comments 13

Pallo kerrallaan

Ai että. Nyt oli hieno.

Olen nähnyt taas KAIKKI leffat viime aikoina, kiitos Hangon Kino Olympian tarjonnan. Tai siis kaikki max. K12 leffat. K12 on mun itse itselleni asettama ikäraja oman mielenrauhani tähden, mä olen silleen herkkis.

Ja tietenkään en ole nähnyt KAIKKIA elokuvia, kun sanon KAIKKI elokuvat. Kyllä te tiedätte. Mutta viimeisimmistä ainakin Victoria & Abdul (Judy Dench ON!), The Big Sick (mä meinasin tukehtua siihen lespaavaan mukacooliin puhetapaan), Yösyöttö (jep, menee Hangossa, vauva oli koko ajan eri näköinen) ja niin edelleen.

Mutta BORG / MCENROE. Huh, tykkäsin todella. Janus Metzin ohjaama elokuva on taitavasti tehty ja jotenkin ehjä. Kauniskin. Sverrir Gudnason ja Shia LaBeouf tekevät ihan älyttömän osuvanoloiset roolisuoritukset, Stellan Skarsgård on ihana, mutta kaikista sydämeenkäyvin on nuori Borg, jota esittää Björn Borgin oma poika Leo Borg.

Miinusta ehkä siitä, että aika paljon pitää tietää 70-80-lukujen taitteen tennisskenestä pelaajineen ja lajista muutenkin, esimerkiksi lopun finaaliottelu on jännittävämpi jos yhtään ymmärtää pisteidenlaskua.

(Vähäisistä ikävuosistani huolimatta muistan muuten kuinka valtava tenniskuume Suomessa tuohon aikaan oli. Me olimme kesää itärajalla, ja sielläkin puoli kylää kokoontui helteisenä heinäkuun päivänä vanhaan tupaan katsomaan Wimbledonia, ilmassa oli heinäntuoksua, pullanmuruja ja suuren urheilujuhlan tuntua.)

Mutta se juttu miksi mä nyt vaivauduin tästä kirjoittamaan, oli se, että koko elokuvan ajattelin Björn Borgia ja sitä, että miksi se ei nyt vain luota itseensä ja siihen että se jos kuka OSAA. Miksi se ei nauti tekemisestä ja rakasta elämäänsä ja pistele menemään ilolla? Sehän taitaa ton homman, toi on SEN JUTTU!

Sitten mä olin ihan että kappas perhanaa. Teen tällä hetkellä yhtä selvitystä asiakkaalle ja panikoin valtavan aineistoni kanssa.  Stressaan ja tuskailen. En nyt ollenkaan vertaa itseäni maailman parhaaseen tennispelaajaan ja hänen paineisiinsa, mutta ydinasia on sama: miksi mä en vain luota itseeni ja osaamiseeni, nauti tekemisestä ja etene kepeällä kädellä? Täähän on ihan mun juttu, tän mä haldaan?

Sama koskee blogia. Olen ihan puissa kirjoitteluni kanssa, kuten olette varmasti tahdista hoksanneet. Kaukana takana ovat ne kahdenkin jutun päivävauhdit. Olen erittäin vahvasti taas sitä mieltä, että millään kirjoittamallani ei ole merkitystä eikä mikään aiheeni voi millään muotoa kiinnostaa ketään. Paineitakin on. Blogin olisi pitänyt jo menestyä, jos se olisi menestyäkseen. (Se gaala-juttukin oli vahinko, mähän sanoin!!!)

Tiedän, te olette kilttejä ja kohteliaita ja sanotte kerta toisensa jälkeen ettei se ole totta ja että juttujani on kohtuullisen viihdyttävää lukea. Mutta se ei auta, koska jumi on täällä päässä.

Sillä kaikki tapahtuu lopulta päässä. ”Här inne, Björn”, sanoo valmentajaa esittävä Skarsgårdkin ja koputtaa Borgin komeaa ohimoa.

Mieli on saatava kuriin, kanavoitava paniikki, pelko, hermoilu ja stressi tekemiseen, käytettävä sitä kaikkea mielummin polttoaineena eikä sakkana. Mitä siis tästä opimme?

Pallo kerrallaan Anna.

Pallo kerrallaan.

Lue lisää: Hesarissa ansiokas juttu Shia LaBeoufin valmentautumisesta John McEnroen rooliin mm. suomalaisin apuvoimin.

***

Nyt mä en osaa lopettaa kun alkuun pääsin: Kuningatar Victorian ja hänen palvelijansa, myöhemmin opettajansa, Abdul Karimin erikoisesta ihmissuhteesta kertova elokuva jäi pyörimään pitkäksi aikaa mieleen, ja varsinkin eräs ihan lopussa esille tullut seikka kiehtoi.

Läheinen ystävyys tuli yleiseen tietoisuuteen vasta kun Abdul Karimin päiväkirjat löydettiin vuonna 2010. Muutama vuosi aikaisemmin tutkijat olivat alkaneet kiinnittää huomiota kuninkaallisista kokoelmista löytyviin Abdulista tehtyihin muotokuviin. Kuka intialaisen näköinen mies oikein oli, ja mikä hänen asemansa hovissa oli voinut olla? Kuningatar Victoriahan oli kuollut jo 1901 ja Abdul Karimkin 1909, ja kaikki jäljet heidän yhteydestään oli pyritty hävittämään jo sata vuotta aikaisemmin…  Aiheesta lisää täällä.

***

Muistakaa hei HANGON ELOKUVAJUHLAT, 19.-23.10. Tärppini löydät täältä!

***

Ja ilouutisia niille, jotka ovat kaivanneet mutsi-juttuja: olen aloittanut blogin fb-sivulla postaussarjan ”Terveisiä mutsilta”, jossa jaan mutsin utopistisia whatsapp-viestejä alaotsikolla, ”Koska miksi mun pitäisi yksin näistä kärsiä?” 🙂

13 Comments

  1. Nikadora says

    Stellan Skarsgård ON IHANA. Niin se vain on.
    Tenniksestä en tiiä tai muista kuin hämyisesti Björn Borg-kuumeen, jota taisi kestää ihmeellisen vähän aikaa, kun hän pelasi.
    Ehkäpä hikinauhan ja paperinuken tuoreimmin muistan…

    Poikani pelasi pari pertaa nuorempana Snappertunan mökillä kaverilla ukkinsa tenniskentällä.
    Ukki oli opettanut pojille jopa tekniikkaa.

    Huvittavinta ehkä on se, että podin ITSE älytöntä tenniskuumetta kolmisen vuotta sitten.
    Kuume laski, kun en saanut edes sukulaisiani pelaajakaveriksi, saatika ystäviä…
    Olikohan merkki, olisin ollut NIIN innoissani aloittamassa uutta harrastusta.😁
    Välineurheilijaa minusta ei edelleenkään saa. 😂

    Ja jumi lähtee liikkeelle, kun tekee välillä jotain aivan muuta. 😉
    Menee epämukavuusalueelle…
    NOU HÄTÄ.
    Mihinpä tässä oisi kiire.

  2. Samoja keloja, niin kuin olemme lähipäivinä todenneet.

    Sano sä Anna mitä tahansa, mutta APA on ylivoimaisesti yksi Suomen parhaista blogeista. Mainosmittareilla on huono laskea tunnetta, se tässä skenessä mm. mättää. En usko katselukertojen määrään, vaan katselukertojen herättämiin tunteisiin – jos niiden perusteella palkittaisiin, sulla olis seitsemän matkalahjakorttia, äänentoistosysteemi ja kuivattuja kukkapuskia koti täynnä.

    • Anna says

      Mä näen jo kuinka Parkkosen silmät alkoivat tuikkia ton äänentoistosysteemin kohdalla… Ehkä se nyt taas muistaa ottaa ja lähettää mulle kuvia?
      Kiitos kannustuksesta kamu <3

  3. Liivia says

    Mulle nousi tästä kysymys; miksi haluta menestystä? Ja mitä ”menestys” oikeastaan on?

    Mä jotenkin kammoan menestymistä, jos se tarkoittaa sitä että kaikki tykkää tai kauhean moni tykkää. Että tulee tunnetuksi.
    Minusta on parempi menestyä marginaalissa ja tehdä hissukseen hyvää jälkeä. Vähän kökösti ehkä sanottu, mutta en jaksa ajatella nyt perinpohjin.

    Björn Borgin takia aloin pelata nuorena tennistä. Ja hankin valkoisen tennishameen ja hikinauhan:D Sitten kerran nuorena, mutta vähän vanhempana nuorena, näin hänet Tukholmassa eräässä kahvilassa. Hän oli kovin kiusaantuneen oloinen ja kohta kävikin niin, että koko suuri kahvila tyhjennettiin hänen käskystään, jotta hän sai istua daaminsa kanssa ilman tuijottajia. Juuri silloin kaikki ihailuni rippeetkin karisivat, jotain hänen ilmeissään ja elekielessään oli kun hän vaati muita keräämään kimpusunsa ja häipymään paikalta.

    • Anna says

      Itse asiassa aloin miettiä samaa itsekin julkaisun jälkeen. Mitä menestys edes on? Mähän menisin ihan puihin, jos lukijoita olisi yhtäkkiä pilvin pimein, ja tunnetusti en pysty tekemään juuri mitään pakosta, kuten esim yhteistyöpostauksia. Mitä sitten haluan? En tiedä. Sama juttu koko perhanan elämän kanssa! 😀

      Borgin ahdistuneisuus, pakkomielteet ja paineet käyvät hyvin selviksi elokuvassakin. Sen valossa ymmärrän tuota kahvilakäyttäytymistä. Ymmärrän, vaikka eihän se tietenkään oikein ole ollut.

  4. Nimetön says

    Ajattelin jotain sellasta kuin että ehkä olet jo menestynyt blogillasi vaikket sitä aina nää. Ehkä tää on parasta näin…Näkökulmana vaan, toki ymmärrän halun päästä eteen päin…
    Mietin myös, mistä hitosta ihmiset ylipäätään voi löytää blogeja, olen ehkä tyhmä. Itse olen löytäny jonkun huippusuositun bloginkin joskus kun se on ollut olemassa jo kauan suosittuna ja oon ollu ihan, että mitä ihmettä miks en oo kuullu tästä eeva kolusta aikasemmin, että aivan tuurilla päätynyt sinne.
    Ja joskus olen myös miettiny, että ovatko ihanat ihanat aiheesi liian marginaalisia, että ei osu ihan sinne valtavirran trendit-asupostaukset-muutpäivänpolttavatlifestyleaiheet-kotiäitimammablogikategorioihin missä massat liikkuu…ja ei kai se, totinentosi, huono asia ole.

    • Anna says

      Olet oikeassa kyllä siinä, että aika marginaalissa saan olla aiheineni! Ja nimenomaan tykkään siitä, ihanaa olla ihan omanlaisensa. Sitä paitsi tästä on muodotustunut niin kiva samanmielisten piiri, tunnen olevani täällä ystävien keskellä. Tosi kivasti viestitit, kiitos kovasti. Ja kiitos kun luet.

  5. Jaana says

    Ei olla kilttejä eikä kohteliaita vaan tykätään sun blogistasi. Huitele vaan omissa sfääreissäsi koska niistä halutaan juttuja. Jos vaihdat tyyliä niin ei hyvä. Anna palaa! Me ollaan kuulolla. Jaa

    • Anna says

      En vaihda tyyliä, sitä en edes osaisi. Kiitos kun olet siinä.

  6. Nikadora says

    Ehkä mieluiten enemmän vastavirtaan kuin valtavirtaan…se tekee ihmisestäkin mielenkiintoisemman…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.