comments 5

Rönsy

Kunpa syksy jaksaisi jatkaa näin aurinkoisena pitkään. Mä en ole syönyt rapujakaan vielä kertaakaan tänä kautena! Haluaisin edes pari rapeaa rapuleipää nauttia nimenomaan ulkona, valorimpsujen alla, kesää vielä leikkien.

Lotisevan elokuun jälkeen syyskuun lämpö tuntuu lahjalta. Pihan pöydälle sai taas levittää liinan, sisälle nostetut kukkaruukut päätyivät takaisin portaille. Yrttipenkki puskee ainakin minttua ja salviaa ihan hulluna, ananassalviasta on muodostunut pensas. Basilikakin on hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Laventelit ovat pienen pojan korkuisia ja tummanvioletteja, ruusu kieputtaa kiipeilevää varttaan vanhoja, ruostuneita tikkaita ylös tiiliseinää. Ruusun juurella on sinisinä pilvinä orvokkia. Parhaiten pihallani on tainnut viihtyä Murreva, jonka sain ruotsinkieliseltä ystävältä, ja siksi sen suomenkielinen nimi oli pitkään hukassa. Olisiko se Kivikkokilkka? Se rönsyää joka tapauksessa nimensä mukaisesti pientä muuria eli kivijalkakukkapenkkiä alas kuin vesiputous. Kärhö, tai siis ”Adelia”, se sen sijan otti ja kuoli.

Heti kun Herra Kameran kiireet vähän vähän helpottavat (oikeasti, ONNEKSI on kiireitä, olemme kiireestä kiitollisia!), otamme vihdoin niitä lupaamiani pihakuviakin teille.

Pihasta, joka siis nyt on minusta ihan kauneimmillaan, sopii tulla nauttimaan myös vierastalostamme käsin. Taiteilijaresidenssissä on paljon vapaita syysviikonloppuja vuokrattavaksi. Satoi tai paistoi, Hanko on aina kaunis. Valosta ja hiljaisuudesta saa voimaa pimeää vuodenaikaa varten, mutta tapahtumiakin riittää. Syyskuun lopussa täällä vietetään Foto Festareita, tiedän, että siellä on monta hyvää kuvaajaa ruudun toisella puolella, jolle tapahtuma voisi sopia kuin nenä päähän.

Koska tästä tuli tämmöinen kummallinen rönsyilevä juttu, niin rönsyillään sitten kaikin mokomin vielä vähän lisää. Ajatus näköjään johtaa toiseen… Meidän Taiteilijaresidenssissämmehän on lattiaan maalattu matto. Ja meidän pikkutoilettimmehan on kuin beduiiniteltta aavikolla. Molemmat on taiteillut kasaan kuvataiteilija Heikki Kukkonen, ja hänen töitään olisi piakkoin nähtävillä Helsingissä, Galleria Duetossa. Mukana on teoksineen myös ystävä Espanjan vuosien ajoilta, Paco Aguilar. Semmoinen menovinkki. Menkää.

Nyt mä lopetan. Kyllä huomaa, että olen ollut neljän seinän sisällä muutaman päivän 🙂

…. Paitsi, että semmoista vielä, että kun etsin kuvaa vanhoista jutuista noista meidän valorimpsuista, niin törmäsin koko siihen kuvaan liittyvään juttusarjaan, vanhempieni tattivierailuun, joka olikin aika kiva. Siis tämä, tämä ja tämä! Okei. Heippa!

…. Hei mutta vielä yks asia, sitten mä lakkaan ihan oikeasti höpöttämästä: Miksi mun hakukenttä ei toimi?? Nyt mä meen. Oikeesti.

Puhukaa mulle. Joku??!!

5 Comments

  1. Anonyymi says

    Puhun! Kiva kun kivikkokilkka viihtyy. Adelia R.I.P. näin voi käydä. Aika unelmoida keväästä ja laittaa kukkaipulia maahan, tulppanit voidaan toki laittaa siihen niin kauan kuin maa ei ole jäätynyt. Kaupoista saa jo nämä unelmat.
    Odotan innolla nähdä täällä kuvia syysparatiisista!
    Mu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.