comments 6

Reissu-Anna

Ystäväni Ira lähetti minulle melkein tyhjän kortin, jonka yläkulmassa luki vain kehotus kirjata ylös minkälainen on seikkailijatar-Anna.

(Hän lähetti minulle myös kaksi muuta korttia, kirjan ja ihanan sitaatin, kiitos niistä kaikista.)

Kortti lojui avaruuskeittiöni tiskillä muutaman päivän kunnes haparoin kynän käteeni ja aloin kirjoittaa.

Anna on (matkailijana):
levoton
fomo-tyyppi
arka
ja vähän ujo
huono päästämään irti
sopeutuvainen
pesänrakentaja
luottavainen
rutiiniensa vanki
ankara itselleen
liikaa miettivä
kiinnostunut kaikesta
kaikkiruokainen
ja syömistä rakastava
nopea oppimaan
innostuja
ihmis-ihminen
paljon unta tarvitseva
eli väsyneenä nihkeä
siisteyttä rakastava
turhasta stressaava
haalija
laiska
mieleltään tempoileva
ikuinen huolehtija (teenkö oikeita asioita?)
itseään koko ajan tarkkaileva
maailmaa itsensä kautta tarkkaileva
liian jotenkin TIETOINEN itsestään koko ajan
vuoristoteillä pahoinvoiva
kiintyvä
visuaalinen
vedestä ja kahvista riippuvainen
pakahtuva
kiihkeä
kyllästymistä pelkäävä
omia ajatuksia välttelevä
liikaa Yle Areenaan turvautuva
huonoa omaatuntoa ihmeellisistä asioista kokeva
ahne elämyksille
ahne kaikin puolin

Luulin, etten keksi mitään, mutta kortti täyttyi hetkessä ääriään myöten.

Olen oppinut pieniä asioita itsestäni ja ylipäätänsä tällä matkalla.

1. Pelkääminen on turhaa. Taisin kirjoittaa tämän jo kerran, mutta en saa maalattua mieleeni niitä tunteita ennen matkaa, kun tuijotin kattoon kello 4 yöllä ja päätin aamulla perua koko roskan. Mitä pelkäsin?

2. Ihminen on sopeutuvainen eläin. Paljastan teille jotakin vähän kipeää: kun olin juuri saapunut Kalamataan ja kämpille ja jäin ensimmäisen kerran yksin, purskahdin itkuun. Päässäni takoi vain yksi ajatus. Minun on mahdollisimman nopeasti selvitettävä miten pääsen täältä Ranskaan. (Ranskaan? Kuinka ei kotiin Hankoon?) Seuraavana aamuna sisustin jo olohuonetta, hyräilin, tutkin katujani ja nyökkäilin naapureille. Olin aloilleni asettunut ja tyytyväinen olooni. Olen ollut joka päivä sen jälkeen täällä kotonani.

3. Ikävä ei ole ylitsepääsemätöntä. No tätä kai pelkäsin eniten. Nykyajan vempeleet ovat hyvä-paha asia. Olen melkein koko ajan läsnä kotijoukkojen elämässä ja arjessa, vaikka heillä kuulemma onkin erillinen whatsapp-ryhmä, joka muodotuu lähtöni aiheuttamista Survivoreista.

4. Sadepäivä on tylsä päivä missä vain. Itse asiassa elämä on aika samanlaista missä vain. Hiustenpesua, tiskejä, kaupassa käyntiä, laskujen maksamista.

5. Kuukausi on lyhyt aika. (Miksen lähtenyt vuodeksi samalla panikoinnilla?)

6. Minäkin olen sama. En minä tule muualla muuksi, vaikka salaa olinkin niin toivonut. (En ole esimerkiksi laihtunut kymmentä kiloa.)

7. Kaikki järjestyy. Ei pesukonetta? Pyykit hoituvat kuluneessa oranssissa muoviämpärissä. Ei lämmintä vettä? Keitetään kattilassa. Kaikki järjestyy.

8. Älä väännä senkin vänkääjä. Anna olla. Älä ohjaile.

9. En olisi arvannut, miten vaikeaa on mennä yksin syömään. Aivan sairaan vaikeaa. Eilen illalla alkoi sataa kaatamalla ja jouduin syöksymään kaupungilla kuljeskellessani lähimpään kuppilaan. Se ei olisi ollut valintani, jos sää olisi ollut toinen, siinä oli jo ulospäin jotain sulkeutunutta. Kukaan tyhjässä tavernassa ei puhunut yhtään englantia. Istuin kuitenkin alas vettä valuen ja tilasin mintulla maustettuja lihapullia tomaattikastikkeessa, jogurttia ja pita-leipää. Sain kanaa ja ranskalaisia. Minulla ei ollut kirjaa mukana, vain yksi tyhjä postikortti, jonka kirjoittaminen (yritin tehdä sen mahdollisimman hitaasti) vei kiusallisesta ruokailuhetkestä noin puolitoista minuuttia. Leikin mielessäni urheaa sotareportteria ja selvisin hengissä ja ehkä vain hiukan huijattuna ulos ravintolasta.

10. Tärkein opetus siis: Pidä aina kirjaa kassissa.

(11. Aurinko ei enää juuri rusketa lokakuussa, vaikka olisi 30 astetta lämmintä.)

Olin ajatellut, että teen tämän vasta viimeisessä Kreikka-postauksessa, mutta miksi pihtailemaan kiitoksia? Tämä matka ei olisi ollut lähimainkaan sama, ei lainkaan yhtä onnistunut, enkä olisi kai koskaan oppinut ymmärtämään Kreikkaa ilman Ullaa ja hänen kumppaniaan Tatea. He ovat väsymättä kuskanneet minua ällistyttäviin, syvästi vaikuttaviin paikkoihin, kerranneet jumaltarinoita korvaani ja syöttäneet kaikilla herkuilla mitä tällä maalla on tarjota. Silloin ensimmäisen päivän iltana, surkean romahdukseni jälkeen lapoin itseeni Ullan parvekkeella hortaa, rapeakuorista kanaa, paistettuja perunoita ja kreikkalaista salaattia, hörpin viiniä, nakersin kakstushedelmää ja aloin taas elää. Siis kiitos.

Välillä olen miettinyt pitäisikö minun olla enemmän yksin, rypeä kämpällä ja katsoa mitä minulle tapahtuu, mitä minusta kumpuaa. Mutta miksi niin? Miksi minä ajattelen että minun täytyy tavoittaa jotakin kurjuuden kautta? Miksi en katsoisi rauhassa mitä minusta kumpuaa kun olemme ajelleet aamulla syrjäiselle rannalle, loikoilleet kuumilla, valkoisilla, pyöreillä kivillä, keskustelleet kirjallisuudesta, lukeneet horoskooppeja (Zeus on tunne-elämäni puolella ja tuo hyviä asioita, mutta kaikki uudet tuttavuudet eivät ole hyväntahtoisia), tilanneet lisää tuorepuristettua appelsiinimehua, uineet ja taas uineet?

Tähän matkaan liittyy tänään hiukan haikeutta ilmeisesti siksi, että se on väistämättä taittumassa kohti loppuaan. On viimeinen lauantai-iltani täällä. Siksipä lähdemme tänään porukalla ulos, menemme torikatoksen alle viinibaariin, syömme, juomme ja iloitsemme. Juhlimme ystävyyttä ja ehkä vähän sitä poloista seikkailija-Annaa, joka uskalsi lähteä ja ottaa vastaan sen, minkä matka oli antava.

Päivän kirja: Claes Lindskog, Kreikkalaisia jumalaistaruja ja satuja.

6 Comments

  1. Anonyymi says

    Mikä runsaudensarvi!
    Ihmis-ihminen. Tell me about it?

    Tehtävä viimeiselle viikolle: Tee kaikki toisin.
    Toisin sanoen: Aamupala, pukeutuminen, kävelyreitti, ruokapaikka, retki tuntemattomaan ja illaksi yllättävä tanssipaikan valinta =)

    Näe vielä hetken kaikki toisin…
    (…too weirdo..?)

    Nikadora

    • "Runsaudensarvi" on sana, jota olen eniten käyttänyt täällä, jopa enemmän kuin sanaa "ihana"!
      Hyvä idea tuo toisin tekeminen. Mä olen, kuten listasinkin, huomannut täälläkin noudattavani hirveen tiukasti totuttuja tapojani, ikään kuin ne pitäisivät jotenkin jalat maassa. Vähän vois höllätä.

  2. Ihana Anna <3 Nauroin (taas) ääneen ja koska olen yksin kotona, koira alkoin haukkumaan, kun luuli, että kommunikoin jonkun kanssa. Onnellisia hetkiä viimeiseen Kreikka-viikkoon!

  3. Anonyymi says

    Hyvin valittu uiminen, ajelut, rannat, aurinko, kirjallisuuskeskustelut kämpällä yksin rypemisen sijaan. Kumpuilee sitten, mitä kumpuilee.

    Itse istun täällä kylmähkössä työhuoneessani (jep, näitä täkäläisten vanhojen talojen juttuja, että eristys käytännössä olematon eli lämmitystä ei juurikaan ole varaa huudattaa vaikka eko-omatunto hiljeniskin jäätyneiden näppien otteeseen), katselen sateiseen harmaanhyssyyn, päivään joka ei tajunnut valjeta ja voin kertoa, että ainut mitä musta kumpuaa on sekunti sekunnilta vahvistuva päätös napata läppäri kassiin ja siirtyä kahvilaan, ihmisten ilmoille hälinään, omenapiirakalle.

    Belgian Lempi

    • Tein saman päätöksen heti palattuani. Joka päivä ulos kahviloihin ja ihmisten ilmoille, muuten en tätä talvea ja pimeyttä kestä. Meillähän on kylmä kotonakin, vanhassa kivikasassamme, mutta enemmän vielä sen takia että on oltava ihmisten ilmoilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.