comments 30

Oh Donna

Piti vielä jatkaa siitä ranskalaisen hopeahapsen jumalaisesta kommentista “kauniita kasvojamme” koskien. Olin nimittäin juuri vähän aikaisemmin nähnyt lähikuvan itsestäni ja vajonnut itsesääliin.

Omassa päässäni olen pitkä, hoikka ja noin 27-vuotias. Kuvassa, jonka näin, istui kahvilan pöydässä espressokupin takana pieni paksu täti, jonka kasvoissa oli uurteita.

“Mitä sä haluat että mä teen”, kysyi Herra Kamera hämillään maata täräyttelevän ulkonäkökriisini kyyneleisessä myrskynsilmässä.

“Haluatko sä, että mä touchuppaan sitä kuvaa?”

Haluanko minä, että hän käsittelee kuvaa niin, että ihoni oikenee? Voi helvetin helvetti EN! …kai?
Me näemme koko ajan medioissa ja mainonnassa niin siloiteltua kuvaa ihmisen kasvoista, että todellisuus on alkanut hämärtyä. Me näemme kimmoisaa, kuultavaa, virheetöntä (tai virheettömäksi käsiteltyä) noin 17-vuotiasta ihoa niin paljon, että jokainen normaali orvaskesi näyttää dinosauruksen polvelta. Me ajattelemme hiljaa itseksemme, että juuri minäkö olen se ainoa, jonka iho viikkaantuu leukapielissä, lehahtaa variksenvarpaiksi silmien ympärillä ja on kaulassa ja käsissä kuin ohutta, vanhaa pergamenttia.
Minä olen yli neljänkymmenen. En ole tyttönen enää. Olen synnyttänyt kolme lasta. Olen paiskinut töitä, olen innostunut ja uupunut. Olen unohtanut juoda tarpeeksi vettä, mutta en ole koskaan unohtanut syödä hyvin. Olen valvonut öitä, joskus juhlien, useimmiten kuitenkin murehtien milloin mitäkin (yhdentekevää) asiaa. Olen ollut rohkea ja olen ollut pelokas, olen ollut lähestulkoon varoissani ja olen elänyt pennosilla. Olen ollut terve ja olen ollut sairas.
Niin. Siis haluaisin… en ymmärrä itsekään mitä haluan. Haluan vahvasti puolustaa jokaikisen iän kauneutta, monenlaista sulokkuutta, ja jokaisen vartalon ihmeellistä ihanuutta. Mutta haluaisin kai itse silti olla kaunis sellaisella kansikuvatavalla, tai ainakin näyttää itseni niin. Hassua on se, että itsekseni tavallaan ihan viihdyn omissa nahoissani, ja näen itseni kauniina (olenhan “pitkä, hoikka ja noin 27-vuotias”.) Pidän jopa peilikuvastani. Valokuvissa tapahtuu jotain kieroa.
Bloggaaminenkin on tuonut oman ulottuvuutensa tähän ulkonäköasiaan. Kun kerroin viimeisimmän matkamme lempivaatteesta, kysyi lukija saisiko kaftaanin nähdä tositoimissa, ylläni. Ei semmoisia kuvia ole, en antaudu juurikaan kuvattavaksi. Herra Kamera saa nähdä pelkkää kämmentä, jos välillä unohtuu yrittämään. En voi olla ajattelematta, että blogimme olisi helpommin lähestyttävä jos antaisimme enemmän itsestämme, myös kuvina. (Pitääkö meidän olla helposti lähestyttäviä on sitten asia erikseen.)
Lisäksi on treenaaminen, nythän treenaavat kaikki. Kaikki (muut) ovat upeita, elinvoimaisia ja pingahtelevia. Ihmiset sanovat ooh! ja aah! kun kerrotaan kyykyistä, triathloneista, oksennuksesta juoksukengillä. Kroppaa kuritetaan oikein kunnolla. En voi olla välillä toivomatta salaa, että jonain päivänä joku sanoo ooh! ja aah! kun kerron, että olen lukenut monta tuhatta tuntia kirjoja monella eri kielellä, rääkännyt päätäni niin että aivoni pullistelevat ja savuavat ja sanat seisovat ympärilläni kuin terrakotta-armeija. Mutta ei, kukaan ei ole vielä ollut järin innostunut minun treeneistäni, sillä nämä ponnistelut eivät näy pakaroissa.
Samaan aikaan kun kriiseilen ryppyjäni, tykkäilen, peukutan, painan sydäntä ja jaan teille kuvia ikivanhoista upeista naisista, jotka uhkuvat karismaa ja joita ihailen. Kreisiä.
Minulla on aina ollut eri ikäisiä ystäviä. Se on suuri rikkaus ja lahja. Surullinen puoli isossa ikäerossa on tietysti se, että todennäköisesti ystävän maanpäällinen aika tulee ikävuosien saatossa täyteen ennen minua. Pari viikkoa sitten menetin yhden tällaisen ystävän, kirjojenvaihtokaverin, maailmanparannus- ja väittelykumppanin, vanhemman, viisaamman naisen. Omankin sairastamisen luulisi antaneen perspektiiviä ulkonäköasioihin. Että onhan se nyt parempi olla vähän kurttuinen kuin olla esimerkiksi kuollut? Ihminen ei vain ole niin viisas, ei tämä ihminen ainakaan. Perspektiivi katoaa paineiden alla. 

Donna sen sijaan. Donna on kaunis ja itsevarma. Rakastan.

Kuvat: The Coveteur, Deskside: Donna Karan.

30 Comments

    • Totta MayKay, nyt katson taaksepäin ja ajattelen että MITÄ IHMETTÄ olen voinut kriiseillä parikymppisenä, ja jotain silti silloinkin kriiseilin! Ihminen on omituinen olento. Toisaalta, kaikki yi 6-kymppiset naiset ovat nyt omiin silmiini upeita, en sitten tiedä miltä se tuntuu kun kohdalle osuu.

  1. Rakas Kirjatoukka! Mieleeni vuöryy kaikenlaista, mitä haluaisin sanoa sinulle mutten saa siihen mitään tolkkua. Ajattelin sanoa, että kirjoitat kuin Rubinstein mutta hänhän oli pianisti. Minä ihailen aina sinun eloisuuttasi ja ilmeikkyyttäsi ja kauneuttasi, joka ei ole tusinakauneutta vaan SINUA! Kuvissa ei oikein tavoiteta sinua, koska et ole varmasti helppo kuvattava. Herra Kamera voisi onnistua, jos antaisit hänelle mahdollisuuden. Niissä kuvissa on oltava rakkautta! Paljon! Kurttuja tulee ja valitettavasti ne eivät mene. Ostin taas purkillisen, jonka piti kahdessa viikossa… no ei toiminut. Yritetään pysyä ennemminkin elävinä (siis oikeasti) kuin siloposkina. Sinä sentään olet minua paljon nuorempi eli ryppyjä tulee mutta sekin on elämää. Otetaan sille!

    • Rubinstein, olen lukenut Huima nuoruuteni, se on mieletön! Olen tosi kiitollinen kauniista sanoistasi Terhi, aion painaa mieleeni sanat "eloisa", "ilmeikäs" ja "kaunis". Olla sitä. Eletään ja otetaan, santé!

  2. Anonyymi says

    Anna mennä niinku oot mennykin! Tyyli ei oo pinnassa vaan syvemmällä. Selluliitti on mielenkiintoista ja arvet myös. Koska ne on Elämää… Enemmän suren silmiä jotka ei näe kauneutta esim välkehtivää veden pintaa koska sisäiset esteet estää. Esim masennus tekee sitä, ettei näe. Mut toisaalta mitä sitäkään suremaan. Kuuluu elämään. Kipu tekee samaa myös, lamaannuttaa paikoilleen. Joskus yksinäisyys irrottaa ruumiista. Kaikessa on särö, taivaassakin, että valo pääsee sisälle. Ps. Bodaus on osa nykypäivän tylsää terveysterrorismia ja vartalo on uskonto-ajattelua. Okei, provosin, mutta mielestäni sitä on hyvä vastustaa. Ei kai ihmisyys lihateollisuutta sentään ole. Terveisiä Itä-Suomesta 🙂

  3. Anonyymi says

    Hei Silkkiperhosen toukka!
    Olen niin miljoonaprosenttisesti kanssasi samaa mieltä tuostakin.
    Olen aina ihmetellyt sitä, miten on mahdollista että ihmisen (etenkin naisen) vanheneminen on ongelma? Käsitykseni mukaan (melkein) kaikki haluavat elää vanhoiksi. Kuitenkin ainoa tapaa tulla vanhaksi on vanheta päivä kerrallaan. Ja se on itseasiassa ainoa täysin tasavertainen asia elämässä kaikille. Ainoa tapa pysyä ikuisesti nuorena olisi kuolla nuorena. Ja se kun ei ole kovinkaan monen wish-listalla tai to do-listalla kärkipäässä. Miksi me ei voida olla, elää päivä kerrallaan sellaisina kun olemme? Niin hyvin on meille myyty tämä idea ihmisen kuoren toteuttamisen idea, että vaatii paljon ajatustyötä löytää se oma totuus. Ja minä ainakin ihailen sinun tapaasi kirjoittaa niin että saat kaiken elämään kuin maalari, ihailen suoruuttasi ja aitouttasi ja sitä pirskahtelua ja haltioitumistasi ja tapaasi mennä asioihin syvälle ja aina syvemmälle. Ja (joistakin kuvista tämän päättelen) vaikka herra Kamera on komea mies niin teidän yhteistyönne tässä taideteosmaisessa blogissa on upeaa juuri tälläisenä. Se on niin aitoa. Niinkuin keittiö joka ei ole vitivalkoinen vaan täynnä elämää. Tai niinkuin bändi joka soittaa, ei siksi että teknisesti osaa, vaan koska rakastaa ja haluaa tehdä sitä. Tai kokki joka saa ainekset hymyilemään lautasella. Elämä on parhaimillaan silloin kun se ikäänkuin käyttää meitä, siihen parhaimpaan mihin meistä on.
    Tämä oli sekava kommentti mutta siihen on syynsä. Tänä vuonna hevosten laitumelle lähtö oli maksaa henkeni. Juuri kotiuduin sairaalasta. Kävin konkreettisesti 0,5 cm:n päässä kuolemasta. Nyt naurattaa ja itkettää ja tiedän miten paljon tätä elämää rakastan.
    No joka tapauksessa aiemmin viikolla ( se oli silloin kun olin lukenut sen keikkakirjoituksesi) minun piti kirjoittaa että näin seuraavana yönä unta että olin sinun joogatunnillasi, hih. Ja että tulin tunnin jälkeen sanomaan sinulle että loistotunti kiitos. Ja sitten oli myös tosi iso täytekakku mutta ei siitä sen enempää.
    Sekavuuttani pahoittelen, mutta menköön aivotärähdyksen piikkiin. Mutta yksi asia kiinnostaisi, mitä vetimiä Lululla on ollut viime aikoina? Kaikkea kaikkea hyvää toivoo
    annu

    • Annu, apua, toivottavasti kaikki nyt hyvin? Pysypäs kaukana kavioista. Mutta jos kirjoitat minusta noin nätisti aivotärähdyksen kourissa, niin en kyllä tiedä mitä toivoa, sillä sanasi lämmittivät kovasti 🙂 Jatketaan elämän rakastamista, unien näkemistä, ja olkoot täyttekakkujumalat meille suosiollisia. Parane pian, PUSU! Ja ai niin, Lou oli eilen laulamassa Hangon kirkkopuistossa, niin coolina. Tummat farkut, paksu vaaleanharmaa villapaita, pipo takaraivolla (aina pipo) ja keltaiset (!) säämiskähanskat! Kuvia tulossa!

  4. Anonyymi says

    NIIN hoitava ja hellivä kirjoitus -taaskin! Kiitos!

  5. Ihana kirjoitus näin 57- vuotiaankin näkövinkkelistä. Tuttuja ajatuksia, ihanaa, etten ole yksin <3!

    -Malla

  6. No jösses! Sinähän säteilet ihan kadehdittavalla tavalla joka kuvassa mikä blogissasi on näkynyt ja elämänilosi välittyy niin kauniisti kirjoituksistasi.
    Mutta totta turiset. Joka kuva taitaa nykyään olla käsitelty ja tunnustan etten itsekään uskalla esimerkiksi käydä vaaalla koska tiedän että jos niin tekisin niin itkukiukkuraivari siitä varmaan syntyisi.
    Sinun blogiasi luen niin mielelläni juuri sen tietyn radikaaliuden vuoksi,ettet alistu stailailemaan ja sievistelemään elämääsi.

    • Kerttu, kiitos, sanoitpa nätisti. Rohkaistun nyt tästä, te todella taidatte pitää minusta juuri tällaisena, mikäs sen suurempaa!

  7. Anonyymi says

    Siis Louta tarkoitin enkä mitään Lulua… Aivotärähdys tosiaan:). Ja tuo ylhäällä oleva poistettu kommentti on sekin minun tekosiani, kun menin vahngossa tyttäreni puolelta kommentoimaan.

    annu

  8. Hyvä kirjoitus. Olen aika sinut ikäni ja ikääntymisen kanssa, paitsi silloin kun satunnaisesti katselen käsieni ihoa. Aina vaan jaksan ihmetellä sitä, miten minulle on tullut äitini kädet 😉

  9. Anonyymi says

    Hei Kirjatoukka–minäkään en treenaa!
    Yritän vain venytellä jalkojani ja pyöritellä käsivarsiani kuin propelleita (onko tämmöinen sana?), jotta lukot selkänikamista aukeaisivat vähän, rutinan saattelemina! Venyttely iltaisin on salainen kuntoilukeinoni…
    Eipä välitellä rypyistä tai muistakaan roikkuvista–hengissä ollaan. STILL ALIVE!!

    Nikadora

    • Minähän joogasin hyvän aikaa, kunnes sain olkapäät niin tilttiin, etten saanut paitaa pois päältä! Urheilu on vaarallista 🙂

    • Anonyymi says

      =)
      Jooga ei sopinu mullekaan, puutui jalat siihen lootusasentoon ja joogasalin tee oli liian laimeaa…

      Nikadora

  10. Aamen. Pyörittelen parhaillaan saman tapaisia asioita päässäni ja olen luonnostelemassa postausta niihin liittyen, mutta sinä kerkesitkin jo selittämään kaiken juuri niin kuin itsekin tunnen. Ei mitään lisättävää/muutettavaa/poistettavaa.

    • Luulen, että joudun palaamaan asiaan vielä toistekin, joitakin juttuja jäi sanomatta. Yllättävän vaikeaa oli saada tämä kirjoitus kasaan, nolotti jotenkin. Siksi samaistumisenne tuntuu niin kivalta!

  11. Hyvä kirjoitus, niin hyvä.
    Ja täällä on yksi joka arvostaa sinun treeniäsi yli kaiken. Mä en kestä tätä kehontrimmausyhteuskuntaa! Itsestään on pidettävä huolta, selvä se, mutta kohtuus kaikessa. Onko muka hullu rääkkäys kohtuullista? Minä en edes pidä kauniina täydelliseksi trimmattua vartaloa, en lihaksikkuutta enkä muutenkaan mitään mikä on tiptop.
    ps. Ranska on kuulemma ainoa maa, jossa kuntosalit eivät ole kovin suosittuja…

    • Niin muuten, eihän mulla mikään muukaan ole tiptop, koti esimerkiksi, miten sitten minä itse! Ai miten vapauttavaa!
      Ranskassa eivät tosiaan taida olla niin fitness-henkisiä, mutta kyllä se painontarkkailu siellä on melkoisissa sfääreissä…

  12. Sä oot kyllä sekä kaunis että viisas! Näin oman naamani erään ystävän valokuvaamana ja täytyy sanoa että kamera kyllä tekee kepposia. Oma peilikuva on ihan ok jos miettii että takaisin katsoo viisikymmpinen (ouch!) nainen mutta toi tyyppi kuvassa oli selvästi ärtyisä vanha täti joka ei ole edes sukua minulle….

    Kirjoitat rehellisesti niin kuin asiat ovat. Ei oo hauskaa itse olla ryppyinen ja vanhan näköinen vaikka on ihan ok että muut ovat 😉

    • Kauneudesta ja viisaudesta en nyt niin varma ole, mutta tulipa silti hyvä mieli sanoistasi. Pysytään poissa kameran ulottuvilta niin kaikki on hyvin! 🙂 (Tai hetkinen, ehkä meidän pitäisikin juuri olla KOKO AJAN kuvissa, jotta tavallinen naama olisi normaali, eikä se alaikäisen huippumallin tavoittamattomissa oleva kuva?)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.