comments 4

Mummon makkarat

Viime viikonlopulta yksi simppeli resepti.

Sillä aikaa kun me kuhertelimme Helsingissä, mummo tuli Hankoon lapsia kaitsemaan. Ja aina kun mummo tulee Hankoon, mummon on tehtävä siskonmakkarasoppa. Tätä ikiaikaista traditiota ei käy muuttaminen. Ei vaikka mummo haluaisi tehdä ranskalaisia maalaiskananpoikia viinissä tai jotain muuta minun mielestäni ihanampaa.

No mutta nythän me olimme poissa jaloista makumieltymyksinemme ja siskonmakkarakeitto sai tohista hellalla täysillä uskollisten kannattajien kärkkyessä valmistumista vierestä. Mummo tekee aina jättikattilallisen kahdeksi päiväksi, ja ensimmäisenä iltana se on syöty.

Kun me palasimme kotiin, paketillinen siskonmakkaroita oli vielä jäljellä jääkaapissa. Paistoimme siskokset voissa pannulla, maustimme yrttisilpulla, kevätsipulihakkeluksella ja mustapippurilla ja tarjoilimme pinaatin, parmesaanin ja pinjansiementen kera.

Jääkaapista löytyi vielä sen seitsemää sorttia kasvista ja juuresta, keittotouhuista ylijääneitä. Mummo oli todellakin kantanut kaikki Hangon vihannekset meille. Porkkanat, lantut, fenkolit, broccolit, ruusukaalit, palsternakat ja kaikki niiden kaverit pilkottiin pieneksi ja tuikattiin uuniin öljy-hunajahunnun alle. (Kovempia kavereita voi tarvittaessa vähän höyryssä pehmennellä ennen uunia.) Syntyi makoisa paistos sellaisenaan nautittavaksi tai minkä vaan hiihtolomamakkaran rinnalle.

4 Comments

  1. Kylläpä Kirjatoukka on taas ehtinyt! Justhan se vasta kuherteli toisaalla.

    Mutta siskonmakkaroista; mun miehen entinen bravuuri (hän ei todellakaan ole kokkityyppi!) oli siskonmakkarasoppa, kunnes tuli päivä jolloin kehtasin olla sellainen kun olen eli en suomi-ruokien ystävä, ja sanoa sen ja siihen tosoaan loppui siskonmakkarasopat mun miehen tyyliin. Mutta nykyäänkin meillä syödään aina joskus siskonmakkarasoppaa mutta epäsuomalaisittan, keksin kerran näet laittaa niitä tomaattikeittoon ja olipas hyvää. Olinko sen taas unohtanut, mutta sehän olisikin hyvä helmikuinen ruoka.
    Tuohon sinunkin tyyliin maistuisi varmasti.

  2. Siskonmakkaroista saa yllättävän hyviä ruokia. Olin ne jo melkein itse unohtanut, kunnes luin ohjeen siskonmakkaratomaattikeitosta. Oli makoisaa ja siitä lähtien olenkin välillä siskonmakkaroilla herkutellut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.