comments 3

Rakkausruokaa

En voi millään uskoa, etten olisi kertonut tästä pastasta ennen, mutta ainakaan hakukenttä ei löydä aikaisemmasta esittelystä viitteitä. Siis tämähän on kuitenkin pastojen pasta, meidän elämämme kannalta, ilman tätä pastaa ei ehkä olisi meitä pariskuntana, lapsukaisia, koko tätä kreisiä kohellustamme. Antakaas kun kerron.

On ehkä vuosi 1993. Ei ollut ainakaan kesä, oli joku muu. Asuin Aleksis Kiven kadulla (no en nyt herranenaika sentään KADULLA, mutta siis pienessä yksiössä siinä kadun varrella, ennen kuin Kallion hoodit olivat cooleja, päinvastoin).  Olin pyytänyt ensimmäisen kerran erään tummatukkaisen pojan syömään luokseni. Kun sanon pieni yksiö, tarkoitan t o d e l l a pientä yksiötä. Sänky, koko seinän peittävä kirjahylly, toiletissa vain käsisuihku. Mutta säälittävä pöydäntapainen ikkunan edessä oli kuitenkin kauniisti katettu.

Seison siis pienessä keittiönurkkauksessa höyryävien kattiloiden äärellä ja valmistan touhukkaana pastaa ja gorgonzolakastiketta, kun ovikello soi. Oven takana vilkkuvat ruskeat silmät ja kimppu gerberoita. Ruokailu jännittää niin paljon, että unohdan salaatin ja patongin keittiöön, josta löydän ne vasta kun ateria on ohi. Oliko meillä jälkiruokaa lainkaan, muuta kuin toisemme? Näin jälkikäteen ajateltuna ruokavalintani oli melko rohkea, jakaahan sinihomejuusto kansan jyrkästi kahtia. Ruoan jälkeen poika kuitenkin sanoo ensimmäisen kerran ääneen, että tykkää.

Aika liikkistä.

Tämä ruokalaji on jäänyt pyörimään repertuaariimme, sitä tehdään kun on kauhea kiire ja kauhea nälkä, ei enää niinkään romanttisiin tarkoituksiin. Eikä kauhean usein, niin tuhtia se on.  Resepti on niin nopea, ja niin helppo, ja silti niin ihana, että pyörryt:

Penne al Gorgonzola

Laita pennet kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Kastike valmistuu pastankeittoajassa, todellista pikaruokaa!

Laita pieneen kattilaan kermaa (tai kerman ja maidon sekoitusta) ja murustele joukkoon gorgonzola-juustoa tai muuta sinihomejuustoa. Minä laitan paljon, koska me kaikki pidämme mausta, mutta kastikkeesta saa tietysti miedomman vähemmällä juustolla.

Anna juuston sulaa kermaan, sekoittele. Mausta RUNSAALLA mustapippurilla.

Nosta syvälle lautaselle pastaa ja ammenna kermaista kastiketta päälle. Jos olet oikein villillä tuulella, lisäät vielä parmesaniakin. Nauti!

Koska perusohje on niin helppo, innostun välillä varioimaan. Esimerkiksi salvia sopii kastikkeeseen hyvin. Italialaiset nauttivat gorgonzolapastansa usein saksanpähkinöiden kera.

Kuvassa pennet ovat vaihtuneet basilikalla ja pinjansiemenillä täytettyihin pastatyynyihin, kastikkeessa on voissa kuullotettua purjoa ja tarjolla oli myös tuorepestoa, Lidlin Italia-viikkojen aarteita. Penne-versiossa (ei toimi tuorepastan kohdalla)  laitan jäljelle jääneet pastat ja kastikkeen uunivuokaan, ja tarjoilen seuraavana päivänä gratinoituna. Mahtavaa niinkin.

Lue lisää: miten saada lapset syömään melkein kaikkea, kuten nyt vaikka homejuustoa, siihen löytyy vinkki täältä 😉 

3 Comments

  1. Nikadora says

    Kaikki, noin parikymppisenä eletty ja koettu, on juurevaa, aitoa, vaikutteille altista aikaa…ehkä melkeinpä eniten liikuttavaa.

    (Nyt alkoi mielikuvitus laukata. Kopotikop…)

    —Paluu yksiöösi—
    Kuvitteelliset 3 asuinpaikan vaihtoehtoa & miten elämä niiden mukana olisi eri tavoilla haarautunut?

    • Anna says

      Me olemme joskus leikkineet tuolla ajatuksella. Luulen, että tämä on ollut monella tavalla paras tie.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.