comments 6

Olkoot syksy

En enää edes yritä esittää kesää. Olkoot syksy. Aurinko paistaa, eilen oli auringossa kuumakin, mutta silti syksy. Meidän kesämme sitä paitsi kertakaikkiaan loppuu, kun sesonkiravintolat pulttaavat yksi toisensa jälkeen ovensa säppiin, Muinaistulet syttyvät Hangon rannoille ja markkinakojujen miehet keräävät raidalliset telttakankaansa ja kaasuttavat tiehensä palatakseen vasta sitten kun tuomi on kukkinut.

Hangossa kesän viimeinen viikonloppu oli taas oikea supersellainen, teatterifestareineen, Bulevardin pituisine ruokapöytineen, rantapartyineen. Me tosin emme olleet riennoissa mukana. Me pakkasimme esikoisen muuttolaatikoita, ajelimme etelärannikkoa pakettiautolla, väijyimme huonekalukaupoissa, pesimme, kokosimme, petasimme toisessa päässä… teimme pienelle pesää.

Olin kuolemanväsynyt (enemmän kaikesta tunteilusta kuin fyysisistä ponnistuksista) kun pääsimme kotiin, edes karusellirannan ilotulituksen ruudintuoksuiset pamahdukset eivät olisi pitäneet minua hereillä. Eivätkä pitäneetkään. Juhlikoot muut.

Aina ei vain voi olla jokaisissa bileissä.

Olin jotenkin ajatellut, että syksy toisi mukanaan kaivatun seesteyden, tyyneyden ja rauhan. Turha toivo. Meillä on taas koko ajan joku tilanne päällä. Miten me olemmekin jotenkin niin kaoottisia? Teemme sataa asiaa yhtä aikaa. Juoksemme jotain kiinni, tai jotain karkuun, en ole ihan varma.

Missä ihmeessä on tyven?

Tänä iltana olen hiukan epätoivoinen. Meidän Meksikomme uhkaa kaatua jo alkumetreillä. Lennot maksavat miljoonan, majoitukset  joulusesonkiaikaan (jos vapaita edes enää löytyy) toisen miljoonan. Emme mitenkään saa matkarahoja ajoissa kokoon… Ja jos saisimmekin, onko millään mittapuulla järkevää laittaa sellaisia summia yhteen matkaan? (Mutsi hiljaa!) Vaikka se matka olisi ikiaikainen haave? Vaikka minä ehkä saatan olla entiseltä elämältäni ihan oikea lattari? (Atsteekkiprinsessa, jos minulta kystään, ja miksi ei kysyttäisi.) Ja vaikka Parkkosen valokuvia olisikin näytillä keskellä México Cityä..?

Aina ei vain voi olla jokaisissa bileissä?

Jopa enemmän kuin Meksikosta minä haaveilen kyllä tällä hetkellä kahdenkeskisestä ajasta Parkkosen kanssa. Kiireettömästä, keskittyneestä parista vuorokaudesta. Minusta meidän olisi taas korkea aika pitää tulevaisuuskeskustelu ja keskeyttää säntäilymme hetkeksi. Sillä niin tylsää kuin ajan suitsiminen, rahojen laskeminen ja suunnitelmien (paitsi matkasuunnitelmien!) tekeminen onkin, pidemmän päälle kirkkaasti valaistu ja huolellisesti päällystetty tie vie nopeammin perille.

Sitä paitsi on hurjaa, ettemme ehdi puhua arjessamme. Emme ehdi, tai emme enää yöhön putoavina tunteina yksinkertaisesti jaksa. Toinen haihtuu hologrammin lailla kauemmaksi, näkymättömiin, kun ojentaa kättään. Jos minä jotain olen oppinut näiden vuosikymmenien aikana, niin sen, että puhuminen on paras ja ainoa tie onneen. (Ja veden juominen, ja hyvin nukkuminen. Mistä tulikin mieleeni: hyv’ yötä nyt!)

Kuvassa pikainen yhdessäolo Ekbergillä, kerran, kesällä. 

 

6 Comments

  1. Belgian Lempi says

    No vau, valokuvia näytillä México Cityssä!! Hienoa! Pidän peukkuja ja varpaita pystyssä, että reissu toteutuisi. Tietty myös siksi, että oishan sun hyvä päästä käymään sun entisillä kotikonnuillasi!

    Vaikka onhan sekin tietysti totta, että kaikissa bileissä ei vaan voi olla mukana…

    • Anna says

      Emme ole heittäneet vielä hanskoja tiskiin, matkaohjelmaa joudumme kyllä karsimaan isolla kädellä. Kiitos kun pidät peukkuja!

  2. Viva la México! Yhdyn peukkujen pitelemiseen. Siis nyt yritin hienostella taivutuksilla…eli pidän peukkuja että pääsette matkustelemaan. Ehkä siellä latinalaisessa vilinässä löytyy hetkiä olla vaan, ja suunnitella tulevaa. Jos sinä olet ollut Azteekkiprinsessa (en ollenkaan ihmettele) niin olen sitten minä ollut entisessä elämässä Flamencotanssijatar 😍

    Halit,
    Carina

    • Anna says

      Flamencotanssijatarhan voi olla tässäkin elämässä, tanssi tyttö tanssi! Atsteekkiprinsessa on vähän vaikeempi juttu 😀 😀 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.