comments 14

Provinsiaalinen takanreunuskokeilu

Minulla on pakottava tarve tehdä tila kuin tila omanoloisekseni. Tunne iskee heti esimerkiksi hotellihuoneeseen astuessani, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka kivasti asiat ja esineet on järjestelty ennen iskuani. Tuolit siirtyvät, pienesineet vaihtavat paikkaa, ostan ehkä jopa kukan tai tuoksukynttilän (jota en edes hotellihuoneessa saa polttaa, sen tiedän toki.) Kirjoja ja lehtiä raahaan aina mukanani järisyttävää määrää, niiden pinoaminen saa paikan kuin paikan tuntumaan kodilta. Pari ystävää on kysynyt sisustusapua. Vastaan aina, ettei minussa ole tippaakaan sisustajaa, mutta ehkä sitten vähän sellaista ”kotikuiskaajaa”.

Ranskan villalla oli oikein kaunista ja kodikasta jo ennen minuakin. Satuin vaan levittäytymään yhtenä iltapäivänä lounaan jälkeen Tabac-puodista haalimani sisustuslehtipinon ja rosé-lasillisen kanssa terassin muurille ja siitä se ajatus sitten lähti. Ja TIETENKIN kysyin talonomistajilta lupaa! Enkä riehunut takanreunusta enempää.

Puiset keittiökalut ovat käytännöllisiä mutta myös koristeellisia, yksinkertaisella ja lämpöisellä tavalla. Tuo pitkä, jossa on urat, on patonginleikkuulauta. Oliivipuunoksia löytyi pihalta, samoin kuin tuo sinimarjainen, runsas lehvä. Aloituslauseen ”omanoloinen” onkin ehkä muuten väärin sanottu, luulen lukevani huoneiden ajatuksia, en pelkästään toteuttavani itseäni. Talo tuntui kertovan omat värinsä; olohuoneeseen oliivinvihreää, laventelinsinistä, hiekkaa, kermaa, kyyhkynharmaata…

Sanokaas, kummasta te pidätte enemmän takanreunalla, noista hopeakehyksisistä vanhoista valokuvista kylältä vai lämminsävyisemmästä maalauksesta?

Yhtenä villan jättiläismäisenä etuna oli kirjastohuone, joka – vaikkakin oli dekkaripainotteinen – tarjoaisi mielenkiintoista luettavaa useammallekin vierailulle. Tuon Maigret’n ostin itse, ja jätin takan päälle, minusta se oli niin kaunis. Talon muita värejä näet aikaisemmasta jutustamme tai villan sivuilta, esimerkiksi nuo yläkerran makuukamareiden voimakkaat värit olivat nerokkaat!

14 Comments

  1. Hei minä oon ihan samanlainen! Miehenikin on jo ihan tottunut siihen, että kun mennään lomakotiin, minä hetken siellä oltuani alan siirrellä tavaroita ja kasata henkilökohtaisia juttuja esille. Monesti otan kuvan alkutilanteesta, että muistan laittaa tavarat oikeille paikoilleen lähtiessäni.

    Ja hei, kotikuiskaaja on nerokas sanasovellus! Itsekin olen miettinyt, etten oikein tykkää sisustaa (se tuntuu liian tunkeutuvalta ja rivakalta ilmaisulta) tai varsinkaan suoraan sanoa, mitä missäkin "pitäisi tehdä", vaikka monesti olenkin ollut tuttavien kotien kohentamisissa, remonteissa ja muissa laitteluissa ollut apulaisena, toisina silminä.

    • Minäkin harrastan tuota samaa, eli otan kuvat ennen kuin kosken mihinkään ja palautan tavarat paikoilleen siirtelyvimman jälkeen. Ei tulisi pieneen mieleenikään väittää, että asiat olisivat paremmin jäljiltäni, vain erilailla tai jonkun oman rytmini mukaisesti. Kuulostaa omituiselta, mutta joskus pienellä siirtelyllä saa omat energiat virtaamaan paremmin. Ja sehän ei ole mitenkään alkuperäisen kalustuksen vika, jos yhdellä pöhköllä toukalla on antennit tukossa!

  2. Ai kamalaa, kun itsestäni vaan höpötän. Ilahduin vain niin, kun löytyy muitakin lomakotikohentelijoita. Tuo lämminsävyinen maalaus+asetelma tykästytti mua enemmän.

    • Ei kun hyvä vaan kun höpötit omistasi, toivoinkin kuulevani etten ole AINOA! Minäkin pidin taulusta enemmän, ja se jäi.

  3. Anonyymi says

    Piensisustus on ehkä kiintoisampaa kuin suunnitellapa vaikka kodinhoitohuone =)
    Eipä sillä, aloin ehkä jo 11-vuotiaana pikkuhiljaa, siirryttyäni paperinukeista (muistattehan nuo Apu-lehtien ihanat paperinuket!) ja barbeista, (joiden lisäksi oli huonekalut, hevonen, koira ja autokin rekvisiittana!) Avotakka-lehden innoittamana sisustussuunnittelijaksi. Avotakoissa oli ainakin vielä 80-luvulla ihastuttavia pohjapiirroksia asunnoista. Ja kiehtovammaksi niissä teki vielä ne "ennen" ja "jälkeen"-ratkaisut.
    Harrastuksenani ja intohimonani oli suunnitella omia pohjaratkaisuja ja pyysin siskoani vielä tekemään ongelma-pohjapiirroksia, joita sitten muokkasin paremmaksi.
    Arkkitehtia ei olisi tullut huonon matikkapään vuoksi, mutta ah, tuo sisustussuunnittelija jää kyllä vieläkin kytemään. No, tuli sitten visualisti ja joka paikan säätäjä. Olen tarkka yksityiskohdista kotonani ja missä tahansa, en niinkään kokonaisuuksista…

    Niin, ja parempi tunnelmaltaan on tuo taulullinen takanreunus. Ja aaah, kun omistaisi oman reunuksen!
    Siinä oisi mielialojen mukaan vaihtuva tavaranäyttely…

    Nikadora

    • Todellakin, paljon pienempää ei olekaan kuin yks takanreunus 🙂 Ihan mahtava tuo pohjapiirros-leikkisi!

  4. Täälläkin viittaa samanlainen! Aina ensiksi käyn läpi "putsauksen" kun johonkin majoitukseen saavun. Kaappiin lensi Pariisin kodissa oitis väärän väriset pikkutyynyt sohvalta, Genovan palatsissa käänsin ympäri ensitöikseni taulun johon oli maalattu nalle, Braccianon kodissa hus pois sai mennä isännän jenkkilippiskokelma, Rooman kodissa vaihdoin heti pöytäliinan…tietenkin laitan kaiken paikoilleen kun lähden.
    Ja sitten omat tilalle, juuri kynttilät, kukkakimput, kirjat, ikoni, joka mulla on aina mukana…minä muuten poltan hotellihuoneissa kynttilää ja pelkään koko ajan että palohälyytin alkaa päristä.

    Kunpa olisikin oma takanreunus, niin! Viimeksi etsin Pariisin kotia niin, että takanreunus pitää olla. Ei sitten kuitenkaan ollut. Takanreunuskämpissä oli aina jokin muu vika kuten sijainti tai pöydän puute, ilman pöytää en voi olla yhtään missään.

    Sanoisin että tykkään reunuksella enemmän taulusta.

    • Sama, niin sama. Voi miten monta lomakotia ja hotellihuonetta olen dekoreerannut. Raahaan jopa harmaata filttiä mukanani, jotta saan sängyn päälle oman pesän. Ykkösinhokkini on muuten hotellihuoneiden sellainen päiväpeittoa pienempi liukas suorakaidekaistale jalkopäässä, yleensä käsittämättömän rumasta kankaasta! No, mitään sellaista ei ollut Ranskan talossa, se minun on myönnettävä. Vain se joku oma kädenjälki on näköjään aina jätettävä. Tai siis ei JÄTETTÄVÄ, yleensä laitan kamat paikoilleen! Tämä oli poikkeus kun oli tuttavista kysymys ja sain ihan luvan kanssa kokeilla. Minäkin pidin taulusta enemmän, hienot sävyt. Taulu siihen jäikin. Vai olttete sinä kynttilöitä hotellihuoneissa, senkin rebelle! 😀

    • Anonyymi says

      Asuin vuokralla kerran historiallisen vanhassa kolmikerroksisessa pitsihuvilassa.
      Minulla oli se alin kerros, joka oli puoleksi maan alla. Jokaisessa kerroksessa meitä asui sinkkunainen. Ylimpänä reilu kolmekymppinen, keskellä omistaja, reilut viiskymppinen eronnut nainen ja alimpana minä, silloin reilut parikymppinen.
      Asunnossani oli viehättävä ja erikoinen pohjaratkaisu. Keittiönä tosin toimi hellan ja jääkaapin lisäksi vain vanha keittiötaso. Vesipiste oli lyhyen käytävän päässä, samassa, mikä toimi pyykki- ja pukuhuoneena. Sen vieressä pesuhuone vessanpöntöllä ja sauna.
      Keittiöhuoneesta oli avara näkymä pieneen olohuoneeseen, jonka nurkassa oli vanha kakluuniuuni!
      Silloin pääsin takanreunusta koristamaan kummilapsen ja siskojen valokuvilla ja mummin vanhoilla esineillä.
      Saapahan muistella yhtä takanreunusta…
      Olohuoneesta oli pari porrasta yläsoppeen, jossa oli vaatekaapit ja iso peili nojaamassa seinää vasten. Yritin nukkuakin tässä sopessa, mutta se oli talvisin niin vetoinen, että siirryin levitettävälle sohvalle takaisin.
      Ehkä oli erikoisin paikka, jossa olen asunut. Pihalla oli vanhoja hedelmäpuita ja kaunista kaikin puolin. Helsinkiin matkaa ehkä 10km.

      Nikadora

    • Voi minkä kuvan maalasitkaan sanoillasi! Kakluuni olis ihana ja olen aina rakastanut asuntoja, joissa on parin portaan korkeuseroja, en tiedä miksi. Ja rakastan myös koloja ja soppia.

    • Ei voi olla totta että Kirjatoukallakin on oma peitto mukana! Mulla on aina sellainen iso kangas, kaiken varalta. Tarpeen mukaan siitä voi tehdä verhon, pöytäliinan, sohvan päällisen, mikä sitten onkin missäkin tapauksessa akuutein "ongelma" piilotettavaksi. Jos ei tarvita niin käytämme piknikalustana.
      Myönnettävä on että hitusen kärsin tästä esteetikon tuskastani, olisi helpompaa ellei väärät värit tai kuviot ym niin kovasti kiusaisi.

    • Anonyymi says

      Aatelkaa, jos pääsisi niin helpolla, että aamiaisen ja lumenluonnin välissä aattelisi vain lounasta ja illalla tulevaa urheiluruutua.
      Ollappa kunnan lapiomies /
      Ei silmiin sattuvia väri-ja kuvioyhdistelmiä enää koskaan !

      =)

      Minäkin olen viehättynyt parin portaan korkeuseroista. Ystävälläni semmoinen on keittiön ja olohuoneen välissä. Rinnetontilla taitaa ainakin toimia.

      Nikadora

    • Tauluja en ole tajunnut koskaan kääntää, mutta olen kyllä vaihdellut taulujen paikkoja 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.