan

    • Anna says

      Onnittelut 40 v-rakkausjuhlan johdosta, hyvä te!

  4. Leenamari says

    Oh, ihanaa, tekstiä täällä. Itse en hirveästi edes kaipaa kuvia, toki ne ovat plussaa, mutta eniten viehätyn teksteistäsi. Toivottavasti jatkat kirjoittamista, vaikka siitä Ranskan jalkapallosta. Jalkapallon lisäksi pidän pilkuista ja sulkeista ja sekopäisistä tehosekoittimista. En tunne sinua, mutta tekstiesi perusteella kuvittelen sinun olevan rönsyilevä, impulsiivinen ja hivenen kovaääninen charmikas lady. Jos et ole, anna minun ainakin olla siinä uskossa.

    Esikuvia pitää olla, mutta jatka kirjoittamista, juuri niinkuin sinä kirjoitat. Me lukijat pidämme dramaattisuudestasi, usko pois <3

    • Anna says

      Charmikkuudesta en tiedä, mutta rönsyilevä, impulsiivinen ja kovaääninen menivät ihan nappiin! 😀 Ihanaa, että te jaksatte mua.

  5. En ala vonkaamaan (vonkaan kuitenkin: jatka ihmeessä hyvä nainen!), en taivuttelemaan (taivuttelen kuitenkin) enkä vakuuttelemaan (no varsinkin vakuuttelen ihan mahdollisimman paljon) sua jatkamaan blogin kirjoittamista, mutta haluan kertoa muutaman asian.

    Kommentoin ekaa kertaa viime keväänä (vai talvena?), kun löysin blogisi. Ihastuin silloin välittömästi tavastasi kirjoittaa, rönsyilystäsi, kyvystäsi pyörittää sanoja niin kepeän oloisesti, mutta kuitenkin niin, että lopputulos on järisyttävän hienoa luettavaa. Tykään siitä, että aiheita on laidasta laitaan ja kaikista kirjoituksista suorastaan tihkuu läpi oikea elämä ja aitous. Olen odottanut uutta kirjoitusta läpi hikisen kesän kuin kuuta nousevaa ja joka kerta klikatessani sivuasi, suunnitellut tekeväni sen fenkoli-makkarapastan, jonka ohje sieltä pompsahti aina edelleen ensimmäisenä tekstinä. En kuitenkaan tehnyt sitä, koska oli liian hikistä ja myös päätin, että teen sen vasta sitten, kun palaat. Toivon ja odotin, että palaat, koska halusin päästä syömään (haha!) tuota ihanalta kuulostavaa ruokaa, mutta eniten siksi, että halusin tavata sut taas ja tutustua suhun enemmän ja paremmin. Mulle henkilökohtaisesti on ihan sama, vaikka kuvia ei olisi ollenkaan, koska teksti on se, mitä haen blogeista. Ymmärrän toki sen, että esteettiset ja upeat kuvat tukevat blogia hienolla tavalla, mutta teksti on se, joka sen sisällön luo.

    Oikeasti, en vonkaa enkä maanittele. Mutta toivon, toivon niin älyttömän hartaasti, että saisin vielä lukea blogistasi uusia kirjoituksia. Koska olet ihan huippu. Toistan: huippu!

    • Anna says

      Mielettömän ihana viesti, olen tosi otettu. Kiitos <3 Niin, ja pistä se makkarapasta tulille hop hop, minähän palasin 😉

  6. Miten virkistäviä ajatusmarjoja, siis ihan totta! Rönsöyily kunniaan ja vaikka kovastikin rakastan kuvia ja myönnän olevani hard core visualisti, niin eniten olen kyllä kaivannut sinun tekstejäsi. Kuten ilmeisesti kaikki muut sun fanit, siis lukijat ❤️

    • Anna says

      Mulle on vaan jotenkin ihan mahdoton ajatus, ettei olisi kuvan kuvaa. Kaikki lähtee mun mielessä kuvasta. Samanlainen hard core visualisti kun olen. Mutta katsotaan miten tässä käy, ja kyllä toi Parkkonenkin äsken tuolta Ranskan-kuvia lupaili <3

  7. Eetu says

    Ihana Anna!
    Olen niin ikävöinyt kirjoitteluasi. Olin kahden viikon lomalla Kreikassa ja kävin muutaman kerran kurkkimassa loman aikana, josko olisitjo viimein laittanut uutta postausta. Tänään ilo pirskahtelee, kun kuulen taas sinusta!
    En ole mikään höperö, pidän vaan niin tyylistäsi elää ja kirjoittaa värikkäästä elämästäsi iloineen ja murheineen. Toivottavasti jaksat jatkaa kirjoittelua vielä pitkään!

    • Anna says

      Ja minä olen ikävöinyt teitä!! Minäkin toivon, että jaksan jatkaa <3

  8. r. says

    muttakun…… en mä halua sulta välttämättä kuvia. ei kuvattomuus ole ongelma! haluaisin lukea pätkiä sun elämästä just silloin kun kirjoitat. voi olla mitä vain sillä hetkellä, sen hetken jakamista, lauseen tai viiden kappaleen verran. en ymmärrä, miten kaikesta bloggaamisesta on tullut niin vakavaa, kun ei tarvitsisi!

    ja räpsyt instagramissakin on sitä parhautta! ahdistikin jo, mihin suuntaan se oli menossa, mutta onneksi kääntyi (tai onneksi osasin valita ne seurattavat, joiden kuvista inspiroidun/jotka liikuttavat/laittavat ajattelemaan/saavat hymyn huulille). en halua ostaa enää mitään – joten ei onneksi tarvitse seurata enää sellaisia tilejä (suurin osa ruotsi-bloggareiden tileistä), joita ennen seurasi. ah vapaus!

    toivottavasti ainakin jatkat ranskan reissuista kirjoittamista, kiitos ja kumarrus niistä! tulen aina niin hyvälle mielelle. <3

    • Anna says

      Toi on niin totta: miksi bloggaamisesta on tullut niin vakavaa! Juuri sen liian harkitsemisen haluaisin karistaa itsesäni pois, sen että turhaan mietin minkälaista sisällön pitäisi olla. Koska jos rupean sitä miettimään, tulen aina siihen tulokseen, etteivät juttuni MITENKÄÄN voi kiinnostaa ketään! Kiitos kivasta viestistä ja juu, Ranskaapa Ranskaa tulossa <3

  9. Leenamari says

    Jatkan vielä aiempaan kommenttiini. Mietit oman elämäsi jakamista meille lukijoille. Olet persoona, mutta jos haluat kirjoittaa ilman että jaat itseäsi tai perhettäsi, se on Ok. Kunhan kirjoitat, vaikka politiikasta tai kastematojen elämästä. Sulla on niin hieno tyyli kirjoittaa että saat takuulla siman käymisenkin kuulostamaan upealta!

    • Anna says

      Haha, pitäisikin kirjoittaa joskus siitä pikkuruisesta Aleksis Kiven kadun yksiöstä, jonne isäni kiikutti minulle simaa, ja minä kun palasin riiaamasta nuorta lempeäni Parkkosta, olivat kaikki pullot räjähtäneet jääkaapissa, sinkauttaneet jääkaapin ovet auki ja sisällön kattoa myöten kaikkialle. Silloin sain simasta tarpeekseni, eikä sitä ole meillä juurikaan käytetty 😀

      Luulen, että tämänhetkinen luovuuden ristiriita johtuu juurikin siitä, että minussa taistelee halu kirjoittaa hyvin henkilökohtaisesti KAIKESTA ja toisaalta pitää kaikki omana tietonani. Saa nähdä kumpi linja voittaa.

      • Leenamari says

        No niin, mähän sanoin. Sä osaat kirjoittaa vaikka simasta ?

  10. Annamaija Ahtiainen says

    Annaseni,
    Maailmankaikkeus on täynnä ajatuksia, sanoja ja lauseita. Huutomerkkejä, kysymysmerkkejä, sulkumerkkejä. Sinä olet nyt vaiheessa, jossa et enää tyydy mihin tahansa. Ihmiset, jotka saavat vastaanottaa alkuperäisiä ajatuksia vaativat paljon tilaa ja ilmaa ympärilleen. Käänny rauhassa sisäänpäin ja antaudu sille mitä saat. Sinä olet Lähde.
    Ps. Tiesin että kohta kirjoitat. Olin tiistain ja keskiviikon välisen yön teidän mökillä. Kaikki, ihan kaikki, seinät olivat kirkkaankeltaisia.
    Pps. Sakari Sirkkanen on telkassa. SE oli outoa ja ihanaa!
    Ja vielä yksi juttu. Ne piirtää kellä on liitua…
    Halaus,
    annu

    • Anna says

      Oh, huikea viesti, kiitos, tuli kylmät väreet. Haluaisin todellakin olla lähde…
      Ihana tuo uni kirkkaankeltaisine seinineen.
      Mutta kerro heti, siis ihan oikeastiki Sirkkanen tv:ssä?
      Halauksia sinnekin, koitan keräillä liidut taas kasaan <3

  11. Hanna says

    Olen joskus mielessäni muotoillut rakkauskirjettä sinulle ja blogillesi, mutta en muista, mitä kaikkea siinä oli ja nyt meinaan saada pääni pyörälle muistellessani. Mutta ainakin jotain tällaista: tämä blogi (myös toki sen kommentoijat) on mulle ihana muistutus siitä, että on olemassa paljon paljon ihmisiä, joille merkitsevät valtavasti kirjat, kauneus, loistava ruoka, ihana viini, taide, kaupungit, maailman näkeminen, tasa-arvo, elokuvat, pienet täydelliset hetket tässä muuten ei aina niin täydellisessä elossa. Tämä käärittynä pakahduttavan taitavaan kirjoittamiseen, lämpimään henkeen ja huumoriin, sivuuttamatta aitoutta – elämässä on ikäviä ja tylsiäkin juttuja ja vaiheita ja olet osannut käsitellä niitä taitavasti ja siten, että moni on varmasti voinut tunnistaa itsensäkin.

    Tämä on lemppariblogini ja instatilisi on myös lajissaan suosikkini. Täällä ollaan joka tapauksessa, tuli postauksia kerran päivässä tai kerran kesässä. 🙂 Se tässä blogissa on myös ihanaa, että vanhat postaukset eivät menetä tenhoaan, vaan niitä voi lueskella mielin määrin ja aina ne ilahduttavat. Ethän siis ainakaan poista arkistoa lukijoiden nähtäviltä? Kovasti toivoisin, ettet.

    P.s. Alkoi kovasti kiinnostaa, mitä ne löytämäsi ranskalaiset insta-tilit ovat. 🙂

    • Anna says

      Olen TODELLA kiitollinen, että saan olla lempiblogisi ja olet siellä, vaikka minä vetkuilisin, ihana viesti ♥️
      (En poista arkistoja, ja hyvä idea, voisin joskus koota insta-seurattavia listaksi.)

  12. Leena says

    Blogisi on (ja instasi) virkistävä poikkeus tässä ulkokultaisuuden ja feikkien blogielämien maailmassa. Olen todella kyllästynyt koko blogiskeneen, jossa nuoret naiset laukkaavat tilaisuudesta toiseen ja tekevät samoista asioista tyhjänpäiväisiä postauksia. Sinulla on oikeaa ja aitoa sisältöä ja lisäksi kirjoittamisesi on omalla levelillään verrattuna näihin nuoriin somekuningattariin. Toivottavasti löydät innon jatkaa ❤️

    • Anna says

      Kiitos, tämmöisten viestien ansiosta sitä kyllä kaiken järjen mukaan pitäisi jaksaa! ♥️

      • Anne T says

        WORD, Leena! Mietin ihan samaa, että tämä hidas media on jotenkin aitoa ja ihanaa ja suorastaan anarkistista! Arvostan sitä suuresti, ettei ole kaiken maailman trendituulien vietävänä. Tulin niin hyvälle mielelle jo pelkästään tämän kommenttilootan lukemisesta!

        Kiitos kun kirjoitat, oli sellainen fiilis sitten usein tai harvoin. Täällä ollaan!

        • Anna says

          Hei kiitos, tää oli mulle tosi avartava kommentti. Että satunnainen, epäsäännöllinen kirjoittamiseni onkin anarkiaa. Minussa on aina asunut pieni anarkiantarve. Tämä jotenkin HELPOTTI!

  13. Ariadne says

    Olen tainnut sanoa tämän ennenkin, mutta sanon sen taas: minuakin kiinnostaa ensisijaisesti kirjoituksesi. Ne kuvittavat itsensä lukijoiden päässä.

    Mahdollisissa valokuvissa, joita en tosin kovin kiihkeästi kaipaa, taas kiinnostaa se, mitä niissä on eikä lainkaan se, miten käsiteltyjä ne ovat. Jos minä saisin päättää, koko someen pantaisiin käsiteltyjen kuvien esto päälle vähintään vuodeksi.

    • Anna says

      Toisaalta juuri se kuvienkäsittely kiehtoisi, että saisin kuvat näyttämään siltä, miten maailman näen, ilmeisesti ihan omalla tavallani vinksahtaneesti. Mutta toisaalta olen samaa mieltä kanssasi, liika on liikaa. Kiva kuulla, että kuvattomatkin tekstit otettaisiin vastaan, rohkaisevaa.

      • Ariadne says

        Entäs jos kuva-angstin haitatessa ajattelisitkin blogiasi niinä ranskalaisina kirjoina, joiden kannessa on vain tekstiä eikä lainkaan kuvaa? Ne jotka katsojasta riippuen näyttävät joko tylsiltä tai älykkäiltä. Tiedät kyllä kumman kastin ihmisiä tässä blogissa liikkuu.
        Miksi lisätä mitään, kun itse asia on niin hyvä? (Tuontapaisen selityksen näin, kun koetin selvittää mikä itu niissä, myönnettäköön, hivenen kuivissa kansissa on.)

        • Anna says

          Ihana mielikuva! Lupaan pohtia tätä! Niitä kuivakantisia kirjoja löytyy hyllystäni, olen jopa ostanut samanlaisia muistikirjoja, kun niissä kansissa on jotain niin ikuisesti tyylikästä.

  14. M. says

    Sá olet mulle sitá, mitá Sakari Sirkkanen sulle.
    (Schipholin lentokentán koneelta ei lóydy áákkósiá.)

    • Anna says

      Ihanaa olla jonkun Sakari Sirkkanen♥️
      (Hyvää menoa tai paluuta, minne lennätkään.)

  15. Merja says

    Edellä on jo niin moni osannut pukea sanoiksi, mitä minäkin ajattelen, että turhahan tässä on enää samaa toistaa (mutta näinpä näytän silti toistavan)… Kuvista viis, kunhan kirjoitat meille! Enkä nyt yhtään väheksy miehesi valokuvia, onhan nekin hienoja!

    • Anna says

      Toistakaa, toistakaa vaan, mä rakastan lukea näitä viestejänne! 😀

  16. ville says

    But for us! Kuinka paljon iloa oletkaan tuottanut meille. Kuukauden päästä suuntaamme Nizzaan ja siksikin luen yhä uudelleen noita Ranskan kertomuksia. Olet vähintään yhtä hyvä kuin nuo mainitsemasi kirjailijat. Juttusi ovat niin hyviä että niitä on PAKKO lukea ääneen. Sillä tavalla OLET samassa seurassa esimerkiksi juuri Duras (Trouvillessa oli pakko tehdä pyhiinvaellus katsomaan La Roches Noir). Tänä kesänä olleet sinun lisäksesi olleet äänessä ainakin Juha Hurme ”Nyljetyt Ajatukset” (vähän outo ja luotaantyöntävä nimi mutta hauska kirja, tarinoiden aarrearkku jota voi lukea pätkissä ja joka yllyttää lukemaan vielä lisää vaikka mitä) ja Neil Young ”Special Deluxe” (muistelmia elämästä ja autoista, fantastinen elämänmyönteinen lempeä tarinakokoelma värikkäistä elämänvaiheista jaoteltuna yhteen keräilyhulluuden lajin perusteella). Hyvä tuo Tavernier-vinkki. Kiitos kiitos kivaa että on taas juttuja luettavaksi!

    • Anna says

      En tiedä onko terveellistä ELÄÄ näistä kommenteistanne, mutta kiitos, pärjään näillä sanoilla pitkään <3

      (Olenkohan mä ikinä kertonut Trouvillen, Deauvillen, Honfleurin -reissuistani? No, Etelä-Ranskaa ainakin tulossa kunhan saan taas kirjoitusmoodin päälle. Hyvää matkaa Nizzaan, jos emme sitä ennen ole kuulolla!)

  17. Johanna says

    Kirjoita, nainen! Olet armoitettu siinä lajissa. Voit laittaa kuviakin, itsekin voit niitä ottaa, ettei tarvitse aina Parkkosta patistella! Laske hitusen rimaa sillä kuvapuolella, jos se on siitä kiinni. Parkkosen kuvathan ovat upeita, mutta tekstiäsi voit tukea omillakin otoksillasi.

    Olin ihan älyttömän ilahtunut tästä sinun pohdiskelutekstistäsi. Olin jo odotellut… ja tahti saa olla harvakin, kuten moni tuossa edellä totesi.

  18. Nikadora says

    Elämänpötkö kulkee, ihmettelee, rakastaa, asettaa paineita, päättää vähät välittää!
    Olet ihastuttava sinä, nyt ja juuri parhaimmillaan YLI nelikymppisenä!

    Nimim. Samoissa tunnelmissa since I turned 40⚡

  19. Nikadora says

    Elämänpötkö kulkee, ihmettelee, rakastaa, asettaa paineita, päättää vähät välittää!
    Olet ihastuttava sinä, nyt ja juuri parhaimmillaan YLI nelikymppisenä!

    Nimim. Samoissa tunnelmissa since I turned 40⚡

  20. Nikadora says

    Tuli kahdesti, kun räpellän aina tekniikan kanssa 🌝

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.