comments 6

Poikki

Viime tiistaina matkalla hautajaisiin autosta puhkesi Tammisaaren kohdalla rengas. Seisoimme mustissamme tien poskessa odottamassa korjaajaa, oli kylmä ja kiire. Silloin ajattelin, etten selviä tästä kaikesta, en vain selviä.

Lauantaina seisoin eteisessä vapisevana ja väsyneenä. Ylioppilasjuhlan järjestelyiden muistilistaa oli päivitetty perhechattiin toimestani vielä klo 4:40, olin pitänyt vain hädintuskin itseni kasassa koululla kun kaunis ja viisas esikoiseni piti ylioppilaiden puheen ja nyt tupa oli täynnä vieraita. Mutta catering oli myöhässä, ruokapöytä oli ihan tyhjä.

Toukokuu on ollut hulluin koskaan, ja sen viimeinen viikko, jo kesäkuun puolelle kurottava, pelkkää suhinaa päässä. Kaikesta kuitenkin selvittiin. Rengas korjattiin, mummi haudattiin, lakki päähän painettiin ja juhlaruokakin saapui.

On pari asiaa, joiden kohdalla minulla menee hermo: juhlat ja matkat. (Ja okei, joskus myös arki.)

Muistatteko, kun jokunen vuosi sitten puhuttiin paljon naisten multitaskaamisesta, näkymättömästä, jatkuvasta projektinjohtajan työstä, metatyöstä?

Minulla on kaikki tieto päässäni, kaikki langat käsissäni ja iso vastuu harteillani. Minä muistan kaiken. Minä myös käskytän ja pyydän, vaikken haluaisi enää käskyttää enkä pyytää. Haluaisin usein vain päästää irti, mutta sitten kenelläkään ei olisi enää kivaa.

Nyt kerin kokoon Kreikan matkaamme. Listoja on monta: tee, muista, osta. (Pese, soita, peru, varaa, pakkaa, kysy, varmista ja vahvista.) Meillä minä olen se, joka hoitaa lennot, majoitukset ja autonvuokrauksen, ja se, jolla on kaikkien passit.

Ajattelin kukonlaulun aikaan lauantaiaamuna luovuttaa Helsingin lentokentällä juhlallisin elein kaikille 18-vuotta täyttäneille rakkaille perheenjäsenilleni heidän passinsa ja sanoa:

“Tämän asiakirjan myötä luovutan teille myös vapauden ja vastuun omasta matkastanne, ja yhden viidesosan vastuuta yhteisen matkamme onnistumisesta, ja onnellisuudesta.”

En ota passeja enää takaisin talteen, jokainen saa huolehtia omastaan. Muistuttakoon se heitä siitä, että loputtomiin ei voi luovuttaa kuormaa, ei edes niin kevyttä kuin passi, toisen ihmisen kannettavaksi.

Rakastan perhettäni, ja minusta on maailman ihaninta lähteä heidän kanssaan matkalle. Heidän rinnallaan, yhdessä, ei edessä, tuulta halkoen.

Lue lisää: “So when we ask women to take on this task of organisation, and at the same time execute a large portion, in the end it represents 75% of the work. Feminists call this work The Mental Load.” Mainio ranskalainen sarjakuva aiheesta The Guardianin sivuilla.

Metatyötestin voit tehdä Kirkko & Kaupunki-lehden sivuilla.

6 Comments

  1. Paluumuuttajatar says

    Tulos oli : Perheen Metatyöpäällikkö. Tosin osasin sen jo arvata etukäteen. Puolison hyväksi täytyy todeta, että kyllä silläkin on hommansa ja niitä on ihan reilusti. Meidän poppoo vaan vaatii aikamoista organisointia ja työmäärää. Saattaa olla siis useampi päällikkö samassa taloudessa. Onnea sinnekin ylioppilaasta! Meidän ylioppilas aloittaa kohta pääsykokeensa. Hui.

    • Anna says

      Täällä pääsykokeet jo takana, nekin (4) siinä megatoukokuun lomassa… Odotetaan seuraavaksi vastauksia. Tsemppiä sinne!

  2. Mona says

    Hienot nuo sakset tuossa kuvassa!
    Hankin itselleni oranssit Fiskarsit muistuttamaan juuri tuosta tärkeästä napanuoran jatkuvasta katkaisemisesta. Etten itsekään unohtaisi. Että passia voi kantaa itsekin.
    Sakseni on merkattu, eikä juuri niitä saksia saa muut perheessä käyttää.
    Halaus matkaan!

    • Anna says

      Hyvähyvä! Pieni mutta tärkeä asia, omat sakset. Seuraavaksi oma huone? (Siitä haaveilen.)
      Kiitos halauksesta, matka tulee tarpeeseen.

  3. Sari says

    Tunnistan niin tämän, ja sama tilanne on meilläkin. Kaikkien asioiden projektiylipäällikön homma on erityisen raskas kantaa juuri matkojen ja juhlien kohdalla, ja niin mielelläni jakaisin sen tehtävän, mutta kun vapaaehtoisia ottajia ei ole! Ehkä tosiaan seuraava vaihe on se, että yksinkertaisesti vain siirrän vastuuta suoraan kaikille yli 18-vuotiaille, ja jos hommat jää hoitamatta, annan olla enkä ainakaan ryntää sivusta korjailemaan tilannetta.
    Sympatiaa ja tsemppiä sinne, ei kai tässä kohtalotoverina muuta voi sanoa. 🙂

    • Anna says

      Ongelma on juuri tuo että hommat todellakin saattavat jäävät hoitamatta. Sitten kuitenkin joudun selvittelemään asioita joka tapauksessa, entistä pahemmassa kiireessä, ehkä vieraassa maassa, vähin vaihtoehdoin, kalliimmalla rahalla… Sanotaan nyt vaikka jos pelmahtaisimme Ateenan lentokentälle, eikä vuokra-autoa olisikaan. En tiedä voiko tässä voittaa. Siksi teen itse. Ja kiukuttelen. Tyhmää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.