comments 9

Reissulissu

Kun olin juuri täyttänyt yhden vuoden, vanhempani päättivät, että nyt on pikku-Annan aika lähteä matkaan. He pakkasivat ystäväpariskunnan kanssa yhteen autoon neljä aikuista, kaksi vauvaa, kaksi telttaa, kaksi vauvansänkyä ja kaikkien kuuden romppeet ja lähtivät kohti Eurooppaa.

Kukaan ei kirjoittanut silloin yksityiskohtaisia, monimutkaisia ja pitkiä tarvikelistoja sisältäviä blogijuttuja Näin selviät lapsen kanssa matkalla, sillä sellainen ei tullut kenenkään mieleenkään, että ei selvittäisi. Vanhempani olivat kahdenkymmenenviiden ja he halusivat matkustaa, siispä me matkustimme.

Nämä kuvat ovat Pariisista, metsäisimmät Bois de Boulognesta, jossa yövyttiin. Matkalla oltiin kokonainen kuukausi, josta suurimman osan ajasta vietin näköjään skottiruudullisessa pussissa pitsimyssy päässä. Kun rahat alkoivat loppua, hyppäsivät vanhempani junaan ja lähtivät takaisin Suomeen. Minä nukuin repun päällä junassa ja keikuttelin kai siellä kiskoilla viimeistään itselleni ikuisen matkakuumeen.

Näettekö miten onnellisen näköinen olen tuolla sinimarkiisisella pariisilaisella terassilla, ja onko minulla todellakin tyylikkäästi hartoille kiedottuna pienenpieni keltainen neulepusero? 

9 Comments

  1. Anonyymi says

    Kuinka suloisia kuvia ja mahtava tarina!! Oliko sinullakin pienoinen röyhelöhattu?

    Itse olin kuukauden vanha, kun vanhempani lähtivät kesäksi kiertämään Suomea asuntovaunulla ja farmariautolla.
    Töitäkin he tekivät siinä ohella.
    Kiertolaisveri on lähtenyt aikaisin virtaamaan suonissani…

    Nikadora

  2. Minä olen ollut omia vanhempiani parempi matkaaja, sillä he eivät halunneet ikinä mihinkään eivätkä ymmärtäneetkään että joku voi mokomaa haluta. Olen siis ottanut moninkerroin takaisin puutteen ja aloin reissata heti kun täytin 18, vaikka kaikin tavoin on yritetty estää. Voi siis ajatella niinkin että vanhemmat suorastaan ajoivat menemättömyydellään minut matkailijahulluksi.
    Tai sitten sen tartunnan saa jo pienenä kuten sinä.

    joo, nää on kivoja:)

    • Tuokin on toimiva teoria! Mä niin rakastan vanhojen valokuvien värejä…

  3. Anonyymi says

    Vanhojen lapsuuskuvien erityiset herkät värit -kuin jostain toisesta erityisestä maailmasta.
    Ja kaikki tuo silti tapahtui itselle kuin vasta eilen…
    Olen toivoton eilispäivän romantikko!
    -Kaipaus on kuiskaus vuosikymmenien taa…

    Nikadora

  4. Anonyymi says

    Vaikuttaa siltä, että sulla on ollut kiva ensimatka! Ja voi vitsi noita kahta miestä tuon terassikuvan vasemmassa laidassa – aurinkolasinen ja sen vieruskaveri…

    Belgian Lempi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.