Leave a comment

Mustat Silmät Hangossa

Kuva: Tuukka Ervasti

Mä en kestä miten paljon kaikkea kivaa tässä syksyn mittaan on luvassa, ja ihan mun huudeilla. Olen sanonut sen ennenkin, ja sanon sen taas: kuristan sen, joka vielä vättää, ettei Hangossa tapahdu kesän molemmin puolin mitään.

Tällä kertaa mä intoilen tästä:

Mustat Silmät rantautuu kaupunkiin ja heittää marraskuussa keikan legendaarisessa hankolaiskapakassa, Bulevardin Grönanissa. ”Populäärimusiikin terroristiryhmäksi” itseään kutsuva, mustalaismusiikkia, lavatanssiromantiikkaa ja slaavimeininkiä omalaatuisen suloiseksi sopaksi sekoitteleva bändi svengaa tunnelman kattoon,  haitari saa rosoista kyytiä ja etualalla humputtelee eläimellistä karismaa tiukkuva laulaja Jori Kalliola. Heidän musiikkinsa on kuin pieni aikamatka vanhaan Eurooppaan, rähjäisille sivukaduille, savuisiin kuppiloihin merimiesten (tai merenneitojen) kainaloon, verenpunaista viiniä lasissa.

Eiköhän oteta bändi avosylin vastaan ja anneta vähän lämpöö, kaiken lisäksi kun vielä nokkamies Jori on uunituore hankolainen. Hullu olet jos et änge joukkoon tummaan. Nähdään lauantaina 22.11.

”Siis, raahaapa se ihana ja kaunis kroppasi Mustien Silmien keikoille… Saattaa se spagaatti onnistua jäykemmältäkin kaverilta…” 
– Mustat Silmät 


Osta levy keikalta tai: Levykauppa Äx.

Muutama muu ohjelmanumero tähän talveen (no nyt mä sen sanoin, talvi, ensilumi satoi Hankoon eilen…)
Hangon Elokuvajuhlat
Stand Upia – Sutela & Salminen
Sous le ciel de Paris – Jorma Uotinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.