comments 6

Mokossa värien perässä

Kävimme huhtikuussa Mokossa ostamssa Mokosta lisää värikkäitä samettityynyjä kotiin. Kamalan vaikea valita, katsokaa noita värejä!

Muistan ensimmäisen käyntini Mokossa: en voinut uskoa, että niin ihanaa kauppaa voi olla olemassakaan.  Ja miten siellä saattoi olla ihan kaikkea sitä mitä rakastan ja haluan? Sisustusjuttuja, kirjoja, astioita, herkkuja. Tulen aina vähän hulluksi Mokossa. Vasta myöhemmin opin yhteisten tuttavien kautta tuntemaan Mokon omistajat, sisarukset Lillin ja Susun. Ja Lillin keijukaismaisen tyttären Lakshmin, me ollaan ehkä kaksosia pienestä ikäerosta huolimatta 😉

Jos asuisin kulmilla, olisin Mokossa aina, riesaksi asti. Toisaalta nyt kukkaroni kiittää, että pääsen vain silloin tällöin apajille.  Tosin mokomilla on verkkokauppakin, sitä kautta tilasin sen Crosleyn levarin Parkkoselle joululahjaksi. Levysoitin on muuten saanut vappuna kyytiä, se todella kulki minne vain mukana (kunhan oli töpseli) ja veivasi sitkeästi musaa milloin ex tempore taidegalleria-piknikillä, milloin aurinkoisilla takapihan portailla. Mutta näistä lisää myöhemmin!

Tiesitkö, että Mokolla on myös oma blogi? Erityisesti suosittelen kyttäämään reseptejä, jumalaisen sisustussilmän lisäksi mokolaiset ovat lunkeja huippukokkeja! Otetaan nyt vaikka esimerkiksi se Kevätpasta alla Lilli.

Huom: myös tuo samppanjanvärinen Peugeot on myynnissä, eikö se ihan huuda Hankoon kesäöiden ajeluille!

6 Comments

  1. Belgian Lempi says

    Noi vihreät ja siniset! Ja toi ananas – miten en ole aiemmin hoksannut, että just tuollaisen mä haluan!

    • Anna says

      Ananas oli UPEE! Ja haluaisin nyt vaihtaa kaikki astiani uusiin…

  2. Belgian Lempi says

    P.S. Kävin haahuilemassa Mokon blogissa ja huomasin, että siellä oli rekrytty. Jos asuisin Suomessa, PAKOTTAISIN ne ottamaan mut kahvilatyöntekijäksi. Palkan vois maksaa suoraan tyynyinä ja täkkeinä, niin säästyis turhat välietapit rahansiirtelyssä…

    • Anna says

      Tää ois hyvä kombo, sä olisit tiskillä ja mä söisin kaiken minkä eteen kantaisit.

  3. Herrajestas että Moko on ihana kauppa! Silloin kuin se löytyi Turusta niin ostimme sieltä puolet keittiökaapin sisällöstä plus semmoinen ihana ranskalainen saippuateline mihin asetetaan pyöreä oliivisaippua. Mutta plääh, sitä saippua ei saada enää joten nyt en kehtaa käyttää se mikä meillä vielä on koska sitten se teline ammottaa niin tyhjänä kun saippua on käytetty loppuun..

    Arvaa kenen miehellä on sininen Pösö 404 ja vielä se kaikkein erinomaisin vuosimallia -65 (tihi)…

    • Anna says

      Minäkin haluaisin uusia keittiönkaapin sisällön Mokossa… Ja en kestä, sininen Pösö -65, huippua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.