comments 4

Perhe kuin perhe

Meidän kahjon pikkuperheemme vappu oli ihan meidän näköisemme. Kolme meistä heräsi ennen kello kuutta aamulla pistämään yhden matkaan jäätelökioskin jonoon. Jäätelökioski aukeaa kello 10, mutta jos on jo vuosia ollut kesäkauden The Ensimmäinen Asiakas, on siinä tradition taakkaa harteilla. Me vanhemmat keittelimme sitten kuumaa kaakaota ja teimme kerrosvoileipiä sinne jonoon, kunnes neljän tunnin hyisen odottelun jälkeen onnellinen poika asteli kioskilta valtava tötterö kädessään.

Me vietimme aamupäivän työnjuhlaa pesemällä vierastalon terassia minkä kuohuviinin lipittämiseltä ehdimme ja laittelemalla pihaa, kunnes nälkä yllätti. Apu löytyi läheltä, syöksyimme Marttojen vappukahvilaan vastapäiselle kaupungintalolle lohileiville, karjalanpiirakoille ja munkkirinkuloille.

Jos yksi kakara oli seissyt aamuvuorossa neljä tuntia, niin teinit pitivät Hankoa pystyssä seuraavat neljä myymällä vappupalloja jäätävässä tuulessa voimisteluseuransa hyväksi. Me vastasimme ilmapallokauppiaiden vappulounaasta, eli minä puskin pöytään perinteiset nakit, lihapullat, perunasalaatit, perunalastut ja donitsit kun kohmeisesti kikattava tyttölauma sai vuoronsa päätökseen.

Sitten me yritimme käydä päiväunille, mutta avasimme vahingossa television, josta tuli Suomen Euroviisukarsinta 1987! Ahahahahaha!! Ja sitten tuli Lou laulamaan meidän takaovelle, mutta hän kyllä ymmärsi yskän kun me kiskoimme huopia nenään asti sohvillamme emmekä tarjonneet yhtään samppanjaa. Yhdellä oli vielä tennistreenitkin jossain välissä, vaikkemme ottaneet uskoaksemme, vappupäivänä.

Illalla lähdimme koko perhe katsomaan Kino Olympian punaisille samettipenkeille Bélierin perhettä. Ranskassa 2014 ensi-iltansa saanut ja huippusuosituksi osoittautunut elokuva ei ollut mitenkään erityisen hyvä elokuva, mutta sitä katsoi mielikseen ja siksi me vain nyt ilman sen kummempia selityksiä pidimme siitä. Ottakaa nenäliinat mukaan, just saying. Herra Kamera pyyhki silmiään kaulahuiviini… Elokuvassa musiikinopettajaa esittää ihana Éric Elmosnino, tuttu mm. Gaisnbourg-leffasta. Pääosaa eli ”Paulaa” esittävä Louane taas on tuore löytö Ranskan The Voice-ohjelmasta. Traileriin pääset tutustumaan tästä.

4 Comments

  1. Teidän vappu kuulosti niin kivalta 🙂 Uskoisin viihtyväni oikein hyvin tuollaisessa pienessä kaupungissa jossa on omat perinteet. Täällä Jyväskylässä kun hukkuu massaan. Tarviis vaan löytää mielenkiintoiset työpaikat niin olisimme kyllä valmiita muuttamaan minne vain 🙂 Olen itse vähän tätä perus oravanpyörää vastaan jota me kuitenkin kuljemme viikosta toiseen.

    • Meillä oli kyllä kiva vappu, rauhallinen. Olemme monena (useimpina) vappuna olleet myös Casinolla, jossa kuorot laulavat ja ihmiset viettävät piknikkiä, ja vappulounaita olisi ollut kaupungissamme ainakin kuusi houkuttelevaa plus kivat kahvilat siihen päälle. Ilma oli sen verran harmaa, että tällä kertaa näin.
      Toivottavasti elämänne asettuu uomiinsa. En uskalla kannustaa, mutta sanon vain, että joskus se oravanpyörästä hyppääminen kannattaa. Elämä on lyhyt <3

  2. Eikä hän laulanut ihanasti! Täytyy myöntää että kuin neitokainen lauloi "Je vole" ja rupesi tulkkaamaan perheelle niin kyllä kyneleet valuivat minunkin poskelle…varsinkin koska oma tytär on kohta muuttamassa pois kotoa (nyh nyh)…

    • Me nyyhkimme myös loppukohtauksessa, kyllä sen nyt jo tietää miten haikeaa tulee olemaan laskea lapsista irti <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.